Tänään on taas raportoitu kiinniotosta Suomussalmella. Ikääntynyt ja ilmeisesti parittelukumppanin puutteessa liian lähelle asutusta tullut metsästäjä on otettu kiinni ja toimitettu asianmukaiseen jatkohoitoon. Paikallisen asukkaan mukaan suu vaahdossa asutusten liepeillä hämärän aikaan pakettiautolla liikkunut metsästäjä on tunnistettu samaksi yksilöksi joka on jo pitkään häirinnyt asukkaita.
"Tämä oli järjen ja EU:n voitto asukkaalle" kommentoi paikallinen asukas tilannetta. "Aivan liian pitkään olemme jo joutuneet sietämään tämän porukan liikkeitä metsissämme. Vahinko että loppu laumasta on edelleen liikkeellä".
Kyseinen kiinniotto aiheutui paikallisen asukkaan riuskasta toiminnasta jolla hän otti lain omiin käsiin. "Kyllä me pidämme huolta siitä loppuporukasta ja pannaan se ojennukseen".
Asia on jo saanut myönteistä suhtautumista paikallisissa asukkaissa.
Suomussalmella otettu yksi laumasta tänään
5
552
Vastaukset
- suojelijoita
Juuri saadun tuoreen tiedon mukaan kyseessä oli luonnonsuojelija. Muuten ihan oikein.
Lisättäköön, että nyt kaivataan runsaasti vapaaehtoisia, jotta loputkin luonnonsuojelijat saadaan häädettyä koko Suomen maaperältä tai vähintäänkin kiinniotettua.- tietoa minulla
kyseessä oli todellakin metsästäjä ja vielä niin sanottu häirikkö-yksilö.ilmeisesti joku oli sitä haavoittanut sillä se ontui jalkaansa ja oli ilmeisesti siksi hyvin agressiivinen.rktl:n miehet kävivät tutkimassa ruumiin ja etutassun koko oli 43 ja lesti malliltaan leveä.yksilöllä epäillään myös olleen kapi sillä lähes kaikki karvat olivat tippuneet päälaelta pois.kyllä tälläisille yksilöille pitäisi saaha lissää lupia niin saadaan ne pois toisten mailta ja pihoista.eihän tässä uskalla ennää piästää lapsia koulumatkalle kävellen.odotellaan josko lupia heltiäisi.
- savotex
tietoa minulla kirjoitti:

eli mistee oli häirikkö tullunna,Venäjältäkö?
Vai olko kotimaista lajituotantoo? - kuuluu kertovan
savotex kirjoitti:
eli mistee oli häirikkö tullunna,Venäjältäkö?
Vai olko kotimaista lajituotantoo?että kysseessä oli kaavilainen yksilö joka oli vaeltanut etsiessään parittelukumppania.
- savotex
kuuluu kertovan kirjoitti:
että kysseessä oli kaavilainen yksilö joka oli vaeltanut etsiessään parittelukumppania.
häirikköyksilö, saa poistoo iliman viranommaisluppoo ommaisten toivomuksesta, mieluiten joutuin mutta noppeesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2464482Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232929Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412692Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?781669Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1091532- 511251
- 851174
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 591003
- 45996