Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
Kuinka monta päivää juo?
Tuleeko samaisena yönä kotia?
Kuinka usein teillä on yövieraita?
Entä päivä?
Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
Meillä näin: 1. kerran kuussa joskus kaksi
2. Juo
3. noin 2-3 päivää
4. Ei, menee yleensä kavereiden tykö pariksi yöksi
5. Useamman kerran viikossa
6. Harvemmin mutta on noita yövieraita
7. Aika useasti kun ne on useasti yötäkin
Onko nuo minun luvut teidän mielestä normaaleita vaan onko ammattiapu jo meidän perheelle paikoillaan. Itse käyn 2 -3 kertaa vuodessa ulkona tulen samaa yötä takaisin ja juon itseni pieneen humalaan ja juon vain sen päivän. Näen kavereitani kerran vuodessa ja yleensä nähdään jossakin kodin ulkopuolella esi: kahvilassa. Mieheni ei toki juo vieraittensa kanssa mutta minusta ei siltikään pitäisi käydä ja olla niin usein vieraita koska ei meidän koti ole mikään hotelli ja pitäähän olla oma perherauha. Mitä mieltä te olette? Haluaisin tietää onko tämä normaalia kun mieheni aina sanoo että kyllä muissakin normaaliperheissä käy vieraita. Ja muutenkin perustelee vieraillaan sitä että kun lapsuudessa on viettänyt aikaa paikassa missä on ollut kesäisin paljon sukulaisia ympärillä.
Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
Kuinka monta päivää juo?
Tuleeko samaisena yönä kotia?
Kuinka usein teillä on yövieraita?
Entä päivä?
Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
Meillä näin: 1. kerran kuussa joskus kaksi
2. Juo
3. noin 2-3 päivää
4. Ei, menee yleensä kavereiden tykö pariksi yöksi
5. Useamman kerran viikossa
6. Harvemmin mutta on noita yövieraita
7. Aika useasti kun ne on useasti yötäkin
Onko nuo minun luvut teidän mielestä normaaleita vaan onko ammattiapu jo meidän perheelle paikoillaan. Itse käyn 2 -3 kertaa vuodessa ulkona tulen samaa yötä takaisin ja juon itseni pieneen humalaan ja juon vain sen päivän. Näen kavereitani kerran vuodessa ja yleensä nähdään jossakin kodin ulkopuolella esi: kahvilassa. Mieheni ei toki juo vieraittensa kanssa mutta minusta ei siltikään pitäisi käydä ja olla niin usein vieraita koska ei meidän koti ole mikään hotelli ja pitäähän olla oma perherauha. Mitä mieltä te olette? Haluaisin tietää onko tämä normaalia kun mieheni aina sanoo että kyllä muissakin normaaliperheissä käy vieraita. Ja muutenkin perustelee vieraillaan sitä että kun lapsuudessa on viettänyt aikaa paikassa missä on ollut kesäisin paljon sukulaisia ympärillä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
1 kerran kuussa
Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
Ei juo, nukutaan perhepedissä, eikä uskaltasi kuulemma nukkua meidän kanssa, jos olisi umpitunnelissa...
Kuinka monta päivää juo?
1 illan, n.4 tuntia
Tuleeko samaisena yönä kotia?
Tulee, ennen klo 24
Kuinka usein teillä on yövieraita?
Ei käy ollenkaan
Entä päivä?
1 kerran 2 viikossa (tai siis n. joka toinen lauantai)
Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
3-4 kertaa kuukaudessa (lounastreffejä)
Noh, minulle tuo teidän tyyli ei sopisi.
Ollaan jo yli 3-kymppisiä, joten ollaan baarikierrokset jo tehty,
ja nyt nautitaan perhe-elämästä. Toisaalta mieheni tekee paljon töitä,
matkustaa työnsä takia ja joutuu istumaan paljon illallisilla,
joten kotona ja vapaalla haluaa sitten nauttia meidän tyttöjen seurasta :-)
Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
* Mies ei juo alkoholia; aikanaan tullut rilluteltua ihan tarpeeksi.
Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
* Joskus nuorempana olen tainnut nähdä hänet ehkä kerran "umpihumalassa".
Kuinka monta päivää juo?
* Silloin kun on juonut, on juonut vain sen yhden illan
Tuleeko samaisena yönä kotia?
*Aina OMAAN KOTIIN yöksi, kirjoittamaton sääntö (siis aikanaan kuten myös nykyään)
Kuinka usein teillä on yövieraita?
* Miehellä ei yövieraita koskaan, minun ystäväni ehkä kerran puolessa vuodessa(kokataan, saunotaan, juoruillaan;) )
Entä päivä?
* Oma ystäväni muutaman kerran viikossa kahvittelemassa, hänen ystävänsä ehkä kerran kuussa
Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
* No koulun/työn puitteissa lähes joka päivä mutta muuten ehkä noin 1-2 kertaa viikossa (joskus enemmän, joskus vähemmän)
1. Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
Noin kerran kuukaudessa.
2. Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
Ei juo, ottaa kohtuudella. Näin oli jo ennen lasta eikä ole nyt lapsen aikana tarvinnut asiasta erikseen huomauttaa. Ei tahdo tuhlata perheen yhteistä aikaa seuraavana päivänä krapulassa makoiluun.
3. Kuinka monta päivää juo?
Yhden illan.
4. Tuleeko samaisena yönä kotia?
Tulee aina. Jos ei tulisi, niin ei luultavasti tarvitsisi tulla kotiin enää lainkaan =) Miksi ihmeessä pitäisi jäädä jonnekin muualle yöksi, ihmettelen...
5. Kuinka usein teillä on yövieraita?
Ei koskaan.
6. Entä päivä?
Omia ystäviäni käy silloin tällöin kyläilemässä päiväsaikaan, kun olen lapsen kanssa kotona. Muita vieraita (iltaisin/viikonloppuisin) muutaman kerran kuukaudessa.
7. Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
Harrastuksen parissa pari kertaa viikossa. Niin ja töissä tietysti työkavereita päivittäin. Ehkä pari kertaa kuukaudessa käy kavereiden kanssa kahvilla vaihtamassa kuulumisia.
Meillä on tämä systeemi toiminut oikein hyvin :) Kumpikin näkee kavereitaan silloin kun siltä tuntuu, perhe on kuitenkin koko ajan etusijalla. En jaksaisi tuollaista menoa kuin teidän perheessä. Kun sinua selvästikin asia häiritsee, niin tee selväksi että kotia ainakin rauhoitetaan jo lapsen takia. Saahan vieraita toki käydä niin paljon kuin hyvältä tuntuu, mutta jos ei kerran tunnu, niin yritä saada muutosta asiaan.
Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
Suunnilleen kerran parissa kuussa.
Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
Noo, joskus käy niinkin, mutta onneksi harvemmin.
Kuinka monta päivää juo?
No sen yhden illan.
Tuleeko samaisena yönä kotia?
Tulee, jos ei tulis, niin ei tarviis enää muuten tullakaan kun kamoja hakemaan.
Kuinka usein teillä on yövieraita?
No jos ei siskon poikaa(5v) lasketa, niin eipä kyllä ikinä, jos lasketaan, niin pari kertaa vuodessa.
Entä päivä?
Suunnileen kerran kahessa viikossa. Enemmänkin käydään ite kyläilemässä.
Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
Mukulan jälkeen ollaan sovittu, että saa kaks omaa iltaa viikossa, että järki pysyis päässä ja viihtyis paremmin kotonakin.
nää on kivoja nää gallupit, vaikka en niitä viitsi juuri lukeakaan..
1. keslimäärin joka toinen kuukausi, vaikka asia menee ihan lätkän mukaan eli kauden avaus ja huipennukset käy katsastamassa paikan päällä tai ehkä siitä kertyy kahdeksan kertaa..
2. ei vaan ottaa muutaman neuvoa antavan ja pari saunoessa kamujen kanssa ennen lähtöä (ihanaa kun ne saa hallille autosta nimimerkki meillä on suurin auto..).
3. sen illan eikä yleenä ede skotona enää pelin jälkeen ota enää.
4. kotiin se on haettava kun soittaa kyytiä..
5. lapsilla on silloin tällöin, miehen kamuja ei koskaan. joskus kun asuimme keskellä kaupunki a oli yövieraita useinkin, mutta eipä enää. Mieluummin kuskaan ns talkooväenkin kotiin kuin että jää tänne meille!
6. kyllä porukkaa lappaa ovesta sisään ja ulos toisina päivinä jatkuvasti ja sitten viikkoon ei näy ketään..
7. taitaa luurikorvassa seukata enemmän kuin nokitusten treffailla nykyisin tuon joutoajan puuttuessa eli lapset katsottavana jne.
Aikamoista tuo teidän elo on. Itse en moista jaksaisi ollenkaan. Vieraat on kivoja kun tulee ja kivoja kun menee aikanaan..
Monen miehen kaverin kanssa ollaan myös kamuja eli on tunnettu niin pitkään että ollaan ystävystytty myös ja aikanaan samassa sakissa liikuttu ja kun muilla ei tyttistä vielä ollut niin olen niille jätkä vähän niin kuin.. Nyt perheet on sitten monella ja porukka laajennettu niiltä osin, vaikka emännät ei niin innolla meidän juttuja aina jaksa kuunnella..
Tuo alkoholinkäyttö on livennyt oikeasti käsistä aika pahasti kyllä. Jo kahtena päivänä peräkkäin ottaminen on merkki ongelmasta, mutta muutenkin ei tuo ole perheellisen miehen touhua ja omassa hallinnassa enää. En todellakaan moista jaksaisi kotonani..
Meillä on myös kavereideni kanssa tapana mennä ulos, mutta ei niinkään juomaan vaan syömään. Siihen liitetään leffaa ja teatteria tai shoppailua jne kivaa välillä. Tämä siis kavereiden kanssa joiden kanssa näkee harvoin eli asutaan kauempana ja ei olla perhetuttuja vaan nimenomaan me naiset ollaan kamuja.
tarvitsee apua ja te molemmat parisuhdeterapiaa, ja ehkä sitten voi liittonne onnistua, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä kehoitan eroamaan, ellämä muuttuu vähiytellen helpommaksi, ja ymmärrät itsekin ettet ole toisen luokan kansalainen (kuten mies sinua nyt kohtelee) ja ehkä jonaina päivänä saat vielä kokea mitä on todellinen kumppanuus miehen rinalla! niin että sinua arvostetaan. mutta ensin sun täytyy arvostaa itseäsi niin paljon että jätät tuon miehen, lastesi(monta?) takia!
Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
-käy viihteellä n. kerran kolmessa kk:ssa, jos sitäkään...
Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
-juo
Kuinka monta päivää juo?
-no sen yhden illan
Tuleeko samaisena yönä kotia?
-tulee, kun baarit menee kiinni, jos ei tulis niin vetäsin varmaan turpaan :). Nukkuu tosin silloin sohvalla, kun nukumme perhepedissä....
Kuinka usein teillä on yövieraita?
-ei koskaan
Entä päivä?
-Jos tarkoitat kännivieraita, niin ei koskaan
Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
-Harvemmin...
1. Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
2.Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
3.Kuinka monta päivää juo?
4.Tuleeko samaisena yönä kotia?
5.Kuinka usein teillä on yövieraita?
6.Entä päivä?
7.Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
1. Ukko ulkona parin kuukauden-kuukauden välein
2. Juopi reilusti, ei konttaa, sössöttää muttei ole häijy vaan "RAKSHTAA MINHUA"
3. Yhden
4. Tulee
5. Harvoin, mihen puolelta pari kertaa vuodes. Mun siskot ja veljet ja kaksi kaveria yökylässä useammin n.6 kertaa vuodes
6. Perjantaina ottaa aina pari kaljaa vaikkei ulos meniskään
7. Tapaa kavereitaan kerran kuussa
1.Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
-Ehkä 1 kuukaudessa joskus ei sitäkään..
2.Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
-Ei todellakaan.
3.Kuinka monta päivää juo?
-Sen illan.
4.Tuleeko samaisena yönä kotia?
-Ehdottomasti,käytyään suihkussa..
5.Kuinka usein teillä on yövieraita?
-joka kuukausi, mutta ne ovatkin sukulaisia toiselta paikkakunnalta
6.Entä päivä?
-miehelläni ehkä 1-4 kertaa kuukaudessa, ja vain silloin kun ne katsoo jalkapalloa..
7.Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
-työkavereita joka päivä, paitsi viikonloput..
kavereita ehkä 4 kertaa viikossa (netissä) ja joskus kutsuu kylään..
Minusta sinun kannattaisi vähän jutella miehesi kanssa tärkeysjärjestyksestä. Perhe pitäisi olla ykkös-sijalla eikä kaverit! Ja ehkä kannattaisi hankkia ihan oikeasti ammattiapua miehellesi..
Kun luen tekstiäsi niin saan sellaisen kuvan että miehesi on vähän lapsellinen "-kun muutkin saa meininki"..
Voisit sanoa miehellesi että:
-Lapsuus on lapsuus, mutta nyt ollaan jo aikuisia..
Joten miehesi ei voi takertua siihen, että "-lapsena oli niin ja näin"..
Toivon sulle hirveästi voimia! Hyvää kevättä!
Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
- Muutaman kerran vuodessa
Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
- Yleensä ei, mutta joskus lipsahtaa
Kuinka monta päivää juo?
- Yksi ilta riittää
Tuleeko samaisena yönä kotia?
- Tulee, jollei toisin sovita. On myös poikien metsäreissuja yms. jolloin jonkun päivän pois. Työnkin takia joskus useamman vuorokauden pois kotoa, jolloin arvatenkin käyttää vapaa-aikansa viihteellä.
Kuinka usein teillä on yövieraita?
- Sukulais- tai tuttavaperheitä lapsineen silloin tällöin, samoin lasten kavereita jonkun kerran vuodessa.
Entä päivä?
- Mulla käy 1-3 kertaa viikossa kaveri. Kun mies on työreissuilla, käy kaverit useamminkin. Miehellä ehkä saman verran. Lapsilla kans saman verran.
Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
- 1-3 kertaa viikossa. Usein töistä tullessa käy jollain kaverilla kahvilla ennen kotiin tuloa.
1. baarissa siis? ei koskaan, tai todella todella harvoin (kerran kahessa vuodessa)
2. ei
3. jos ottaa, ottaa vähän yhtenä iltana
4. toki
5. ei koskaan tai todella harvoin
6. harvemmin niitäkään
7. harvoin, melkeinpä liian harvoin
meillä näin:
1. Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
-Lempibändinsä keikalla kävi viimeksi vuosi sitten, "viihteellä" (lue kaveriporukassa mökillä) oli elo-syyskuun vaihteessa. baarissa ei oo käynyt pariin vuoteen. eli todella harvoin.
2. Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
- noina parina kertana on ottanut kunnon kännin, ei sammumiseen asti kuitenkaan.
3. Kuinka monta päivää juo?
-no sen yhden illan tietenkin vain. toki nuorempana paljon ennen lapsia saatettiin yhdessä tuttavapariskunnan kanssa ottaa parikin päivää kesälomalla mökillä, mut ei tosiaan enää vuosiin.
4. Tuleeko samaisena yönä kotia?
- jos ihan baariin menee kaljalle, niin ehdottomasti tulee. mökillä on tietty yötä kans =)
5. Kuinka usein teillä on yövieraita?
- muutaman kerran vuodessa: kaukana asuvat sukulaiset kun tulevat kylään niin ovat yleensä pe-su välisen ajan kerralla eli pari yötä. yhteiset ystäväpariskunnat joskus harvoin, nyt kun kaikilla on pienet lapset niin ei ole pariin vuoteen yökyläilty. ns. "henkilökohtaiset kaverit" ei koskaan.
6. Entä päivä?
- muutaman kerran kuussa. enimmillään ehkä kerran viikossa. kyläillään ystäväperheiden kanssa ristiin sen mitä kunkin vuorotyöt ja lasten sairaudet antaa myöden. "henkilökohtaisia kavereita" käy muutaman kerran kuussa. enemmänkin yhteydenpito on puhelimessa juttelua kun muksut on päikkäreillä.
7. Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
- no sen muutaman kerran kuussa kun kyläillään perheenä puolin ja toisin. meillä kaikkein lähimmistä "omista" ystävistä on tullut vuosien varrella yhteisiä ystäväperheitä. muita yksittäisiä ystäviä näkee satunnaisesti.
1.Meillä mies käy viihteellä 1-2 kertaa vuodessa, kotona kyllä ottaa joskus viikonloppuisin muutaman oluen.
2.Ei juo itseään koskaan umpihumalaan.
3.Yleensä yhden päivän, kesällä saattaa joskus tissutella seuraavanakin päivänä riippuen ollaanko mökillä tms.
4.Tulee aina kotiin yöksi.
5. Yövieraita meillä on erittäin harvoin, asutaan kavereitten kanssa sen verran lähekkäin, eikä meidän sohvalla miehen kaveritkaan kännissä notku,ei öisin eikä päivisin.
6.Päivällä käy vieraita satunnaisesti. Mutta selvinpäin.
7.Mies tapaa kavereitaan lähes päivittäin. Selvinpäin.
Totta puhuen, ei tuo ihan normaalilta teidän hommanne vaikuta. Minä ainakin "kilahtaisin" jos kotimme olisi kuin markkinatori jossa tullaan ja mennään ja aina on joku ulkopuolinen näkösällä. Onneksi mies on samaa mieltä asiasta.
1. 4-6 ketaa vuodessa.
2. Juo.
3. Juo sen yhden illan.
4. Tulee kotiin aamuyöllä.
5. noin kerran kuussa.
7. noin 1-2 kertaa kuussa.
8. Harvoin, mutta samassa työpaikassa on 3 hänen kaveriaan. Olleet kavereita aikaisemmin.
Itse en kyllä jaksaisi jos meillä olisi viikolla yökyläläisiä tai, että viikolla olisi monta kertaa joku iltaa istumassa. Joka viikonloppukaan ei tarvitsisi olla vieraita, ainakaan kumpanakin päivänä (la-su).
Kyllä meillä käy vieraita ja tykkäänkin siitä, että vieraita on, mutta joskus haluaa olla enemmän perheen kesken ja joskus taas voisi käydä vieraita vaikka joka viikonloppu.
Mieheni ei kutsu omia kavereitaan meille ennen kuin kysyy minulta, että sopiiko se.
Kuinka usein miehenne (jos on mies) käy viihteellä?
** muutaman kerran vuodessa, kesällä enemmän, talvella vähemmän.
Juoko itsensä silloin umpihumalaan?
** juo
Kuinka monta päivää juo?
** sen illan
Tuleeko samaisena yönä kotia?
** yleensä tulee, nyt parina viimekertana on tullut vasta aamupäivällä enemmän tai vähemmän hyvän selityksen kera. luotan häneen kuitenkin täysin, mutta parempi olis, että seuraavan kerran tulee taas ennen aamulehteä tai ei pian olekaan perhe odottamassa.
Kuinka usein teillä on yövieraita?
** siis ryyppämässä/ryyppyreissulta? ei koskaan. koko perheen yövieraita on silloin tällöin, koska esim. lasten isovanhemmat asuvat kauempana.
Entä päivä?
** siis ryyppämässä? ei koskaan. päivävieraita mulla ja lapsilla käy aika paljonkin, kotona kun ollaan. ja koko perheen päivävieraitakin käy ihan mukavasti ei kuitenkaan riesaksi asti.
Kuinka usein mies tapaa kavereitaan?
** viikottain harrastuksensa parissa
alkuperäiselle:
kyllä koti on ensisijaisesti _koko perheen_ koti ja siellä pitäisi jokaisella olla hyvä olla. jos joku ahdistuu kodissansa, niin silloin selvästikin jotain pitäisi asialle tehdä. ja vastaavasti parisuhde on ensisijaisesti _parin_ suhde ja siinä pitäisi kahdella osapuolella olla hyvä olla. jos parisuhteessa jompikumpi ahdistuu, niin silloin selvästikin asialle pitäisi jotain tehdä.
1-3 lauantaina kuukaudessa juodaan 1kpl siideriä kumpikin. Minulla alkoholiton, miehella alkoholillinen. Mutta juomalla juomista hmmm.. mieheni on juonut viimeksi pikkujouluissa 2kpl ja sitä ennen juhannuksena. Silloin oli ihan rehellisesti sanottuna humalassa.
Juo vain sen illan. Seuraava päivä menee potiessa. Tulee kotiin aina, tosin aamuyöstä, mutta kotiin kuitenkin.
Yövieraita. Hmm... miehen siskon poika oli nyt yökylässä. Sitä ennen oli lapsenvahti juhannuksena, kun olimme menossa yhdessä.
Vieraat käy yleensä perheittäin tai sitten ovat minun tuttuja jotka pistäytyvät silloin tällöin.
Mies tapaa kavereita usein. Hiihtämässä, salilla, lentopallossa jne. Tosin järjelliseen aikaan. Ei liian usein. useamman kerran viikossa, mutta aikaa menee 1-2 tuntia ja usein minulla on omat menoni samaan aikaan.
Minulta menisi hermot jos mies joisi noin usein. Ja jos olisi jatkuvasti joku yökylässä. Minusta illalla pitää rauhoittua oman perheen kesken. Ja mieheni on samaa mieltä. Mielestäni meillä voisi käydä useamminkin vieraita. Olen myös elänyt sellaisen lapsuuden että viikossa kävi 1-5 vieraat. Minusta se oli mukavaa, mutta meillä ei käy niin usein vieraita.
Tosin naapurin äidit lapsineen pistäytyvät tiuhaan, mutta niitä ei lasketa. Ne on vaan seuraa, ei vieraita.