Ihmeellistä (S/M, G) femslash

Title: Ihmeellistä
Author: Sinipiika
Rating: G
Pairing: Sibylla/Minerva
Warnings: Femslash
Disclaimer: Kakki kunnia loistavalle J. K. Rowlingille, hänen hahmonsa ja maailmansa.
Summary: Sibylla uskaltaa pudottautua roolistaan vain ollessaan Minervan kanssa. Pitää olla kiitollinen pienistä onnenhetkistä.
A/N: Juoneton, kyllä, tiedän sen… En pidä tästä itse ollenkaan, mietin, kehtaanko edes laittaa tänne, jotenkin epäonnistunut. Kiitos Ophiurelle, joka jaksaa jatkuvasti beta-lukea sepustuksiani!


”Professori, minä näen jotakin! Ne ovat tähtiä... ne muodostavat jonkin kuvion, mikä se on professori?”
Sibylla Punurmio tukahdutti hymynsä, riensi innokkaasti Lavender Brownin luokse ja kurkisti tämän kristallipalloon. Kuten tavallista, ei siellä näkynyt yhtään mitään. Hän loihti kauhistuneen ilmeen kasvoilleen ja henkäisi:
”Se on Gardilian risti. Voi kultapieni, tuo ei tiedä hyvää… Ei hyvää ollenkaan…” Sibylla muutti äänensä synkän dramaattiseksi ja jatkoi. ”Joku tässä luokkahuoneessa kohtaa loppunsa tässä kuussa. Näetkö tuon vihreän pisteen?” Lavender nyökkäsi innokkaasti. ”Sillä henkilöllä on kirkkaanvihreät silmät.”
Luokan reaktiot olivat odotettavissa; muutamat tytöt kauhistuivat, Hermione Granger tuhahti halveksuvasti ja suurin osa pojista nukkui vieläkin. Sibylla melkein tunsi, kuinka Harry Potter pyöräytti silmiään vähän matkan päässä. Hän kääntyi poikaan päin ja ihmetteli näyttelijänlahjojaan aloittaessaan tavallisen vihjailunsa Harryn kuolemasta. Mielessään hän nauroi heille kaikille: Lavenderin numeroiden kalastukselle, Harryn turhautumiselle ja hänen punahiuksisen ystävänsä silmissä näkyvälle epäilyksen poikaselle. Ron ei ollut aivan varma, pitikö ennustuksenopettajaa uskoa.
Hän lopetti iltapäivän viimeisen tunnin hieman etuajassa ja vaihtoi ylleen kaavun, joka ei tuoksunut imeliltä suitsukkeilta. Suitsukkeet loivat tunnelmaa, toimivat hienoina tehosteina hänen jokapäiväisessä näytelmässään. Gardilian risti, mistäköhän hän senkin oli keksinyt… Hymyillen Sibylla napautti sormellaan maalauksen suunnatonta peikkoa päähän. Ovi hänen vasemmalla puolellaan avautui ja sulkeutui heti hänen jälkeensä. Ikkunalaudalla istui juovikas kissa. Sen katseli järveä, joka kimalsi auringonpaisteessa. Järven pinta väreili hieman etelätuulen puhaltaessa. Kissan toinen korva liikahti hieman. Se kääntyi, hyppäsi alas ikkunalaudalta ja oli muuttunut naiseksi jo osuessaan maahan. Sibylla suuteli eteensä ilmestynyttä muodonmuutostenprofessoria hellästi ja hipaisi vaivihkaa tämän avonaisia hiuksia.
”Miten päiväsi sujui?” Minerva saattoi halutessaan kuulosta erehdyttävästi kehräävältä kissalta.
”Hyvin. Oletko koskaan kuullut Gardilian rististä, joka ennustaa kuolemaa?” Minerva hymyili, hän tunsi hyvin toisen ’Höperö ennustajaeukko’-leikin, vaikkei aina ymmärtänytkään hänen motiiviaan.
Minervan lähdettyä vastaamaan pöllöpostiin, jäi Sibylla vuorostaan tuijottamaan ikkunasta. Maiseman värit olivat lähes yliluonnollisen kirkkaat. Kaikki näytti iloisen keväiseltä ja kauniilta…

***

Nuoren professorin ääni kaikui korkeassa luokkahuoneessa.
”…professori Potter ja opetan teille taikajuomista mitä kiinnostavimpia asioita tämän lukukauden ajan,” professori hymyili kauniisti aiheuttaen kohahduksen ja hermostunutta kikatusta Korpinkynnen tyttöjen keskuudessa. Sibylla näytti olevan ainoa, jolla oli vaikeuksia kuunnella professorin sanoja… Oli vaikea kuulla enää muutakaan… Yhtäkkiä näytti, kuin joku olisi kaatanut vettä vesivärimaalauksen päälle. Värit sekoittuivat toisiinsa ja lähtivät juoksentelemaan ympäri luokkahuonetta.
Tiedostamattaan Sibylla alkoi puhua hitaasti, matalalla äänellä.
”Poika. Hänestä tulee poika, professori. Te nimeätte hänet Jamesiksi isoisänne mukaan ja hän tulee taistelemaan Pimeyden Voimia vastaan yhtä uskollisesti kuin isoisänne. Hänestä tulee onnellinen, hän menee naimisiin ja saa aikanaan pojan. Pojanpojastanne tulee Pimeyden suurin vihollinen, mutta hän tulee myös kärsimään. Pojanpoikanne menettää isänsä ja äitinsä nuorena, eikä löydä helposti kotiaan. Mutta hänestäkin tulee lopulta onnellinen, kärsittyään hän löytää rakkaimpansa, ainoan, johon hän todella luottaa. Ainoan, jolle hän uskaltaa paljastaa puhtaat tunteensa…”
Sibylla avasi hitaasti silmänsä, värit olivat asettuneet taas paikoilleen. Kaikki hänen ympärillään tuijottivat häntä epäuskoisesti, professorikin.
”Mitä? Nukahdinko minä? Anteeksi, professori. Ei se johtunut tästä tunnista, tai mitään…” Sibylla alkoi selitellä vaivautuneena.
”Ei, neiti Punurmio, ette te nukkunut. Minulla on hyvin vähän kokemusta ennustamisen ajalta, mutta sanoisin, että te ennustitte juuri äsken,” professorin ääni kuulosti hämmästyneeltä.
”Mutta enhän minä sanonut mitään! Ei kai tietämättään voi ennustaa, eikä minulla ole kristallipalloa tai teelehtiä tai mitään… ”
”Kyllä te olette sanoneet paljonkin. Puhuitte tulevasta lapsestani ja hänen lapsestaan, ja hyvin erikoiseen sävyyn. Historiassa tunnetaan muutamia niin sanottuja ’aitoja ennustajia’. He eivät tarvinneet ennustamiseen apuvälineitä, eivätkä muistaneet ennustaneensa jälkikäteen. Luulisin, että teidän olisi nyt syytä mennä rehtorin toimistoon. Voisitteko kertoa hänelle, mitä tapahtui ja että saavun heti tunnin päätyttyä.”
Sibylla nyökkäsi professorille ja lähti tuntien muiden oudoksuva, ehkä pelokkaatkin katseet, selässään. Oven ulkopuolelle päästyään hän istui alas ja nojasi päänsä käsiinsä. Hän luuli, että oli jo päässyt epäselvistä ennustuksista, viimeksi hän oli ennustanut kolmevuotiaana. Taas hän oli todistanut muille olevansa erilainen, antanut heille uuden syyn vältellä hänen seuraansa. En minä välitä heidän seurastaan, hän yritti vakuutella itselleen, en minä tarvitse ketään.

***

Sibyllan havahdutti menneisyydestään pieni ilmavirta, joka syntyi Minervan kulkiessa ohi. He istuivat sohvalle ja hän painoi päänsä Minervan olkapäätä vasten. Toinen silitti hänen hiuksiaan hajamielisesti, keskittyen kädessään olevaan kirjaan. Sibylla hymyili painautuessaan lähemmäs rakastaan. Kyllä hän tarvitsi muiden seuraa, erityisesti erään kiehtovan kollegansa seuraa. Hän uskalsi myöntää sen itselleen vasta nyt, kun hän saattoi olla varma, että toinen olisi hänen kanssaan ikuisesti. Oli ihmeellistä, että asiat saattoivat olla näin hyvin.