Laihat luuserit

Jos suurin osa ihmisistä on oikeasti tällaisia kuin tällä palstalla, jotakin on mennyt pahasti pieleen. Miksi te toisten haukkujat, ette tule esim. kadulla latelemaan lihaville, kuinka kalliiksi te tulette yhteiskunnalle? Tai kuinka paljon te inhoatte "läskejä"? Koska te ette uskalla. Te olette sitä pohjasakkaa, joka anonyymisti purkaa omaa pahaa oloaan nettipalstoilla, mutta todellisessa elämässä kuljette seinän vierustoja, ettei teitä kukaan huomaisi.

Suurempia raukkiksia ja luusereita ei taida löytyä kuin lihavuuspalstalta, enkä nyt todellakaan tarkoita lihavia, vaan teitä ns. hoikkia, ja "hyviä" ihmisiä. Tosi elämässä teillä monellakaan ei taida olla edes työpaikkaa koulutuksesta puhumattakaan. On tainnut jäädä peruskoulukin kesken. Roikutte luukulta toiselle rahaa hakemassa ja sitten tulette tänne valittamaan, kuinka lihavat tulevat kalliiksi. Taitaa olla asia päinvastoin.

Get a life! Silloin on muutakin tekemistä kuin suoltaa sontaa sossun rahoilla hankituilla tietokoneilla. Niin, ja hankkikaa työtä, niin ei tarvitse koko päivää ja yötä roikkua näillä palstoilla. Työ voisi antaa teillekin sisältöä elämään.
161075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

no kun suurin osa ei ole :D varmaa oikeesti joku 3-5 laihaa tyyppiä tääl pistää noit viestei :D ja voikin olla että ne on sitä pohjasakkaa

Äänestä

En ole tälle palstalle koskaan kirjoittanut mutta kokeillaan.

Eli itse olen laiha tai hoikka. Siitäkin näköjään joutuu kärsimään.
Ehkä sattumaa mutta jokaisessa työpaikassa olen saanut huonoa kohtelua juuri lihavilta ihmisiltä.
YRITÄN olla yleistämättä, joten yritä sinäkin tehdä sama.

Äänestä

Ensinnäkin täällä käyvät haukkumassa lihavia lapset, jotka haukkuvat kaikkia joka palstalla. Kuuluu siihen ikään, tiedät varmaan itsekkin?

Loput kommentit lihavat tulkitsevat haukkumiseksi ja se saa minut tympääntymään, kun vilpittömästi yrittää neuvoa tai sanoa vain oman mielipiteen ja heti leimataan häiriköksi. Siitä johtuvat nämä ilkeämielisimmät kommentit. Asenteita olisi parannettava myös siellä päässä.

"Miksi te toisten haukkujat, ette tule esim. kadulla latelemaan lihaville, kuinka kalliiksi te tulette yhteiskunnalle?"

Ehkä siksi, että täällä tärkeän asian voi tuoda esille ketään henkilökohtaisesti loukkaamatta?

"Te olette sitä pohjasakkaa, joka anonyymisti purkaa omaa pahaa oloaan nettipalstoilla, mutta todellisessa elämässä kuljette seinän vierustoja, ettei teitä kukaan huomaisi."

Kylläpä on naurettava yleistys. Uskon että täällä liikkuu sosiaalisia ja vähemmän sosiaalisia ihmisia ihan joka "ryhmästä".

"Tosi elämässä teillä monellakaan ei taida olla edes työpaikkaa koulutuksesta puhumattakaan. On tainnut jäädä peruskoulukin kesken."

Saahan sitä mitä vain kuvitella jos se omaa oloa jotenkin parantaa. Mielestäni on kaikkein typerintä alkaa keksimään täysin peruustettomia väitteitä ihmisistä joita ei tunne lainkaan. Uskon että tällä palstalla ei kovinkaan helposti huomaa koulutetun ja kouluttamattoman ihmisen eroa. Sujuvaa tekstiä kun voi kirjoittaa, vaikka ei kouluja ole käynyt ja toisin päin.

Lopuksi haluaisin tietää, että mikä oli viestisi tarkoitus. Oliko se vain sitä varten, että saattaisit jotain loukata niin kuin he ovat loukanneet sinua? Vai luuletko todella että tuollainen vaikuttaisi jotenkin positiivisesti palstan tasoon. Mielestäni viestisi on täysin turha ja juuri näiden takia palstan taso on mitä on.

