Tulipa tuossa aamu-tv:n urheilulähetystä katsoessa mieleen josko judossakin kannattaisi kokeilla ulkomailta palkattua päävalmentajaa.
Hiihdossa, jääkiekossa ja jalkapallossa tuo mallihan on jo otettu käyttöön ja ainakkin nuo Sapporon kisat näyttivät, että joku on loksahtanut paikalleen.
En nyt hae tällä ajatuksella takaa sitä, että oma valmennuksemme ei tekisi asioita oikein, mutta esim 95 jääkiekon mm kulta osoitti sen että joku loksahti paikalleen tuolloin Curren johdolla ja mahdollisti tuon kauan himoitun kultamitalin voittamisen.
Eli jos kaveri tulee maan ulkopuolelta, niin ehkäpä hän näkee metsän puilta ja puut metsältä (varvuista yms puhumattakaan).
No tämä on vaan tälläista keskustelun herättelyä viikonlopun kisojen tuloksia katsellessa ;)
Hiihdossa, jääkiekossa ja jalkapallossa tuo mallihan on jo otettu käyttöön ja ainakkin nuo Sapporon kisat näyttivät, että joku on loksahtanut paikalleen.
En nyt hae tällä ajatuksella takaa sitä, että oma valmennuksemme ei tekisi asioita oikein, mutta esim 95 jääkiekon mm kulta osoitti sen että joku loksahti paikalleen tuolloin Curren johdolla ja mahdollisti tuon kauan himoitun kultamitalin voittamisen.
Eli jos kaveri tulee maan ulkopuolelta, niin ehkäpä hän näkee metsän puilta ja puut metsältä (varvuista yms puhumattakaan).
No tämä on vaan tälläista keskustelun herättelyä viikonlopun kisojen tuloksia katsellessa ;)
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ehdottomasti pitäis tulla piirien ulkopuollelta joku. Ulkomaisen valmentajan edut on näkynyt esim. juuri hiidossa (huomatkaa miten nopeasti) ja vielä sellaisessakin lajissa kuin lentopallo.
Ootko huomioinut sellaista pikkuseikkaa, että ulkomainen valmentaja saattaa olla 2-5 kertaa kalliimpi vaihtoehto. Lopputulema yhtälöstä olisi se, että ulkomainen valmentaja koutsaisi urheilijoita, joille ei rahaa hänen palkkakulujensa jälkeen riitä euroakaan.
pieleen on mennyt budjetin rakentaminen. Tahot, joiden vastuulla on toiminnan rahoitus, ovat epäonnistuneet.
Kyllä rahaa pitää jostain hommata sen verran ( 100000 €), että pystytään tuokin kuvio kokeilemaan.
Muuten olen sitä mieltä, että harrastelulla ei laajempaan tasonnousuun päästä. Ainut vaihtoehto on saada lisää ammattimaisia valmentajia.
Menkääpä katsomaan muiden lajien tukijoiden määrää versus meidän liitto niin itkettää...
Me ollaan hengissä niin kauan kun valtiovalta tukee ja sit tulee....
Eihän meillä ole liittona edes todellisa pyrkimyksiä edes tukijoiden hakuun, ainoostaan satsataan olympiakomitean suuntaan.
Niin ja tohon menestykseen mielestäni naisten valmennus toimii erittäin hyvin kuten Prahan turnauksesta huomasimme ja Mukkula ja Aaltonen molemmat ovat supisuomalaisia!
Miesten valmennus sen sijaan huolettaa mutta varmasti miesten koutsit ( Metsola, Mäkelä ja Korhonen) parhaansa tekevät mutta jotain puuttuu....
Nyt ei kannata hirveitä ruveta sählään, mutta Pekingin jälkeen sitten...
Ulkolainen päävalmentaja on käytännössä mahdottomuus. Sitä on mietitty kyllä jo aiemminkin. Tärkein syy sille miksi ulkolaista ei voida ajatella on se, että Suomessa päävalmentaja joutuu tekemään paljon muutakin työtä kuin valmentamista, kuten paperityötä liiton suuntaan. Kuka ulkolainen olisi valmis tähän? Ei kukaan ns. ammattivalmentaja ainakaan. Toinen oleellinen syy on hinta. Ulkolaiset pätevät valmentajat ovat kertakaikkiaan liian kalliita. Ei ole mitään mieltä käyttää suurinta osaa valmennusbudjetista päävalmentajaan. Päävalmentaja ei ole ihmeidentekijä jos materiaali on suppea, kuten se nyt valitettavasti vaan on. Metsola tekee hyvää työtä niillä resulsseilla jotka hänellä ovat. Toivotaan että tulosta vielä tulee. Eli kädet varpaita myöten ristiin että Pekingissä onnistuttaisiin sillä se takaisi olympiakomiten tuen jatkossakin ja pitkäjänteinen työ saisi jatkoa.
että Metsola varmasti tekee hyvää työtä ja parhaansa. Uskon ja toivon, että tulostakin tulee.
Mutta siitä huolimatta, nyt pitäisi olla jo näkemys siitä, mitä judo on Suomessa sanotaan 5 vuoden päästä. Mihin halutaan mennä.
Nykymuotoisena harrastelupohjaisena tulokset voivat olla kutakuinkin tätä, mihin viime vuosina olemme tottuneet. Muut maat menevät ohi oikealta ja vasemmalta. Sitä saa mitä tilaa.
3 ehtoa, joilla laji voi tulevaisuudessa kukoistaa, silvuplee:
1. Materiaali laajemmaksi
2. Rahoitus kuntoon
3. Valmennus ammattimaiseksi
Täysin eri asia on, onko judo pelkästään kilpajudoa, kuten jotkut asian mieltävät. Sanoisin kuitenkin, että jos kilpajudo näivettyy, niin koko laji kuolee ennen pitkää.
"Nykymuotoisena harrastelupohjaisena tulokset voivat olla kutakuinkin tätä, mihin viime vuosina olemme tottuneet. Muut maat menevät ohi oikealta ja vasemmalta. Sitä saa mitä tilaa. "
Totta, mutta trendiä ei päävalmentajaa vaihtamalla muuteta. Kehitystä on tapahduttava seuratasolla.
"3 ehtoa, joilla laji voi tulevaisuudessa kukoistaa, silvuplee:
1. Materiaali laajemmaksi
2. Rahoitus kuntoon
3. Valmennus ammattimaiseksi "
Niimpä. Harva väittänee tuohon vastaan. Keinoja noiden korjaustoimenpiteiden toteuttamiseksi vain tarvitaan. Ja tekijöitä.
"Täysin eri asia on, onko judo pelkästään kilpajudoa, kuten jotkut asian mieltävät."
Niille jotka toimivat kilpajudossa, urheilijat ja valmentajat, lajin pitää olla pelkkää kilpaurheilua. Vain ja ainoastaan sitä. Menestystä on turhaa edes odottaa ellei panostus ole 100%. Kunto- ja harrasteurheilu on oma alalajinsa ja siellä puuhaavat eri ihmiset.
Samalla tavallahan se on kaikissa muissakin lajeissa, joissa menestytään ja joissa on suuret harrastelijamassat. En ole kuullut hiihtoniiloja moitittavan siitä, että osa porukasta pitää hiihtoa "vain" kilpaurheiluna. Sadat tuhannet kuntohiihtäjät ajattelevat toisin. Kumpikaan ryhmä ei silti poissulje toista ja molempia tarvitaan.
Miksi judossa kuulee jatkuvasti tätä marinaa?
saatas Pekingiin edes judokoita, niin ollaan tyytyväisiä!
Kyllä ne liiton paperihommat hommat tekee avain muut henkilöt kuin Metsola!
"Kyllä ne liiton paperihommat hommat tekee avain muut henkilöt kuin Metsola!"
