Nimimerkki Sirkka ja Devoit kirjoittivat alempana, että vl-oppi muuttui hoitokokousvuosina. Taisi henkikin muuttua?
Itse en ole elänyt (ainakaan en ikäni vuoksi muista) aikaa ennen hoitokokouksia. Mutta olen kuullut, että silloin tuli ihmisiä ulkopuoleltakin Siioniin ja he saivat parannuksen armon. Oli raitis henki.
Nyt hoitokokouksia ei (ilmeisesti) enää ole. Jäikö tuo hoitokokoushenki "siioniin"? Eihän vl yhteisö juurikaan kasva ulkoapäin, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Missä hengessä vl-yhteisö on nykyään? Entisessä raittiissa hengessä vai hoitokokoushengessä? Eihän henkiä ole kuin vääriä ja oikea.
Jos vl-yhetisö on väärässä hengessä, missä mielestänne on oikeaa henkeä, Sirkka ja Devoit?
Itse en ole elänyt (ainakaan en ikäni vuoksi muista) aikaa ennen hoitokokouksia. Mutta olen kuullut, että silloin tuli ihmisiä ulkopuoleltakin Siioniin ja he saivat parannuksen armon. Oli raitis henki.
Nyt hoitokokouksia ei (ilmeisesti) enää ole. Jäikö tuo hoitokokoushenki "siioniin"? Eihän vl yhteisö juurikaan kasva ulkoapäin, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Missä hengessä vl-yhteisö on nykyään? Entisessä raittiissa hengessä vai hoitokokoushengessä? Eihän henkiä ole kuin vääriä ja oikea.
Jos vl-yhetisö on väärässä hengessä, missä mielestänne on oikeaa henkeä, Sirkka ja Devoit?
Vastaukset 32
Vanhimmat
täällä,etta se on vaan selata tätä palstaa taaksepäin ja lukea sieltä.
Jokin aikaka sitten palstalla käytiin keskustelua vl-synneistä. Keskustelujen perusteella muodostui alla oleva luettelo, jonka tempaisin silloin koneeni kiintolevylle talteen opiksi ja ojennukseksi. Alla olevan listan vl-synnit kertovat korutonta kieltään hoitokokousvuosien aikana kehitellyistä synneistä, jotka ovat seurausta hieman aikaisemmin uudistetusta vanhoillistestadiolaisesta seurakuntaopista. Oppi on edelleen sama, koska nämä ovat edelleenkin voimassa meikäläisten uskon ehtoina.
Päihteet
- viina, viini, olut, siideri
- maljan nostaminen
- huumeet
- alaikäisen tupakointi
Seksuaalisuus ja avioliitto
- ehkäisy (kaikki muodot)
- sterilisaatio
- seksi aviopuolison kanssa, jos puoliso käyttää ehkäisyä
- homoseksuaalisuuden toteuttaminen
- eroottisuus ja seksiviihde
- itsetyydytys
- tyttöjen ja poikien yhteiset mökkireissut ja uimarannalla olo
- seksuaalinen elämä ennen avioliittoa
- paljastavat ja tiukat vaatteet, stringit
- mies/naisonnitteluhalaus
- avioliitto ei-VL:n kanssa
- avioeron ottaminen
Maailmallisuus
- meikkaaminen
- hiusten ja kynsien värjääminen
- korvakorut ja lävistykset
- kulmakarvojen muokkaaminen
- kauneusleikkaukset
- miesten pitkä tukka ja parta
- kiroilu ja maailmallinen puhetyyli
Yhteiskunta ja politiikka
- muut puolueet kuin keskusta ja kokoomus
- ei-VL:ta äänestäminen jos VL on ehdokkaana
- korkea-arvoiset virat, esim. ministeri (mm. maljannostamisvaara)
- siviilipalvelus
Kulttuuri ja viihde
- televisio
- elokuvat (kotona ja elokuvateattereissa)
- teatteri
- ooppera
- tanssi
- kevyt musiikki ja gospel
- konsertit muualla kuin kirkoissa (esiintyminen ja kuunteleminen)
- kuorolaulu muualla kuin SRK:n piirissä ja kirkkokuoroissa
- juorulehtien lukeminen ja tilaaminen
- sirkus ja tivoli
- viihteellinen elämä
