Mä huluaisin vain tietää, että mitä mieltä ootte tästä mun suunnittelemasta tarinasta, joka jokseenkin muistuttaa (mun mielestä) maailman parasta kirjaa/elokuvaa, Kellopeliappelsiinia.
Aattelin ekaksi kirjottaa pienen pätkän tänne suomi24:seen siitä mun tekeillä olevasta kirjasta, mut ekaks mä haluisin tietää mitä mieltä ootte tästä mun ideasta. Jos se saa lämpimän vastaanoton, voin varmaankin laittaa tänne kirjani alkukappaleen. Tässä on pientä esimakua siitä:
"Siinä oli minä, pieni, viaton suomiflikka, neljän, pienen ystävänsä ympäröimänä. Se oli ilta, hyvin harvinainen ilta. Pelkkä mielikuvituksen luoma hallusinaatio, luulen..."
No, alkuhan on aina tylsä, mutta lukekaapa tää mun kirjani juoni:
Vähän aikaa sitten katsoin Kubrickin Kellopeliappelsiinin. Se oli jotain, joka ikäänkuin sytytti mut. Mä tajusin jotain, en vaan tiennyt mitä. Sitä sanotaan, että kun liian nuori katsoo jotain sellaista materiaalia, hän ottaa esimerkkiä niistä, ja tekee kaiken mitä elokuvassakin tehdään. No jossain määrin sekin on totta, ja mäkin otin eräänlaista esimerkkiä siiä mestariteoksesta.
Mä aloin kirjoittaa juttua viiden suomitytön elämästä, tai oikeestaan viiden huligaanin elämästä, jotka tekee jotakuinkin samoja asioita kuin Alex KP appelsiinissa, käyttäen nadsat- slangin sijasta stadin slangia, ja välillä venäjää, ruotsia ja enkkua. Nää flikat on täysin suomalaisia, ja tää "kertomus", mitä mä kirjotan, on Kellopeliappelsiinin suomiversio. Ei tietenkään aivan samanlainen, koska aattelin, et jos joskus pääsisin niin pitkälle, että se juttu päätyis julkisuuteen. Tietääkseni liian samanlaista tarinaa ei julkaista, joten juoni on toisenlainen,vaikka päähenkilö Ronna pitääkin klassisesta musiikista ja etenkin Howard Blaken "The Snowman"- sävellyksestä. Aina kun hän kuuntelee tätä kyseistä kappaletta, hän tuntee lentävänsä kauas pois, jonnekin pumpulimaiseen paikkaan, jossa hän leijailee, ja jonka horisontissa kimaltelee verenpunainen aurinko korkealla, roiskutellen veripisaroita ympärilleen, ja Ronnan itsensä tikari handussa viiltelemässä ja hakkaamassa ihmisparkoja, veren kiiltäessä ja tulviessa jokapuolelta.
Varasteleminen ja väkivaltakin on hänelle tärkeä asia, mutta poiketen KP appelsiinista, Alexille mieluinen raiskaaminen ei kuulu Ronnan puuhiin. Lisäksi hän esittää hyvää koululaista mursalleen ja farsalleen, mutta lintsaa skolesta miltein joka päivä. Ronnan parhaat ystävät Lena, Jonna, Kätlin ja Raisa painuvat hänen kanssaan iltaisin yyt gartsalle (ulos kadulle)ja pahoinpitelevät nuoria, sekä vanhoja ihmisparkoja saadakseen rahaa ja kovan maineen koulussa ja muuallakin kaupungissa. Tekemisen puute, ihanaisen veren näkeminen, ja hakkaamisen himo saavat heidät sekaisin. Mutta hehän ovat pelkkiä teiniparkoja, jotka eivät hiffaa mitä tekevät. Tarinan aikana Ronna kasvaa 13- vuotiaasta huligaanipennusta vanhemmaksi, ja jäätyään poliisille kiinni, hän muuttaa kadulle puliukkojen ja muiden katulapsien sekaan ja tajuaa, mitä on tehnyt. Ymmärtää, että parempi olisi ollut muden ja faden tarjoamassa lämpöisessä himassa.
Kaverit hylkäävät hänet ja Ronna saa kärsiä poliisin jahtaamana, ihmisten hakkaamana ja hylkiönä yksin tässä saastaisessa paskamaailmassa.
Ronna tapaa eräänä päivänä elämänsä rakkauden, joka auttaa häntä hoitamaan välinsä kuntoon vanhempiensa ja poliisien ja koko maailman kanssa.
Kaiken tämän jälkeen Ronna muuttaa omaan kotiin rakkaansa kera ja alkaa kirjoittaa kirjaa nuorista, käyttäen omia kokemuksiaan apuna.
Siinä se oli. Voitte laittaa mielipiteitänne tosta jos haluatte. Yhen jutun mä kuitenkin haluisin tietää; Muistuttiko tuo liikaa Kellopeliappelsiinia? Toivottavasti ei...
Aattelin ekaksi kirjottaa pienen pätkän tänne suomi24:seen siitä mun tekeillä olevasta kirjasta, mut ekaks mä haluisin tietää mitä mieltä ootte tästä mun ideasta. Jos se saa lämpimän vastaanoton, voin varmaankin laittaa tänne kirjani alkukappaleen. Tässä on pientä esimakua siitä:
"Siinä oli minä, pieni, viaton suomiflikka, neljän, pienen ystävänsä ympäröimänä. Se oli ilta, hyvin harvinainen ilta. Pelkkä mielikuvituksen luoma hallusinaatio, luulen..."
No, alkuhan on aina tylsä, mutta lukekaapa tää mun kirjani juoni:
Vähän aikaa sitten katsoin Kubrickin Kellopeliappelsiinin. Se oli jotain, joka ikäänkuin sytytti mut. Mä tajusin jotain, en vaan tiennyt mitä. Sitä sanotaan, että kun liian nuori katsoo jotain sellaista materiaalia, hän ottaa esimerkkiä niistä, ja tekee kaiken mitä elokuvassakin tehdään. No jossain määrin sekin on totta, ja mäkin otin eräänlaista esimerkkiä siiä mestariteoksesta.
Mä aloin kirjoittaa juttua viiden suomitytön elämästä, tai oikeestaan viiden huligaanin elämästä, jotka tekee jotakuinkin samoja asioita kuin Alex KP appelsiinissa, käyttäen nadsat- slangin sijasta stadin slangia, ja välillä venäjää, ruotsia ja enkkua. Nää flikat on täysin suomalaisia, ja tää "kertomus", mitä mä kirjotan, on Kellopeliappelsiinin suomiversio. Ei tietenkään aivan samanlainen, koska aattelin, et jos joskus pääsisin niin pitkälle, että se juttu päätyis julkisuuteen. Tietääkseni liian samanlaista tarinaa ei julkaista, joten juoni on toisenlainen,vaikka päähenkilö Ronna pitääkin klassisesta musiikista ja etenkin Howard Blaken "The Snowman"- sävellyksestä. Aina kun hän kuuntelee tätä kyseistä kappaletta, hän tuntee lentävänsä kauas pois, jonnekin pumpulimaiseen paikkaan, jossa hän leijailee, ja jonka horisontissa kimaltelee verenpunainen aurinko korkealla, roiskutellen veripisaroita ympärilleen, ja Ronnan itsensä tikari handussa viiltelemässä ja hakkaamassa ihmisparkoja, veren kiiltäessä ja tulviessa jokapuolelta.
Varasteleminen ja väkivaltakin on hänelle tärkeä asia, mutta poiketen KP appelsiinista, Alexille mieluinen raiskaaminen ei kuulu Ronnan puuhiin. Lisäksi hän esittää hyvää koululaista mursalleen ja farsalleen, mutta lintsaa skolesta miltein joka päivä. Ronnan parhaat ystävät Lena, Jonna, Kätlin ja Raisa painuvat hänen kanssaan iltaisin yyt gartsalle (ulos kadulle)ja pahoinpitelevät nuoria, sekä vanhoja ihmisparkoja saadakseen rahaa ja kovan maineen koulussa ja muuallakin kaupungissa. Tekemisen puute, ihanaisen veren näkeminen, ja hakkaamisen himo saavat heidät sekaisin. Mutta hehän ovat pelkkiä teiniparkoja, jotka eivät hiffaa mitä tekevät. Tarinan aikana Ronna kasvaa 13- vuotiaasta huligaanipennusta vanhemmaksi, ja jäätyään poliisille kiinni, hän muuttaa kadulle puliukkojen ja muiden katulapsien sekaan ja tajuaa, mitä on tehnyt. Ymmärtää, että parempi olisi ollut muden ja faden tarjoamassa lämpöisessä himassa.
Kaverit hylkäävät hänet ja Ronna saa kärsiä poliisin jahtaamana, ihmisten hakkaamana ja hylkiönä yksin tässä saastaisessa paskamaailmassa.
Ronna tapaa eräänä päivänä elämänsä rakkauden, joka auttaa häntä hoitamaan välinsä kuntoon vanhempiensa ja poliisien ja koko maailman kanssa.
Kaiken tämän jälkeen Ronna muuttaa omaan kotiin rakkaansa kera ja alkaa kirjoittaa kirjaa nuorista, käyttäen omia kokemuksiaan apuna.
Siinä se oli. Voitte laittaa mielipiteitänne tosta jos haluatte. Yhen jutun mä kuitenkin haluisin tietää; Muistuttiko tuo liikaa Kellopeliappelsiinia? Toivottavasti ei...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heips! Voithan kiertää samankaltaisuus ongelman sisällyttämällä kellopelin omaan juoneesi. Upota elementit jonkinlaisen yhditävänä teemana joka sitoo nuo tytöt toisiinsa. Ehkä kellopeli toimii siten kaikkien muusana, mutta liikaa ei kannata lainata jos haluaa tarinan ulos jostain tuutista. Omaksi ilokseen voi tietenkin kirjoittaa mitä vain. Onnea projektille ja vie se loppuun vaikka sinnillä.
Ensiksi haluaisin kyllä lukea kappaleen matkaa hengentuotettasi, ennnen kuin voi lausua mitään pitävämpää. Joten laita jokin katkelma tänne, minä ainakin odotan mielenkiinnolla.
Ajatus on kiinnostava, mutta tuokin teema on niin eri tavoilla tulkittavissa, että vielä on vaikea sanoa oikein mitään.
Anthony Burgessin kirjaa en ole lukenut, nähnyt vain Kubrickin filmatisoinnin. (Rautaa, sanon minä.)
Huomauttaisin, että ainakin elokuvassa hyvin keskeinen rooli oli Alexin joutumisella vankilaan ja sillä ihmisen oman tahdon murentavalla "hoitomenetelmällä" jota häneen sovelletaan siellä. Tätä ja muutamaa muuta elementtiä en ainakaan löytänyt tuosta juonihahmotelmastasi, joten sanoisin, että tarinasi liippaa läheltä Kellopeliappelsiinia (yhteen vai erikseen, kas siinä pulma!) vain korkeintaan puolittain. Plagioinnin vaara on siis olemassa vain tietyllä tasolla.
Ja tuo loppu minua vähän arveluttaa...
Haluatko sanoa tarinalla jotain?
Mutta laita ainakin tekstiä tulemaan. Tsemppiä!
Aattelin vaa, että jos laitan tänne jonkun pätkän siitä mun kirjoituksesta(joka ei vielä oo todellakaan valmis. Pitää suunnitella huolella),niin voiko joku käyttää sitä jossain kirjoittamassaan kirjassa? Onko sellaista suojaus- juttua olemassa, jolla vois todistaa sen katkelman olevan oma? Mut kyllähän mä voin laittaa tänne sen alkukappaleen joku päivä.
Saako kirjoissa haukkua julkisuuden henkilöitä, kuten presidenttiä tai hallitusta? Tai voiko jonkun julkkiksen/järjästön/kirjan/elokuvan nimeä mainita kirjassa, joka ehkä ehkä ehkä joskus saatettaisiin julkaista??
Oon muuten samaa mieltä kaikista Kubrickin mahtavista leffoista(RAUTAA!). Elokuvat ovat taidetta, eivätkä jännitystä etsivien viihdettä (tai riippuu elokuvasta)!
Oikeestaan mulla ei itelläni oo mitään tollasia kokemuksia, kuin Ronnalla, enkä oikeastaan tiiä, mitä haluaisin sanoa mun kirjoituksellani. Varmaan sen miten suuressa arvossa pidän Kellopeliappelsiinia. KP-appelsiini(kirja ja elokuva) on mun mielestä kuin joku suuri taideteos, jota kattoo, muttei oikein ymmärrä, mitä se tahtoo sanoa. Silti siinä on jotain todella kiehtovaa, josta mä pidän.
Mä tunnen pari ihmistä, jotka ovat hieman Ronnan ja sen jengin kaltaisia, ei kuitenkaan yhtä hulluja. Niistä mä sit otan mallia.
Kiitos kannustuksesta!
Jos et tiedä miksi kirjoitat tai mitä haluat sanoa, olisi ehkä syytä hieman varttua henkisesti. Elää ja löytää se syy, miksi kirjoitetaan. Plagiointi ei ole kunnianosoitus alkuperäiselle, jollei se ole taidolla tehty.
"Elää ja löytää se syy, miksi kirjoitetaan." Miksei saisi kirjoittaa ihan kirjoittamisen ilosta?Tai jos haluaa kertoa maailmalle tarinan?oli se sitten millainen tarina tahansa.Täytyykö siinä aina olla jotain suurempaa sanomaa? Minä pidän tarinoiden kirjoittamisesta.Suurimmaksi osaksi ne ovat enemmänkin sadunomaisia.Enkä oikeastaan osaa keksiä niihin mitään kunnon juontakaan.Toisin sanoen, tarinani ovat pitkiä mutta niissä ei periaatteessa "tapahdu mitään". Silti ne ovat viihdyttäviä ja pikkusiskoni rakastaa niitä.Ja minä kirjoitan niitä koska pidän siitä maailmasta josta kirjoitan,pidän siitä tunteesta kun saan vain oleskella tuolla kaukana jossain.Siitä ei hirveästi ulkopuolisille sanomaa löydy.Kirjoitan koska haluan tehdä niin.
Idea on hyvä, mutta valitettavasti vain muunnos Kellopeliappelsiinista. Kustantajat kyllä huomaavat sen.
Mä oon jo muuttanu Ronnan tarinan aika erillaiseks ku Kellopeli, vaikka Ronna ja Alex ovat melko samankaltaisia ihmisiä, juoni on eri. Toivon ettei henkilöiden samankaltaisuus haittaa kamalasti...
Jos joku ei vielä huomannu, ni mun alkukappale on tossa riviä ylempänä, et siit voi lukee vähän ja pistää palautetta jos jaksaa... :)
kiitos!