Kyllä siinä vaan on paljon paperihommaakin. Kuten Olympiakomitean suuntaan raportointi ymv.
Jos et minua usko, niin pistä soittaen valmennusvaliokuntaan. Usko pois, ulkolaista valmentajaa on mietitty moneen otteeseen.
Judoliitolla ei ole miljoonabudjettia kuten jollain palloliitolla tai hiihtoliitolla. painiliitto osti kerran ulkolaisen päävalmentajan(Pölluste) mutta joutui vaihtamaan miehen suomalaiseen kesken kauden. Homma ei toiminut vaikka pätevä mies muuten olikin. Painiliitolla on sama tilanne kuin judoliitolla. Päävalmentajan työnkuva on moniulotteinen eikä raha kasva puissa. Hyvin ovat silti pärjänneet kotimaisinkin voimin.
selvää kuka teke raportit, selvitykset ja anomukset esim. OK suuntaan.
Se on totta, että ulkolainen maksaa ja ei aina somi meille suomalaisille, mutta joskus täytyy yrittää.
Mielestäni esim. Adam "Aatami" Adamzyc onnistui hommissaan itä-suomen valmentaja 80-luvulla.
Judo ei ole suomessa suuren yleisön seuraama laji => sponsorien hankkiminen on melko toivotonta => valmennusbudjetti on pienehkö.
Suomeen harkittiin ulkomaista valmentaa. Muistaalkseni Puolasta olisi sellainen saatukkin, mutta niillä rahamäärillä mitä suomessa on käytössä ei huippuvalmentaja suostu työtä tekemään. Nyt ei puhuta kaverin palkasta vaan siitä rahamäärästä joka on käytettävissä valmennustyöhön.
Nyt meidän huiput leireilevät kuulemma jopa 150 päivää vuodessa. Se on paljon jos siinä meinaa muutakin tehdä kuin judoilla. Mutta se on yhä noin 50 päivää vähemmän kuin euroopan huippujudokat tekevät.
Eli ensin pitäsi taikoa tolkuttomasti lisää rahaa ja sitten pohtia sitä valmentaja kysymystä. JA JiiPee saisi varmasti aikaiseksi enemmän jos rahaa olisi enemmän.
Ei se taida jiipeellä olla rahasta kiinni.
"Eli ensin pitäsi taikoa tolkuttomasti lisää rahaa ja sitten pohtia sitä valmentaja kysymystä..."
Kovin luutuneita ja ideaköyhiä on tämmöiset ajatukset. Kirjoittajan olisi hyvä osallistua joskus aivoriihityöskentelyyn. Niissä lähtökohtaisesti kaikki on mahdollista, ainoastaan "EI" -sana on kielletty.
"Kyllä näitä on kokeiltu...ei tuu onnistumaan....ei ole yleisölaji.....rahaa pitäsisi olla paljon enämpi" -tyyppinen fatalistinen pessimismi lannistaa ja tuhoaa kaikki orastavat hyvätkin ajatukset. Viekö se lajieamme eteenpäin?
Tiedoksi, että myös valmennuksessa on mahdollista toteuttaa erillisiä projekteja, joihin kyllä sadaan (esim. entisistä itäeuroopan ja IVY -maista) haluttaessa rekrytoitua kohtuukustannuksin päteviä ja kokeneita vamentajia. Montako tälläistä suoraa rekrytointiyhteydenottoa liitto on tehnyt viimeisen 2 vuoden aikana ? 5, 10 vai enemmän? Todennäköisesti ei yhtään.
Tai jos Muhammed ei tule vuoren luokse, niin sitten vuori menee Muhammedin luokse. Tämä olisi kustannutehokas vaihtoehto valmennusleirien toteuttamisessa. Muutaman viikon randorileiri Azerbaidzsanissa, Ukrainassa, yms. Vastus on taatusti kovaa! Tietenkään se ei vedä veroja mukavuudessa Keski-Euroopan tai Japanin reissuille.
