Oli ohjelma lappeenrantalaisesta päihdelääkäristä. Siinä joku nainen tilitti omasta juopottelustaan ett ei ollut saanut apua juomisen lopettamiseen vaan oli pompoteltu paikasta toiseen. Kylläpä taas syytettiin yhteiskuntaa kaikesta. Ois sekin täti opetellut hieman itsekuria niin ois päässy ongelmistaan. Tympii tuommoinen asenne: ihmisellä ei tarvi olla vastuuta itsestään vaan odotetaan aina että yhteiskunta tulee pyyhkimään perseen kun siihen on tarvetta.
Telkkarissa
alkuviikosta
4622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos et ole itse psyykkisesti sairas ja/tai kokenut päihdehelvettiä. Ei siinä ole itsekurilla mitään tekemistä asian kanssa. Saatanan kokoomuslainen!
ehkä katsomuksesi ei ole tutkinut kaikkea mikä liittyy tähän asiaan,
siis älä syytä, vaan anna neuvoja
Kokeilepa itse, miten sinulta onnistuisi päihteestä vieroittuminen. Rupeapa vaikka polttamaan tupakkaa puoli askia päivässä, tai juomaan alkoholia vaikkapa 4-8 annosta päivässä. Tee näin vaikkapa vain vuoden, tai kahden ajan ja kerro sitten, kuinka helppoa on lopettaa.
Nimim. 8. kerta toden sanoi, kun päihteenä oli tupakka.
Sama pätee kaikenlaisiin ylensyöjiin ja vaarallisten urheilulajien harrastajiin.