Äänestä
  • Joko nyt meni perille, että yhtä lailla teidän hoikkien älyttömät kirjoitukset ovat yleistyksiä, turhia oletuksia ja yhtä loukkaavia meitä ylipainoisia kohtaan? Se oli juttuni pointti. Halusin nähdä, minkä reaktion saa aikaan kirjoitus norm.painoisille samalla tyylillä, millä moni täällä kirjoittelee lihaville.

    Ja noista "neuvoista" sen verran että, jos joku niitä pyytää, antakaa ihmeessä neuvoja. Mutta se, joka ei niitä pyydä, pitäkää ihan omana tietona. Nimittäin sitä tietoa löytyy muiltakin kuin teiltä norm.painoisilta. Se saa minut tympääntymään, kun te jakelette neuvoja sieltä korkeuksistanne ja kuvitelette, että ainoa oikea tieto, on teillä. Tämän palstan hokema "lihava = tyhmä", ei pidä sen enempää paikkansa kuin "norm.painoinen = älykäs". Yleistyksiä kummatkin.

    Tässä oli juttuni pointti.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Joko nyt meni perille, että yhtä lailla teidän hoikkien älyttömät kirjoitukset ovat yleistyksiä, turhia oletuksia ja yhtä loukkaavia meitä ylipainoisia kohtaan? Se oli juttuni pointti. Halusin nähdä, minkä reaktion saa aikaan kirjoitus norm.painoisille samalla tyylillä, millä moni täällä kirjoittelee lihaville.

    irvistelemään,Heillä itsellään on jotain niin pahoja ongelmia,että purkavat ne tänne.Ei normaali ihmisellä ole tarvetta toisia loukata oli sitten lihava,tai laiha.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Joko nyt meni perille, että yhtä lailla teidän hoikkien älyttömät kirjoitukset ovat yleistyksiä, turhia oletuksia ja yhtä loukkaavia meitä ylipainoisia kohtaan? Se oli juttuni pointti. Halusin nähdä, minkä reaktion saa aikaan kirjoitus norm.painoisille samalla tyylillä, millä moni täällä kirjoittelee lihaville.

    Ja noista "neuvoista" sen verran että, jos joku niitä pyytää, antakaa ihmeessä neuvoja. Mutta se, joka ei niitä pyydä, pitäkää ihan omana tietona. Nimittäin sitä tietoa löytyy muiltakin kuin teiltä norm.painoisilta. Se saa minut tympääntymään, kun te jakelette neuvoja sieltä korkeuksistanne ja kuvitelette, että ainoa oikea tieto, on teillä. Tämän palstan hokema "lihava = tyhmä", ei pidä sen enempää paikkansa kuin "norm.painoinen = älykäs". Yleistyksiä kummatkin.

    Tässä oli juttuni pointti.

    Lihavuus itsessään on todiste siitä, että kyseinen henkilö ei pysty kontrolloimaan mielihalujaan vaan on tahdoton, lyhytjännitteinen ja itsekuriton mässäilyhimonsa uhri, joka ei saa itseään edes sen vertaa niskasta kiinni, että pitäisi huolta omasta ulkonäöstään ja terveydestään. Siksi pelkkä liikapaino oikeuttaa tällaiseen yleistykseen. Myös normaalipainoisella voi olla näitä luonteenpiirteitä, mutta sitä ei voi päätellä pelkästään ulkonäön perusteella, jolloin yleistystäkään ei voi tehdä.

    Äänestä

Yksi mikä täällä lihavien palstalla kyllästyttää on se, että lihavat kieltävät tiettyjen tosiasioiden olemassaolon. Mm. sen että hoikka ja kurvikas vartalo on useimpien mielestä huomattavasti kauniimpi kuin ihraa pursuileva kasa. Se oli siis vain yksi asia monista.

Toinen asia on se että lihavat syyttävät milloin elintarviketeollisuutta ja milloin mitäkin siitä että itse ahmivat ruokaa niin että napa natisee. Kenenkään ei Suomessa ole pakko syödä enempää kuin elääkseen tarvitsee, eikä edes sitäkään. Todellinen syy lihavuuteen on useimmiten itsekurin puute ja laiskuus.

Ja kuka tahansa tuo näitä lihaville epämiellyttäviä asioita esille niin ne ovat näitä "oman pahan olonsa purkajia" ja "seinänvierustoja kulkevia" ja "työttömiä" ja "sossuelättejä" ja... en jaksa luetellakaan mitä nimityksiä omasta mielestään fiksu ja filmaattinen aloittaja on käyttänyt.

Äänestä
  • tältä palstalta suunnilleen sata kertaa.

    Lihavuus johtuu itsekurin puutteesta ja laiskuudesta.
    Hyvä että ilmoitit taas kerran.

    Lihavia saa mielestäsi solvata koska ovat tyhmiä kaiken muun lisäksi.

    Jokainen normaalipainoinen omaa rautaisen itsekurin sekä on älykäs ja ahkera.

    Kirjoitin tämän siksi että huomaisit valistuksen menneen perille.

    Mutta ei kai se pahaa tee jos päivittäin mainitset asiasta että ei pääse unohtumaan.

    Äänestä

  • "Yksi mikä täällä lihavien palstalla kyllästyttää on se, että lihavat kieltävät tiettyjen tosiasioiden olemassaolon. Mm. sen että hoikka ja kurvikas vartalo on useimpien mielestä huomattavasti kauniimpi kuin ihraa pursuileva kasa. Se oli siis vain yksi asia monista."

    Tässäkin on tämä, että vaikka näin on miltein kaikkien mielestä niin ei se oikeuta kohtelemaan toista ihmistä alempiarvoisena. Täälä sitä valitettavasti näkee.

    Äänestä

että tämän palstan nimi pitäisi vaihtaa.
Lihavuus on nimenä ihan asiaanmenevä mutta olisiko paino-ongelmat vähemmän provosoiva.

Äänestä

oletpas sinä katkerioitunut, jos vaikka yrittäisit laihduttaa, niin itsetunto nousisi????

Itse kyllä ammattini puolesta joudun painiskelemaan 160 kiloisten kanssa. Ja kyllä heille sanotaan aivan selvästi,että olet nyt tässä tilanteessa,koska painat liikaa.

Jos en ajattele ammatillisesti niin ei se rasva ja läski ole mitenkään kaunista katseltavaa, ihohautomineen... Itse en ole ollut mitenkään todella lihava,mutta olen laihduttanut ylimääräiset pois ja kamppailen että saan painoni pysymään kurissa. Pelkään lihoamista ylikaiken.

Niin että mielestäni olen ansainnut se että voin nyt ostaa ensi kesää ajatelle 36 numeron kesähameita ja täysin rinnoin nauttia uudesta lookistani. Mutta millään ilveellä kukaan ei voi puolustella ylimääräisten kilojen positiivista puolta...

Minulla on työni ja toimeentuloni, vilkas sosiaalinen elämä, olen ollut aina suosittu. Ja en edelleenkään pidä läskiä kauniina. Säälittävää,että syömällä saa itsensä ja terveytensä pilalle.Mutta yhtälailla syömällä vaoi myös laihtua. Kaikki laihduttaneet ihmiset saavat hyvällä omallatunnolla olla ylpeitä itsestään, jos sinä olet kateellinen meille niin se on sinun oma ongelmasi, kukaanhan ei estä sinua laihduttamasta. En koe olevani ihmisenä parempi kuuin lihava ihminen.

Äänestä
  • Ainakin kaksi tai kolme vastausta, joissa jälleen kerran, on asia käsitetty täysin väärin. En puhunut läskin kauneudesta, en hoikan rumuudesta, en kateudesta, en laiskuudesta, en itsekurin puutteesta ym. Tahallanneko käsitätte väärin, vai ettekö osaa lukea niin, että sisältö avautuisi?

    Te jankutatte koko ajan samaa, vaikka tänne kirjoittaisi, että olen lihava ja jatkaisi, että lennä, lennä, leppäkerttu jne. niin neuvoiksi tulisi noita samoja juttuja ja koko ihmisen arvostelua persoonasta ulkonäköön. Mikä siinä luetun ymmärtämisessä on niin vaikeaa, vai ettekö tahdo edes ymmärtää, mitä joku kirjoituksellaan tarkoittaa senkään jälkeen, kun pointti on selvitetty?

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Ainakin kaksi tai kolme vastausta, joissa jälleen kerran, on asia käsitetty täysin väärin. En puhunut läskin kauneudesta, en hoikan rumuudesta, en kateudesta, en laiskuudesta, en itsekurin puutteesta ym. Tahallanneko käsitätte väärin, vai ettekö osaa lukea niin, että sisältö avautuisi?