Projektin - siis valmennuksellisenkin projektin - tunnusmerkit on aina selkeä budjetti, aikataulu ja tavoite. Eikä näiden tietenkään saa olla maailmaa syleileviä heti alkuun.
ja sitten tämä juttuni rahasta:
" Kyllä rahaa pitää jostain hommata sen verran ( 100000 €), että pystytään tuokin kuvio kokeilemaan. "
Tuon jos palastelee paikallisesti tasan toimiville judoseuroille, niin tekee about 1000 € pär seura.
Elikkäs 1-2 sponsoria paikallisesti ja/tai myyjäisiä
kuten esim. jalkapallossa tekevät. Tai kansallisesti 10 keskisuurta sponsoria !!
Liekö tuo nyt täysin mahdotonta ?
Hyvä ajatus,
eikös se vanha sanontakin ole että pienistä puroista kehittyy suuria jokia.
Suomessa tosiaankin on 122 judoseuraa. Jos tuo 100.000 olisi todellinen vuosikustannus sotuineen kaikkineen ulkomaisen valmentajan palkkaamiseksi.
Jäisi summa per seura 819 euroon ja tämähän ei olisi edes koko totuus, koska tuolloin suomalaisen päävalmentajan palkkakustannukset voisi käyttää tuohon rahantarpeesen joten summa voisi hyvinkin olla joitakin satoja euroja vuositasolla.
Tietysti kohtuuden nimissä voisi summan vielä jyvittää seurojen koon suhteessa. Luulisin että seura kuin seura saisi tosiaankin kokoon sponssirahaa 400-500 euroa.
Mutta edelleen ajatus on herättää ja jatkaa keskustelua.
Päävalmentaja tekee työtään kovin "sammutetuin valoin", ei kauhena paljoa tule kentälle viestiä siitä mitä ja miten asioita tehdään. En muista lukeneeni yhtään lehtiartikkelia päävalmentajamme haastatteluna taikka hänen kirjoittamanaan.
Tietysti päävalmentajan ei tarvitse olla mikään supliikkimies tai kynämies, mutta kyllä jonkun judoliitossa pitäisi osata puhua ja kirjoittaa niin että media saataisiin innostumaan.
Nyt jos tätä kirjoittelua ei sensuroida, niin täältähän voi vielä pulpahtaa pintaan vaikka joku helmi.
Tietysti jos tuo 100K€ on helppo hommata, niin senhän voisi mainiosti myös antaa nykyisen valmennusjohdon käyttöön. Jos vaan luotamme siihen, että tulosta syntyy. Eiköhän tämän vuoden EM-kisat näytä suuntaa siihen onko kukaan menossa Pekingiin. Muistan jonkun maininneen että EM, MM tai Olympiamitaleille ei kukaan tule "puskasta" vaan että menestystä on tullut jo nuorissa. Tämähän pitää muutaman maajoukkuejudokamme kohdalta paikkaansa.
Eli kovaa treeniä ja pääkoppa kuntoon.
On kerrassaan hienoa että löytyy ajattelevia judoihmisiä!
Kyllähän Fagu ja J-P on hoitaneet hommansa ihan hyvin. Muta kovasti on ollut hiljaista ja "sammutetuin lyhdyin" toimimista näinkin pienessä judoyhteisösä kuin Suomi. Se että herrat ei kirjoita meille yhteisön jäsenille, kerto toisaalta että ei ole mitään kerrottavaan. Ei kerrottavaa edistymisestä, ei paikallaan olemisesta tai taantumisesta. Se antaa hyvin oudon kuvan meille, joilla on suhteita potentiaalisiin sonsoreihin. Mitä tuemme ja millä perusteilla ?
Vanhan Openfoorumin aikaan oli aina ilahduttavaa luke Fagun asiantuntevia lausuntoja. Nykyisin nekin ovat täysin vaienneet.
Qua Vadis Suomlainen huippu valmennus ?
ensisijainen ongelma ei todellakaan ole päävalmentajassa vaan siinä ettei ole kilpailijoita. tyhjästä on paha nyhjästä vaikka valkkuna olis kuka. päävalmentaja astuu kuvioihin vasta kun urheilija ON JO hyvällä kansainvälisellä tasolla. eli ongelmat on seuratasolla eikä päävalmentaja voi sille asialle mitään. tällä hetkellä meillä on kv-tason kisaajia vain kourallinen. em kisakelpoisia miehiä vain KAKSI. tilanne on huolestuttava.
miettikää miten saada jengi reenaamaan ennemminkin kuin uutta päävalmentajaa. hyviä junnuja tarvitaan paljon paljon lisää. perusasiat kuntoon ihan ensimmäiseksi ja porukka harjoittelemaan.
NuoriSuomi käytännösä kieltää sen junuilta! Piirileikkejä vaan, koska joku taapero vois pahoittaa mielensä häviämisestä. Niin ja sitten voi olla sellaisiakin vanhempia jotka raahaa lapsensa väkisin tatamille!
Menes ehdottamaan junnujen kannustamista kisaamiseen niin taatusti joku NuoriSuomi intoilija teilaa sut. Revi siitä sitten KilpaIloa!
"NuoriSuomi käytännösä kieltää sen junuilta! Piirileikkejä vaan, koska joku taapero vois pahoittaa mielensä häviämisestä."
Uskallan väittää että useampi taapero pahoittaa mielensä siitä ettei voi kilpailla ja vaihtaa lajia. Eivät lapset ole mihinkään muuttuneet, vain aikuiset ovat. Siinä on koko NuoriSuomen paradoksi.
Revi esim allaolevasta listasta huumoria.
Kisoja on aivan p***eleesti eikä kukaan kiellä osallistumasta. Kyllä sä oot pikkuisen metsässä ajatustesi kanssa siinä, että joku nuori-suomi jotain kieltäis.
Ei kiellä eikä pysty :) Sä puhut ihan täyttä skeidaa :)
Tsekkasin vähän kilpailumahdollisuuksia etelän tapahtumakalenterista siellä on jopa runsaudenpula kisoista. kaakkois-suomi, Häme ja etelä järjestävät aivan mahdottomasti kisoja.
Sarjojakin löytyy lähes kaikista kisoista kaikenikäisille.
Kyllä meillä mättää joku muu kuin nuori Suomi tsydeemi ? Mikä mättää ? ei aavistustakaan ?
Alla muutama junnujen/aikuisten kevätkauden kyläkisa, jota kukaan ei kiellä kiertämästä. Ei edes Bill Clinton :)) (listasta todennäköiseti vielä puuttukin kisoja ?)
la 3.2. Ice Power Cup Tamere
la 10.2. Samurai ja Finlandia Cup I, Savonlinna
su 4.3. ES-Aluemestaruuskisat, Tuusula
la 10.3. Matsuru-kannu , Kotka
la 17.3. Hontai-Shiai, Vantaa
su 18.3. Alempien vöiden mestaruuskisat, Vantaa
la 31.3. Sörmlandsträffen Ruotsi
la 31.3. Kaakkois Cup , Orimattila
la 7.4. "HAASTE" mattosalikisat Helsinki
la-ma 7-9.4. Limfjords Cup ja -leiri Tanska
la 14.4. Samurai- jaFinlandia Cup II, HML
su 15.4. Hämeenlinna-Shiai , Hämeenlinna
la 21.4. PM-kisat , Landskrona (SWE)
la 28.4. Aurajoki-shiai , Turku
la 5.5. Wekara-Shiai , Vantaa
su 6.5. Joukkue Wekara , Vantaa
su 6.5. Junnu-Cup II , Vantaa
la 12.5. Samurai- ja Finlandia Cup 3, Joensuu
et silleen ?