Naapureiden kuuleminen - tarviiko myös puolison nimen?

Olemme rakentamassa kaava-alueen ulkopuolelle ja tarvimme suunnitelutarveratkaisun ja siihen tietenkin naapureiden kuulemisen. Kävimme kaupungin talolla kyselemässä tähän liittyvästä käytännöstä, kuinka toimia... Tarkistimme rajanaapurit, jotka tulee kuulla. Naapureita oli neljä, yksi perikunta (neljä henkilöä), yksi yksittäinen hlö ja kaksi pariskuntaa (joidenka molempien nimissä tontti oli). Kysyin virkamieheltä, pitääkö nämä kaikki henkilöt kuulla. Sain vastaukseksi, että riittää kun on yksi nimi / tila. No, näine hyvine kiersin naapurit ja tomitin paperit kaupungin talolle. Seuraavaana päivänä tuli soitto, että voi että kun näissä papereissa tulisi olla KAIKKIEN nimet... Sanoin että minulle oli juuri kerrottu päinvastaista, ei kuulemma ole mahdollista... Sanottiin vaan että yleensä rakentajilla on muka lupien kanssa niin kiire ettei ne kuuntele mitä niille sanotaan. Joopa joo... Ihmettelen vaan että mikä on oikea käytäntö, miten muilla on ollut?
163026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Selvää on, että se vaiva, jonka joudut näkemään hankkiaksesi kaikkien naapureiden nimet papereihin on täysin marginaalista verttuna siihen, että allekirjoittamattomat puolisot mahdollisesti myöhemmin valittavat jostain asiasta projektissasi. Hattu vaan käteen ja kohteliaimmin pyytämään puuttuvat nimet papereihin.

Äänestä
  • Rakennusluvasta ja rakentamisesta voi valittaa, vaikka olisi allekirjoituksellaan myöntänyt nähneensä naapurin suunnitelmat. Toki psykologinen kynny on korkeampi.

    Äänestä

ei niitä kuunnella tarvitse!! Perikunnalta on riittänyt hoitajan nimi. Aina ei riitä.

Äänestä

Kyllä pitäisi riittää, jos paperissa on tilan/tontin haltijan osalta yksi nimi; nimi jonka kirjoittajalla on nimenkirjoitusoikeus. Kysyitkö, että kenen nimi puuttuu?

Äänestä
  • Nimet pitää olla kaikilta, niin puolisoilta kuin kaikilta perikunnan jäseniltäkin.

    Äänestä

  • Onko naapureilla yleensä mitään sanomista jos rakennustarkastaja hyväksyy hullunkin ratkaisun ja kaikki naapurit valittaisi

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    Onko naapureilla yleensä mitään sanomista jos rakennustarkastaja hyväksyy hullunkin ratkaisun ja kaikki naapurit valittaisi

    laillinen valituoikeus.

    Äänestä

Nimen tarkoitus on todistaa, että tontin omistaja on saanut esittämäsi paperit tiedoksi, ja että hänellä on ollut mahdollisuus esittää niihin huomautuksia.

Meillä riitti Helsingissä yksi nimi.

Mutta, rakennusvalvonnan kanssa on hankala lähteä kinaamaan. Hae nimet tai anna rakennusvalvonnan hoitaa kuuleminen.

Äänestä

nimet hakea, meillä sattui rajanaapureissa olemaan kolme perikuntaa ja niihin kuuluvat ihmiset ympäri suomea. Aikaa kului ihan jonkin verran, ennekuin kirjeet oli kiertäny kaikki. Mutta kuten joku tuossa jo kirjoittikin, lienee pienempi vaiva kuin selvitellä myöhemmin mahdollisia valituksia..

Äänestä
  • Niin, kaippa ne kaikkien nimet pitää olla... Se ei harmita niinkään paljoa, että joudun hakeen suunnitelutarveratkaisua varten vielä uudestaan nimiä, eikä sekään, että joudumme vielä kertaallaan kiertään kaikki läpi rakennuslupia varten, vaan se harmittaa, ettei asiasta kerrottu oikein heti ensin ja jälkeenpäinkin vain yritettiin meitä syytellä, ettei olla kuunneltu kunnolla. prkl. Vihreä olen rakentamisen suhteen, mutten sentään tyhmä.

    Äänestä

  • Antsu134 kirjoitti:

    Niin, kaippa ne kaikkien nimet pitää olla... Se ei harmita niinkään paljoa, että joudun hakeen suunnitelutarveratkaisua varten vielä uudestaan nimiä, eikä sekään, että joudumme vielä kertaallaan kiertään kaikki läpi rakennuslupia varten, vaan se harmittaa, ettei asiasta kerrottu oikein heti ensin ja jälkeenpäinkin vain yritettiin meitä syytellä, ettei olla kuunneltu kunnolla. prkl. Vihreä olen rakentamisen suhteen, mutten sentään tyhmä.

    Kenenkään ei tarvitse kirjoitella yhtään mitään,
    ei edes nimeään, mihinkään paperiin, mitä joku
    tulee tyrkyttämään.

    Äänestä

...ei tarvitse edes kuulla. Lain mukaan hanke pitää saattaa naapureitten tietoon, ja silloin ei tarvitse kuulemispaperiin kaikkien nimiä. Muunlainen tulkinta rakennusvalvonnan taholta on tarpeetonta "simputtamista" - hallintolaissa kiellettyä kaiken lisäksi.

Äänestä
  • sivuillaan kuulemisen ja tiedottamisen eron:

    -jos hanke on kaavan ja rakennusjärjestyksen mukainen riittää tiedottaminen
    -muuten tarvitaan kuuleminen
    -molemmat voi tehdä samalla kaavakkeella

    Äänestä

haja-asutusalueella. Ensin suunnittelutarveratkaisuun haettiin kaikkien raja-naapureiden nimet. 1/naapuri riitti. Kun suunnittelutarveratkaisu hyväksyttynä saatiin, niin samanlaisiin lappuihin haettiin uudestaan nimet. Nyt rakennuslupahakemusta varten.

Täytyy todeta että näitä lippuja ja lappuja kuntaan yhtenä - kolmena kappaleena täytellään riittävä määrä. En tiedä onko kyseessä todellinen tarve vai silkka simputus. Mutta menepä valittamaan tai erehdyppä puolella sanalla arvostelemaan menettelyä....

Äänestä

Onko naapureiden kuulemisella mitään merkitystä jos rakennustarkastaj hyväkssyy hullunkin tatkaisun ja naapurit vastustaa

Äänestä
  • ihminen ja erehtyväinen, siksi päätöksistä on normaali valitusoikeus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Antsu134 kirjoitti:

Olemme rakentamassa kaava-alueen ulkopuolelle ja tarvimme suunnitelutarveratkaisun ja siihen tietenkin naapureiden kuulemisen. Kävimme kaupungin talolla kyselemässä tähän liittyvästä käytännöstä, kuinka toimia... Tarkistimme rajanaapurit, jotka tulee kuulla. Naapureita oli neljä, yksi perikunta (neljä henkilöä), yksi yksittäinen hlö ja kaksi pariskuntaa (joidenka molempien nimissä tontti oli). Kysyin virkamieheltä, pitääkö nämä kaikki henkilöt kuulla. Sain vastaukseksi, että riittää kun on yksi nimi / tila. No, näine hyvine kiersin naapurit ja tomitin paperit kaupungin talolle. Seuraavaana päivänä tuli soitto, että voi että kun näissä papereissa tulisi olla KAIKKIEN nimet... Sanoin että minulle oli juuri kerrottu päinvastaista, ei kuulemma ole mahdollista... Sanottiin vaan että yleensä rakentajilla on muka lupien kanssa niin kiire ettei ne kuuntele mitä niille sanotaan. Joopa joo... Ihmettelen vaan että mikä on oikea käytäntö, miten muilla on ollut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu