makaa sängyssään koko päivän, ilman syytä, jonka tiedostaisin. Kummempaa ei ole tapahtunut, ahdistus-masis-tuska ei ole nyt ylivoimainen, mutta vain makaan tekemättä mitään. Vai onko sittenkin, ylivoimainen, sillä miksi en saanut inspiraatiota mihinkään asiaan, en sisällä kotonani enkä ulkona, vaikka vapaa olen. Kaunis päivä ikkunan takana ohitse, hankin sinne päivään mukaan edes maitokauppaan ja kävelylle koko päivän, mutta se ei onnistunut ! - TämäKIN on maailman inhottavin oire, käsittämätön ja hävettävä. Onneksi kukaan ei tiedä miten tämän päiväni "vietin". - Olisko kellään lohdun ja neuvon sanaa? Moitettakin ansaitsen, sillä tämä tekee fyysiselle kunnolle tosi pahaa, sekä raittiin ilman puutosta. Voih, kun huominen onnistuisi niin, että korjaan asian ja teen mielekkäitä elämänkuvioita, tämänkin päivän edestä! Huokaus.
Mitä tehdä?,
ku vaa makaa ja
9719
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla ollut eriasteisia masennuksia. Lääkäriin en ole mennyt, yrittänyt itse selvitä. Minua on auttanut paljon koira. Siitä on pitänyt pitää huolta ja huoli siitä, ettei se selviä ilman minua, jos minua ei olisi. Ja kuinka se odottaisi minua, ja vain odottaisi...odottaisi. Koira on hoitokeinoni, vaikken kyllä suosittele, että yksin ottaa vastuun, jos vaikka jonain päivänä ei jaksa, mutta siksi on perhe ja ystävät...
lemmikkiä, joista ihanin olisi koira, en voi ottaa... Tiedän niin monelta ihmiseltä hänen eli koiran antaman terapian merkityksen. Ei käy minun tilanteessa, se myös todella liian työläs ja sitova yhdelle ihmiselle, sillä koiran hyvinvointi on oltava yhtälailla ykkösenä kuin ihmisen. - Mitähän muuta neuvoa? Onko kohtalotovereita? Onko tällaista makaamista muilla? Onks' se niinku tavallistakin. Inhoan itteäni, mikä ei tee masikselle hyvää... -Kiitän kuit. kommentistasi, joka todella toimisi, mutta ei just mulla. t.ap
Ymmärrän tosi hyvin tuon tilanteen. Kun ei ole voimia, ei niitä voi mistään taikoa tai skannata.
Tiedän tarkkaan, mitä on istua jokunen viikko aamusta iltaan pyjama päällä ja ihmetellä, miten olen tämmöseen jamaan päätynyt. Välillä tuli itkettyä oikein kunnolla, kunnes lääkkeet alkoivat vaikuttaa..
Minun neuvoni on, että menet ihan omien voimiesi mukaan. Masennus on elimistön totaalinen pysähdystila, jossa lepo on paras lääke. Salli se itsellesi ilman syyllisyyttä tai itseinhoa.
Viisasta työkaveriani siteeraten "aikaa pitää varata itsekkäästi vain itselle ja omaan kuntoutumiseen". Fyysisen kunnon kohotus tulee sitten, kun olet siihen valmis. Liikunnalla on toki tunnettu yhteys psyykkiseen kuntoon, "terve sielu terveessä ruumiissa", vai miten se meni.. Mutta kaikki ajallaan.
Kyllä me täältä suosta noustaan, jos ei muuten niin pahalla sisulla, eikö? Hengessä mukana!
siis ihan kuin kirjottaisit mun elämästä. täsmälleen samanlaista. tuntuu että lääkkeet ei auta.. meinasin eilen ottaa yliannostuksen lääkkeitä koska vihaan itseäni. huoh.
Siis mitään ei ole tapahtunut! Olet sinkku? Ikä, työ, opiskelu, sairas? Jotain on täytynny tapahtuu. En ikuna oo kuullu, et kukaan masentuu iha noin vain!
Mää oon ollu pois työelämästä kymmenkunta vuotta, ku paloin loppuun, lopputulos vakava masennus. Pahaksi onnekseni kituutin liian kauan töissä ja tää vaiva "jäi päälle".
Tuttua on sohvan kannattelu selässään, mutta vuosikausii tehtyjen tutkimusten, terapoiden ja hoitoyritysten jälkeen katson sen tavallaan oikeudekseni!
Et ansaitse mitään moitteita; eihän esim. rintasyöpään sairastunnu nainenkaan vaivaansa ite aiheuttannu!
Sen tiedän erinomaisen hyvin, et tää tuntuu maailman inhottavimmalta vaivalta, muttei sitä oo. Aattele vaikka meitsin edesmennyttä reipasta ja urheilevaa naapurii, joka yllättäin sai vaan slaagin ja oli useita vuosii terviksessä lähes vihanneksena, pystymättä kommunikoimaan, kuin pienin silmänliikkein, eikä liikkumaan lainkaan!
Vaivaa ei tarvitse hävetä; sehän alkaa olla pian yleisin, jollei jo ole, sairaus! Kysymys kuuluukin, kuinka tulet pääsemään siitä eroon?
Varallisuudestasi riippuu, miltä asteelta alootat. Köyhänä terviksestä tai kunnallisesta psykiatriakeskuksesta. Varakkaampana taas kipin kapin yksityisen kutistajan hoteisiin!
Lohtua voin antaa sikäli, et erittäin monet saavat nykysistä lääkkeistä erinomasen avun, valitettevasti ite oon lääkeresistantti ja ei mitkään ropit tunnu auttavan, mut useimmat saavat kyl avun. Pitää vaan muistaa, et masisrohdot on valtavan yksilöllisii; tehoomisaika voi vaihella parista viikosta moneen kuukauteen ja aluks voi ilmetä kauheita sivareita, jotka tavallisesti menee pian ohi, jos jaksaa kärvistellä niitten kaa alun.
Joo, ulkoilla pitäs, varsin, ku pallolaajennus tehtiin reilu vuos sitte, mutku ei "pysty" lähteen ees pikkuselle kävelylenkille!!!
Kirjuutin vähä pitkästi, mutku tuntuu niin samalta, ni meinasin kamulle pistää ees jotain omii kokemuksii ja sillai.
Koita hankkiutuu hoitoon mihin tahansa, harvoin tää vaiva iha itekseen ohi menee, eiks jee?
vähät samat fiilikset, että päivä voi mennä paljonki vain sängyssä maaten,,yritän hoitaa kyllä pakolliset tehtävät,kuten haen ruokaa itselleni, ja kyllä tv katon ja väliin netiskin,mutta se vain on niin helppoo olla tuolla peiton alla ,mulla on varmaan jokin syy olla siellä ja antaa olla itsensä nyt vähän heikko ,,mulla on suruu,,menetystä perheessä,,,tässä vielä kaksi viikkoo sitten olin hyvinkin kiinni normissa elämässä......on meitä et ole yksin,,lohduttakaa toisiamme,,vaikka näin netin kautta,,sekin olis jotaan,,,
ulos kävelemään,minulta löydettiin vakava ruumiillinen sairaus,ja leikattiin,Ajatukset meinaavat pyöriä vaan sairaudessa,Ainut mikä on helpottanut on lenkille lähtö,tai tavata ystäviä,Tsemppiä sinulle
Yö oli "koiranunta",heräsin kun sydän hakkasi hurjia kierroksia,sitä jatkui jokusen aikaa.Ajatukset tuskaisia,lopulta kyyneleet valuivat.Heräsin monesti ja yritin ikäänkuin korjata muistiani.Edessä lääkärissä käynti...ja sekin hävettää.Enhän ole mielestäni sairas mutten ole työkykyinenkään,nyt.Pää painaa kolminkertaisesti enemmän,selässä,rinnassa kipeitä paikkoja.Aivan kuin olisi hakattu ja muistikin pahasti pätkii.Olo on vajaa...ajatukset hitaita,mihinkään en haluaisi lähteä.Tuntuu,ettei tuolla ulkona ole edes turvallista.Pelkään olla ihmisten ilmoilla,muilla tuntuu olevan homma hanskassa mulla hukassa.Kun itse on sellaisessa shokkivaiheessa ei haluaisi kuullakaan toisten ihmisten positiivista jutustelua ja huomata toisten jaksavan vaikka minkälaisessa oravanpyörässä.Siitäkin jo syyllistää itseänsä,kuinka olen näin jaksamaton...
kanssa-ystävät-toverit ! Kiitos ihanista, tukevista, helpottavista (?) vastauksista, todella monipuolista ajattelua sain !
Kylläpä, siinä taisi olla jokin itu, että eilisen makasin (pidin sänkyä selässä :-) !, sillä tämä päivä on jo parempi. Eiköhän minunkin jo pitäisi psyykevaivaisen vuoristoratailmiö muistaa. Pohjapäivän jälkeen tullee tavallinen päivä taas, sillä minulla henk.koht. ei liian vauhdin puolellekaan mene.
Oli tosiaan ihania teitin jutut ja kommentit, neuvot. Huumoriakin kaiken keskellä, rakastan huumoria! Mä olen "vanha", parkkiintunut masis-ahdis-pakko-potilas, jolla ssri:kin menee ja auttaa; lähes kaikki avut on koettu ja kokeiltu. Kyllä, olen saanut apua, ei mikään ole ollut turhaa, terapia ja lääkityskokeilut; oireenikin ovat elämän saatossa vähän muuttuneet. Mielestäni elän "tämän kanssa voi ja pitää oppia elämään" -vaihetta! Olen sillei hyvässä jamassa, että just eläkeputkeen päässyt (jo!), en koe oravanpyörää ja työelämää kaipaavani; töissäkin, tietty, herkillä ihmisillä aina aikas ponnistelut jokaisessa päivässä, joskus pärjäämistäkin kyllä. Joku mietti, oonko sinkku. Juu, sellane oon, ja ymmärrän, että läheisten ihmisten ja rakkauden puute vie monttuun myös tai estää inspiksiä ja toimimisen iloa. En sano tätä itsesäälisesti, mutta tiedän vain kokemuksesta, että rakkaus kummasti voimistaa, eheyttää ja parantaa! Mutta sinkuksi jäänemme just siksi, että pelkäämme kuollaksemme rakkauden loppumista eli hylätyksi tulemista. - Tuli puhelu.... Hei vaan :-).