Olen seurustellut pitkään alkoholistin kanssa, olen 23 vuotias nainen.
Viimeiset pari vuotta suhteemme on mennyt ihan päivn helvettiä puolisoni juomisen takia. Hän on juonut päivittäin. Ja siinä ohessa ne perusjutut, joita alkoholismiin yleensä kuuluu: esim. jatkuva valehtelu ja lupausten rikkominen, haukkuminen, syyttäminen, toisen kunnioittamattomuus ja välinpitämättömyys kaikesta muusta paitsi alkoholista.. jne jne.
Minä olen kestänyt väkisin kaiken vaikkei pitkään aikaan ole enää jaksanut ollenkaan. Olemme olleet useasti erossa ja silti olen aina ottanut hänet takaisin.
Nyt hän kaksi viikkoa sitten hakeutui itse vapaaehtoisesti hoitoon. Sanoi menevänsä sinne siksi että meidän suhteemme toimisi paremmin. (Olinhan useasti uhannut jättää hänet lopullisesti). Olin iloinen kun kuulin, että hän menee hoitoon, haluan todella että hän paranee. Nyt kuitenkin kun olen saanut olla yksin ja rauhassa, olen alkanut miettimään että olisin onnellisempi ilman häntä. Ja kun mietin aikaa taaksepäin, niin on totta että en edes muista milloin olisin viimeksi rakastanut puolisoani enemmän kuin vihannut häntä hänen juomisensa takia. Ja tajusin että minulla ei enää ole mitään mielenkiintoa olla miehen kanssa. En näe meille yhteistä tulevaisuutta.
Mutta onko väärin jättää hänet nyt, juuri kun hän on pääsemässä jaloilleen ja eroon juomisesta? Toisaalta en haluaisi seurustella vain sen takia. Sehän olisi valehtelua itselle ja muille. Mutta tiedän että jos nyt jätän hänet, niin juominen alkaa taas..
Viimeiset pari vuotta suhteemme on mennyt ihan päivn helvettiä puolisoni juomisen takia. Hän on juonut päivittäin. Ja siinä ohessa ne perusjutut, joita alkoholismiin yleensä kuuluu: esim. jatkuva valehtelu ja lupausten rikkominen, haukkuminen, syyttäminen, toisen kunnioittamattomuus ja välinpitämättömyys kaikesta muusta paitsi alkoholista.. jne jne.
Minä olen kestänyt väkisin kaiken vaikkei pitkään aikaan ole enää jaksanut ollenkaan. Olemme olleet useasti erossa ja silti olen aina ottanut hänet takaisin.
Nyt hän kaksi viikkoa sitten hakeutui itse vapaaehtoisesti hoitoon. Sanoi menevänsä sinne siksi että meidän suhteemme toimisi paremmin. (Olinhan useasti uhannut jättää hänet lopullisesti). Olin iloinen kun kuulin, että hän menee hoitoon, haluan todella että hän paranee. Nyt kuitenkin kun olen saanut olla yksin ja rauhassa, olen alkanut miettimään että olisin onnellisempi ilman häntä. Ja kun mietin aikaa taaksepäin, niin on totta että en edes muista milloin olisin viimeksi rakastanut puolisoani enemmän kuin vihannut häntä hänen juomisensa takia. Ja tajusin että minulla ei enää ole mitään mielenkiintoa olla miehen kanssa. En näe meille yhteistä tulevaisuutta.
Mutta onko väärin jättää hänet nyt, juuri kun hän on pääsemässä jaloilleen ja eroon juomisesta? Toisaalta en haluaisi seurustella vain sen takia. Sehän olisi valehtelua itselle ja muille. Mutta tiedän että jos nyt jätän hänet, niin juominen alkaa taas..
Vastaukset 21
Vanhimmat
Et ole kenenkään pelastusrengas.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000024246754
Toistoa?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000024290631
Olipa niin tuttua tekstiä, että huhhuijakkaa. Juuri tuohon alkoholisti pyrkii, syyllistämiseen ja säälin hakemiseen. Lopulta huomaat olevasi hänen kanssaan pelkästä säälistä, kuten itsellenikin kävi. Toisaalta en osaa antaa mitään neuvoa, koska itsekin olen nyt vähän sekavissa tunnelmissa alkoholistimieheni vuoksi. Voimia sulle...
Kiitos N 76, voimia myös sinulle! Kävin lukemassa juttusi täysin tuttua asiaa näyttää tosiaan olevan. En minäkään osaa ikävä kyllä sinua mitenkään neuvoa, kun en tiedä omaakaan tilannettani varmaksi.
Minusta tuntuu juuri siltä että mikäli jatkan suhdetta, niin se johtuisi pelkästä säälistä. En vaan jotenkin jaksaisi olla täydellä sydämelläni mukana hommassa. Jotenkin tuntuu että olen jo antanut kaikkeni ja enemmänkin ja saanut palkaksi vain rikkinäisen sielun ja hirveän masennuksen.
Tuossa äsken ehdotettiin, että tarvitsen aikaa pohtia tunteitani. En vaan enää jaksaisi sitäkään. On niin tyhjä olo ja en haluaisi kaivaa kaikkea tapahtunutta mieleeni uudestaan. Se tuottaa liikaa tuskaa. Tuntuisi paremmalta antaa kaiken vaan olla ja luovuttaa. Lakata välittämästä toisen tekemisistä ja jättää hänet selviämään yksin omista asioistaan. Se vaan tuntuu kaiken jälkeenkin niin pahalta. Vai johtuuko tämä tunne nimenomaan siitä, että olen alkoholistin läheinen ja itselleni on kehittynyt jonkinlainen läheisriippuvuus tms.? En tiedä. En tiedä olisiko väärin ajatella kerrankin itsekkäästi ja yksinkertaisesti heittää hänet ulos? Vai pitäisikö vielä antaa aikaa nyt kun hän olisi viimeinkin pääsemässä jaloilleen(Ehkä!!)? Tosin sekin tuntuisi epäreilulta, kun en kerran olisi täydellä sydämelläni mukana..
alkoholia?
tiedän mitä se on.Valheellista elämää,sitä alkaa inhoamaan,ja halveksimaan puolisoaan,ja senjälkeen elämään säälistä.Ei kannata omaa elämäänsä pilata,se ei ole sinun syysi,jos miehesi alkaa juomaan.Alkoholisti itsesäälissään keksii aina syyn ryyppäämiseen,
siis itse käytän alkoholia silloin tällöin viikonloppuisin, jos menen esimerkiksi kaverini juhliin tms. Ja aina se on jäänyt siihen yhteen iltaan se juominen.
kohta olet alkoholisti ja syvällä suossa. Oikeasti olet kun ryypiskelet. Harva sitä osaa kohtuudella ottaa. Viina vie viisankin. Suomessa on 70%:lla aikuisväestöstä alkoholi-ongelma.
ei aiheuta alkoholismia. Alkoholiongelma aiheuttaa juomista. Ja tässä keskustelussahan oli kyse ihan muusta kuin siitä että osaanko minä ottaa kohtuudella vai en..
Itse olen ollut käyttämättä alkoholia viime kesästä alkaen. Jotenkin vaan en pysty enää itse nauttimaan siitä.
siinä menee vain oma elämä.Lupauksia,lupauksia.itsesääliä.Meillä on vain yks elämä ja se on aika lyhyt.Ei sitä kannata istua baareissa on muutaki katsomista.Säälimällä ei viina hommia parannella vaan pahennetaan,annetaan lupa juoda.Isekkin otan mutta harvoin,eikä se häiritse muita harrastuksia.Kyllä jokainen on vastuussa itsestään.Apua toki pitää antaa,mutta ei itseä uhrata.
Hyvin tärkeää tässä tilantessa on AIKA ja kärsivällisyys. Älä toimi hätiköiden. Hyvä kun olet ottanut etäisyyttä. Tunnustele oikeita tunteitasi. Anna miehellesi mahdollisuus. Näe hänet raittiina ja opi luottaan. Katso löydätkö miehestäsi sen ihmisen johon olet joskus rakastunut. Älä takerru vaan tue!!
Aika tekee tehtävänsä! Usko pois.
No jaa, aluksi sanoit seurustelleesi, sitten että hän on puolisosi eli olette naimisissa.
Vaikkakin olen varma että tämä on taaskin provo niin vastaanpa kuitenkin jotain:
Olet ilmeisesti aloittanut "suhteen" ihan pentuna, nuori olet vieläkin. Olette olleet "erossa", kuitenkin aina palanneet yhteen, ukkeli on mennyt hoitoon, sua patittaa koko äijä, sinä haluat jättää, ukkeli ei halua jättää sinua. Tossa yhteenveto.
Vanha suomalainen sanonta: "Auta miestä mäessä, älä mäen alla". Voithan sä aina jättää ukkelin, ei jonkun kanssa styylaamiseen ole olemassa muita pakotteita kuin omat fiiliksesi. Mutta jätä silleen että se on reilua kaikille. Oikeastikkin on olemassa toimivia "ystäviä ollaan edelleen"- eroja. Pähtäilet asiaa, siis pidät kuitenkin ukkelista vaikka oikein isosti kerroit "vihaavasi" häntä.
ÖÖÖ.. No mitä ihmettä kyselet neuvoja jostain puliukkojen- pulinapalstalta? Tällaisia asioita varten on olemassa ties mitä avioliitto neuvontoja ja ja kaikenlaisia yhteiskunnan tai ties minkä kirkon tarjoamia palveluita. Susipari on terveydenhoito asioissa ja muissakin yhteiskunnan palveluissa ihan tasavertaisessa asemassa kirkossa vihittyjenkin kanssa.
Jos aiot ukon jättää, nin oma asiasi miten ja millä aikataululla sen teet. Vaan kannattaa kyllä olla yhteyksissä jonnekin viralliseen instanssiin ja vähän puhua asioista, se tekee hyvää sinullekin. Ehkä ei jää mieltä kaivelemaan sitten joskus se että "tuonkin ihmisen hylkäsin".
Ai juu se on tärkeää että käytte yhdessä asiat läpi. Silloin saa itkeäkkin.
Linkkejä( osa sopii sulle, osa on mitä lie. LUeskele ja mieti ennen kuin alat sekoamaan ajatuksinesi:
http://www.terveys2015.fi/linkit-alkoholi.html
Ja sitten on nämät alkkisten omat saiti, niistä saitkin jo varmaan tietoja aikaisemmista vastauksista. Mielestäni oikea osoitteesi on jossain perheasiain-, avioliitto-, tai mielenterveys keskuksessa.
Hyvää keskiviikkoa noin muuten.
puolisolla että olisimme naimisissa. Olemme avoliitossa. En edes jaksa vastata mihinkään provo epäilyihin. Mutta sellainen tämä ei todellakaan ole.
Mutta takerrun nyt tähän kun sanoit että jätä mies niin että se on reilua kaikille. No mikä sitten on reilua kaikille? Sitä tässä juuri olen yrittänyt selvittää..
Oma esimerkkini ei ole aivan samanlainen, mutta viha/rakkausjutusta siinäkin oli kysymys.
Eli kutakuinkin sinun ikäinen olin minäkin, kun aloin seurustelemaan erään miehen kanssa. Alku oli lupaava ja ajan kanssa sitten muutettiin yhteen.
Vasta yhteen muuttomme jälkeen mies alkoi esitellä väkivaltaista luonnettaan. Ensin oli ’vain” henkistä väkivaltaa,mutta pikkuhiljaa alkoi tulla pientä muksimista, kunnes mopo karkasi kokonaan ja sain tuntea nahoissani, mitä on elää ja asua väkivaltaisen miehen kanssa. Alkoholi oli hänellä aina kuvassa mukana, ja seuraavana päivänä anteeksipyynnöt ja minun anteeksiantoni. Valehtelua lisäksi.
Olin ihan rikki, mutta en uskaltanut/älynnyt lähteä suhteesta pois. En ollut kenellekään tästä kertonut. Viisi vuotta sitä kestin, kunnes olin ihan loppu ja sain vihdoin irrottauduttua suhteesta. Hän sitten yritti inuta vielä takaisin, mutta onnekseni en enää lähtenyt niihin hippoihin.
Sanon vaan, että elämäni viisaimpia tekoja oli, kun vihdoin älysin, että on lähdettävä.
En kehoita sinua samaa tekemään, mutta olet vielä nuori ja suosittelen katselemaan vähän laveammin elämää. Kaikke vielä ehtii ja kannattaa....
Onnea päätöksellesi, mikä se sitten onkaan.
SS 48 v.
Kirjoitit:
''Mutta onko väärin jättää hänet nyt, juuri kun hän on pääsemässä jaloilleen ja eroon juomisesta?''
Ajatteliko hän sinun tunteitasi juodessaan, valehdellessaan, haukkuessaan, syyttäessään, jne.?
Pääseekö hän nyt jaloilleen ja eroon juomisesta?
Valitan, epäilen, ettei niin tule vielä käymään.
Olet väsynyt ja masentunut tilanteeseen.
Et ole hänen hoitajansa, et ole hänestä vastuussa.
Hän on pilannut elämästäsi ainakin 2 vuotta, luultavimmin enemmänkin. Hän tulee mahdollisesti pilaamaan monta lisävuotta.
Säälistä ei kannata jäädä.
Unohda itsesyytökset ja tee ratkaisusi itseäsi ajatellen, itseäsi kunnioittaen!
Senverran rankalta avopuolisosi juominen vaikuttaa, että toipumiseen menee aikaa, mikäli hän todella yrittää muutosta elämäänsä. Tuo toipumisaika voi olla uusi 'helvetti' sinulle.
Näin olen lukenut tältä palstalta.
Jos eroatte ja hän alkaa juomaan, hän varmasti syyttää sinua. Jos jatkatte ja hän alkaa juomaan, hän varmasti syyttää sinua.
Jokainen päättää omasta elämästään.
Kaikkea hyvää jatkossa!
Jätin miehen puoli tuntia sitten. Puhelimessa. Ei ollut tarkoitus vaan piti mennä huomenna käymään ja tehdä se kasvotusten. Mutta kun soitin hänelle kertoakseni että tulen huomenna käymään, niin sanat vain karkasivat suustani. Sitten annoinkin tulla kaikki kerralla.
Mies jankkasi ja jankkasi ja sanoi että ei halua erota ja että ei ainakaan tavaroitaan halua viedä vielä pois ja että osoitettaan ei ainakaan muuta.
Vastasin vaan kaikkeen että ei käy. Niin pahalta kuin se tuntuikin niin sanoin että tavarat ja kaikki lähtee ja suhde on ohi. Lopulta hän uskoi. (Ainakin luulisin.)
Nyt pelottaa. Ei tunnu ollenkaan todelliselta se mitä sanoin ja pelkään jatkuvasti että jokin menee vielä pieleen.
Soitin äsken ystävälleni ja pyysin häntä tulemaan huomenna kanssani pakkaamaan miehen tavaroita. (Päätin että on parempi etten mene huomenna ollenkaan, niin mies uskoo ehkä paremmin että olen tosissani ja saa myös aikaa ajatella asioita ennen kuin kohtaa minut jälleen.) Ystävä sanoi että ei ehdi ja se masentaa vielä enemmän. Ja alakuloinen olo. Todella alakuloinen. Pelkään itseni puolesta ja myös miehen puolesta. Sitä mihin kaikki johtaa. Tiedän miten paljon häneen sattuu tällä hetkellä. Ja vaikka luulin että itselleni jäisi hyvä mieli niin ei niin käynyt. Pelkään muiden suhtautumista asiaan. Ystävieni ja äitini ja miehen vanhempien. Tuntuu siltä että kohta herään ja huomaan puhelun olleen vain unta. Ei ole ollenkaan todellinen olo. Pitäisi mennä nukkumaankin mutta en vain pysty. Ja pelkään huomista.
nyt kaikilla osapuolilla on mahdollisuus parempaan elämään ihan aikuisten oikeasti, heti huomisesta alkaen.
''Pelkään muiden suhtautumista asiaan. Ystävieni ja äitini ja miehen vanhempien.''
Älä pelkää, äläkä välitä.
Voit varmaan puhua äitisi kanssa asiasta, ja ehkä voit myös puhua miehen vanhempien kanssa ja kertoa, millaista elämä on ollut.
Et tietenkään ole kenellekään selitysvelvollinen, elät ihan itse omaa elämääsi ja teet omat ratkaisusi.
Toivottavasti avomiehesi ei ole väkivaltainen.
Jos sellaisia piirteitä on, ole äärimmäisen varovainen.
Oletan, että asunto on sinun, joten sinä jäät sinne. Olette kertomasi mukaan aiemminkin asuneet erossa.
Älä anna kenenkään puhua itseäsi ympäri, ei säälillä, ei millään. Pidä pääsi.
Anna itsellesi aikaa toipua ja miettiä tulevaa.
Jos et voi puhua läheisten ihmisten kanssa asiasta, mene vaikka terveyskeskukseen juttelemaan, jos tuntuu, että tarvitset itse apua ja tukea.
On olemassa Al-Anon, alkoholistien läheisille.
Itsellä ei ole kokemusta. Netistä löytyy tietoa, jos kiinnostaa.
Kirjoita vaikka tänne, jos siltä tuntuu.
päätöksiä hänen puolesta pysty pitämään.Toisen kunnioittaminen ei kuulu tuon veijarin hyveisiin.Olet nuori ja älä jää kenenkään lähihoitajaksi.Oikeilla MIEHILLÄ on selkärankaa olla juomatta jos se häiritsee parisuhdetta.Hyysäämällä annat vain pojanmolikalle tilaa juoda.Fiksusti alkoakäyttäviä nuoria miehiä on pilvinpimein.Jos itse ryyppäät niin se on eri asia.
Onko näin hyvä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000024355385