Miksi lestadiolaiset opettavat että pitää tehdä todella monilapsisia perheitä? Mielestäni yli kahden lapsen tekeminen on ekologisesti ajatellen suorastaan rikollista! Nykyisellä kulutuksella tarvittaisiin jo 3,5 maapalloa jotta kestävä kehitys toteutuisi. Siksi ehdotankin että kolmannesta lapsesta lähtien ei maksettaisi mitään yhteiskunnan tukia eikä koulutusta. Adoptoiminen olisi muutenkin paljon järkevämpää ja sitä tulisi helpottaa.
Kummaa uskomusta
ekologia
242172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
el ei tunne tollasta kun ekologia, turhaan siitä on vouhottaa . koska elämme lopun aikoja jo muutenkin, mistä sinä JUMALAN aivoitukset tiedät? Tai luulet tietäväsi. Ajattele jos meillä on vain tämä päivä aikaa,niin hyvin on riitänyt tämä 1 maapallo eli tellus ja mikä se nyt HEBREAKSI ONKAAN.
Emme me mitään lopun aikoja elä. Sitä paitsi jos sinun mukaan elämme niin miksi tänne sitten olisi pakko tehdä lisää lapsia?
Valittujen määrä täytettäisiin .
Ja lisäksi lapsia ei tehdä, niitä saadaan. Jumalalta.
sinusta jotenkin järkevää?
Ei, kyllä oikea ihminen haluaa oikean itsensä jälkeläisen.
Ei kelpaa muiden jälkeläiset.Kasvattakoon muut omansa.
Käytät tietokonetta ja sähköä.
Eikö mieleesi tullut, että säästäisit luontoa ja suosisit ekologisia arvoja , kun et niitä käyttäisi.
Maailmassa on erilaisia paasaajia "tee sitä tee tätä" mutta itseä paasaajaa ei koskisi mikään.
Tiedät varmaan että olemalla itse ekologinen esimerkki voit vähän vaikuttaa itsekin.
Nyt pienimmätkään vaatimukset ei toteudu.
Kaikki maailman ihmiset tumpattuna pohjoismaihin tuotti kullekin ihmiselle elintilaa liki 200m2.
Näin sitten mm. 2 lapsinen perhe saisi elintilaa 8 00 m2.
Sitten asiaan :
Muu maapallo olisi täysin tyhjä ihmisistä!?
Näin kiitän ajastasi ja paasauksestasi.
Hyvää lopputalvea !
Hirmiunen huuto on maailmalla, että leipä loppuu ja maailmasta loppuu myös elintila! Nykyisin kai tunnustetaan maailman väkiluvun olevan n. 6,3 miljardia elävää ihmistä. Jos tämä koko ihmismäärä sijoitettaisiin Austraalian mantereelle ja tila jaettaisiin tasan jokaiselle, niin joka nuppi saisi reilut 1200m2 maata hallintaansa; siis reilun kokoiset ok-tontit. Kaikki muut maa- ja merialueet jäisivät harrastuskäyttöön; metsästystä, kalastusta, retkeilyä jne. Suuri ja mahtava Venäjänmaakin voitaisiin varata huvilatonteiksi. Ja Amerikan manner jalostaa pelkästään leipäviljan tuottajaksi; ja leipä ei kyllä lolluisi yhdeltäkään.
Tai olette kummatkin.
Ilmeisesti ihmisen tarve on alitajuntainen valta ja valtius." Minä kerron teille suuren asian : "
Se on itseään tärkeäksi tekemistä uljaan tietämyksen kanssa.
" Tuli tunnetuksi jo eläessään maininnoistaan, ehkäiskää elämä"
..kirjoittavat uutislööpit :)
Maailmassa on todellakin tilaa ja tuollainen toisten elämän ehkäisy on patologista sairautta.
Tietenkin on selvää, että nämä ihmiset eivät itse ole keksineet asiaa, vaan heidän ajatuksissaan vaikuttavat erilaiset taustavoimat heidän sitä ymmärtämättä.
Kyllä meistä jokainen saattaa hassahtaa hassujen ajatusten taakse ja jopa sairaidenkin kuten natsisaksan touhut.
Ottakaamme siis rauhallisesti ja nauttikaamme elämästä.
Elämä siis tarkoittaa sadetta, aurinkoa ja jopa väsymystä illalla.
Ei laajenneta ajatuksiamme koskemaan maailmankaikkeutta koska omassa elämässämmekin on jo hirvittävä määrä laiminlyöntejä.Lisäksi emme ymmärrä kaikkeuden olemusta ja luonnostakin olemme huomannut , että se todellakin toimii meiltä kysymättä.Tuuli tulee ja menee.Ei se lupaa kysele.Ei meistä kukaan sitä synnyttänyt eikä lopettanut.
Jumala sanoo : Lisääntykää ja täyttäkää maa.
Suomalainen linkola kyllä mielestäni osuu mahdollisesti ( teoreettinen ajatus) oikeaan siinä, että luonto hoitaa itse itseään.Kun ihmistiiviys on sopiva, niin siihen ei tarvita kuin yksi pöpö( muutakin kun tietokonepöpö) niin kansaa kaatuu.
Samoin metsiä palaa ,vaikka kuinka niitä hoidamme.Tulivuoria purkautuu ja mantereet järkkyvät.
Tietenkin tahallinen luonnon tuhoaminen / saastuttaminen on syntiä sillälailla ,että se tuhoaa Jumalanluotua luontoa.
Noniin, siis ajatuksia on moninaisia ja antakaamme anteeksi tyhmyydet (myös viisaudet) sillä kyllä meidän luojamme on suunnitellut selvästi kaikki jo etukäteen.
Kun ruoka loppuu niin on ihan sama onko 1200 neliöö per henki vai enemmän. Eikä kaikkea tyhjää tilaa voi laittaa ruoan tuotantoon. Sitäpaitsi jo pohjoisessa eläminen kuluttaa niin paljon energiaa enemmän kuin etelässä , ettei tänne kannata ainakaan enemmän ihmisiä hommata. Miksi aina ajatellaan vain omaa napaa kuten suomen etua tai kansallista etua? Yhdessä tällä pallolla eletään. Ja miksi ihmisen nyt olisi pakko juuri saada oma geeniperimänsä lisääntymään kun voi adoptoida? Vaikka luontainen halu siihen onkin ei se ainakaan täällä pohjolassa ole ekologisesti kestävää ajattelua vaan itsekkyyttä kun laittaa oman edun tämän ihmiskuntamme edun edelle. Tänään tuli tv:eestä hyvä Linkolan haastattelu jossa hän hyvin perusteli edellä mainittuja asioita. Vaikka aiheet kuulostavat radikaaleilta ja jopa raakoilta,ovat ne silti täysin perusteltavissa.
Linkola ei ole uskovainen , enkä luule sinunkaan olevan. Joten te pistäisitte kaikki kristityt kattilaan,kansi päälle istuisitte kannen paalle ja totaisitte, tulipa tilaa . Linkolan ajatukset paperilla, katso emboa wg:ssä, käytön jälkeen .
Koska JUMALA on niin säätänyt, ainoastaan se pitää hiellä ja tuskalla saavuttaa siis tehdä nyt, joskus olisi ollut mahdollista saada ... Ei enää syntiin lankeemuksen jälkeen,mutta ruokaa kyllä kaikki saavat jos työtä sen eteen tekevät, niin on JUMALA luvannut ja HÄN on paras auktoriteetti .
loppuisi, jos se osattaisiin oikein jakaa. Ajattelepa, miten on mahdollista, että ihmiset kohta matkustelevat avaruudessa, mutta niin yksinkertaista asiaa kuin leivän jakaminen oikeudenmukaisesti he eivät osaa?
On upeaa, että perheissä on lapsia ja lasten lukumäärä on aivan vanhempien oma asia. Jos joku taas ei halua lapsia, on varmaan parempi että hänellä ei niitä sitten ole. Adoptio on myös hieno asia, mutta siihenkään eivät kaikkien resurssit riitä.
Niten on muuten ekologisesti mahdollista sellainen biologinen todellisuus, että luonnossa kaikki pyrkii lisääntymään? Eläinten pääasiallinen tarkoitus näyttää olevan lisääntyminen ja kasvikunnassakin oman perimän mahdollisimman suuri levittäminen on itsetarkoitus.
Suurin osa ihmisistä ei halua suurperhettä, joten eikö oltaisi vain iloisia, jos joillakin sellainen kuitenkin on?
Kyllä leivän loppuminen on ihan ihmisistä kiinni. Tuon romaanin jota raamatuksi kutsutaan ,kirjoittamisen aikoihin ei ollut mitään miljardien ihmispopulaatiota,joten ei pidä sitä ottaa kirjaimellisesti. Ihmiset senkin opuksen ovat kirjoittaneet ja ihmiset sen leivänkin loppuun syövät.
Toivon että tulet huomaamaan mihin pilkkasi osuu. Sillä RAAMATTU toinen auktoriteetti, ensimmäinen on JUMALA . Sen ymmärtäminen, vaatii jonkin verran sitä mitä sulla on vähän, kuitenkin sitäkin voisi käyttää . Vielä Raamatun kirjoittamisesta, Sen on kirjoittanut JUMALAN miehet valaistuna Pyhällähengellä .Ja ei vain ihmiset. Tosiaankin parempia kuin me, tästä asiata myös on parempia kirjoittajia kuin mä.
Tainneet olla aika huuruissaan jos tuollaista ovat uskoneet.
Olen ajatellut samaa kuin ketjun aloittaja, että minkätakia kukaan järkevä ihminen enää lapsia haluaa tähän pahaan maailmaan. Mutta lapsia vaan syntyy joka päivä. Äitien on pakko luottaa tulevaisuuteen, minunkin, joka itsekin olen äiti. Emme me ihmiset kuitenkaan tiedä, koska maailma loppuu ja jos kaikki lopettaisivat lisääntymisen ja uusia ihmisiä ei syntyisi enää, kuinka meidän nykyisten kävisi, kun olemme vanhoja? Tämä on lisääntyminen todellakin on sellainen asia, että olemme kykenemättömiä säätämään tälläistä.Olisi suorastaan vaarallista, jos ryhtyisimme maailmanlopun pelossa "mahoiksi".Raamattukin sanoo että niin kauan kuin maa pysyy ei lopu vilu eikä nälkä, ei kuuma ei kylmä, ei kylvö ei kyntö, ei syntymä ei kuolema, ei ihan näillä sanoilla kuin kirjoitin, mutta ajatus on tämä.Olen itse yrittänyt ajatella näin.
kirjoitus jotta syntyisi keskustelua. Mutta totta on että jonkunlaista syntyvyyden säännöstelyä tarvittaisiin jotta väestömäärä saataisiin laskettua n.2 miljardiin,jonka lasketusti maapallo tällä kulutuksella jaksaa kantaa. Jos väestö vaan lisääntyy koko ajan niin ei kestä kauan kun alkaa jyrkkä ekologinen alamäki,viitteitä siitä on kyllä aika paljon jo nyt näkyvissä kuten:ilmaston lämpeneminen. Hyvää kevättä sinulle ja hyviä hetkiä lapsiesi kanssa.
Teeppä ehdotus ilman murhia yms. joilla alennat väkiluvun sanomaasi kahteen miljardiin luule että olisit jotain,
mutta kukaan tällaisten esittäjä ei vastaa yhtään mistään.
Tyhjää puhetta tyhjistä luuloista.
Hoet esittämiäsi näkemyksiä kuulemistasi asioista.Et siis tiedä mitään mutta luulet tietäväsi.
Tuo on jonkinlainen uskonto tuokin ,että uskoo olemattomiin.
Tiedekin on tietämystä , kunnes esitetään uusi tietämys.Siis toisinsanoen yhtä tyhjän kanssa nk. faktatietona.
Faktatietoa on kuitenkin se, kuten joku jo kirjoittikin, että kaikella tuntuu olevan tarve lisääntyä.
Itseasiassa maa voi hyvin, kun sitä viljellään ja kun sen annetaan toimia.
Viljelyssä tietenkin tulisi kantaa vastuuta siitä, että millä tavalla kukin sitä tekee.
Katselin itsekin kyseisen kalastajan puheenvuoroja ja minusta miehellä vähän vipottaa.
Kyllä kalastaja on mielestäni ollut kovasti yksin kun realiteetit tuntuvat heilahtelevan noinkin rajusti.
Ehkä hän on ajautunut kyseiseen tilaan.. tahtomattaan, mutta minet ihmiset ajautuvat umpikujiin ,kun he hylkäävät Jumalan.
Pitäisi tehdä ajatuksissa täydellinen ympärileikkaus , jotta voisi päästä luonnonpelosta.
Varmasti on totta se, että raha kuitenkin panee ihmiset ahnehtimaan luontoa halveksien siinä mitassa että tuhoa syntyykin.
Taas silloin ollaankin siinä, että se arvo ei olekaan mikään todellinen arvo vaan patologinen arvo, joka ei voikaan tuottaa muuta kuin tuhoa.
Olisi siis hyvä ehkä keskittyä lukemaan oikeasti Raamattua ja miettimään sen ohjeita.
Viljelystäkin sanotaan että 6 vuotena voi viljellä, mutta seitsemäntenä ei tule tehdä.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että se on hyvin järkevä luonnon kannalta, että maa saa levätä vuoden välissä.
Kuinka moni toimii niin?
Näin voi päätyä vain siihen, että hylkäämällä Jumalan ja hänen ohjeensa, ihminen tekee tuhoa vain itselleen, kuten sielunvihollinen haluaakin.
On hyvä tuntea vastustaja, jotta voi kokea realistisen todellisuuden.
sitä eivät tienneet Raamatunkaan kirjoittajat.
Vääryys ja tuhovimma ovat tekijöitä jotka saavat leivän loppumaan.
Yksi sellanen minusta on sdp ja siitä vasemmalle.
He ovat este sille, että ihminen saisi tehdä töitä.
Nyt kun ahneus ja toisaalta laiskuus iskevät ihmiseen, niin tehdään ydinvoimaloita yms. järjettömyyksiä , koska asiat halutaan niin tehdä.
Muutenkin kaikki olisi mahdollista.
Miten oli vedenpaisumuksen aikaan?..jääkauden yms?
Eikö ihmisiä ollut miljardeja?
Tietenkin kaikki se, mitä maaperästä on löytynyt kertoo asioista. Entä onko kukaan tutkinut luun rakennetta, että millaisia eroja luun rakenteessa on ihmisellä ja niillä joita on löytynyt?
Asiat eivät ole ollenkaan niin yksinkertaisia kun mitä koulussa opetetaan.
Entä erilaiset entsyymit ihmisillä ( silloisilla) ja kyseisillä löydöksillä?Eroavaisuudet?
Olisiko mahdollista, että luita ei vaan voisikaan enää löytyä?
Itse en ole tutkinut asiaa, mutta alkaahan se tietenkin vähän kiinnostaa, jos asioita alkaa miettimään kokonaisuushahmotuksena.
Miksi tutkijoilla on tarkoitushakuisia tutkimuksia eikä avoimia ?
Jopa uskontoa tutkivat ihmiset ovat kriittisiä tiedoille, joita Raamatussa ilmenee.
Miksiköhän?
Eikö ole ilmeistä, että ihminen on ohjattavissa?
Se että sitä tekee piru tai Jumala.. niin minäkin osaan sitä.
Jos minä osaan sitä, niin miksei minua suuremmat?
Itse sanoisin, että älkää alistuko sille, joka jotain esittää, ellei Raamattu sitä vahvista.
Raamattu on ainoa kirja jossa tiedot pitävät paikkansa.
Kaikki muu tiedekirjallisuus ja tieto heilahtelee ja vaappuu omassa tutkimuksessaan ( jatkuva muutos), että siihen ei ole uskomista.
Minä luotan Jumalaan.
Suomenmaata ylikansoittavat lestat tai vielä vähemmän muut, eiköhän se ole niin päin että täältä loppuu kohta ihmiset, kun useimmilla on niin tarkka syntyvyyden säännöstely. Säälittää jotkut naiset, haluaisivat enemmänkin kuin vain ne kaksi lasta, mutta siitä enempiä joutuisi jo selittelemään.
Toi puhe on mitätöntä . Syy Suomessa on 5225000 h.
lestoja kaikki yht. 100000.mitä noi 5125000 tekee
ota laskutikkusi ja laske uusiki.Eikö ollut niin että lapsia saadaan ei niitä tehdä .
Ekolokia sai tarpeeksi ?
Entäs jos ei saa omia lapsia???
kun vain jaksaa uskoa ja odottaa. Uskon rukous voi paljon, koska se totinen on.