    Te jankutatte koko ajan samaa, vaikka tänne kirjoittaisi, että olen lihava ja jatkaisi, että lennä, lennä, leppäkerttu jne. niin neuvoiksi tulisi noita samoja juttuja ja koko ihmisen arvostelua persoonasta ulkonäköön. Mikä siinä luetun ymmärtämisessä on niin vaikeaa, vai ettekö tahdo edes ymmärtää, mitä joku kirjoituksellaan tarkoittaa senkään jälkeen, kun pointti on selvitetty?

    olen kyllästynyt lihaviin, jotka puolustelevat itseään ja kirjoittavat noin turhia viestejä... olet katkera vaikka sitä et myönnä kyllä sen viesteistäsi näkee.. ja kaiken lisäksi olen itsekkin ollut ylipainoinen ja neuvon lihavia ihmisiä vaikka olen nykyään hoikka! se on varmaan niin väärin. ja laitan vielä tähän loppuun että en ole mikään teini joka tulee haukkumaan läskejä vaan olen 30 vuotias perheellinen nainen ja elämäni on ihanaa.

    Äänestä

  • lihaviin kirjoitti:

    lihavuus palstalle?

    Ole onnellinen jos olet onnistunut laihduttamaan.
    Jos olet kyllästynyt lihaviin ja heidän juttuihinsa niin eihän sinun tarvitse muuta kuin pysyä poissa palstalta.
    Niin minä ainakin tekisin.
    Olen tyytyväinen itseeni vaikka en kovin hoikka ole.
    Missään nimessä en ole katkera, minulla on asiat hyvällä mallilla.
    Tunnen itseni rakastetuksi ja hyväksytyksi omana itsenäni.

    Jos joku katsoo tarpeelliseksi kirjoittaa tänne niin millä oikeudella tuomitset hänen viestinsä turhaksi.

    Äänestä

  • lihaviin kirjoitti:

    olen kyllästynyt lihaviin, jotka puolustelevat itseään ja kirjoittavat noin turhia viestejä... olet katkera vaikka sitä et myönnä kyllä sen viesteistäsi näkee.. ja kaiken lisäksi olen itsekkin ollut ylipainoinen ja neuvon lihavia ihmisiä vaikka olen nykyään hoikka! se on varmaan niin väärin. ja laitan vielä tähän loppuun että en ole mikään teini joka tulee haukkumaan läskejä vaan olen 30 vuotias perheellinen nainen ja elämäni on ihanaa.

    Minäkin ole kyllästynyt teidänkalaistenne turhiin viesteihin. Haljetkaa omaan tyytyväisyyteenne ja kielteisyyteenne, omapa on asianne. Minä lähde nyt nukkymaan, ihanaan omaan sänkyyni, mies vierelläni.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Minäkin ole kyllästynyt teidänkalaistenne turhiin viesteihin. Haljetkaa omaan tyytyväisyyteenne ja kielteisyyteenne, omapa on asianne. Minä lähde nyt nukkymaan, ihanaan omaan sänkyyni, mies vierelläni.

    taistelua täällä lihavat versus laihat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olen kyllästynyt teihin kirjoitti:

Jos suurin osa ihmisistä on oikeasti tällaisia kuin tällä palstalla, jotakin on mennyt pahasti pieleen. Miksi te toisten haukkujat, ette tule esim. kadulla latelemaan lihaville, kuinka kalliiksi te tulette yhteiskunnalle? Tai kuinka paljon te inhoatte "läskejä"? Koska te ette uskalla. Te olette sitä pohjasakkaa, joka anonyymisti purkaa omaa pahaa oloaan nettipalstoilla, mutta todellisessa elämässä kuljette seinän vierustoja, ettei teitä kukaan huomaisi.

Suurempia raukkiksia ja luusereita ei taida löytyä kuin lihavuuspalstalta, enkä nyt todellakaan tarkoita lihavia, vaan teitä ns. hoikkia, ja "hyviä" ihmisiä. Tosi elämässä teillä monellakaan ei taida olla edes työpaikkaa koulutuksesta puhumattakaan. On tainnut jäädä peruskoulukin kesken. Roikutte luukulta toiselle rahaa hakemassa ja sitten tulette tänne valittamaan, kuinka lihavat tulevat kalliiksi. Taitaa olla asia päinvastoin.

Get a life! Silloin on muutakin tekemistä kuin suoltaa sontaa sossun rahoilla hankituilla tietokoneilla. Niin, ja hankkikaa työtä, niin ei tarvitse koko päivää ja yötä roikkua näillä palstoilla. Työ voisi antaa teillekin sisältöä elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu