Porvoon koulutaksikolarista

mami pohjoisesta

Meilläkin oli kunnassa huolena kaahailevat ja välinpitämättömät kuskit,he eivät aina huolehtineet turvavöiden käytöstä.Sitten sattui kolari jossa auto suistui puuhun mutta sillä kertaa onneksi kaikilla lapsilla oli vyöt kiinni mutta kuskilla ei ollut,sen seurauksena hän loukkaantui melkoisen pahoin.

Tämä herätti vanhemmat ja nyt asiat ovat kunnossa mutta kunnan piti taksien työnantajana puuttua siihen ennen kuin asiat muuttui.

Jos nyt selviää ettei kuolleella pojalla ollut turvavyötä niin vaatikaa kuskeille kurinpalautusta.On toki mahdollista että vyö on ollut löysällä ja poika on päässyt ulos vöistä,mutta kuskin kuuluu opastaa vöiden oikea käyttö lapsille.

18

2488

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      hei hyvä ystävä..

      meni taas asian vierestä.. siis taksikuskissa ei ollut se vika. Jumalauta kato ketä syyttelet minunkin lapseni on kulkenut siinä taksissa ja palvelu on hyvää. Siis se toinen autoiliaja aiheutti puhumalla puhelimeen ja ajamalla päin punaista ja vielä ylinopeutta ..joten tuleppa katsomaan se tapahtumapaikka , jos omaat ajokortin niin tajuat (ehkä) että näkyvyys paikalla on tosi hyvä joten vain tyhmä käytös aiheutti kolarin. Tarjoan kahvit kun tulet porvooseen. Ja voin vielä käydä esittelemässä sulle tämän taksikuskinkin.

      • mokke 66

        Ei tuo kirjoittaja syytä ketään vaan toteaa JOS pojalla ei ollut vöitä on syytä puuttua asiaan,toteaa vielä olevan mahdollista että on liukunut pois vöistä,se selviää aikanaan tutkinnassa.

        Vielä jossittelua jos poju oli vöittä on kuski syyllinen hänen kuolemaan vaikkei aiheuttanutkaan kolaria,tästä on oikeuden ennakkopäätös.

      • oliko kiinni???

        Oliko turvavyö kiinni? Tarkistaako kuskit YLEENSÄ lasten turvavyöt??? Siinäpä kysymys. Minä epäilen..

      • ainakin minusta
        mokke 66 kirjoitti:

        Ei tuo kirjoittaja syytä ketään vaan toteaa JOS pojalla ei ollut vöitä on syytä puuttua asiaan,toteaa vielä olevan mahdollista että on liukunut pois vöistä,se selviää aikanaan tutkinnassa.

        Vielä jossittelua jos poju oli vöittä on kuski syyllinen hänen kuolemaan vaikkei aiheuttanutkaan kolaria,tästä on oikeuden ennakkopäätös.

        No kyllä aloittaja antaa aika yksipuolisen kuvan kun aloittaa jutun kaahaavista ja välinpitämättömistä kuskeista viitaten taksinkuljettajaan. Miksi kirjoituksessa ei puhuttu liikennevalojen noudattamisesta?

      • Turvavyö pakko
        oliko kiinni??? kirjoitti:

        Oliko turvavyö kiinni? Tarkistaako kuskit YLEENSÄ lasten turvavyöt??? Siinäpä kysymys. Minä epäilen..

        Olen sitä mieltä, että jos ajetaan koululaistaksia, niin silloin kuski on myös velvollinen AIKUISENA huolehtimaan lasten turvallisuudesta!
        Koululaistaksikuskeille lisää kursseja jottei tämä tärkeä asia jää unholaan. Lapset tekee niin kuin aikuiset sanoo.
        Turvavyö pelastaa monta kertaa, oli syyllinen sitten kuka tahansa.

      • taksiautoilija myös
        Turvavyö pakko kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että jos ajetaan koululaistaksia, niin silloin kuski on myös velvollinen AIKUISENA huolehtimaan lasten turvallisuudesta!
        Koululaistaksikuskeille lisää kursseja jottei tämä tärkeä asia jää unholaan. Lapset tekee niin kuin aikuiset sanoo.
        Turvavyö pelastaa monta kertaa, oli syyllinen sitten kuka tahansa.

        Palkataanko sitten jokaiseen taksiin vartija?
        Vartija, joka vartioi koululaisia että kukaan ei avaa turvavyötä kesken matkan?

        Asennekasvatus on lähdettävä kotoa. Jokainen vanhempi ottaa nyt lapsensa juttelutuokioon ja kertoon miksi vöitä pidetään autossa.
        Ei kiusan vaan turvallisuuden takia.

      • kuski-itsekkin
        oliko kiinni??? kirjoitti:

        Oliko turvavyö kiinni? Tarkistaako kuskit YLEENSÄ lasten turvavyöt??? Siinäpä kysymys. Minä epäilen..

        oli kyseisessä taksissa kaikilla matkustajilla/lapsilla kiinnimutta kuskilla ei ja mitä taksin kuljettajaan tulee niin erittäin vastuuntuntoinen ja luotettava ajanut jo erittäin pitkään koulukuljetuksia!!!! Tunnen kyseisen ihmisen työpaikaltani porvoon taksista!!Kaikillahan on oma näkemyksensä kolarista mutta nyt on turha hakea syylista ammattikuljettajasta niinkuin tehtiin konginkankaalla! sieläkin rekankuski oli ammattitaitoinen ja luotettava! vika taisi olla sieläkin jossain muualla!!! mutta en nyt sano kyllä meille ammattikuskeillekkin sattuu kolareita mutta erittäin harvoin!!!

      • toimii...
        taksiautoilija myös kirjoitti:

        Palkataanko sitten jokaiseen taksiin vartija?
        Vartija, joka vartioi koululaisia että kukaan ei avaa turvavyötä kesken matkan?

        Asennekasvatus on lähdettävä kotoa. Jokainen vanhempi ottaa nyt lapsensa juttelutuokioon ja kertoon miksi vöitä pidetään autossa.
        Ei kiusan vaan turvallisuuden takia.

        vartijana toimii taksikuski!!! Kyllä se sen verran perseensä penkistä voi nostaa!!!!!!!!!!!!!

      • Turvavyö pakko kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että jos ajetaan koululaistaksia, niin silloin kuski on myös velvollinen AIKUISENA huolehtimaan lasten turvallisuudesta!
        Koululaistaksikuskeille lisää kursseja jottei tämä tärkeä asia jää unholaan. Lapset tekee niin kuin aikuiset sanoo.
        Turvavyö pelastaa monta kertaa, oli syyllinen sitten kuka tahansa.

        Lapset tekee niinkuin aikuiset sanoo?? Höpö höpö ;)

      • ajon alkaessa
        toimii... kirjoitti:

        vartijana toimii taksikuski!!! Kyllä se sen verran perseensä penkistä voi nostaa!!!!!!!!!!!!!

        niin meinaatko, että pitäis pysäyttää auto kilometrin välein tarkastamaan, ettei kukaan ole aukaissut vyötään?

      • huolehtia!
        ajon alkaessa kirjoitti:

        niin meinaatko, että pitäis pysäyttää auto kilometrin välein tarkastamaan, ettei kukaan ole aukaissut vyötään?

        Aina kun seuraava tulee kyytiin, niin katsotaan, että laittoi vyön kiinni! Vai onko liian uuvuttavaa nostaa perse penkistä esim 9 kertaa??? Taitaa olla... Kyllä se varmasti ne ekojen vyöt näkee päänsä kääntämällä.
        Toiset tekevät vielä raskaampia hommia, niin miksi se olisi vaiva kuskille??? Kyse lapsien turvallisuudesta!

      • kyllä se
        huolehtia! kirjoitti:

        kasvattajan vastuu on yhtä tärkeä vai ovatko vanhemmat niin lapsistaan irtautuneita etteivät jaksa nostaa persettään ylös ja keskustella asioista esim. turvavöiden käytöstä ja liikenne käyttäytymisestä
        kyse lapsien turvallisuudesta edelleen...

      • äiti minäkin
        kuski-itsekkin kirjoitti:

        oli kyseisessä taksissa kaikilla matkustajilla/lapsilla kiinnimutta kuskilla ei ja mitä taksin kuljettajaan tulee niin erittäin vastuuntuntoinen ja luotettava ajanut jo erittäin pitkään koulukuljetuksia!!!! Tunnen kyseisen ihmisen työpaikaltani porvoon taksista!!Kaikillahan on oma näkemyksensä kolarista mutta nyt on turha hakea syylista ammattikuljettajasta niinkuin tehtiin konginkankaalla! sieläkin rekankuski oli ammattitaitoinen ja luotettava! vika taisi olla sieläkin jossain muualla!!! mutta en nyt sano kyllä meille ammattikuskeillekkin sattuu kolareita mutta erittäin harvoin!!!

        Jokainen vanhempi, joka autolla kulkee lastensa kanssa tietää, että vaikka sinulla olisi silmät selässä, niin voi tulla tilanne, jolloin lapsi aukaiseekin kesken matkan vyönsä. Kurkottaa vaikka lattialta ottamaan pudonnutta hanskaa.

        Minusta tässä keskustelussa olisi tärkeämpää meidän jokaisen miettiä miten MINÄ ITSE voin vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Ja miten opettaa lapsiani liikkumaan turvallisesti.

        Lapsensa menettäneelle perheelle lähetän suuren sylillisen voimia !

      • tajua..
        kyllä se kirjoitti:

        kasvattajan vastuu on yhtä tärkeä vai ovatko vanhemmat niin lapsistaan irtautuneita etteivät jaksa nostaa persettään ylös ja keskustella asioista esim. turvavöiden käytöstä ja liikenne käyttäytymisestä
        kyse lapsien turvallisuudesta edelleen...

        lapsilla ei järkeä päässä niin paljon, että osaavat turvallisuuttaan ajatella. Aikuinen on vastuussa LAPSESTA.
        Tottakai omat vanhemmat keskustelevat, kuinka liikenteessä täytyy olla varovainen!

      • eli siis
        tajua.. kirjoitti:

        lapsilla ei järkeä päässä niin paljon, että osaavat turvallisuuttaan ajatella. Aikuinen on vastuussa LAPSESTA.
        Tottakai omat vanhemmat keskustelevat, kuinka liikenteessä täytyy olla varovainen!

        vanhemmatkin...

      • ------------
        äiti minäkin kirjoitti:

        Jokainen vanhempi, joka autolla kulkee lastensa kanssa tietää, että vaikka sinulla olisi silmät selässä, niin voi tulla tilanne, jolloin lapsi aukaiseekin kesken matkan vyönsä. Kurkottaa vaikka lattialta ottamaan pudonnutta hanskaa.

        Minusta tässä keskustelussa olisi tärkeämpää meidän jokaisen miettiä miten MINÄ ITSE voin vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Ja miten opettaa lapsiani liikkumaan turvallisesti.

        Lapsensa menettäneelle perheelle lähetän suuren sylillisen voimia !

        odottaka nyt jumalauta että se selviää oliko vyöt kiinni vai ei ennen ku rupeette syyttää taksikuskia ja vanhemmat ja lapset ja vi..u kaikki muutki!

        ja ei se kuski koko ajan voi tarkkailla onko ne vyöt kiinni vai ei, just jos joku vaikka pudottaa hanskat ja ottaa ne ylös lattialta

      • äiti minäkin
        ------------ kirjoitti:

        odottaka nyt jumalauta että se selviää oliko vyöt kiinni vai ei ennen ku rupeette syyttää taksikuskia ja vanhemmat ja lapset ja vi..u kaikki muutki!

        ja ei se kuski koko ajan voi tarkkailla onko ne vyöt kiinni vai ei, just jos joku vaikka pudottaa hanskat ja ottaa ne ylös lattialta

        Nimenomaan sitä tarkoitin, ettei kuskia voi siitä syyttää jos lapsi yhtäkkiä arvaamatta avaakin vyönsä. Taisit ymmärtää tekstini aivan väärin.

      • nfdhsdoöi
        äiti minäkin kirjoitti:

        Nimenomaan sitä tarkoitin, ettei kuskia voi siitä syyttää jos lapsi yhtäkkiä arvaamatta avaakin vyönsä. Taisit ymmärtää tekstini aivan väärin.

        Minulla itselläni ei ole lapsia mutta sen verran tiedän niistä että vaikka on silmät selässä niin he ovat vikkeliäitä tekemään asioita mitä huomaa vasta jälkeenpäin. Mun mielestä siinä vaiheessa kun kuski on laittanut kaikki lapset kyytiin niin hänen työnsä on ajaa niitä turvallisesti perille asti eikä koko ajan vahtia että kellä ei ole vyö päällä. Tietäähän jokainen joka omistaa ajokortin ja ajaa autoa että on pakko seurata liikennettä koko ajan ja joka suuntaan pitää olla katse koko ajan. Ei siihen matkustajaan enää voi vilkkuilla koko ajan!! Sitten kun mun lapset kulkevat jonkun muun kanssa johonkin niin vastuu on kyllä minulla opettaa heille miten istua kyydissä ja miten käyttää turvavyötä, eikä enään kuskin asia. Luotan siihen että kuski vie lapseni turvallisesti perille seuraen liikenenttä eikä minun lasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      51
      1489
    2. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      83
      1289
    3. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      280
      941
    4. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      51
      927
    5. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      78
      918
    6. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      200
      878
    7. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      128
      842
    8. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      228
      806
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      62
      729
    10. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      11
      698
    Aihe