Tuntuuko tutulta?

Kuusi vuotta sitten alkoi tämä kipuilu sormien nivelistä. Nivelet olivat hieman turvoksissa, mutta verikokeissa ei selvää tulehdusta näkynyt eikä reumatekijää verestä löytynyt. Sormista tulehdus siirtyi ranteisiin ja siitä sitten eteenpäin kyynär- ja olkaniveliin. Sen jälkeen jaloissa sama homma eli jalkateristä eteni lonkkaniveliin. Reumalääkäriltä ei mitään diagnoosia. :/

Kivut ovat välillä olleet poissa, mutta sitten taas palaavat. Nykyään kipu on lähinnä alaselässä ja herään siihen aamuisin. Välillä olen aamulla niin jäykkä, että suihkussa peseytyessäni ei yletä joka paikkaan. Myös useita limapussin tulehduksia lonkissa ollut viime vuosina ja solisluiden kiinnityskohdissa myös. Silloin, kun tilanne on oikein huono, on myös ollut valon arkuutta silmissä.

Tuntuu, että pitäisi taas aloittaa uusi kierros ja varata aika lääkäriin, mutta kun en jaksaisi taas sitä samaa. Silloin kuusi vuotta sitten tunsin itseni luulotautiseksi ja tuntui, että tuhlasin vain lääkärien kallista aikaa. :/
2576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näin maallikon näkökulmasta ja itsekin reumaa sairastaneena voi vain ihmetellä, että miksi edes reumalääkäri ei tehnyt ongelman eteen mitään. Sillä ainakin minusta tuo on aivan selvää reumaa! Jos vain mahdollista niin varaa aika yksityiselle reumalääkärille, jollekin toiselle kuin millä olet jo aiemmin käynyt. Elämänlaatu paranee huomattavasti kun saat lääkkeet. Kyllä kannattaa nähdä vaivaa, että saisi itsensä terveeksi!

Äänestä

Moi! Oireesi kuulostivat jokseenkin samanlaisilta kuin tyttärelläni (11 vuotta). Kirjoitin niistä tarkemmin otsikon alle nuorena pyörätuolissa. Itsellänikin on sellainen olo, että mitä pitäs tehdä. Lekurissa ei löydy syytä oireisiin ja kipulääkkeillä vaan jatketaan ja odotetaan. Kuntoutusohjeita ei olla saatu vaikka pyörätuolilla mennään. Kaikilla on liian kiire ja neuvominen jää. Uimahalli on meidän ainut lohtupaikka. Nyky-yhteiskunnassa kannattaa vaatia itselleen parempaa/täsmällisempää hoitoa. Yleensä sen saa, kun jaksaa hieman rähjätä selvällä suomen kielellä. Toivottavati löydät hyvän lääkärin! Tsemppiä! Itse odotan vielä viikon ja jos oireet jatkuu edelleen eikun takasin polille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anelma kirjoitti:

Kuusi vuotta sitten alkoi tämä kipuilu sormien nivelistä. Nivelet olivat hieman turvoksissa, mutta verikokeissa ei selvää tulehdusta näkynyt eikä reumatekijää verestä löytynyt. Sormista tulehdus siirtyi ranteisiin ja siitä sitten eteenpäin kyynär- ja olkaniveliin. Sen jälkeen jaloissa sama homma eli jalkateristä eteni lonkkaniveliin. Reumalääkäriltä ei mitään diagnoosia. :/

Kivut ovat välillä olleet poissa, mutta sitten taas palaavat. Nykyään kipu on lähinnä alaselässä ja herään siihen aamuisin. Välillä olen aamulla niin jäykkä, että suihkussa peseytyessäni ei yletä joka paikkaan. Myös useita limapussin tulehduksia lonkissa ollut viime vuosina ja solisluiden kiinnityskohdissa myös. Silloin, kun tilanne on oikein huono, on myös ollut valon arkuutta silmissä.

Tuntuu, että pitäisi taas aloittaa uusi kierros ja varata aika lääkäriin, mutta kun en jaksaisi taas sitä samaa. Silloin kuusi vuotta sitten tunsin itseni luulotautiseksi ja tuntui, että tuhlasin vain lääkärien kallista aikaa. :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu