Subjektiivinen päivähoito-oikeus puhuttaa nykypäivänä monia. "Paremmiksi ihmisiksi" itseään kuvittelevat, kaiken rahassa ja materiassa mittaavat käyvät haukkamaisesti kotona olevien (lue=vähäosaisten työttömien) kimppuun ja ovat valmiita rajoittamaan heidän lastensa päivähoito-oikeutta. "Paremmat ihmiset" oikeuttavat fasistiset puheensa vetoamalla vanhempien vastuuhun lapsistaan, asia on sinänsä oleellinen mutta tuohon vastuuseen vetoamalla ollaan valmiita silmittömästi jyräämään viattomien lasten tasa-arvo ja perusoikeus hyvään elämään johon subjektiivinen päivähoito-oikeus LAPSELLE liittyy.
Kuinkakohan moni näitä kannanottoja esittävä on kokenut esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyden saatanallisen piinan? Kuinka moni kykenee asettumaan vähäosaisen lapsen asemaan ja näkemään sen, että miten paljosta nämä pienet viattomat lapset jäävät paitsi vanhempiensa ja oman huono-osaisuutensa takia? Työttömien Kelan peruspäivärahan ja lapsilisien varassa elävien perheiden lapset eivät saa vuosittaisia etelänmatkoja perheidensä kanssa eivätkä uusia Playstationeita. Näiden perheiden lapset eivät kykene harrastamaan, näiden perheiden lapset eivät saa kunnollisia vaatteita päälleen puhumattakaan kunnon ruoasta! Pikkusieluiset- ja mieliset haukat ovat valmiita tämän kaiken kurjuuden lisäksi viemään vielä näiltä kamalan kohtalon kokeneilta lapsilta oikeuden tasa-arvoiseen päivähoitoon!
Lapset EIVÄT ole syypäitä vanhempiensa työttömyyteen! Miksi heitä pitää siis rankaista osa-aikaistamalla tai jopa poistamalla heidän päivähoito-oikeutensa? Ensimmäiset elinvuodet ovat ratkaisevan tärkeitä koko ihmisen elämän kannalta, jos nämä elinvuodet ovat olleet pelkkää kurjuutta ja elämän näköalattomuutta niin lopputuloksen tietää jokainen itseään vähänkin sivistänyt sosiaalipsykologiaa tunteva ihminen. Tätä kurjuutta ja näköalattomuutta vähentämään on olemassa juurikin LASTEN (ei vanhempien kuten valheellisesti yleistetään) subjektiivinen päivähoito-oikeus!
Haukkamaiset itsekkään pahantahtoisesti toimivat aikuiset ovat valmiita rajoittamaan vähäosaisten lasten oikeutta päivähoitoon esim. kahteen päivään viikossa mikä saattaa vähäosaisen viattoman lapsen räikeän epätasa-arvoiseen asemaan muihin nähden. Tämä epätasa-arvo ei voi olla vaikuttamatta lapsen psyykkiseen kasvuun ja tunne-elämän kehittymiseen!
Kuinka moni näistä haukoista on valmis asettumaan työttömän lapsien asemaan? Miettimään sitä, miltä tuntuu kun itse pääsisi vain maanantaina ja torstaina tarhaan samalla kun keskiluokkaisten/hyväosaisten perheiden lapset pääsevät maanantaista perjantaihin päivähoitoon leikkimään tuttujen ja turvallisten kavereiden ja tarhan tätien kanssa? Koti on kasvavalle lapselle liian yksipuolinen ja virikkeetön kasvuympäristö kaikki vanhemmat eivät kykene järjestämään lapsille riittävän monipuolista ja virkistävää toimintaa jotta lapsen emotionaalinen ja psyykkinen kehitys olisivat turvattuja. Ongelmaperheiden lapsille tarha voi olla ainut pakopaikka saatanalliselta todellisuudelta, tämän viimeisen oljenkorrenko te päivähoitofasistit olette valmiita viemään viattoman lapsen elämästä?
"Kun minun ja minun lasteni etu ensin, me olemme yhteiskunnalle tärkeämpiä kun olemme työssäkäyviä veronmaksajia! Not in my backyard työttömien kakarat!" Luojan kiitos poliittiset päättäjät eivät ole vielä lähteneet lähteneet tähän haukkojen metsästykseen mukaan, vaan lapsen oikeus päivähoitoon on säilytetty riippumatta vanhempien sosiaalis-ekonomisesta taustasta!
Lapsen etu ja tasa-arvoisuus päivähoidossa ovat asioita, mitä ei päivähoidossa tule uhrata kenenkään itsekkäästi ajattelevan aikuisen kiukuttelun takia. Päivähoito ja sosiaalinen yhteiskunta ylipäätään tarvitsevat lisää määrärahoja/resursseja/panostusta, tajuavatkohan ihmiset sitä että lapsien eriarvoistamisella he syövät pohjaa laajalta kaikkien lasten edun takaavalta järjestelmältä, kun he pitävät vain oman luokkansa lapsien päivähoito-oikeutta tärkeänä? Supistetaan ensin vähäosaisten lasten päivähoito-oikeutta että resursseja säästyy, leikataan päivähoidon määrärahoja ja supistetaan entisestään, suljetaan lisää tarhoja. Kohta julkinen päivähoito voidaan täysin lopettaa ja vain "parempien ihmisten" lapset pääsevät vanhempiensa kovan rahan voimalla tarhaan!
Tervetuloa fasismi, tervetuloa lasten luokkayhteiskunta! Jos siis kovaa linjaa vielä jatketaan.
En ole työtön ja asun yksin lapsettomana. Maksan veroni pienestä palkasta ja osallistun hyvinvointiyhteiskunnan rahoitukseen ilman kiukuttelua, ymmärrän yhteisvastuun merkityksen ja tajuan mitä vanha kansa tarkoittaa sillä kun sanoo lapsen kasvatuksen vaativan kokonaisen kylän panoksen. Nykyajan yhteiskunnassa yhteiskunta on se kylä, jonka kaikkien lasten kasvatukseen minä ilolla osallistun veroja maksamalla! Mielummin kuin porvareiden veronalennuksiin (lue="valittujen" etuoikeuksiin)...
Kuinkakohan moni näitä kannanottoja esittävä on kokenut esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyden saatanallisen piinan? Kuinka moni kykenee asettumaan vähäosaisen lapsen asemaan ja näkemään sen, että miten paljosta nämä pienet viattomat lapset jäävät paitsi vanhempiensa ja oman huono-osaisuutensa takia? Työttömien Kelan peruspäivärahan ja lapsilisien varassa elävien perheiden lapset eivät saa vuosittaisia etelänmatkoja perheidensä kanssa eivätkä uusia Playstationeita. Näiden perheiden lapset eivät kykene harrastamaan, näiden perheiden lapset eivät saa kunnollisia vaatteita päälleen puhumattakaan kunnon ruoasta! Pikkusieluiset- ja mieliset haukat ovat valmiita tämän kaiken kurjuuden lisäksi viemään vielä näiltä kamalan kohtalon kokeneilta lapsilta oikeuden tasa-arvoiseen päivähoitoon!
Lapset EIVÄT ole syypäitä vanhempiensa työttömyyteen! Miksi heitä pitää siis rankaista osa-aikaistamalla tai jopa poistamalla heidän päivähoito-oikeutensa? Ensimmäiset elinvuodet ovat ratkaisevan tärkeitä koko ihmisen elämän kannalta, jos nämä elinvuodet ovat olleet pelkkää kurjuutta ja elämän näköalattomuutta niin lopputuloksen tietää jokainen itseään vähänkin sivistänyt sosiaalipsykologiaa tunteva ihminen. Tätä kurjuutta ja näköalattomuutta vähentämään on olemassa juurikin LASTEN (ei vanhempien kuten valheellisesti yleistetään) subjektiivinen päivähoito-oikeus!
Haukkamaiset itsekkään pahantahtoisesti toimivat aikuiset ovat valmiita rajoittamaan vähäosaisten lasten oikeutta päivähoitoon esim. kahteen päivään viikossa mikä saattaa vähäosaisen viattoman lapsen räikeän epätasa-arvoiseen asemaan muihin nähden. Tämä epätasa-arvo ei voi olla vaikuttamatta lapsen psyykkiseen kasvuun ja tunne-elämän kehittymiseen!
Kuinka moni näistä haukoista on valmis asettumaan työttömän lapsien asemaan? Miettimään sitä, miltä tuntuu kun itse pääsisi vain maanantaina ja torstaina tarhaan samalla kun keskiluokkaisten/hyväosaisten perheiden lapset pääsevät maanantaista perjantaihin päivähoitoon leikkimään tuttujen ja turvallisten kavereiden ja tarhan tätien kanssa? Koti on kasvavalle lapselle liian yksipuolinen ja virikkeetön kasvuympäristö kaikki vanhemmat eivät kykene järjestämään lapsille riittävän monipuolista ja virkistävää toimintaa jotta lapsen emotionaalinen ja psyykkinen kehitys olisivat turvattuja. Ongelmaperheiden lapsille tarha voi olla ainut pakopaikka saatanalliselta todellisuudelta, tämän viimeisen oljenkorrenko te päivähoitofasistit olette valmiita viemään viattoman lapsen elämästä?
"Kun minun ja minun lasteni etu ensin, me olemme yhteiskunnalle tärkeämpiä kun olemme työssäkäyviä veronmaksajia! Not in my backyard työttömien kakarat!" Luojan kiitos poliittiset päättäjät eivät ole vielä lähteneet lähteneet tähän haukkojen metsästykseen mukaan, vaan lapsen oikeus päivähoitoon on säilytetty riippumatta vanhempien sosiaalis-ekonomisesta taustasta!
Lapsen etu ja tasa-arvoisuus päivähoidossa ovat asioita, mitä ei päivähoidossa tule uhrata kenenkään itsekkäästi ajattelevan aikuisen kiukuttelun takia. Päivähoito ja sosiaalinen yhteiskunta ylipäätään tarvitsevat lisää määrärahoja/resursseja/panostusta, tajuavatkohan ihmiset sitä että lapsien eriarvoistamisella he syövät pohjaa laajalta kaikkien lasten edun takaavalta järjestelmältä, kun he pitävät vain oman luokkansa lapsien päivähoito-oikeutta tärkeänä? Supistetaan ensin vähäosaisten lasten päivähoito-oikeutta että resursseja säästyy, leikataan päivähoidon määrärahoja ja supistetaan entisestään, suljetaan lisää tarhoja. Kohta julkinen päivähoito voidaan täysin lopettaa ja vain "parempien ihmisten" lapset pääsevät vanhempiensa kovan rahan voimalla tarhaan!
Tervetuloa fasismi, tervetuloa lasten luokkayhteiskunta! Jos siis kovaa linjaa vielä jatketaan.
En ole työtön ja asun yksin lapsettomana. Maksan veroni pienestä palkasta ja osallistun hyvinvointiyhteiskunnan rahoitukseen ilman kiukuttelua, ymmärrän yhteisvastuun merkityksen ja tajuan mitä vanha kansa tarkoittaa sillä kun sanoo lapsen kasvatuksen vaativan kokonaisen kylän panoksen. Nykyajan yhteiskunnassa yhteiskunta on se kylä, jonka kaikkien lasten kasvatukseen minä ilolla osallistun veroja maksamalla! Mielummin kuin porvareiden veronalennuksiin (lue="valittujen" etuoikeuksiin)...
Vastaukset 28
Vanhimmat
se on totta että suomessa on nuo tarhapaikat tuikassa, mutta on niitä muitakin vaihtoehtoja. esim.avointarha jonne lapset voivat tulla leikkimään parituntia päivässä taikka he voivat tulla vaikka äidin/isän kanssa... eikö kela/sossu maksa jotain harraste toimia kuten muskari tai muuta vastaavaa?? Olen itse sitä mieltä, että lapsella on parhain olla kotona ja tunnen itse syyllisyyttä jättää lapseni tarhaan kun menen itse töihin. Ja nytten tiedän mitä aijot sanoa,että en tiedä mukamas miltä tuntuu perhehelvetti. Tiedän sillä noin pari vuotta sitten olin yh-äiti joka opiskeli, mutta itse yritin olla mahdollisimman paljon rakkaani kanssa enkä vapaaehtoisesti kituuttaa sitä tarhassa.
Kysymys koko ketjussa onkin lapsen edusta, ei siitä kokeeko aikuinen syyllisyyttä viedessään lapsensa tarhaan. Kela/sossu maksavat koko ajan vähemmän ja vähemmän asioita koventuneen säälimättömän politiikan takia, ihmisten lakiin kirjoitettuja perusoikeuksia loukataan ja rikotaan ko. virastoissa räikeällä tavalla joka päivä.
Olet sitä mieltä että lapsella on paras olla kotona. Tämä voi kohdallasi pitää paikkansa, mutta kaikissa perheissä asia ei mene niin. Tämän takia subjektiivista päivähoito-oikeutta tarvitaan.
lapsen etua. On vain niin, että eräitä lapsia pidetään hoitopaikassa kellon ympäri,aamusta iltaan saakka. tätä oikeutta pitääkin rajata. Hyvä ja sopiva hoitoaika voidaan räätälöidä vaikkapa 9-13 viisi kertaa viikossa. Tai 9-15. Silloin lapsi saa olla aamusta ja iltapäivästä vanhempiensa/vanhempansa kanssa. On virkeä ja iloinen,täynnä uusia kokemuksia. Kenenkään etu ei ole väsynyt ja kiukkuinen lapsi joka on ollut koko päivän poissa vanhempiensa luota.
Tunti aamulla ja tunti illalla vanhempien kanssa,loppupäivä laitoksessa ei liene kenenkään etu,varsinkaan lapsen.
MUTTA: kaikki lapset ovat nykyisin valtaosin hoidossa,joten siksi siellä pitää saada kaikkien olla. Avoimia päiväkoteja ja kerhoja ei riitä joka kuntaan, ei edes jokatoiseen.
Kannatan ajatteluasi. Lasta pitäisi ajatella ennen kaikkea. Vanhemmat ovat lapsen ensisijaiset hoitajat, opettajat ja läheisimmät ihmiset, tai anakin niin pitäisi olla. Mutta nyky perheiden elämäntilanteista johtuen pitää olla kunnollinen päivähoitojärjestelmä, mitä pyöritetään ammatti-ihmisten, ei minkään vaihtuvan tilapäisporukan voimin.
Toimivia vaihtoehtoja pitäisi olla enemmän lasten kasvatukseen ja hoitoon liittyen. N.10 vuotta sitten niitä vaikutti olevankin enemmän. Avoimet päiväkodit olisivat aivan oivallinen apu monelle, mutta niitä ei toimi kaikkialla.
Kyllä lapsi myös nauttii päivähoitotoiminnasta, leikeistä muiden lasten kanssa ja aikuisten järjestämästä toiminnasta. Ja lapsi oppii päivähoidossa.
Siinä ketjun aloittaja oli aivan oikeassa, että tasapuoliset mahdollisuudet pitäisi taata kaikille lapsille. Ja se on järkevää puhetta, että lapsen kasvatukseen tarvitaan koko kylä. Kyllä se on lapsen etu, että näkee muutakin elämää, kuin sen, mitä äidin tai isän kanssa kokee arkipäivinä kotioloissa. Eipä nää, jos vanhemmat eivät jaksa muuta, kuin pyörittää perusarkea.
Klo 9-15 on sinänsä ihan ok. MUTTA: Lähihistoria Suomessa on todistanut, että jotain etua leikkaamalla avataan samalla helvetin portit. Etua kavennetaan vuosien saatossa pikkuhiljaa niin, että iso muutos hiljalleen tapahtuu ja koko etu lopulta lakkaa olemasta. Tämän takia rajausten tekeminen ko. asiaan on äärimmäisen vaarallinen toimenpide.
toisenlaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi avointa päiväkotitoimintaa, puistotätejä, päiväkerhoja jne.
Rajauksia ei voida tehdä niin, että olemassa olevaa vain leikataan.
säästämisessä alkavat näkyä vähitellen tässä yhteiskunnassa. Ei puhuta pelkästään päivähoitopalveluiden vaan esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvolan toimintakyvyn heikentymisestä säästösyistä.
Muutama viikko sitten luin lehdestä, että pienten lasten, jopa vauvojen psykoosit, ovat lisääntyneet. Ne eivät lisäänny sellaisissa oloissa, joissa pystytään tekemään riittävästi ennaltaehkäisevää työtä, ammattitaitoisten ja kokemusta omaavien ihmisten toimesta, lasta odottavien ja lapsiperheiden parissa.
Myös lasten erityispalveluissa toimivat ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota yhä räikeämpiin lasten kaltoinkohtelutapauksiin. Suomessakin voi lapsi kasvaa kouluikään asti laatikossa. Eikä tämä ole urbaanilegenda. Sellaisesta lapsesta ei enää saa koululaista, eikä ehkä edes omin avuin liikkumaan pystyvää ihmistä. Tällaiset pitäisi sivistysvaltiossa pystyä ehkäisemään näkemällä lapsiin laitettavien investointien merkitys pohjia myöten.
Ei ole mitään järkeä hoitaa ongelmia vasta sitten, kun ne ovat päässeet kehittymään vuosi tolkulla. Lapsi kehittyy hedelmöityksestä lähtien ja lapsen elämän suojelu vaatii koko yhteisön ponnistuksia, ei vain ydinperheiden, äitien ja isien.
Ihmisen aivojen, koko ihmisen kehityksen perusta on lapsuudessa. Jos täällä halutaan jatkossakin säilyvän mahdollisuudet hyvään elämään, niin kaikkein pienimpien elämästä kannetaan yhteisesti huolta. Se edellyttää verojen maksamista, mutta myös niiden antamista yhteisiin palveluihin ja erityisesti niiden hyväksi, joilla asiat ovat heikosti. Ostopalveluyhteiskunnassa katoaa eettisyys ja lisääntyy itsekkyys.
Itsekkin ajattelen että kyllä lapsella on oikeus päiväkotihoitoon vaikka vanhemmat olisivat kotona. Tosiasia on se, että tänä päivänä lapselta vaaditaan paljon sosiaalisia ja ryhmätaitoja ja jos koko pienen elämänsä on vain kotona, ei nämä taidot kartu.
Se on vain hyvä jos lapset voivat käydä päikkärissä leikkimässä vaikka parina päivänä viikossa, vaikka vanhemmat on kotona, etenkin jos leikkitovereita ei lähistöllä ole.
Ei se tarkoita, etteivätkö vanhemmat tahtoisi lapsiaan hoitaa, vaan haluavat tarjota näille virikettä elämään, sitä ei ehkä aina kotona löydy kun ei ole sitä lapsi kaveria.
"Se on vain hyvä jos lapset voivat käydä päikkärissä leikkimässä vaikka parina päivänä viikossa, vaikka vanhemmat on kotona, etenkin jos leikkitovereita ei lähistöllä ole."
Jos lapsi käy vain parina päivänä viikossa leikkimässä päiväkodissa,siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Säännöiinen,tavallinen arki,sille se perusta luodaan. Kun on vain kaksi päivää,ne tahtovat mennä paikan hakemisessa suuressa joukossa. Aitoa ystävää ei löydy. Kaveruus ja leikkiminen alkaa jo aamulla,siihen ei enää kovin myöhään pääse mukaan,varsinkin jos käyt vain kahtena päivänä viikossa.
Siksi sen pitää olla säännöllistä ja jokapäiväistä.
Avoimessa voi käydä silloin kun huvittaa.
Miksi näet ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ei subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto suinkaan vie päivähoito-oikeutta sosiaalisin perustein, jotka kirjoituksasi kuvaat pitkäaikaistyöttömien kohdalla, jotka esim. eivät saa ansiosidonnaista päivärahaa eivätkä tule taloudellisesti toimeen riittävän hyvin. Jos heillä todetaan masennus tms., niin sekin on peruste päivähoitopaikkaan. Eli ei mitään kirjoituksessasi esittämää ongelmaa ole olemassa.
Nykyään ei ole lastentarhoja, vaan ne ovat päiväkoteja. Samoin avoin päiväkoti tai avoin varhaiskasvatus..
Ihan vain tiedoksi jatkossa, kun asiaasi ajat noin innolla..
Ja sosiaalipsykologia on yksilön ja yhteisön vuorovaikutusta tutkiva psykologian haara. Ei siis liity niinkään sosiaaliseen asemaan tai sosiaalihuoltoon (kun puhuit sos.psykologian yhteydessä lasten kurjista elinoloista).
Minusta yhteiskunnassa pitää tehdä sellaisia päätöksiä, että mahdollisimman moni pieni lapsi saisi viettää päivänsä kotonaan äidin/isän kanssa. Nythän tämä etuoikeus on ani harvalla lapsella. Tasa-arvoa vaadin kaikille lapsille tässä suhteessa ja se voidaan toteuttaa oikeilla tulonsiirroilla ja oikeilla veroratkaisuilla, joissa lapset otetaan paremmin huomioon. Tätä vaadin.
.. kykenevä muuttamaan yhteiskunnan rakenteen sellaiseksi että täällä pystyy säilyttämään elintason tavallinen duunari jolla on pieniä lapsia ja ansiot täysin riippuvaiset työssäkäymisestä? Helinä-keiju3 kerro minulle miten pääomapiirit saadaan maksamaan lisää veroja kiukuttelematta??? Täältä olisi nimittäin ainut todellinen ja oikeudenmukainen mahdollisuus saada mainitsemasi "veroratkaisut" realisoitua ja edelleen toteutettua tulonsiirroiksi.
Paljon verovaroja vapautuu jo siitä, kun kallis päiväkotilaitos-systeemi lakkautetaan. Näinollen ei juurikaan veroja tarvitse nostaa. Riittää kun kohdistaa toisin kuin valtion virkamieskunnan palkkoihin. Miksi duunareilla kaikkeen on ratkaisuna verojen korotus. Sillähän se työ varmimmin tapetaan.
muitakin, kuin itseään.
Ja jos sinä ja jotkut toiset kapea-alaisesti ajattelevat ihmiset pääsevät päättämään, kohta on sitten saman tyyppiset järjestelmät, kuin kehitysmaissa. Ei tule myöskään kaikki se älyllinen potentiaali, mitä piilee tasaisesti myös muissa, kuin taloudellisesti parhaiten pärjäävissä porukoissa, yhteiskunnan hyödyksi. Ei säily kilpailukykykään siinä systeemissä. Puhumattakaan ihmisten tasapuolisista mahdollisuuksista elämässä.
Työ kuolee myös silloin, kun veroja ei makseta. Siitä kärsivät kaikkein eniten naiset. Sinä taidatkin olla mies, kun noin pystyt revittelemään näillä päivähoidon romutusasioilla. Tai ainakin aika sovinisti naiseksi.
Hyökkäyksesi henkilökohtaisella tasolla ei auta yhtään lasten asiaa. Lapsi ei saa tulla osaksi tuotantoyhteiskuntaa eikä valtionkoneiston hyötykäyttöön. Perhe on lasta varten ja perheen sivistys on paljon arvokkaampaa kuin päiväkodin ammattilaisten liukuhihnalta tuleva kasvatus. Eikö teillä ole kotona kirjahyllyssä kirjoja, kun noin luotatte ulkopuolisen, lapseen ammattimaisesti suhtautuvan palkollisen antamaan sivistykseen. Saatte aikaiseksi tuolla menttaliteetilla ainoastaan kuuliaista suoritusportaan väkeä, pienipalkkaisia, jotka eivät jaksa raatamisensa lisäksi ikinä innovoida mitään. Sivistyksestä meillä on näköjään eri käsitys. Minä muuten uskon ihmisen kykyihin yli viranomaisten kyvyn, oli sitten kyse lapsesta tai aikuisesta. Väitän, että lapsi, joka kasvatetaan päiväkodissa ammattimaisesti suhtautuvien "ymmärtäjien ja ohjaajien" toimesta, ei totu eikä opi lainkaan oikeita, inhimillisiä vuorovaikutussuhteita vaan hän on ihan pihalla, kun joku todellisessa elämässä sitten reagoi "ei-ammattimaisella tyyneydellä". Päiväkodin ammattimainen läheisyys ja ammattitätien pitkäaikainen ihmissuhde lapseen, jota siis kai haetaan, on elämälle vieras ja tunneköyhä.
Ja siihen keskelle mahtuu suurin osa.
Lasten parissa työskentelevä koulutettu (osa ylemmän korkeakoulututkinnon saaneita) henkilö osaa olla muutakin kuin kylmä liukuhihna- ja laitosihminen. Ainakin mitä itse olen nähnyt työni kautta ja oman lapseni hoidon kautta. Aliarvostuksesi näitä ammattiryhmiä kohtaan paistaa räikeästi läpi. Kuvittelemalla päivähoidon lapsen hyvän kehityksen uhaksi ja äidin kotihoidon siksi kaikkein auvoisimmaksi tilaksi, näet asiat vain omien tunteittesi kautta.
Päiväkodissa työskennellessä saa käyttää aika lailla myös sitä innovatiivista puolta, kun siihen on riittävät resurssit ja puitteet. Oman lapseni päivähoidosta en tunnista liukuhihnamaista otetta vaan sellaista aikuisten ja lasten välistä vuorovaikutusta, mikä antaa lapselle terveellä ja hyvällä tavalla taitoja tulla toisten ihmisten kanssa toimeen. Ovat siellä aivan mainioita, innovatiivisia ja ihania ihmisiä. Ja laittavat lapselleni myös sopivat rajat. Ovat minulle arjen paras apu. Voin luottaa siihen, että lapsellani on hyvä olla heidän kanssaan, koska näen sen lapsestani.
Itse luotan kyllä oman lapseni kasvatuksessa omaan järkeeni ja tietoihini ja sitten kun hän on päiväkodissa, niiden ihmisten sekä koulutuksen että elämän kautta opittuun taitoon hoitaa ja opettaa lasta.
Sanoit, että: "Päiväkodin ammattimainen läheisyys ja ammattitätien pitkäaikainen ihmissuhde lapseen, jota siis kai haetaan, on elämälle vieras ja tunneköyhä." Ei siellä päivähoidossa ole kyse mistään roolimaisesta otteesta niiden lasten kanssa. Siellä toimii persoonallisia ihmisiä ja normaaliin tunnevuorovaikutukseen kykeneviä. Päivähoidon työntekijöistä tulee lapselle tärkeitä. Lapsi kiintyy myös heihin, samoin kuin esimerkiksi omiin sukulaisiinsa. Enkä näe tässä mitään pahaa. En minä ainakaan hae mitään "ammattitädin pitkäaikaista ihmissuhdetta" lapselleni vaan haluan, että lapseni kokee olonsa turvalliseksi hänelle tuttujen ihmisten kanssa. Lapselle tutut ihmiset ovat tärkeitä. Lasta ajatellaan, jos kiinnitetään huomiota hänen arkipäivänsä ihmisten pysyvyyteen, myös hoidossa ollessa.
Et sinä kyllä omista väitteistäsi huolimatta mitään lasten asiaa aja. Ajat oman päähänpinttymäsi läpiviemistä.
Äidin tunteitten kauttahan lapsi oppii jäsentämään maailmaa ja itseään. Sellaisia tunteita ammattihoitajilla ei työssään ole lasta kohtaan. Käsitinkö oikein, että suhtaudut kielteisesti äidin tunteisiin lastaan kohtaan ja pidät niiden näyttämistä ja niiden mukaan toimimista jotenkin ei-toivottavana ja vähättelet niiden merkitystä lapsen elämässä. Lasta petetään, jos hän kiintyy viranomaisiin, kuten julkisen sektorin päiväkotitäteihin silleen kuin esim. sukulaisiin, koska sehän ei ole samalla tavalla lapsen elämässä vakiintunut tila. En voi verrata sukulaisiin kiintymistä lainkaan päiväkotihenkilökunnan rooliin lapsen elämässä. Päiväkotitätiä ei löydy sukupuusta.
ketjussa näyttämässä tyhmyytesi. Vie halut kommentoida koko keskustelua.
Aloittajalla oli hyviä mielipiteitä. Kyllä myös äidit voivat käydä töissä ja päiväkoti voi olla hyvä paikka, kun laadukkaaseen hoitoon ja varhaiskasvatukseen vaan alettaisiin kunnolla panostaa ja sen merkitys tunnustetaan.
äidin oikeudesta työssäkäyntiin? Jos yhteiskunta haluaa niin, että pienen lapsen äiti menee töihin ja lapsi päiväkotiin, niin palkkoja tulisi nostaa huomattavasti, jotta homma ylipäätään olisi monilapsiselle perheelle kannattavaa. Melkein jo kolmen päiväkoti-ikäisen kuskaaminen hoitoon on taloudellisesti - 0 perheelle ja oikeestaan kahdenkin lapsen.
En ota kantaa sinun älykkyyteesi, se ei ole kohteliasta.
halusta käydä töissä. Töissä kun eivät kaikki käy pelkästään rahan takia. Vaikka tietysti minunkin mielestäni naisvaltaisten alojen palkkoja voisi nostaa. Sinun ei liene tarpeenkaan kommentoida älykkyyttäni. Kirjoitukseni puhukoon puolestaan.
ihan missä tahansa kulttuurissa yleensä muitakin ihmisiä, kuin vain äiti ja omat sisarukset. Yleensä tarvitaan luonnonolosuhteissakin sukulaisten tai tuttavien verkostoa huolehtimaan yhdessä jälkeläisistä. Tällainen ydinperheen sisälle käpertyvä kulttuuri on vain hyvinvoinnin mukanaan tuoma asia ja elitististä.
Muun muassa edellisestä syystä ne, jotka tienaavat vähän huonommin ja joilla ei ole perittyä omaisuutta, joutuvat turvautumaan meillä päivähoitojärjestelmän apuun selvitäkseen arkipäivän elämästä, kun luonnollista tukiverkostoa ei ole.
On ihan totta, että pieni lapsi oppii jäsentämään maailmaansa ensisijaisen hoitajansa kautta, joka on yleensä äiti. Se on aivan ensiarvoisen tärkeää. Mutta mitä isommaksi lapsi kasvaa, sen enemmän hän saa myös muilta ihmisiltä, sekä sukulaisiltaan että ei-sukulaisilta. Ainakin oman lapseni kohdalla pidän todella hyvänä asiana, että hän oppii tulemaan toimeen perheeseen kuuluvien ihmisten lisäksi ennestään vieraiden ihmisten kanssa. Tähän mennessä, 4-vuotiaana, hän osaa olla täysin oma itsensä päiväkotiryhmässään, touhuaa siellä kuten kotonaan, luottaa aikuisiin, ei jännitä vieraitakaan vaan esimerkiksi avoimesti käy selvittämään, mikälaisia uudet vieraat ihmiset on siellä tutussa ympäristössä. Näin hän toimii myös minun kanssani ollessaan ja kotona.
Ja päiväkotiryhmä on erityisryhmä, missä on kaikenlaisia lapsia. Hän on oppinut esimerkiksi korvaavia kommunikaatiomuotoja, vaikka ei itse niitä tarvitsekaan. Ja oppinut hyväksymään sen, että kaikki lapset eivät ole samalaisia, oppinut leikkimään itsensä kanssa erilaisten lasten kanssa. Ja lisäksi oppii siellä monenlaisia taitoja sekä aikuisten opettamana että toisten lasten kautta. Minusta se on hyvin tärkeää. Sitä kaikkea monipuolisuutta en pysty omasta takaa hänelle järjestämään.
Eikä se päiväkodin aikuisten kanssa vietetty aika ja heihin kiintyminen ole mitenkään pois siitä kiintymyksestä, mikä hänellä on minua ja isäänsä kohtaan. Olen edelleen sitä mieltä, että erilaiset ihmiset ovat rikkaus lapsen elämässä. Ja samalla pysyvyys, mikä luo turvallisuuden tunteen.
ps. tätä ketjua jatkanut on eri henkilö, kuin Helinä-Keijulle edellisen kommentin kirjoittanut. Pitäisi hankkia nimimerkki, niin olisi selkeämpää...
Miten luulette lapsenne oppivan suvaitsevaisuutta kun ette itsekään ole oppineet, vaan länkytätte täällä, että kotona hoidetut lapset eivät oppisi olemaan rentona ja nauttimaan muiden kuin oman äidin seurasta. Jos te itse vietätte lapsenne kanssa aikaa ainoastaan pimennettyjen verhojen takana neljän seinän sisällä, ja tarvitsette siksi päiväkoteja lapsen maailmaa avartamaan, niin ei se tarkoita sitä, että kotihoidon valinneet vanhemmat olisivat samanlaisia umppeloita.
hoidetuista lapsista. Ja hoidin omaa lastani kotona 3 vuotta ihan muulla tavalla, kuin verhojen takana kotona piileskellen. Mutta sen jälkeen piti palata työelämään ja elättämään perhettäni, ts. lastani ja minua. Ei ollut paljon vaihtoehtoja. Työssäoloaikani hoitopaikaksi lapselleni tarvitsen päiväkotia ja olen onnellinen, että sellainen paikka on.
Vapaa-aikana ei myöskään piileskellä kotona. Enkä tässä väitä mitään siitä, etteikö muutkin lapsensa kanssa kotona olevat pysty tähän samaan. Varmasti useimmat pystyvät, jaksavat ja viitsivät tehdä lastensa kanssa paljon. Mutta lapsetkin voivat toivoa ikäistään seuraa, eikä sitä kaikkialla niin vaan järjesty kerhoista tai pihoilta. Tai äiti/isä ei jaksa järjestää lapselleen mitään muuta, kuin kotioloa.
Ei aina voi kaikkea vaan valita, kuten sitä, hoitaako lasta kotona vai laittaako päiväkotiin. Toiset voi, toiset ei. Toiset haluavat hoitaa lapsensa kotona ja heillä on siihen mahdollisuus, toiset haluaisivat hoitaa lapsensa kotona, mutta heillä ei ole siihen mahdollisuutta, toiset haluavat tehdä myös töitä ja vievät lapsen päivähoitoon siksi aikaa, toiset eivät jaksa hoitaa lasta kotona ja vievät lapsen päiväkotiin, jotkut lapset haluavat päiväkotiin toisten lasten seuraan, toiset eivät ymmärrä, miten lapsen kanssa ollaan ja pitävät lastaan päiväkodissa kokopäiväisesti kotona ollessaan. Viimeiseksi mainittu porukka tarvitsisi tukea vuorovaikutukseen lapsensa kanssa. Ihan rautalangastako tämä pitää vääntää, että meitä on niin monenlaisia täällä auringon alla.
Kukaan ei täällä ole mikään umppelo. Mutta jos halutaan, että myös töissä käyvien vanhempien, joita taitaa kuitenkin olla vielä suurin osa työikäisistä vanhemmista, mahdollisuudet tarjota lapselleen turvallista hoitoa kehittävässä ympäristössä, niin silloin tuetaan päivähoitojärjestelmää. Ja sitä tuetaan myös siksi, että kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus hyötyä siitä, mitä lapsiin perehtyneet ammattilaiset voivat tarjota. Se toimii täydennyksenä ja tukena perheille.
Kaikessa tässä ajatellaan lasta.
Olen kanssasi samaa mieltä. Meitä on todella monenlaisia ja meillä on erilaisia tarpeita ja toiveita.
Kotona olevan vanhemman lapsi saisi kuitenkin ihan riittävästi virikkeitä olemalla päivähoidossa vain 8.00 - 12.00 välisen ajan.
Perustelen tämän tällä:
1. ns. aktiivinen toiminta (retket, askartelut, jumpat yms ohjattu toiminta) päivähoidossa ajoittuu yleensä ajalle 8.30 - 11.30.
2. siltikin lapsi ehtisi syömään hoidossa ollessaan aamupalan ja lounaan.
3. lounaan jälkeen on päiväuniaika, jolloin ei toisten lasten seuraa ole tarjolla (eli ne voidaan siis nukkua kotonakin?)
4. iltapäivällä ei juurikaan ole ohjattua toimintaa, koska lapsia aletaan pikkuhiljaa hakemaan kotiin.
Tällä mallilla lapsi pääsisi oikeasti nauttimaan toisten lasten seurasta ja ammatti-ihmisten pedagogisesta osaamisesta. Myös kotona olevalle vanhemmalle jäisi tällä mallilla aikaa työnhakuun tai vaikka lepäämiseen, jos sellaiseen on tarve.
Itse olen töissä päiväkodissa. Kyllä välillä lapsen puolesta harmittaa, kun lähes päivittäin viimeisenä haetaan lapset, joilla on jompikumpi tai molemmat vanhemmat kotona. Tässä vaiheessa lapsella ei ole oikeasti enää kivaa, kun toiset on vierestä haettu ja omaa äitiä tai isää ei vieläkään näy...Pitkät hoitopäivät ei ole lapsen etu! Lapsi ei tarvitse kasvaakseen ja kehittyäkseen hyvin päivähoitoa 9h/vrk ja 5vrk/vk, eihän?
Tarkoitan siis nyt herätellä kotona olevien vanhempien tunteita. Sille ei voi mitään, jos työn tai opiskelun takia lapsen hoitoaika on pitkä. Silloin siihen ei vanhemmat pysty itse vaikuttamaan, kun taas kotona olevat pystyvät!
Subjektiivista päivähoito-oikeutta ei missään nimessä saisi poistaa, mutta pitäisi olla mahdollisuus rajoittaa sitä miettimällä juuri hoitopäivien pituutta ja ehkäpä lukumäärääkin?
Minä kannatan subjektiivistä esiopetusoikeutta 5-vuotiaasta lähtien kaikille, oli vanhemmat sitten missä tahansa päivisin. Tai kenties 4-vuotiaille myöhemmin. Sitä nuoremmille kannatan päivähoito-oikeutta vain syystä, eli vanhempien työssäolon, opiskelun tai sosiaalisin syin. Lääketieteellisesti päivähoitoa on vaikea tajuta, mutta jos sellainen syy on, niin miksei.
Vanhemmille, jotka kotona olostaan huolimatta haluavat viedä pienet lapsensa muualle hoitoon, järjestäisin kurssit, aiheesta: mikä on vanhemman rooli sen jälkeen, kun hän on lapsen pyöräyttänyt.
Olisin voinut kirjoittaa samoin. Kyllä pitäisi olla järkeviä vaihtoehtoja kokopäivähoidolle tilanteissa, joissa toinen tai kummatkin vanhemmat ovat kotona. Mutta päiväkoti joutuu tarjoamaan kokopäiväpaikkaa myös siksi, ettei ryhmät tule ihan pursuileviksi osapäiväpaikkalaisten vuoksi. Jokin muu kontrolli pitäisi keksiä täyttöasteen seuraamiseen, kuin nykyinen systeemi, minkä vuoksi osapäiväiset aiheuttavat ryhmien lapsimäärän paisumista liialliseksi. Ryhmäkoolla pitäisi olla kiinteä maksiminsa ja se järkevä maksimi on mieluummin 15 kuin 26, olivat lapset sitten koko- tai osapäiväisiä. Näiden 15 lapsen kanssa tarvitaan 3 aikuista. Mutta mistä ymmärrys tähän ja mistä rahat?
Vanhemman tajua voisi herätellä siinä, että vaikka lapsen paikka on kokopäiväpaikka, ei se tarkoita sitä, että lapsen on oltava se määritelty tuntimäärä ja ehkä vähän ylikin siellä hoidossa, jos lapsen voisi hakea aikaisemminkin. Pitkä hoitopäivä ei ole missään nimessä lapsen etu. Mutta lyhyestä päivästä ja säännöllisyydestä ajan suhteen leikki-ikäinen hyötyy ja nauttii melko suurella todennäköisyydellä.
Tässä kirjoituksessa on muutamia kohtia jotka häiritsevät minua syvästi. Ensinnäkin se että lapset "pääsevät tarhaan".
Eikö päivähoito ole pakkoratkaisu silloin kun vanhemmat menevät töihin tai tarvitaan lapselle erityistä tukea esimerkiksi vaikean perhetilanteen vuoksi? Ei kai päiväkoti ole mikään paratiisi johon kaikkien pitäisi päästä tai he ovat yhteiskunnallisesti huonompia? Sitä paitsi on olemassa avoimia päiväkoteja ja kerhoja johon mennä hakemaan sosiaalisia kontakteja (tai paljon puhuttuja virikkeitä) sekä maksuton esiopetus, josta kokemukseni mukaan lapset oppivat esimerkiksi juuri sosiaalisia taitoja koulun aloitusta ajatellen.
Entäs kalliit etelänmatkat tai Playstationit, rahaa nielevät harrastukset? Niilläkö lapsen elämänlaatu mitataan? Ja onko oikeasti niin että on olemassa perheitä joilla ei ole työttömyyden takia varaa ruokkia perhettään tai antaa vaatteita? Minkäänlaisia?
Miksi työttömän perheen lapset elävät näköalattomassa ympäristössä? Ovatko vanhemmat niin masentuneita tilanteestaan ja kamppailusta toimeentulon suhteen etteivät pysty tarjoamaan lapsilleen mitään?
Joutuvatko niiden perheiden lapset missä hoidetaan lapset esikoulu-tai kouluikään asti kotona psyykkisesti tai tunne-elämältään heikompaan asemaan?
Näin ollen minä ja sisareni olemme melkoisen tunnevammaisia ja yhteiskunnallisesti kelpaamattomia ihmisiä koska perheessämme on ollut työttömyyttä ja äitini on hoitanut meitä pitkään kotona. Silloin ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta.