Sisaret

Sain ketjukirjeen jossa kehutaan sisarten merkitystä vanhemmaksi tullessa,itsellä päinvastoin,muutin vihdoinkin kotipaikkakunnalta kolme vuotta sitten eivätkä sisareni enää voi manipuloida perhe-elämääni ja puuttua joka asiaan!IHANAA!
621707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

ja olen aloittajan kanssa ihan samoilla linjoilla. Ei minua tosin kukaan ole pystynyt manipuloimaan, mutta mielipahaa nuo "rakkaat siskot" tuottavat sekä livenä, puhelimitse ja sähköpostin välityksellä.
"Siskot" tuppaavat ahtamaan kaikki "siskonsa" samaan muottiin ja voi kauhea, jos tämä "sisko" uskaltaa olla erilainen ja tehdä omannäköisiään ratkaisuja elämässään. Ei tosiaan puhettakaan mistään hyväksynnästä saati tuesta!
Toista maata ovat miespuoliset ystäväni: kuuntelevat suunnitelmani ja sanovat: Hienoa, go for it!

Äänestä
  • ta vasta nyt siskoni on nimitellyt minua vaikka miksi,tietysti vedoten että oli kännissä.
    Mutta loukkaannuin todella ja olipas hyvä tietää että muillakin vaikeuksia siskojen kanssa.

    Minäkin tänään viimeks mietin mieen muuta että pääsen eroon tai saan välimatkaa.
    Ihan kuin pakko olis olla ystävä vaikka haukkuu muille ihmisille ja pitää ihan pilkkanaan.

    Äänestä

  • ne siskot on? Mulla on vain yksi veli ja hän ei sitte paljookaa perusta, välitä mun elämästä.
    Oonhan aika onnekas, Kiitos edesmenneille vanhemmilleni tästä.

    Äänestä

  • tommosiako kirjoitti:

    ne siskot on? Mulla on vain yksi veli ja hän ei sitte paljookaa perusta, välitä mun elämästä.
    Oonhan aika onnekas, Kiitos edesmenneille vanhemmilleni tästä.

    aivan ratkiriemukas, kun ei ole edes sitä veljeäkään?

    Äänestä

  • ahistaa.. kirjoitti:

    ta vasta nyt siskoni on nimitellyt minua vaikka miksi,tietysti vedoten että oli kännissä.
    Mutta loukkaannuin todella ja olipas hyvä tietää että muillakin vaikeuksia siskojen kanssa.

    Minäkin tänään viimeks mietin mieen muuta että pääsen eroon tai saan välimatkaa.
    Ihan kuin pakko olis olla ystävä vaikka haukkuu muille ihmisille ja pitää ihan pilkkanaan.

    Vanhin sisareni on pilannut välini kaikkien muiden sisarusteni kanssa valehtelemalla

    Äänestä

  • tommosiako kirjoitti:

    ne siskot on? Mulla on vain yksi veli ja hän ei sitte paljookaa perusta, välitä mun elämästä.
    Oonhan aika onnekas, Kiitos edesmenneille vanhemmilleni tästä.

    .........?

    Äänestä

  • minä sitten kirjoitti:

    aivan ratkiriemukas, kun ei ole edes sitä veljeäkään?

    sisaruksia, siis tunsitko itsesi lapsena yksinäiseksi, - vai oliko Sinulle naapurissanne leikkikavereita?

    Kysyn asiaa ihan koska se kiinnostaa minua :)

    Äänestä

ole sisaruksia, mutta ukollani sitten sitäkin enemmän ja voi hitsi heidän vihanpitoa toisilleen ja jatkuvaa nälvimistä. Tai siis hälle soitetaan vähän väliä ja vuorollaan soittajat haukkuvat muut sisarukset. Erittäin raskasta kuunnella sellaista. :(

Äänestä
  • vasta tämän ikäsenä kuulla että olen milloin mikäkin.
    Oma sisko nimittelee näin kun en ole samaa mieltä.
    On myös joka alan asian tuntija minun elämässäni sitten ihmettelee kun pidän välimatkaa.
    Hän juo liikaa mutta ei myönnä sitä,ihmettelee miks en halua tavata?
    Olen kärsinyt ihan mielettömästi siitä ja vaikka tiedän että pakko ei ole olla hänen kanssa hän valehtelee muille sukulaisille kaikkea minusta jos en ole häneen yhteydessä.

    Äänestä

  • en olis uskonu kirjoitti:

    vasta tämän ikäsenä kuulla että olen milloin mikäkin.
    Oma sisko nimittelee näin kun en ole samaa mieltä.
    On myös joka alan asian tuntija minun elämässäni sitten ihmettelee kun pidän välimatkaa.
    Hän juo liikaa mutta ei myönnä sitä,ihmettelee miks en halua tavata?
    Olen kärsinyt ihan mielettömästi siitä ja vaikka tiedän että pakko ei ole olla hänen kanssa hän valehtelee muille sukulaisille kaikkea minusta jos en ole häneen yhteydessä.

    tuollainen käytös. Ukollani on kaksi alkoholistista siskoa joilla sama ongelma etteivät myönnä ongelmaansa ja sitten humalassa soitetaan milloin huvittaa. Tai yksi lopetti soittamisen erään perhetapahtuman vuoksi kun emme päässeet heidän juhliinsa. Toinen taas haukkui minut lehmäksi vaikka en edes ole koskaan pahemmin hänen kanssaan jutellut, eikä ole tähän päivään mennessä edes pyytänyt anteeksi. :(

    Äänestä

että niin monella on huonot välit sisaruksiin, me olemme yhdessä joutuneet tekemisiin vaikeiden asioiden kanssa ja aina on sisarusjoukossa erityisosaajia joten voimme tukeutua toisiimme.
Meillä on yhdessä hitsin hauskaa, viimeksi nyt talvilomalla nauroimme vedet silmissä, sitä kun olemme ruumiin rakenteeltamme ihan samanlaisia ja meidän mummon selkä painui kumaraan.
Sitten me kolme mummoa kiersimme takkaa mummokävelyä matkien ja vähän imitoimme meille niin rakasta mummoamme joka on muuttanut tähtiin jo 25 vuotta sitten.

Äänestä
  • imitoidaankohan minuakin vielä :/

    *pittääpä ruveta olemaan ihmisiksi.. huoks..*

    :)

    Äänestä

Kaksi sisaristani ovat epäonnistuneita elämässään ja kateudessaan panettelevat meitä muita

Äänestä

Kavalsi rahaa äidiltä,varasti rahaa minulta ja hopeaesineitä toiselta veljeltäni,en halua olla missään tekemisissä mutta vaikeaa päästä eroon kun hän on koko ajan tuppautumassa,en esimerkiksi mene veljemme 60-vuotispäiville koska haluan vältellä häntä,tulee vain taas sanomista

Äänestä

Laitoin kokonaan välit poikki sisareni kanssa,hän lähetteli kännissä haukkumakirjeitä ja kertoi niissä mitä muka "koko suku" ajattelee minusta,sitten pyyteli anteeksi jälkeenpäin,lähetin nämä kirjeet veljelleni että ymmärtäisi miksi en enää halua olla sisaremme kanssa tekemisissä

Äänestä

on kahdeksan..siskoja ja veljiä,molempia löytyy ja kaikki yhtä rakkaita..
Tietysti joskus on kinaakin,mutta ei se sitä rakkautta yhtään vähennä..

Äänestä
  • sisarukset on todella piinaavia ja kärsin vuosia kunnes tajusin:se että hän juo ei ole minun syy ja minun ei ole pakko olla hänen kanssa yhteydessä.

    Äänestä

  • välit poikki kirjoitti:

    sisarukset on todella piinaavia ja kärsin vuosia kunnes tajusin:se että hän juo ei ole minun syy ja minun ei ole pakko olla hänen kanssa yhteydessä.

    Juoppo sisar on syyllistänyt meitä muita jo 30 vuotta,hänen epäonnistumisensaovat muka meidän syytämme vaikka tosiasiassa äitimme lelli häntä eikä hänelle asetettu samoja rajoja ja vaatimuksia kuin meille muille

    Äänestä

vettä sakeampaa. Tästä syystä olen tehnyt tietoisen päätöksen olla vihastumatta sisaruksiini niin, että katkaisisin yhteydet kokonaan. Olen tarkka omista rajoistani ja kunnioitan toisen rajoja.

Yhteinen lapsuus on kietonut suuren sisarusparveni tiukasti yhteen, niin hyvässä kun pahassa. Tunnemme toisemme ja kykenemme iskemään toisiamme pahemmin kuin vieras konsanaan, mutta pystymme antamaan toisillemme myös parhaan tuen ja lohdutuksen kun joku meistä sitä kaipaa ja tarvitsee.

Olen iloinen ja onnellinen suuresta (14) sisarusparvesta ympärilläni ja iän myötä iloitsen siitä yhä enemmän.

Äänestä
  • Sukulaisiahan ei ole saanut valita,en ole ystäväkään ihmisen kanssa josta en pidä,miksi olla "pakkoliitossa" rasittavien sisarienkaan kanssa?

    Äänestä

  • ollut, kun sianporsaita ikkään; siinä on äiti tosiaan saanut taikakauhalla ruokaa taikoa - miten ihmeessä hän ja muutkin sen ajan suurperheiden on jaksaneet, - ei minusta olisi ollut.

    Meidän- ja meitä nuorempien ikäpolvien äitien on kyllä nostettava hattua hänen aikalaisilleen, ei voi muuta sanoa!!

    Vieläkö äitinne elää?

    Äänestä

puhuttiin naisista yleensä toistensa "sisarina"; ei siskoina sukulaissuhteen perusteella.
Kun nyt kohta on naistenpäiväkin.
Mutta kuten sanottu: minä en ainakaan koe toisia naisia "ymmärtävinä siskoina". Pah.

Äänestä
  • Nainen on naiselle susi,naist ovat pahansuopia ja kateellisia toisilleen ja sisaret kaikkein pahimpia!

    Äänestä

  • Extreme makeover kirjoitti:

    Nainen on naiselle susi,naist ovat pahansuopia ja kateellisia toisilleen ja sisaret kaikkein pahimpia!

    sopu on kiinni siitä sisarten omistajastakin :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    sopu on kiinni siitä sisarten omistajastakin :)

    Ei saa olla rauhassa vaikka haluaisi,jos ei ota osaa sukupippaloihin (koska siellä vain riidellään ja haukutaan toisiaan) niin arvostellaan sen takia ja pohditaan/arvaillaan asioitani

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    sopu on kiinni siitä sisarten omistajastakin :)

    Yritätkö olla sisarillesikin aina mieliksi ihan niinkuin tälläkin palstalla?

    Äänestä

  • Hohhoijaakkaaa kirjoitti:

    Yritätkö olla sisarillesikin aina mieliksi ihan niinkuin tälläkin palstalla?

    rakastan siskojani, ihan oikeasti, - ja he ovat tärkeitä minulle.

    Onko se nyt niin vaikeaa uskoa, että sisaruksillakin voi olla korrektit välit.

    Olemme syntyneet kuin sianporsaat peräjälkeen, ja nukkuneet vierekkäin samoilla pahnoilla; kuinka voisimme vihata toisiamme?!

    Äänestä

  • Hohhoijaakkaaa kirjoitti:

    Yritätkö olla sisarillesikin aina mieliksi ihan niinkuin tälläkin palstalla?

    pahaa on sovussa ja ystävyydessä?Tämä maailma olisi kaikille parempi paikka elää,kun ihmiset eivät aina olisi milloin mistäkin syystä, toisen niskassa kiinni...

    Muiden kanssa sovussa elävä ihminen, on varmasti onnellisempi kuin riidassa elävä...

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    on pahempaa kuin aito viha,tätiseni!

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    rakastan siskojani, ihan oikeasti, - ja he ovat tärkeitä minulle.

    Onko se nyt niin vaikeaa uskoa, että sisaruksillakin voi olla korrektit välit.

    Olemme syntyneet kuin sianporsaat peräjälkeen, ja nukkuneet vierekkäin samoilla pahnoilla; kuinka voisimme vihata toisiamme?!

    (useimmissa) perheissä niin ole!

    Äänestä

  • tekoystävällisyys kirjoitti:

    on pahempaa kuin aito viha,tätiseni!

    riita tässä maailmassa ei voi olla niin paha,etteikö sitä voisi anteeksi antaa! Mitä iloa/hyötyä on vihasta?Se kuluttaa ihmisen energiaa ihan turhaan, eikä siitä kukaan hyödy mitään!
    Ihminen halutessaan oppii olemaan ihan aidosti ystävällinen kaikille,ei sen tarvitse olla mitään tekoystävällisyyttä..
    Katos,elämä opettaa,jos ei muuta niin hiljaa kävelemään!

