Jännittäjän työnteko

Parista työpaikasta(joista toinen juuri kauppa) olen lähtenyt kesken päivän lopullisesti pois ensimmäisten päivien aikana ihan pelkästään jännittämisen vuoksi. Eikä ollut kyse 'vain' mistään punastumisesta, vaan ihan kokonaisvaltaisesti itsekontrollin menettämisestä. Molempiin paikkoihin taisi jäädä työvaattetkin ja kaikki, ei oikein tehnyt mieli myöhemmin palata takaisin. Nyt vanhempana olen ottanut aina uusiin töihin mennessä sellaisen 'hällä väliä'-asenteen eli en ota mitään turhaa stressiä siitä pärjäänkö töissä vai en ja tällä asenteella se turha jännityskin on jäänyt pois ja pystyin olemaan 'jopa' vuoden samassa paikassa töissä, mitä en nuorempana ikinä olisi uskonut pystyväni juuri jännityksen vuoksi. Ja tämäkin työsuhde loppui muista syistä, kuin jännittämisen vuoksi. Asiakaspalvelutöihin en usko kuitenkaan koskaan haluavani, mutta kyllä nykyisin 'pienen pakon' edessä pystyisin niissäkin töissä olemaan. Opiskelujen aloittaminen ei kuitenkaan tule ikinä kysymykseen juuri tämän jännityksen vuoksi. Kahdesti sitä on tullut kokeiltua, mutta se olosuhteet ovat vielä pahempia, kuin missään työpaikassa.

.. olen asiakaspalvelussa ja jäänitän kyllä. Kärsin myös paniikkihäiriöstä. Joskun on ollut pakko nousta vaan kesken palvelutilanteen ylös tuloista ja lähteä muka käymään esim. takahuoneessa. Olen kerran ollut tämän vaivan takia pari kuukautta saikulla myös. Nyt syön lääkkeitä ja ihan suht hyvin menee - välillä paremmin, välillä huonommin!

Mulla on ollut paniikkihäiriö 25 vuotta ja lisäksi olen hirveä jännittäjä, punastuja ja kärsin ahdistuneisuushäiriöstä. Olen ollut noin 16-vuotta yhteensä kahdessa erittäin isossa firmassa, joudun vetämään palaverit, kouluttamaan isojakin johtajia, olemaan puheenjohtajana firmojen yhteistyöpalavereissa ja joskus mitetin MITEN IHMEESSÄ olen tällaiseen tilanteeseen joutunutkaan..... kun aloitin urani, olin ihan paniikissa kokouksissa, jännitin ruokalassa yörtymiseen asti, kun väkeä saattoi olla 500 paikalla yhtäaikaa. Oli esim. tosi vaikea kävellä suuren ruokasalin poikki tarjotin kädessä. Jatkuva pelko mokaamisesta.

Mutta jostain kumman syystä sitten ajauduin vääjäämättä vuosien varrella yhä vaatiimpiin tehtäviin ja nyt tosiaan joudun vaikka mihin tilanteisiin...järkkyä !!

paineita kyllä on, on paljon työkavereita ja oma pursuava käytös joskus huolestuttaa..en ole kaavoihin kangistuja. Saatan sanoa aina jotakin ja sitten mietin, miten se käsitettiin..eli pulppuava ihminen. Mut so what...anti mennä :)))))

Olen opettaja...opetan aikuisia ihmisiä

opiskelija. amiksessa pystyy just ja just olee ku on nii paljo käytäntöö. teoria ei passaa mulle, punastelut vaivaa. en lukioon pystyny ku olin nii kusessa.

En ole ollut "oikeissa töissä", olen ollut vain työvoimatoimistosta harjoittelijana.

Toisessa paikassa työni oli pääasiassa yksinäistä ja siitä selvisin ihan hyvin. Kyseinen paikka oli sellainen työpajatyyppinen, jossa oli erilaisista syistä työttömiä henkilöitä. Pidin siellä olemisesta ja yksinäinen puurtaminen sopi minulle hyvin. Joskus harvoin asiakkaat kyselivät neuvoja minultakin, mutta sitä en jännittänyt niin paljon kuin muita ihmiskontakteja. Työkavereille en puhunut mitään oma-aloitteisesti.

Lisäksi olen ollut parissa sosiaalialan paikassa. Tässä oli sama juttu, että asiakkaita en kammoksunut, mutta työkavereita yms. kyllä hirmuisesti. Mietin jatkuvasti, että teenkö heidän mielestään jotain typerää tai mokaanko. Joskus mietin, että minusta on vain riesaa heille ja että en osaa mitään. Jännitin kauheasti työkavereita ja kun koko päivä oli sitten yhtä jännittämistä, niin väsyin siinä työssä kauheasti.
Tämä ala itse asiassa olisi sitä, mitä tykkäisin tehdä työkseni, koska se kuuluu haaveammatteihini, mutta mietin vain tuota jännittämistäni. Koska tässä työssä olisi tärkeää yhteistyö työkavereiden kanssa, niin tunnen, etten pärjää sen takia siellä. Vaikka asiakkaista tykkään, niin silti työ saa minut henkisesti uuvuksiin muiden jännittämisen takia. Sen takia olen päättänyt, että toistaiseksi en kykene tuolle alalle vaan olen keksinyt jotain muuta, mutta positiivisesti ajatellen ehkä joskus tulevaisuudessa olen tarpeeksi terve tällekin alalle.