Jos joku kokenut voisi auttaa,
olen menossa tutkimuksiin Treella ensi kuussa. Olen itse täysin vakuuttunut asiastani, mutten sitä suinkaan ole ollut lapsuudesta asti tai edes asiaa silloin miettinyt. Ei se sukupuoli tuntunut niin tärkeältä ennen murrosikää, ja vasta nyt aikuisuuden kynnyksellä olen tajunnut, etten oikeasti aio tulla mieheksi.
Luulen, että mikäli vanhemmiltani kysyttäisiin, he vain nauraisivat. Lapsena en ollut vahvasti sukupuolittunut ja murrosiästä alkaen lähinnä sulkeutunut, enkä naisellisuustoiveistani kenellekään puhunut taikka itsekään niille arvoa antanut. Jotkut täällä sanoivat, että lapsuus ratkaisi asian heidän puolestaan; käykö niin minullekin?
olen menossa tutkimuksiin Treella ensi kuussa. Olen itse täysin vakuuttunut asiastani, mutten sitä suinkaan ole ollut lapsuudesta asti tai edes asiaa silloin miettinyt. Ei se sukupuoli tuntunut niin tärkeältä ennen murrosikää, ja vasta nyt aikuisuuden kynnyksellä olen tajunnut, etten oikeasti aio tulla mieheksi.
Luulen, että mikäli vanhemmiltani kysyttäisiin, he vain nauraisivat. Lapsena en ollut vahvasti sukupuolittunut ja murrosiästä alkaen lähinnä sulkeutunut, enkä naisellisuustoiveistani kenellekään puhunut taikka itsekään niille arvoa antanut. Jotkut täällä sanoivat, että lapsuus ratkaisi asian heidän puolestaan; käykö niin minullekin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostat ihan tavalliselta keissiltä niiden myllyyn. Älä turhaan jännitä.
Ennen oli tärkeää olla primääri ja että pystyi sen todistamaan.
Nyt tajutaan sellainenkin, että poikkeustapauksissa yhteiskunta saattaa olla niin suvaitsevainen, ettei koulussa transasiaa ilmentävää heti raahata psykiatriaan (jolloin siis tulisi dokumentteja, joita he arvostavat).
Ulkopuolisten, mukaanlukien vanhempien, mielipiteet he jättävät omaan arvoonsa.
Miten sitä asiaa olisi oikein voinut ilmentää koulussa?
(Transnaisen alkuna:) liikkumalla tyttöporukoissa, olemalla kiinnostunut samoista asioista kuin tyttöporukka ja kun luokan pojista on haittaa, niin menemällä tyttöjen vessaan. (Minut kutsuttiin sinne).
Voi kokeilla/vertailla myös tyttöjen kanssa meikkejä.
Koulun johdolle tämä näyttäytyy jotenkin seksuaalisena ja seksuaalinen on kielletty koulussa.
Itse olen jo n.40 vuotias ja olen ollut tietoinen ongelmastani (mtf) n. 11 vuotiaasta asti. Yksi pelko, joka on estänyt minua hakeutumasta tutkimuksiin on juuri nuo lapsuudenaikaiset dokumentit (ylivilkkaus 4-9 vuotiaana, peukalon imeminen vielä 3:lla luokalla, olin koulukiusattu, jne.), joiden pelkään vaikuttavan negatiivisesti mahdolliseen diagnoosiini. Kiinnostaisi oikeasti kuulla, kuinka ns. primääreillä tapauksilla ts-ongelmat ovat näyttäytyneet/oireilleet lapsuudessa.
Minä puhuin noin viisivuotiaana asiasta, mutta opin nopeasti että asia on tabu. Sitten vain kärsin ja rukoilin jumalaa, että tekisi jonkin kuuluisista ihmeistään.
En viihtynyt poikien seurassa, tyttöjen joukkoon en voinut mennä, olin siis yksin. Näin minä oireilin lapsena.
Minä olen ollut aivan samanlainen tapaus. Sukupuoliristiriita ei ilmennyt lapsuudessa, vasta varhaismurrosiässä. Tällä pohjalla olin "läpihuutojuttu" ja kutakuinkin minimiajassa diagnoosi plakkarissa. En minäkään puhunut noista toiveistani kenellekään, se oli tabu. Minulla ei vaadittu vanhempiani tulemaan tapaamiseen, koska asuvat kaukana.
Ei muuta kuin rohkeasti tutkimuksiin ihan omana itsenään. Ei sitä lapsuutta niin kauheasti kaivella nykyisin.