    Äänestä

  • ettei kaikissa kirjoitti:

    (useimmissa) perheissä niin ole!

    sitä ole kiistänytkää, onhan meitä moneksi :)

    Äänestä

  • tekoystävällisyys kirjoitti:

    on pahempaa kuin aito viha,tätiseni!

    sinä epäilet kanssaihmisien motiiveja?

    siellä paistaa!

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    sinä epäilet kanssaihmisien motiiveja?

    pidä teennäisistä ihmisistä!

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    sitä ole kiistänytkää, onhan meitä moneksi :)

    Ikäisillämme on usein sisaruksia jotka ovat ikäänkuin eri ikäluokkaa,sotaa ennen syntyneet ja sodanjälkeiset sisarukset,jos ikäeroa on 15-20 vuotta ja toiset eläneet lapsuutensa sodan varjossa kun taas nuoremmat hyvinvointiyhteiskunnassa sekä saaneet käydä kouluja on kateus ja epäsopu ikävä kyllä usein väistämätöntä,kuilu on liian suuri.

    Äänestä

  • havaita enkä kirjoitti:

    pidä teennäisistä ihmisistä!

    sehän ei ole minun migreenini, hyvää jatkoa.

    Äänestä

  • Hohhoijaakkaaa kirjoitti:

    Yritätkö olla sisarillesikin aina mieliksi ihan niinkuin tälläkin palstalla?

    "Nainen on naiselle susi,naist ovat pahansuopia ja kateellisia toisilleen"
    Tais nyt kalikka kalahtaa rouvalle!

    Äänestä

  • ettei kaikissa kirjoitti:

    (useimmissa) perheissä niin ole!

    väittänytkään perkules!!!

    Äänestä

  • tekoystävällisyys kirjoitti:

    on pahempaa kuin aito viha,tätiseni!

    tuntuu riittävän tätiseni!

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    sinä epäilet kanssaihmisien motiiveja?

    tuommoisesta pahansuopaisesta akasta välitä, anna sen räyhätä ihan yksikseen vain, se räyhääminen taitaa olla hänen elämänsä ainoa suola.

    Äänestä

  • Teennäisyys taas kirjoitti:

    siellä paistaa!

    vihaa sinuakaan...Sinulla on varmasti omat syysi olla ilkeä...En kylläkään ymmärrä miksi kohdistat sen meihin,mutta eihän minun tarvitse kaikkea ymmärtääkkään..:)

    Äänestä

  • pääsit just sanomasta? kirjoitti:

    "Nainen on naiselle susi,naist ovat pahansuopia ja kateellisia toisilleen"
    Tais nyt kalikka kalahtaa rouvalle!

    otin etäisyyttä siskooni joka ei ymmärrä että me muut siskot eletään omaa elämää ja kaikki ei ole yhteistä.
    Hän tunkee muiden siskojen elämään ja luulee olevansa jokin holhooja vaikka oma elämä on retuperällä koska ei osaa käyttää esm.rahaa mutta kadehtia osaa toisia koko ajan.

    Paljon parempi olo kun ei ota enää yhteyttä.

    Äänestä

  • Miisu eek... kirjoitti:

    vihaa sinuakaan...Sinulla on varmasti omat syysi olla ilkeä...En kylläkään ymmärrä miksi kohdistat sen meihin,mutta eihän minun tarvitse kaikkea ymmärtääkkään..:)

    "kohdistaa teihin" jos sanoo mielipiteensä rehellisesti siitä ettei pidä teennäisyydestä,otitko itseesi?

    Äänestä

  • älä sinä pirre kirjoitti:

    tuommoisesta pahansuopaisesta akasta välitä, anna sen räyhätä ihan yksikseen vain, se räyhääminen taitaa olla hänen elämänsä ainoa suola.

    siellä itse vihoittelee;DD

    Äänestä

  • aitoa vihaa kirjoitti:

    tuntuu riittävän tätiseni!

    vaikka olisikin setä;DDD

    Äänestä

  • vain "pakosta" enää kirjoitti:

    otin etäisyyttä siskooni joka ei ymmärrä että me muut siskot eletään omaa elämää ja kaikki ei ole yhteistä.
    Hän tunkee muiden siskojen elämään ja luulee olevansa jokin holhooja vaikka oma elämä on retuperällä koska ei osaa käyttää esm.rahaa mutta kadehtia osaa toisia koko ajan.

    Paljon parempi olo kun ei ota enää yhteyttä.

    Paremmin onnistuneille sisarille ollaan kateellisia sensijaan että osattaisi iloita heidän menestyksestään.

    Äänestä

  • pirre niin sitten kirjoitti:

    väittänytkään perkules!!!

    Pirren puolustusasianajajaksi?

    Äänestä

  • nimittänyt kirjoitti:

    Pirren puolustusasianajajaksi?

    pirren puolella?

    Äänestä

  • nimittänyt kirjoitti:

    Pirren puolustusasianajajaksi?

    nyt ihan käräjöimään käyvvä, ei huoli moisen asian takia.

    Äänestä

  • Mistäs tiedät kirjoitti:

    vaikka olisikin setä;DDD

    yhtään niin ilkeää setää. Huomioi sana "tietääkseni".

    Äänestä

  • että joku on kirjoitti:

    pirren puolella?

    aiheen asiassa=sisarukset;D

    Äänestä

  • Puskapiruhan se kirjoitti:

    siellä itse vihoittelee;DD

    niin voin kertoa sinulle että olet erehtynyt.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    nyt ihan käräjöimään käyvvä, ei huoli moisen asian takia.

    olla se "asianajajasi";D

    Äänestä

  • ei ole tietääkseni kirjoitti:

    yhtään niin ilkeää setää. Huomioi sana "tietääkseni".

    ainoa;D

    Äänestä

  • epäilet kirjoitti:

    niin voin kertoa sinulle että olet erehtynyt.

    =puskapussipiru=sinä;D

    Äänestä

  • ettet pysy kirjoitti:

    aiheen asiassa=sisarukset;D

    paddiin? ;D

    Äänestä

  • Miten niin kirjoitti:

    "kohdistaa teihin" jos sanoo mielipiteensä rehellisesti siitä ettei pidä teennäisyydestä,otitko itseesi?

    mutta ihmettelen väitöksiäsi...Miten voit väittää ihmisiä teennäisiksi pelkän lukemasi perusteella?
    Minä ihan oikeasti säälin sinua...

    Äänestä

  • Hohhoijaakkaaa kirjoitti:

    Yritätkö olla sisarillesikin aina mieliksi ihan niinkuin tälläkin palstalla?

    Aina mieliksi....Mitään yrittämistä ole,jos tulee
    erilaisten ihmisten kanssa toimeen.Meillä siskoille,
    simmoset välit,ettei ole parempaa ystävää kuin sisko,eikä parempaa siskoa,kuin oma sisko.
    -näin meilläkin-

    Äänestä

  • enkelitrio kirjoitti:

    Aina mieliksi....Mitään yrittämistä ole,jos tulee
    erilaisten ihmisten kanssa toimeen.Meillä siskoille,
    simmoset välit,ettei ole parempaa ystävää kuin sisko,eikä parempaa siskoa,kuin oma sisko.
    -näin meilläkin-

    Ikävä kyllä,sisarkateus on pahin kateuden laji

    Äänestä

  • 50+ sisarusparvet kirjoitti:

    Ikäisillämme on usein sisaruksia jotka ovat ikäänkuin eri ikäluokkaa,sotaa ennen syntyneet ja sodanjälkeiset sisarukset,jos ikäeroa on 15-20 vuotta ja toiset eläneet lapsuutensa sodan varjossa kun taas nuoremmat hyvinvointiyhteiskunnassa sekä saaneet käydä kouluja on kateus ja epäsopu ikävä kyllä usein väistämätöntä,kuilu on liian suuri.

    Meillä vanhin sisar valittaa aina että me olemme muka saaneet kaiken ilmaiseksi ja hän joutui auttamaan kotona mutta äiti myös hoiti hänen lapsiaan kouluikäisiin asti,me muut laitoimme lapsemme tarhaan.

    Äänestä

  • Taidat itse kirjoitti:

    olla se "asianajajasi";D

    , voi teitä, - mikähän teijjänkin päässä liikkuu - höpsöjä olette ihan :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mummu 59wee kirjoitti:

Sain ketjukirjeen jossa kehutaan sisarten merkitystä vanhemmaksi tullessa,itsellä päinvastoin,muutin vihdoinkin kotipaikkakunnalta kolme vuotta sitten eivätkä sisareni enää voi manipuloida perhe-elämääni ja puuttua joka asiaan!IHANAA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu