minustta tuli juuri subarun onnellinen omistaja. aikaisemmin autonani oli toyota corolla. joita kierrättelin 9kpl peräkkäin. edellinen oli kaksi vuotta vanha.takuuhuoloissa se kävi 9 kertaa. aikas tavattoman paljon. vai mitä? nyt toivon ettei vastaavaa tapahdu. ensi tuntuma subiin on todella hyvä. en voi edes verrata toyotaan. ostin muuten imbreesan 1,5 ei ollut mitenkään paha ja sain corollastta hyvän hyvityksen subiin. tämän kun kerroin toyota palstalla niin poistivat viestini. minkä ihmeen takia? osaatteko te kertoa?
morjens
subaru poruka
1294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos ne Toyota palstalla epäilivät että kyseessä on vitsi johtuen noista kirjoitusvirheistä. Ei ole ollut Subaruita tarvis viedä takuuhuoltoon eli kaikki on pelannut alusta lähtien. Ajo-ominaisuudet tietysti varsinkin talvella ovat eri
luokkaa kuin Corollassa. Tehot 1,5 mallissa eivät
ole ihmeelliset, mutta kuluttanee polttoainetta
kuitenkin jonkin verran enemmän kuin Corolla.
Korimalli Subarussa on vanha eli melko ahdas. Subaru ei ole vaihtanut mallia joka toinen vuosi.