Olen reilu parikymppinen ja odotan nyt ensimmäistäni. Mieltäni askarruttaa suuresti millaista on elämä sitten kun vauva on syntynyt, ja sen jälkeenkin, kun lapsi kasvaa..?
Kertokaa vähän arjestanne, miten päivät menee, miltä tuntuu, oletteko koskaan väsyneitä perhe-elämään, mitä niin kutsuttuja plussia ja miinuksia, onko elämä lasten kanssa rankkaa? Auttaako se puoliso kuinka paljon jne... kaikki tällainen pyörii nyt päässä! Ehkä pelkään mutta silti innoissani odotan=)
Kertokaa vähän arjestanne, miten päivät menee, miltä tuntuu, oletteko koskaan väsyneitä perhe-elämään, mitä niin kutsuttuja plussia ja miinuksia, onko elämä lasten kanssa rankkaa? Auttaako se puoliso kuinka paljon jne... kaikki tällainen pyörii nyt päässä! Ehkä pelkään mutta silti innoissani odotan=)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yleensä ainakin yritän kirjoittaa asiallisia vastauksia, mutta nyt on niin ylimalkainen kysymys että haukotus sentään. Mitä jos lukisit mitä tänne on esim viimeisen kuukauden aikana kirjoitettu.
Mitähän luulet, onko kukaan koskaan väsynyt perhe-elämään tai onko elämä lasten kanssa rankkaa jollakin joskus??? Kenen puoliso auttaa, kenen ei... hmm.
Mulla on kokemusta äitiydestä huima puoli vuosi ja rankkaahan tämä on ollut, mutta myös hauskaa ja ihanaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli aikamoista peukaloiden pyörittelyä, kun vauva söi vaan 4h välein eikä sitten oikeastaan muuta hoitoa tarvinnu, mitä nyt vaipat vaihto siinä samalla ja kerran päivässä vähän nassua pyyhkäisi. Sen jälkeen alkoiki tosi raskas aika, kun vauva valvoi milloin sattui millaisia aikoja tahansa eikä osannu muuta kuin möllöttää sylissä. Tätä kesti johonkin 3kk ja sitten sai vähän huokaista. Mutta 4kk tuli aivan kamala vaihe kun meidän vauva ei osannu tehdä mitään, mutta kaikki kiinnosti. Tätä kesti kuukauden eli niin kauan kunnes oppi käyttämään käsiään ym. viihdyttämään itseään. Nyt on tosi ihanaa kun vauva osaa nauraa ja vähän leikkiä ja yötkin alkaa mennä nukkumisen merkeissä. Tosi onnellinen olen siitä, että mitään sairauksia ei ole (vielä) tullu, ei koliikkia eikä allergioita ja imetyskin sujuu ihan kohtalaisesti.
Mistään en ole varsinaisesti joutunut luopumaan, mutta jotkut asiat on jääneet, Tilalle olen kuitenkin saanut paljon parempia asioita. Välillä on tylsää olla vaan kotona, mutta nyt alkaa jo helpottamaan, kun vauvan kanssa voi tehdä erilaisia asioita. Joskus pahalla hetkellä on kaduttanut vauvan hankinta ja riitoja on ollut enemmän miehen kanssa. Mutta kuitenkin oma lapsi on se maailman tärkein asia ja miehen kanssa ollaan jotenkin hitsauduttu yhteen: tässä me ollaan yhdessä, perhe!
Mun puoliso auttaa paljon tai ei voi puhua auttamisesta, me tehdään asiat yhdessä. Molemmat hoitaa lasta yhtä paljon ja kotityöt tekee se joka joutaa. Mies on aina pitänyt ruuanlaitosta, kuten minäkin. Tuskin mies miksikään muuttuu lapsen saannin jälkeen, joten jos teette nyt kaikki yhdessä niin eiköhän mies lapsenkin kanssa auta.
Onnittelut sulle lapsen johdosta, toivottavasti teillä menee kaikki hyvin ja paljon voimia sulle!!!
Minulla on kolme lasta... se kai jo kertoo sen ettei lasten kanssa eläminen ole ollut pelkkää hampaiden kiristelyä :).
Paljon lapset ovat tuoneet iloa, välillä suurta surua ja huolta...
Ehkä kuitenkin lapset ovat kasvattaneet minua ihmisenä. Olen ollut välillä jonkun heidän vuoksi hulluuden rajoilla ja siitä, kun on selvitty olen huomannut oppineeni ehkä itse enemmän kuin tämä "pentu" :).
Etukäteen ei kukaan voi sinulle kertoa miten elämä menee. Toiset miehet auttaa, toiset katoavat tyystin.
Toivon mukaan alkup. kiroittaneella on jo jonkinlainen käsitys kumpaan katekoriaan hänen oma miehensä kuuluu.
Onnellista elämää kuitenkin teille kaikille :)).
minun kohdallani ainakin muuttui kokonaan. ensin olin onnellinen, mutta nyt olen katkera.
menetin työni raskauden takia, mikä oli aika rankkaa minulle kun olen nuoresta iästäni huolimatta ollut 5 vuotta töissä putkeen. noh, sitten raskaana huomasin ettei ystäviä enää ollut niinkuin ennen, muutama myöskin raskaana oleva. kun lapsi syntyi, menetin melkein heti kaikki ystäväni. nyt lähinnä vituttaa katsoa vierestä miestäni jolla on työ ja työn puolesta koulutusta milloin missäkin, ystävät soittelee hänelle ja pyytää milloin minnekkin, harvoin kuitenkin menee. tuntuu että minä jouduin luopumaan kaikesta lapsen vuoksi, ja toisen ei tarvitse luopua mistään. minä luovuin vartalostani (ei enää sovi mikään entinen vaate päälle) vaikka urheilen, ei paluuta entiseen ole,ja se masentaa. luovuin töistä, eikä minun tarvitse haaveillakkaan työpaikasta ihan heti, kuka nyt pienen lapsen äitiä ottaa töihin, lapsihan sairastaa ja sit ollaan poissa töistä. kaverit... noh sanotaan vaan ettei niitä enää kiinnosta mun seura, huomaan sen kun olen aina yksin kotona, ja jos jollain on juhlat, niin turha minun on odottaa kutsua. nyt minulla ei ole muuta kuin koti.. mieheni auttaa lapsen hoidossa todella paljon, mutta enää en anna sen auttaa niin paljoa, koska minulla ei ole muuta kuin se, niin pitäisikö luopua siitäkin. yhteistä aikaa miehen kanssa ei juurikaan ole, ja tapellaan nykyisin melkein kaikesta, osaksi johtuen minun mielentilastani. mieheni ehdotti minulle kriisiapua, mutta en usko että siitä on minun tapauksessani hyötyä, kun ei sieltä konkreettista apua saa. sanotaanko näin ettei tämä äitiys vastannut minun odotuksiani ollenkaan.
minä toivon sinulle mitä parhaimpia hetkiä tulevan lapsesi kanssa, ja ONNEA paljon uudesta tulevasta perheenjäsenestä!
en toivo kenellekkään samanlaista kuin minulle.
Kyllä varmaan lapsesi on tuonut paljon iloakin elämääsi. Kyllä kyllästyisit pelkkään juhlimiseen ja kahvilla istumiseenkin. Voihan lapsenkin kanssa tehdä myöhemmin vaikka ja mitä esim: ulkoilla,hiihtää,luistella,tehdä käsitöitä, käydä uimassa, perhekahvilassa, avoimessa,leipoa,päiväkodissa,muskarissa,perhekerhossa,,kirjastossa näissä paikoissa tutustut lähiseutusi äiteihin ja voitte tehdä kahvilatreffejä tai hiekkalaatikkotreffejä. Aivan varmasti muita kotiäitejä kiinnostaa sinun seura. Rohkeasti vain tutustumaan muihin äiteihin, sinulla on sitten aikaa yllin kyllin juhlia ja matkustella kun lapset tai lapsi on iso. Nauti nyt lapsesi lapsiajasta koska vielä tulet kaipaamaan sitä.
Kyllähän meistä jokaista välillä turhauttaa,tylsistyttää ja väsyttää arki mutta et varmaan kuvitellutkaan että lapsen kanssa olo on helppoa ja kevyttä. Minusta elämä on juuri siksi ihanaa kun ei kaikki ole yhtä juhlaa ja niin helppoa.
Minua kiinnostaa lapsesi ikä? Itselläni oli vähän vastaavanlainen kriisi lapseni ensimmäisinä kuukausina. Mutta kun palauduin ja lapsi oppi taitoja niin äitiyden hauskuus pääsi esiin. Ymmärrän todella hyvin katkeruuttasi, mutta kai sinäkin silti rakastat lastasi? Yritä nauttia lapsesta. Tehkää yhdessä jotakin hauskaa, menkää jollekin vauvakurssille tai äitikerhoon. Sieltä voisi saada uusia tuttavia!
Eihän työn menettäminen raskauden takia ole laillista, voisikohan asialle tehdä jotakin? Otan osaa sekä työn että ns. ystävien johdosta. Todelliset ystävät eivät kuitenkaan hylkää noin. Ehkä he eivät kutsu sinua juhliin, koska ajattelevat ettet vauvan takia kuitenkaan pääse.
Entä harrastuksesi? Oletko joutunut luopumaan niistä? Aloita harrastukset uudelleen tai hanki uusia, mielellään kehittäviä. Mene kielikurssille! Jätä joskus lapsi isänsä hoitoon ja lähde pois joksikin aikaa, kahville, sukulaisten luo, jonnekin!!!
Ja lopuksi, jos sinä tai joku muu haluaa kirjoittaa minulle niin sähköposti on [email protected]
huonona päivänä voisi heittää koko revohkan yli laidan ja ihmettelee miksi ei pysynyt sinkkuna ja tehnyt sitä kaikkea mistä joskus haaveili. Sitten toisena päivänä taas ihmettelee miksei noita muruja ole lisää ja ukkokultakin on niin ihana puoliso..
Eiköhän se heittele tilanteen mukaan se fiilis miten siihen pesueeseensa suhtautuu?
Siinä muuten on yksi juttu; kun se vauva on tullut taloon niin ei oikein enää muista millaista oli sitä ennen. Vaikka miettii niin jotenkin siihen ei pääse käsiksi.. Ja lapsi kasvaa ja aina tulee uutta ja päivät soljuu ohi. Vasta äsken meillä oli vauva ja nyt se menee kouluun eikä tässä juuri ole mitään ehtinyt tapahtua vai onko? Tai esikoinen jota juri hyysättiin miettii jatko-opintojaan peruskoulun jälkeen. Mihin hittoon se aika katosi? Mulla jäi varmaan muutamat synttärit pitämättä kun en ole huomannut olevani jo keski-ikäinen nainen..