Urheilu
- kilpaurheilu
- kilpailujen seuraaminen katsomosta
- ravit
Kirkko ja muu hengellisyys
- seurakunnan lapsi- ja nuorisotoimintaan osallistuminen
- lähetystyö (muu kuin SRK:n oma)
- vapaaehtoinen osallistuminen muiden ryhmien hengellisiin tilaisuuksiin
- syvällisempi ystävyys ei-VL:n kanssa
Kriittisyys ja passiivisuus
- saarnojen, alustuksien ja SRK:n julkaisujen arvosteleminen
- johtokunnan arvosteleminen
- keskustelupalstoille osallistuminen
- hoitokokouksista puhuminen
- rauhanyhdistysten tehtävien ja työvuorojen välttely
Vapaa-aika ja harrastus
- huoltoasemalla istuminen iltaisin
- kaupungilla hengailu seurojen jälkeen
- rahapelit
- pelikortit
- partio
- urheiluseurat
Pyhäpäivä
- vapaaehtoinen työnteko
- kalastus
- marjastus
- metsästys
- käsityöt
- leipominen
- harrastaminen
- saunominen
että monet luettelon asioista on ollut uskovaiselle ( myös vl )sopimattomia jo iät ajat. Ihmettelen sitä, miksi uskovaisenkin pitäisi tuo kaikki hyväksyä...
Vaikka en olekaan niinsanotusti tilivelvollinen millekään hengelliselle yhteisölle(ainoastaan Jumalalle), ei omatuntoni hyväksy noista asioista moniakaan. Lienenkö sitten tiukkapipo.
Hyvä omatunto on kuin taivas maan päällä.
Kuinka olet voinut joutua erotetuksi, jos pidät noita melkein kaikkia syntinä? En ymmärrä. Onkohan hoitajalle sattunut työtapaturma? Sinähän olisit oikea malli-vl. Mitä noista asioista hyväksyt itsellesi? Entä sisarille ja veljille?
Miksi stringit muka ovat syntiä? Eihän niitä kukaan näe pitkienhousujen alta? Niitähän käyttävät monet...
Voiko joku perustella Raamatulla, miksi stringit muka olisi syntiä?
Miksi sterilisaatio olisi muka syntiä? Äidilleni tehtiin sterilisaatio terveydellisistä syistä. Onko hän nyt muka syntinen?
Ei itsetyydytys syntiä ole.
Halaan miehiä kyllä - olen nainen. halasihan Jeesuskin naisia ja opetuslapset halasivat naisia. Missä kohden Raamattua sanotaan, että Jeesus ja opetuslapset tekivät syntiä, kun halasivat vastakkaista sukupuolta olevaa? Missä kohden Raamattua se synniksi sanotaan?
Raamatussa sanotaan, että mies ei saa leikkauttaa tukkaansa eikä partaansa, sillä tukan ja parran leikkuu on syntiä. Miksi muka tämä selkeä raamatun sana on käännetty väärinpäin: vääritelty Raamattua ja sanottu synniksi päinvastoin? Jos pitkää tukkaa ja partaa sanoo synniksi, niin sittenhän synniksi pitää sanoa sitäkin, että huorin tekemättömyys olisi syntiä... Ei Raamatun Sanaa saa vääristellä käsittääkseni...
Olen sanonut ennenkin: olen äänestänyt vasemmistoliittoa ja aion myös näissä vaaleissa äänestää vasemmistoliittoa. Siellä on ehdokas, joka ajaa perheiden ja pienituloisten asioita.
Näyttäkää se Raamatun kohta, jossa sanotaan, että teken syntiä äänestäessäni vasemmistoliittoa!
En ole äänestänyt vl:ää. Sanokaa missä kohden Raamattua mainitaan, että se muka olisi syntiä.
No niin. televisio meillä on. Katson. Mikä kohta Raamatussa kieltää television katsomisen mukla syntinä?
kevyttä musiikkia kuulaan autoradiosta varsinkin. Mikä kohta Raamatussa sanoo sen synniksi? lauloi ja tanssihan Jeesus ja opetuslapsetkin juutalaisten sen hetken hittibiisien mukaan. tekivätkö hekin mukla syntiä, kun elivät siinä kulttuurissa missä elivät?
Olen käynyt konserteissa muualla kuin kirkossa. Tiedänpä uskovaisen joka on esiintynytkin laulajana muualla kuin kirkossa. Niin, sanokaa minulle sitten, että mikä siinä nyt on minut syntiseksi tehnyt? Jumalahan oli mukanani ja Jumala todistaa, miten paljon iloa ja nautintoa se kaunis musiikki minulle toi: lepoa, Jumalan läsnäoloa ja iloa. Kun sitä sanotte synniks, niin yritätte vain Jumalan läsnäoloa väheksyä ja kieltää Jumalan töitä.
Kävin juuri eräässä urheilutapahtumassa katsomassa. Oli eka kertani. Hienoa oli. Tykkäsin.
Minä itsekin urheilen jonkin verran.
Miksi omasta kunnosta huolehtiminen olisi syntiä? Miksi liikunnan riemu olisi syntiä? Mikä hiihdon ajanottamisessa tekee hiihdosta syntiä?
Miksi seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöhön osallistuminen on syntiä?
Paras ystäväni on ei-vl. Mikä minussa nyt on syntistä? Jumala on paljon minua siunannut ja auttanut tuon ystäväni kautta. Miksi Jumalan työ on syntiä muka?
Sinänsä listassa moni asia on vielä samalla lailla, mutta esim. stringejä kyllä käytetään ihan yleisesti! Samoin sterilisaatio tehdään lääkäreiden toimesta monellekin terveyden takia (eikä silloin kysellä kenenkään mielipidettä, edes potilaan!), muuten menis monellakin henki seuraavassa raskaudessa. Lisäksi uimarannoilla kyllä saa olla. Kaikki on tietysti vaan kiinni siitä miten on.
luetteloimaan omalta, enkä varsinkaan toisten osalta "synti(lista)sopivaisuutta". Raamattu puhukoon puolestaan.
Mitä "malli vl": suuteen tulee, lieneekö sellaista olemassakaan. Usko kun on vain uskoa ja sinapinsiemenenkin verran sitä riittää.
Minut erotettiin siksi, koska en hyväksynyt hoitokokouksia ja henkiparannuksia. Yksittäisiä syytteitä sain siioninlaulukirjaan liittyen ("arvostelua") sekä erään edesmenneen saarnamiehen hengen levinneisyyttä tutkineisiin kokouksiin menemättömyys.
Totta on, että hoitokokousten aikoihin tehtailtiin myös uusia syntejä, eli "vääriä henkiä". Sellaista ei aiemmin puhuttu.
Jos nk. syntiluettelon kaikki asiat olisivat uskovaiselle sopivia, ihmettelen, voiko tosiaan joku nuo teot hyväksyvä kirkkaasti uskoa itsensä taivaaseenmenijäksi. Tutkikaamme itsekukin nöyrin mielin, mitä Raamattu sanoo.
Terveisin sirkka
yhtäkkiä kuin pieru Saharaan; miten - siitä ei minkäänlaista havaintoa. Varmaan E.R hiukan tuuletti!
Oikeaa henkeä myös havaittiin seurakunnissa hoitovuosina, mutta 80% hurahti aivopesun ja taitavan hypnotisoinnin myötä pois uskovien yhteydestä, vaikka seurakuntaan jäivätkin röyhkeästi talostelemaan.
Tätä nykyä uskovaisia löytyy poispotkittujen leiristä ja vähenemässä määrin suolana myöskin vl:ien joukoista.
Mädän kalan hajun nykyisin sekä aistii,näkee että kuulee ennen niin raittiissa herätysliikkeessämme.
nyt jossakin?
tällä palstalla yhteen ja kun Jumalan aika on kypsä, lentävät takaisin entiseen "puhdistettuun" kotipesäänsä.
Tätä vienoa kutsuvaa ääntä on jo ilmassa. Pesän ryöstäjille sensijaan koittaa itku ja hammasten kiristys, elleivät nöyrry parannukseen.
Ensinnäkin hiljennyin rukouksissa Taivaan Isän puoleen oikeiden sanojen löytämiseksi tähän.
Rauhanyhdistyksen henkioppia ei virallisesti olla peruttu.
Kysymykseesi, missä on oikeaa ja missä väärää henkeä, muuttaisin sanamuotoon oikeasta ja väärästä opista tai uskosta. Raamattu: Joka ei pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa.
Hoitokokousvuosina moni hämmentyi ja hätääntyi ja teki varmuuden vuoksikin parannuksia noista väitetyistä vääristä hengistä , moni myös pakotettuna.
Raamatussa on ennustettu väkevän eksytyksen lähettämisestä heille, jotka eivät rakkautta totuuden puoleen ottaneet autuaiksi tullaksensa. Joku muistaa varmasti raamatunpaikankin, mistä tällainen kohta löytyy. Voi myös etsiä Bibliasta hakusanalla "eksytys".
Kerron vielä, ettei minulla ole mitään uutta hengellistä kotia.
Keskustellaan! Terveisin sirkka
jäi vielä epäselvääkin.
Onko mielestäsi niin, ettei yksikään seurakunta ole se oikea seurakunta, joka on Kristuksen opissa? Sellainen oli, mutta eksytys tuhosi sen?
Elävää uskoako on vain muutamien uskovaisten sydämessä?
Kysymykseni ovat vilpittömiä.
tulokseen olen myöskin itse päätynyt.
On myös tärkeää huomata, että, kun kuulut turmeltuneeseen seurakuntaan, olet myös itse osallinen sen syntiin.
Käsky kuuluu: Lähtekää pois, minun Isäni valitut.
Vastaan myöhemmin perusteellisemmin.
Jos nyt lähtisin tuomitsemaan tuntemattomia uskontoja, ylittäisin "valtuudet".
Täällä olleista kirjoituksista päätellen kaikki ry: läisetkään eivät hyväksy hoitokokouksia henkiparannuksineen. Toivon, että nämä asiat saataisiin pian pois päiväjärjestyksestä. Nuoremmat eivät ole niistä aiemmin edes tienneet.
Ei ole oikein hyväksyä synnillisiä tekoja, jos mielii taivaaseen. Raamattu: Kukaan ei voi palvella kahta Herraa... Pidä usko ja hyvä omatunto.
SL 195: 1 (v.1969)
" Mik´ on tuo joukko luvuton Tuoll´ ylhäällä?
päässänsä heillä kruunut on Ja palmut käsissä."
Kysyt, onko vl-oppi muuttunut. Uudella Mopin palstalla nimimerkki Mikko Vilkastus vastaa kysymykseesi melko tyhjentävästi kirjoituksessaan 2.3. otsikolla "Tuhoja lammashuoneessa":
>>>"...Hätkähdin oikein, kun juuri luin Teologimiehen siteeraaman Leonard Typön sanat sadan vuoden takaa:
`…tehden kauheita tuhojaan muukalaisella opilla, hywän Paimenen, Herran Jeesuksen lammashuoneessa; werellä ostetun ja puhdistetun lauman seassa.`
Meikäläisyydessä olemme tottuneet korostamaan sitä, että omakohtainen Raamatun tuntemus ei ole uskovaiselle tärkeää.
Uskomme perusteisiin liittyvistä asioista kyseleviä henkilöitä kehoitamme usein vain tulemaan seuroihin, antautumatta juttelemaan uskon perusteista kyselijän kanssa. Mieluiten siirrämme vastuun virallisille puhujille. Vain harvat meistä kykenevät itse perustelemaan uskonsa kysyjälle. Me istumme sueroissa ja kuuntelemme saarnat toistensa perään.
Mitä seuraamuksia tällaisesta asiaintilasta voi kristillisyydessä olla?
Luvattoman monelta puhujalta puuttuu yhteys elävään Jumalan sanaan ja Raamatun todellinen syvällinen tuntemus. Saarnoissa turvaudutaan samoina toistuviin kliseisiin. Saarnojen tekstivalikoima on kapea, ts. saarnataan aina vain niistä tietyistä Raamatun kohdista.
Tällainen samaa toisteleva opetus ei syvennä seuroissa istujan Jumalan sanan tuntemusta. Saarnan todellinen hengellinen sisältö jää valitettavan usein pinnalliseksi ja ohueksi. Tämän saattoi erityisen hätkähdyttävästi todeta esim. viime kesän suviseurojen saarnoista.
Millä tavoin rauhanyhdistyksellä varmistumme siitä, ettei saarnaaja pane omiaan vaan pitäytyy Jumalan sanassa?
Tähän vastataan usein löysästi, todeten että seurakunta kyllä tunnistaa, milloin saarnamies menee harhaan.
Kuinka seurakunta voisi tätä arvioida, kun vain harva meistä kuulijoista ylipäätään itse on Raamattua lukenut, saati että tuntisi Raamatun taustoja ja sen tutkimusta, taikka Tunnustuskirjat, jossa on kristillisyyden opin perusteet kuvattu. Meille näyttää kelpaavan mikä saarna hyvänsä.
Juuri puhujien pitäisi tuntea kristinoppi ja Raamattu, voidakseen raittiiisti Julistaa evankeliumia ja kyetäkseen tarkastelemaan myös tämän ajan Jumalan lapsen kohtaamia kysymyksiä totisen Raamatun valossa.
Toiseksi, on tunnettua että puhujien puheiden rakentavakin kritiikki on käytännössä mahdotonta. Jos joku kuulijoista epäilee saarnan jonkin kohdan perusteita, ja ilmaisee kritiikkinsä ääneen, häneen voidaan kohdistaa yhteisön puhuttelu. Monilla meistä on omakohtainen kokemus siitä, että asiallinen, aralla mielellä esitetty kriittinen ääni on koettu heti uhkaksi koko yhteisöllemme! Halu keskustella on muka jokin uhka. Kuinka me olemme päästänet siionin tällaiseksi?
Onko unohdettu, että alkuseurakunnassa käytiiin jatkuvaa rohkeaa keskustleua uskon perusteista, ja turvallisesti keskinäisessä luottamuksessa ja suvaitsevaisuudessa, oman yhteisön sisällä laajan kirjon näkemyksiä esille tuoden.
Kun tilanteen tiedämme, ei yksikään meistä rohkene julkisesti kyseenalaistaa pöydän takaa esitettyjä puhujamiehen ajatuskulkuja. Miksi sitä tieten tahtoen liiallisella rehellisyydellä hankkisi itselelen vaikeuksia ja "kyselijän" leiman.
Herätysliikkeemme historiassa on nimittän syvään yhteiseen muistiimme painunut hätkähdyttävä kokemus siitä, että seurakunnasta ei todellisuudessa ole ollut yhtään mihinkään silloin, kun olisi pitänyt tunnistaa saarnamiehen väärä opetus.
Menimme epäraamatullisen opetuksen aikaansaamaan joukkohysteriaan mukaan, ihan aseettomina. Jouduimme harhaan kun meidät vietiin harhaan. Käyttämilläni voimakkailla sanoilla viittaan vain Erkki Reinikaisen laatimaan analyysiin hoitokokouksista.
Tämän tosiasian havaitsemiseksi ei ollut taitoa edes SRK:n johtokunnallakaan. Moni saarnamies ehti mellastaa vuosikymmeniä ja sai aikaan suurta tuhoa sekä Suomen siionissa että jotkut heistä Amerikassa saakka. Seurasi vakava skisma myös vl-herätysliikkeen ja ev.lut.-kirkon välillä.
Tämä vakava sisäinen ja ulkoinen ristiriita alkoi tosiasiassa kehittyä 60-luvun puolivälistä alkaen. Aivan kuten Teologimies tuossa yllä osoittaa.
Sen yhtenä keskeisenä käynnistäjänä ja tekijänä toimi eräs johtavan auktoriteettiaseman ja vankan maineen rivi-meikäläisten keskuudessa saanut tunnettu maallikkosaarnaaja. Hän oli mieleltään tasapainoton, narsistinen psykopaatti, minkä seikan kaikki hänen lähipiirissään toimineet väistämättä oppivat tuntemaan ja joutuivat kärsimään vuosikausia. Psykopaattisen häiriön saattoi aiheuttaa mahdollisesti hänen karu henkilöhistoriansa, johon en tässä voi kuitenkaan tarkemmin puuttua.
Tämä kouluja käymätön, mutta ihmisten manipuloivana käsittelijänä taitava mies, joka oli vuosikymmeniä yksi vl-liikkeen tunnetuimpia saarnaajia, pääsi kontrolloimaan yhä hallitsevammin liikkeen opinkäsitystä. Hän oli vuosikymmeniä SRK:n johtokunnan jäsen. Hänet valittiin aina yhä uudestaan, sillä SRK:n johtokunnan jäsenyyshän on käytännössä muodostunut elinikäiseksi, vastoin SRK:n virallisia sääntöjä.
On tunnettua, että psykopatiaan liittyy voimakas itsekorostus ja vallanhalu. Psykopaattisen luonnehäiriön tapaan hän onnistui taitavasti eri keinoin "vakuuttamaan" ihmiset. Hän oli puhujanlahjoiltaan maineikas, kielenkäytöltään samanaikaisesti karkean alatyylinen ja tyyliltään tunteisiin vetoavan suggestiivinen.
Tämä saarnamies saavutti riviuskovaisten keskuudessa maineen, joka silminnähden hiveli hänen omaa turhamaista mieltään.
Narsistien tapaan hänen psyykensä ei sietänyt vähääkään häneen itseensä kohdistuvaa arvostelua. Tämän todettiin monta kertaa jopa aivan arkipäiväisissäkin asioissa. Jo varhain nähtiin että hän käänsi omaan toimintaansa liittyneen arvostelun mielellään Raamattuun tai "jumalanvaltakuntaan" liittyväksi arvosteluksi. Tämä on ollut psykopaattisten johtajien käyttämä menettelyä kautta historian.
Tällä aseella hänen onnistuikin vaientaa monet kristillisyyden tilasta huolestuneet, kriittiset ja hyvää tarkoittavat neuvon sanat.
Tämä tilanne johti herätysliikkeen johdon tasolla lopulta siihen, että vain hänen määrittelemiään kantoja sai SRK:n johtokunta julkistaa. Herätysliikkeemme opinmäärittelystä päättävissä "puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksissa" hänen auktoriteettinsa käytännössä määritteli, millainen päätös muotoillaan. Usein hän toimi itse alustajana ko. tilaisuudessa, tai paikalla esitetty toisen alustajan lukema esitys oli hänen tarkistamansa, hänen "käsiensä kautta" kulkenut.
Lopulta oltiin tilanteessa, että SRK:n johto ei rohjennut tehdä mitään opin kohtiin liittyviä tulkintoja vastoin hänen kantaansa.
SRK:n johtokunnalla ei ollut rohkeutta syrjäyttää häntä. Jos sitä olisi yritetty, sen mahdolliset seuraamukset tavallisten uskovaisten keskuudessa ja rauhanyhdistyksissä pelottivat SRK:ta.
Lopulta hänen itsekeskeinen ja kaikkea ja kaikkia ihmisiä kontrolloimaan pyrkivä sairas mielensä johti opintulkinnassa SRK:n järjestämiin hoitokokouksiin ympäri maan rauhanyhdistyksiä. Tässä hän tarvitsi kavereita, ja heitä kyllä löytyi sekä SRK:n työvaliiokunnasta, muista johtokunann jäsenistä sekä puhujien joukosta. Samoin maan eri puolistal rauhanyhdistyksistä.
Tämän jälkeen raivokas raatelu pyörähti käyntiin paikallistasolla rauhanyhdistyksissä. Pikkukylissä, kirkonkylien keskustoissa ja kaupungeissa.
Raamatun mukaan vain synti erottaa ihmisen Jumalasta. Näin myös hengellisenkin yhdistyksen tasolla voivat synnin seuraamukset olla järkyttävät ja tuhoisat.
On tosiasia, että muutamien ihmisten keskinäinen vallankäyttö, tosiasioiden salailu, tietyn avainhenkilön psyykkinen tasapainottomuus ja sairaalloisen itsekäs kontrollin- ja vallanhalu saivat yhdessä aikaan suunnatonta tuhoa perinteellisessä, vakaassa herätysliikkeessämme.
Näille pahan voimille ei silloin ollut riittävän vankan Raamatun tuntemuksen ja arvovallan omaavaa vastavoimaa, joka olisi asioihin puuttunut ajallaan. Ei tunnettu Raamattua eikä ollut harjaannuttu avoimeen keskusteluun.
Lopulta hoitokokouksiin johtanut saarnaajien harhaoppinen toiminta osoittaa, ettei saarnaajien toimintaan koskeva kontrolli tosiasiassa meikäläisyydessä toimi. Kun tilanne on yhä tämä nykypäivänäkin, hoitokokoukset voivat toistua milloin hyvänsä.
Se mikä tuhottiin hoitokokousvuosina, jatkuu siionin sisäisen moraalisen selkärangan mädäntymisenä edelleen."
väärään henkeen ajutunut HS ym. palautettiin takaisin "lammasten jäljille" mm. ER:n johdolla noina vuosina.
HS:n aikaansaama pelotevaikutus, joka tuntuu vielä tänäkin päivänä. koettiin hyväksi Siionissa.
Hän vaan ilmeisesti astui, vain lopuksi "liian isoille varpaille".
ramattu sanoo ettei herra ole palvelijaansa parempi. Eikä ketään tule korottaa toisen yläpuolelle. Että meillä olisi keskinäinen rakkaus jota toisiamme rakkaudessa neuvoisimme. Tutkikaa sydämmissänne onko puhu Jumalan sanaa. jne...
Eli jos me pysymyye raamatussa ja myös Kristuksen rakkaudessa sen PITÄISI tarkoittaa sitä että jokainen vähäisinkin olisi sekä velvollinen mutta myös oikeutettu ojentamaan sitä joka ei oikein puhu.
(tämän kirjoitin toisaallekkin mutta kuitenkin tämä on tähänkin kohtaan mielestäni erittäin tärkeä pointti.... vaikka sinä jo tyhjentävästi toit asiaa monelta kantilta esille)
Tallensin suosikkilinkkeihin galleria sivulleni...
ja sivusta seuranneena 40v:n varrelta tottakin, mutta eipä erheistä ole opittu eikä opita: taas on hajaannus edessä ja toivottavasti kirkkokin siihen reagoi heittämällä lahkot paskatunkioon-nythän vl:t valtaa omimalla yrittävät kirkonkin selättää
Jumalan valtakunta on armohuone, ei siellä haeta mitään "hyvitystä" anteeksi annetuilta.
Miten se Jumalan valtakunta ilmenee, missä se on?
pelkkä vanhoillislestadiolainen herätysliike. Jeesus opettaa vähän väärin sen asian Raamatussa.
Terveisin
Oulun miehet sätkät hampaissa
Luuk. 17:
"20. Ja Pharisealaiset kysyivät häneltä: koska Jumalan valtakunta olis tuleva? Vastasi hän heitä ja snaoi: ei Jumalan valtakunta tule niin, että se taidettaisiin nähdä.
21. Ei myös heidän pidä sanoman: katso tässä, katso siellä; sillä katso, Jumalan valtakunta on teidän keskellänne. "
kohdella alamaisiaan aivan kuten haluaa, eikä mitään "hyvityksiä" tai anteeksipyyntöjä siis tarvita. Kiitos ja ylistys Herrallemme SRK:lle!
Ennen hoitokokouksien aikaa ry:n piirissä oli joitakin Totuuden hengen omaavia uskovaisia, he olivat melkein poikkeuksetta niitä vanhimpia ihmisiä, jotka "päikkäristäkin" saattoivat sanoa: "parempi, lukea kaksi sanaa Raamattua, kuin päivämiestä". Tunsin monia vanhuksia, joilla oli loistava Raamatun tuntemus, sen pohjalta he yleensä sanoivatkin puhujille, jos he puhuivat ohi ja yli Raamatun.
Silloin jo 61-vuonna, on tullut, ratkaiseva irtiotto huonompaan suuntaan, kun ns. pappiseriseura syntyi, silloin maallikot ottivat "vallan", etunenässässä, muuan hyvin paljon mainittu "henkienmanaaja", josta minullakin on omakohtaista kokemusta.
Nämä em. mummot ja papat, joutuivat kovimman hiillostuksen kohteeksi, heidät pakotettiin tekemään parannusta "väärästä hengestä", siis ne, joilla oli tervein Raamatun sanaan pohjautuva usko. Mikä oli "heille", "väärähenki"?
Minun mielestä Herranhenki, ei ole vl-liikkeessä....
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/oppi/uskon_siirtyminen.html
Ulkopuolinen ei voi nähdä Siionin sisälle.
näkee, sisälle ai haluakaan!
käydä neulan silmän läpi, kuin rikkaan nöyrtyä synneistään parannukseen.
Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi, kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.Mark 10:25.
Eipä vääristellä Raamatun sanomaa!
Eikös vaan?