Olen kahden leikki-ikäisen lapsen äiti. En vaan jaksa huolehtia arjesta ja lapsista, vaikka yritän kovasti. Unohtelen asioita, nukahtelen, olen ärtynyt ja lähes jatkuvasti ahdistunut. En pysty huolehtimaan lapsistani, pelkään myös satuttavani heitä, kun en saa heitä tottelemaan. Ei ole sukulaisia tai tuttuja jotka voisivat ottaa lapset edes vähäksi aikaa.
Olen hakenut apua lapsille ilman mitään tulosta. Olisin valmis antamaan ne vaikka sijaisperheeseen, en itseni vaan lasten vuoksi. Sanovat, että niiden on parempi olla luonani.
Mitenköhän sitä saisi itselleen voimia jaksaa pyörittää tätä arkea?
Olen hakenut apua lapsille ilman mitään tulosta. Olisin valmis antamaan ne vaikka sijaisperheeseen, en itseni vaan lasten vuoksi. Sanovat, että niiden on parempi olla luonani.
Mitenköhän sitä saisi itselleen voimia jaksaa pyörittää tätä arkea?
Vastaukset 6
Vanhimmat
- neuvola
-terveyskeskuslääkäri, kerro olostasi ja pyydä pikaisesti lähete mielenterveyshoitajalle,psykologille tai mielenterveystoimistoon,( lääkärisi antaa lähetteen joillekin noista tahoista)
joka arvioi tilanteesi ja saat sellaista apua joka auttaa sinua ja lapsia.
-lastensuojeluviranomainen/sosiaalityöntekijä: parhaassa tapauksessa kohtaat jonkun inhimillisen työntekijän, joka osaa neuvoa ja myös tarjota sinulle eri tukivaihtiehtoja, jotka auttavat juuri sinun tilanteessasi.
Lastesi on varmasti parasta luonasi, mutta olet väsynyt ja ehkä masentunut ja tarvitset apua,mikä ei ole häpeä myöntää eikä hakea.
Akuutisti esim. lääkäriaikaa odotellessa, mieti olisiko ketään, joka voisi silloin tällöin ottaa edes hetkeksi hoitoon lapsesi, jotta saisit levätä?
Ironista kyllä, tarvitaan todella paljon voimia saada sitä apua, mutta älä anna periksi, vaadi itsellesi sellainen virkailija/lääkäri/hoitaja,joka kuuntelee sinua ja ottaa asiasi vakavasti, jos ensinmäinen ei sitä tee.
Itselläni kesti vuosia saada apua, kun en osannut vaatia ja aina unohduin paperina jonnekin viraston ja lääkärin pöydän reunalle, kunnes asiat menivät todella pahaksi ja sain apua,mutta kantapään kautta, eli rohkeasti vaadit sitä ajoissa, ettei olosi pääsisi huonontumaan.
Kaikista ed. mainituista tahoista on sittemmin ollut ainakin minulle ja perheelleni todella paljon apua ja hyötyä.
Terveyskeskuslääkäri antoi lähetteen mielenterveystoimistoon, joka tuli bumerangina takaisin, niillä ei ole aikaa. Kävin psykiatrisella sairaanhoitajalla, käski takaisn lääkärille pyytämään masennuslääkettä. sain masennuslääkettä. siitä vain tuntuu olevan enemmän haittaa, kuin hyötyä. Oon syönny jo n. puoli vuotta. Lastensuojeluviranomaiset/sosiaalityöntekijät kävivät kotona ja totesivat, että hyvinhän sä pärjäät. Oon yrittänyt uudestaankin, mutta jäivät miettimään. Ovat miettineet jo puoli vuotta. Eivät vaan keksi mitään tukivaihtoehtoja.
Niin, hienoa, että tunnistat tilanteen ja voimiesi rajallisuuden. Sait tuossa edellä erinomaisen vastauksen, johon ei oikeastaan ole lisättävää. Paitsi että minun mielestäni lasten olisi ehkä jo turvallisuussyistä hyvä olla hetki sijoitettuna jonnekin muualle. En tarkoita, että olisit heille vaaraksi, mutta jos olet unelias, arjen rutiinit eivät suju, kuten hyvin kokemuksesta ymmärrän, lasten perusturvallisuus ei ole paras mahdollinen. Kyllä jonkun sosiaalitantan tämä pitää ymmärtää.
Jos sulla ei ole suoranaista apua lasten hoitamiseen, voitko saada jonkun avuksesi keskustelemaan tilanteesta viranomaisten kanssa?
Toivottavasti asiasi järjestyvät, kaikkea hyvää!
niin pmituista,jos eivät huostaanottaneet lapsiasi,jos ottavat,niin huostassa pysyvät kunnes täyttävät 18 vuotta,Ota yhteyttä mielenterveystoimistoon.
no onneksi lapsia ei ihan noin vaan oteta huostaan, syyt täytyvät olla vähän painavammat kuin äidin väsymys, ellei äiti itse vapaaehtoisesti halua antaa lapsiaan pois.
Kyllä ensin yritetään aina kaikki muut konstit ja auttamismuodot kuin huostaanotto, joka on vasta se vihoviimeinen keino jos mikään muu ei auta ja tilannetta paranna.
Ja riippuu täysin tilanteesta, miten pitkään lapset sijoituksessa olisivat, ei todellakaan pidä paikkaansa myöskään tuo, että 18 vuotiaaksi samantien...
Eli ihan rohkeasti vain hakemaan apua! Jos osoittaa itse halua sitä hakemaan ajoissa ja on valmis tekemään yhteistyötä viranomaisten kanssa, sen paremmin niiden kanssa tulee toimeen ja hommat sujuu ja saa apua.
Kuuleppas nyt, minulle on ihan turha rätkyttää.
Satun olemaan semmosessa asemassa, että sossun luukulla ei ole tarvinnut käydä, eikä tarvitse.
Olen pystynyt lapseni hoitamaan ja samaa tietysti toivon muiltakin. Mutta miettikää nyt järjellä. Äiti on itse sitä mieltä, että lasten kannalta olisi parempi, jos heidät voisi sijoittaa hetkeksi muualle.
Olen itse aikanaan sairastanut keskivaikean masennuksen ja jos minulla olisi silloin ollut vastuu kahden pienen lapsen hoidosta, en olisi siihen kyennyt.
Ihan turha rätkyttää ja syyllistää täysin ulkopuolista ihmistä, jolla ei ole koko asian kanssa mitään tekemistä. Tämä on kuules kirjoitustaidoton urpo, keskustelupalsta. Voin vapaasti kertoa oman mielipiteeni asiasta. Olen edelleen sitä mieltä, että alkuperäisen kirjoittajan on saatava niitten lasten hoitoon apua. Jos ei ole sukulaisia tai ystäviä, onko se sitten kodinhoito vai sijoituskoti. Se on niitten sosiaalitanttojen asia.
Totta kai lapset kannattaa viimeiseen saakka pyrkiä pitämään kotona, mutta vain sillä edellytyksellä, että heidän perusturvallisuutensa on kunnossa. Ilmiselvästi tässä tapauksessa äiti on itse asiasta huolissaan. Menikö nyt jakeluun?