onko kukaan palstailijoista koskaan kokenut tunnetta joka kirjaimellisesti iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta.Kohtaat täysin vieraan miehen ja olet kertalakista myyty.Omasta vakiintuneesta elämäntilanteesta huolimatta.
Kaikki viehättää ja tuoksu vetää hunajan lailla puoleensa.Tekisi mieli hypätä syliin.Joka solu huutaa ja vetää sinnepäin ,mutta minkäs teet...Olen ajatellut tämän olevan vain jotain ohi menevää mutta ei tunnu olo helpottavan. Kesästä asti tämä on riivannut.Todennäköisesti ja onneksi tuleva kesä tuo sielunrauhan ,kyseisen henkilön karistaessa pölyt näistä maisemista. Toivottavasti en koskaan enään kohtaa häntä.
Kaikki viehättää ja tuoksu vetää hunajan lailla puoleensa.Tekisi mieli hypätä syliin.Joka solu huutaa ja vetää sinnepäin ,mutta minkäs teet...Olen ajatellut tämän olevan vain jotain ohi menevää mutta ei tunnu olo helpottavan. Kesästä asti tämä on riivannut.Todennäköisesti ja onneksi tuleva kesä tuo sielunrauhan ,kyseisen henkilön karistaessa pölyt näistä maisemista. Toivottavasti en koskaan enään kohtaa häntä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuollaisesta, töissä tuli vastaan mies joka pisti pasmani aivan sekaisin.
Ja maaliskuusta '06 on jatkunut...
tilanteessasi luovinut,vai onko teillä ollut mahdollisuus toimia tunteiden mukaan?Mikä oma elämäntilanteesi on? Oletko Itse perheellinen ,tai kohteesi?
luovinut siten, että yhteinen hetki tuli jaettua muutama kuukausi sitten, eli tunteen mukaan tuli toimittua. Se luonnollisesti ei tehnyt tilanteesta ainakaan helpompaa, mutta kokemusta ja jaettua hetkeä en kadu :)
Itse en ole perheellinen, tuon yhteisen hetken aikoihin olin kylläkin vielä periaatteessa varattu, suhteeni tosin oli tauolla ja sen lopetin vielä samalla viikolla tuosta tapahtumasta. Hän oli ja on varattu, perheellinenkin, siitä en ole ylpeä. Toisaalta en aio ottaa harteilleni vastuuta aikuisen ihmisen päätöksistä...
Jatkoa saatan mielessäni hiljaa toivoa, mutta se saa pysyä omana salaisena toiveenani. Ikävä kyllä on. Täytyy sanoa etten ole koskaan aiemmin kohdannut ja kokenut mitään tällaista, sellainen once in a lifetime :)
Nyt vaan nokka kohti tulevaa ja antaa ajan kullata kaunista muistoa ennestään :)
Kävi minullekin niin. Kohtasin erään miehen, jota ensi näkemältä jopa inhosin. Koetin sitten olla kohtelias ja yritin väkisinkin jutella hänelle, koska hän vaikutti jotenkin niin ulkopuoliselle alkuun.
Pian huomasin, että hän olikin kävellyt suoraan sydämeeni. En todellakaan toivonut sitä, hän oli jotain sellaista, jollaiseen en olisi yleensä luonut silmäystäkään, jota olisin vältellyt.
Koskaan ei ole tapahtunut mitään konkreettista. Olemme jutelleet vain niitä näitä, pakollisia. Ja... hän ihastui minuun, sen pystyn sanomaan 100 varmasti. Minä myönsin ihastumiseni hänelle ja häneltä sain vastaukseksi melkoisen sanaryöpyn, olemmehan molemmat varattuja, perheellisiä. Minäkään en tahtonut hänestä mitään, koska rakastan miestäni, rakastan siis edelleenkin.
Jotain siis vain tapahtui. Ajatella, tapahtuneesta on jo 2½ vuotta! En ole nähnyt häntä kuin aivan sattumalta ohimennen yhden käden sormilla laskettavat kerrat kuluneen 1½ vuoden aikana. Tunteet ovat, eivät ne ole kadonneet. Se on pelottavaa ja omalla tavallaan järkyttävää, koska rakastan miestäni syvästi, enkä tahdo tällaisen sotkevan elämääni.
Myöskään en voi sanoa, että se olisi ollut jotain huomionkipeyttä, koska ihastumiseni jälkeen on tullut vastaan muitakin miehiä, jotka ovat ilmoittaneet ihastuneensa minuun tai joista sen huomaa. Kukaan heistä ei sykähdytä minua, olen vain imarreltu. Sydämessäni on vain oma mieheni... ja hän!
Sielunveli, mitä lie. En vain voi unohtaa, kaikkeni olen yrittänyt!