Väärää uskomusta

Koska yli kahden lapsen tekeminen on ekologisesti ajatellen rikollista ,miksi lestadiolaiset edelleen perustavat hirvittävän isoja perheitä? Ehdotankin että kolmannesta lapsesta lähtien ei enää maksettaisi mitään yhteiskunnan tukia eikä koulutusta! Adoptoiminen olisi sitä paitsi paljon parempi asia jos ajatellaan maailman hyvinvointia. On erittäin itsekästä perustaa jopa 10 lapsisia perheitä!
13675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Onhan se selvää, että lestadiolaisia ei katsottaisi esim. Kiinassa kovin hyvällä, sillä he eivät meinaa muutenkaan mahtua maahansa.

Jumala onkin ilmeisesti pitänyt eniten kiinalaisista, sillä heitä on ajan mittaan siunaantunut maapallolle selvästi eniten.

Pohjoisessa Suomessa on kuitenkin vielä lääniä ihmisten lisääntyä ja täyttää maa. ;)

Äänestä
  • Adoption kautta tulisi varmasti myös geeniperimään parannusta kun eivät enää ristiinnaisi!

    Äänestä

Satuin lukemaan ylemmän viestisi, missä kirjoitít seuraavaa: "Kirjoitin otsikolla "väärää uskomusta" ja porukkaa käy kyllä lukemassa mutta ei uskalla vastata. Eikö teillä ole kykyä analyyttiseen ja kriittiseen keskusteluun? Vai oletteko niin aivopestyjä ettette kykene minkäänlaiseen keskusteluun aiheesta?"

En voinut olla puuttumatta asiaan, sillä mielestäni viestisi oli äärimmäisen provosoiva ja loukkaava. Väität kaipaavasi analyyttistä ja kriittistä keskustelua, ja kun et sitä saa, rupeat syyttämään toisia ihmisiä ja kyseenalaistat heidän älykkyytensä. Ehditkö pohtia ajatusta, ettei viestisi kenties herätä minkäänlaista "analyyttistä ja kriittistä" keskustelua?

Väität, että yli kahden lapsen tekeminen on ekologisesti ajatellen rikollista. Missä ovat todisteet joiden pohjalle perustat väitteesi?

Kysyt myös miksi lestadiolaiset perustavat hirvittävän isoja perheitä? Käyttämästäsi sananvalinnasta luen, että sinulla on jotain lestadiolaisia vastaan. Eivät kai he suinkaan ole ainoita ihmisiä, joilla on suuria perheitä. Myöskään sana "hirvittävä" ei mielestäni ole sovelias käytettäväksi tässä yhteydessä, mikäli siis kaipaat analyyttistä ja kriittistä keskustelua. Eikös yksi analyyttisen ja kriittisen keskustelun avain asioista ole kyseenalaistaminen ja objektiivinen näkökanta.

Mielestäni käyttämäsi lauseet "adoptoiminen olisi sitä paitsi paljon parempi asia jos ajatellaan maailman hyvinvointia" ovat kaukana objektiivisuudesta. Miten määrittelet että adoptio on "parempi asia"? Miten määrittelet "maailman hyvinvoinnin"?

Teet oman ehdotuksesi, ettei kolmannesta lapsesta lähtien maksettaisi enää mitään yhteiskunnan tukia eikä koulutusta. Eikös sellainen laki olisi "moraalisesti ajatellen rikollista"?

Mielestäni viimeisenä käyttämäsi lause "on erittäin itsekästä perustaa jopa 10 lapsisia perheitä" on kaiken huippu. Analyyttisen ja krittisen keskustelun avauksesi loppuvaihe huipentuu syyllistämiseen. Niin, en ollenkaan ihmettele ettet ole saanut vastauksia.

Äänestä
  • Jos ylikansoittumisen takia maapallomme ei kestä enää edes tätä väestämäärää vaan vaadittaisiin 3,5 maapalloa jotta kestävä kehitys olisi mahdollista,niin eikö silloin yli kahden lapsen tekeminen ole suorastaan rikollista?

    Äänestä

  • että maapallo ei kestä tälläistä ihmismäärää vaan siihen vaadittaisiin jo nyt 3,5 maapalloa. Adoptointi ei tuota lisää itse tehtyjä lapsia maailmaan joten se on ekologisempaa.

    Äänestä

  • Ekologisuus kirjoitti:

    Jos ylikansoittumisen takia maapallomme ei kestä enää edes tätä väestämäärää vaan vaadittaisiin 3,5 maapalloa jotta kestävä kehitys olisi mahdollista,niin eikö silloin yli kahden lapsen tekeminen ole suorastaan rikollista?

    Alun perin tarkoituksenani ei ollutkaan torjua ajatustasi kokonaan - minkä unohdin alunperin lisätä, enkä sitten enää sitten viestin lähetettyäni jaksanut korjata asiaa - vaan tapaasi tuoda asia esille. Mielestäni syytteleminen ja suurperheiden vanhempien leimaaminen rikolliseksi ei ole mikään ratkaisu ylikansoittumisen ongelmaan. Vaikutit enemmän turhalta riidanhaastajalta, kuin ihmiskunnan tulevaisuudesta aidosti huolestuneelta ihmiseltä.

    Äänestä

  • Analyyttisyys kirjoitti:

    Tarkoitin tästä eteenpäin ,en jo olemassa olevia perheitä.

    Äänestä

  • Ekologisuus kirjoitti:

    että maapallo ei kestä tälläistä ihmismäärää vaan siihen vaadittaisiin jo nyt 3,5 maapalloa. Adoptointi ei tuota lisää itse tehtyjä lapsia maailmaan joten se on ekologisempaa.

    Olet oikeassa vaikka se on monille vaikea myöntää. Olen itse miettinyt omalla kohdalla tuota ja päätynyt ehkäisyyn, koska koen synniksi, että rikon Jumalan käskyä viljellä ja varjella maata. Maapallo on ylikansoitettu ja en kyllä liikaa lapsia tekemällä varjelisi maata, koska nyt jo fakta puhuu puolestaan että maapallolla liikaa ihmisiä.

    Kehitysmaitten orpolapsia ja aidsorpoja adoptoimalla voitaisiin heille tarjota koti, samalla saisimme lapsia ja maapallon väkimäärä ei liikaa kasvaisi.

    Äänestä

ratkaisu naihin nettisekoiluihinkin, kun 3. lapsesta alkaen ei enaa annettaisi mitaan koulutusta. Nama lapset eivat siis oppisi lukemaan eivatka kirjoittamaan puhumattakaan, etta tarvitsisi laskeskella euroja - tata lansimaisen yhteiskunnan saastaa. Palattaisiin takaisin luontoon. Sitahan pitaa kannattaa.

Äänestä
  • eikö se vähentäisi näiden ylisuurien yli kahden lapsen perheiden lukumäärää kun olisi edes jokin este/uhka tiellä?

    Äänestä

  • Ekologisuus kirjoitti:

    eikö se vähentäisi näiden ylisuurien yli kahden lapsen perheiden lukumäärää kun olisi edes jokin este/uhka tiellä?

    Ylikansoittuminen on suurempi ongelma Intiassa ja Kiinassa, kuin täällä Suomessa. Päinvastoin, syntyvyyttä tulisi lisätä, jotta kasvava sukupolvi pystyisi elättämään nyt vanhenevan sukupolven, maksamaan heidän eläkkeensä jne.

    Neuvoisinkin sinua Ekologisuus vaihtamaan asuinpaikkaa Kiinaan/Intiaan, missä olisit varmasti enemmän hyödyksi neuvoinesi maailman pelastamisesta kuin täällä suomi24 keskustelupalstalla.

    Olen varma, että asiaa mietittyäsi löydät vakavampiakin rikoksia kuin ylisuurien yli kahden lapsen perheet.

    Jos täällä Suomessa täytyy lisätä ihmismäärää niin parempihan se on adoptoida semmoisesta maasta missä ihmisiä on liikaa. Kyllä jokainen uusi syntymä ,tapahtui se missä tahansa,nostaa planeettamme kokonaisihmismäärää.

    Äänestä

  • ekologisuus kirjoitti:

    Jos täällä Suomessa täytyy lisätä ihmismäärää niin parempihan se on adoptoida semmoisesta maasta missä ihmisiä on liikaa. Kyllä jokainen uusi syntymä ,tapahtui se missä tahansa,nostaa planeettamme kokonaisihmismäärää.

    Juuri niin, monet ei näytä tajuavan, että vaikka Suomessa on vain 5. milj. ihmistä, niin maapallolla on liikaa. Ihmisten määrää alueittain pitäisi tasata jotenkin, eikä niin että jokainen tekee vaan lisää lapsia. Kansainvälinen adoptio olisi todella hyvä ratkaisu tähän, eli liikakansoitelulta alueelta väkeä tänne harvaan asuttuun maahan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ekologisuus kirjoitti:

Koska yli kahden lapsen tekeminen on ekologisesti ajatellen rikollista ,miksi lestadiolaiset edelleen perustavat hirvittävän isoja perheitä? Ehdotankin että kolmannesta lapsesta lähtien ei enää maksettaisi mitään yhteiskunnan tukia eikä koulutusta! Adoptoiminen olisi sitä paitsi paljon parempi asia jos ajatellaan maailman hyvinvointia. On erittäin itsekästä perustaa jopa 10 lapsisia perheitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu