pitäisikö

Sairastan anoreksiaa. Jotenkin olen viime aikoina saanut tsempattua itseni syömän VÄHÄN paremmin ja pyrkinyt taistelemaan sen seurauksena iskevää ahdistusta vastaan. olen saanut laihtumiseni pysähtymään, ja olen löytänyt hieman iloa elämääni.

Viime päivinä oloni on kuitenkin ollut erityistä heikompi:päänsärkyä, oksetusta, unettomuutta ja raajojen puutumista. Ehkä jopa lievää pistelyä rinnassa (tai sitten olen paniikissa kuvitellut sen!). Pitäisikö huolestua? Muilla samanlaista oireilua? Olen rajusti alipainoinen (160/39), mutta nuo mitat ovat nyt pysyneet muuttumattomine jo melko pitkään, eli ei tilanteen siis pitäisi ainakaan huonommaksi muuttua.

Syön vitamineja ja ihan tosissani voin sanoa syövänikin ihan hyvin nyt (2 lämmmintä ateriaa aamu-, ilta- ja välipalan). Mistä tämä heikotus johtuu???
1356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siis kuulostaa tutulta! Olen myös sairastanut anoreksiaa useamman vuoden ja nyt viimeisen n. puoli vuotta olen yrittänyt painoa nostaa.. Mittani olivat 172/43 lähes kolme vuotta,välillä paino oli jopa vähemmän, mutta ei oikeastaan ikinä yli tuon. No, aloin sitten tosissani yrittää "parantua" ja saada painoa nostettua kun hiukset lähti päästä, ajatus ei kulkenut(on pirun vaikee opiskella amk:ssa, kun ei edes suunilleen enään lukea osannut), muisti huononi kokoajan enemmän ja elää kuin unessa,epätodellisuudessa ilman kavereita yms. Sieltä siis tosiaan heräsin ja rupesin opettelemaan syömistä uudelleen ja sit ne pahimmat oireet vasta alkokin! Maha oli jatkuvasti sekasin, kaikki tuli perästä pihalle sulamattomana vaikka en kauheasti kuitenkaan tämän takia uskaltanut edes syödä, päätä alkoi joka ruokailun jälkeen särkemään helvetisti ja tuli tunne kuin olisi laskuhumalassa ollut, oksetti aivan järkyttävästi jatkuvasti, jaloissa ja käsissä ihmeellistä vapinaa ja tärinää ja sain pahoja rytmihäiriöitä(ensiavussa pari kertaa),kaikkea muutakin fyysistä tässä on tullut eteen,mutta vaikutusta tuli mulla myös psyykkiselle puolelle: masennus vaihtui vilkkaaseen ajatusten juoksuun, järkyttäviin itselle selittämättömiin paniikkikohtauksiin ja omituisiin ahdistuskohtauksiin ja vaikka mitä muuta!Luulin siis oikeesti vasta siinä vaiheessa kun rupesin syömään kuolevani, koska se paino tipahti ruoasta lähes 3 kiloa! Ei mun paino vieläkään ole kuin 47-48 vaikka syön kuin hevonen ja tää on käsittämätöntä, koska kauan anoreksia sairastaneena sitä kuvittelee heti että syöminen paisuttaa jokskuks pirun muodottomaks ilmapalloks, mut eise taia nii mennäkään, pakko se vaan on uskoo=)
Eli voimia siis sulle ja jatka eteenpäin paranemisprosessissa sitkeesti! Se kyllä palkitaan, mutta aikaa se vie eikä todellakaan ole helppoa.. Siihen pystyy kun uskoo itteensä=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestua? kirjoitti:

Sairastan anoreksiaa. Jotenkin olen viime aikoina saanut tsempattua itseni syömän VÄHÄN paremmin ja pyrkinyt taistelemaan sen seurauksena iskevää ahdistusta vastaan. olen saanut laihtumiseni pysähtymään, ja olen löytänyt hieman iloa elämääni.

Viime päivinä oloni on kuitenkin ollut erityistä heikompi:päänsärkyä, oksetusta, unettomuutta ja raajojen puutumista. Ehkä jopa lievää pistelyä rinnassa (tai sitten olen paniikissa kuvitellut sen!). Pitäisikö huolestua? Muilla samanlaista oireilua? Olen rajusti alipainoinen (160/39), mutta nuo mitat ovat nyt pysyneet muuttumattomine jo melko pitkään, eli ei tilanteen siis pitäisi ainakaan huonommaksi muuttua.

Syön vitamineja ja ihan tosissani voin sanoa syövänikin ihan hyvin nyt (2 lämmmintä ateriaa aamu-, ilta- ja välipalan). Mistä tämä heikotus johtuu???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu