Moi!
Haluaisin kovasti kissan mutta poikaystävä(avomieheni) on sitä kovasti vastaan. Se harmittaa minua kovasti sillä tunnen usein itseni yksinäiseksi kotona. Onko tälläinen kenellekkään tuttua?
Haluaisin kovasti kissan mutta poikaystävä(avomieheni) on sitä kovasti vastaan. Se harmittaa minua kovasti sillä tunnen usein itseni yksinäiseksi kotona. Onko tälläinen kenellekkään tuttua?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onneksi meillä molemmat on kissahulluja. Siitä on tosiaan paljon seuraa, nytkin istuu sylissä..
On hyvä suunnitella elävänsä kissan kanssa seuraavat 20 vuotta, jos ajattelee tuon viisaan eläimen ottamista. Parisuhteessa eläimen ottaminen tulisi olla myös yksimielinen päätös, mikäli haluaa välttää ongelmat tulevaisuudessa. Mieshän voisi esimerkiksi eläintä rääkkäämällä kiristää erinäisiä etuuksia itselleen.
Vaikka rakkaus ei ole katoava luonnonvara, on sen määrä toisinaan rajallinen, eikä välttämättä riitä sekä ihmiselle että eläimelle. Lapsen syntymä voi olla myös sellainen käännekohta, joka laittaa ajatukset uuteen järjestykseen. On perheitä missä kyllä silitetään eläimen päätä, mutta lapselle ei huomiota enää riitä.
Meillä nyt sentään poikaystävän kanssa ei ole yhteistä 20vuotta yhteis eloa edessä, joten ei hänen niin kauaa tarvitsisi kumpaakaan katsella :) Tiedän että päätös on kummankin, mutta se ei vain tunnu reilulta. Ja sehän tässä onkin ainut lohtu ettei me elellä yhdessä loppuelämäämme mm johtuen tuosta lapsi jutusta. Meillä on hiukka erilaiset tulevaisuuden näkymät. Hän kun ei halua lapsiakaan...
Ihmisen suhtautuminen eläimiin ja lapsiin paljastaa hyvin paljon hänen sisimmästään. Ellei ole saanut rakkautta, ei sitä voi myöskään voi muille jakaa. Elleivät kemiat parisuhteessa toimi näiltä osin, ei tulevaisuus kovin valoisalta voi näyttää. Mies voi roikkua epätyydyttävässä suhteessa vuoden tai kaksi. Nainen sen sijaan kärsii viisi tai jopa kuusikin vuotta ennen kun tunnustaa itselleen olleensa väärässä. Monet kyyneleet hän kissansa kylkeen tuona aikana ehtii itkeä.
Eläinrakkautta on myös se, ettei ota lainkaan lemmikkiä, kuten tuolla aiemmassa viestissä asia hienosti oivallettiin. Kiistojen välikappaleena oleminen voi olla eläimenkin psyykelle liikaa, vaikka joskus saisikin nauttia varsinaisista kissan päivistä. Miksi ei tässäkin tapauksessa voisi käyttää tervettä maalaisjärkeä ja tehdä sellaista ratkaisua, joka tuntuu sisimmässä oikealta?
ulkopuolisten päsmäröintiin toisten parisuhdeasioissa - mutta tämän kirjoituksen perusteella itse toimisin kuten oma sisin sanoo, jos on kerran selvää että nykyinen poikaystäväsi on jokatapauksessa lyhytkestoinen hyödyke :) Tuolla alempana nimierkki Surullinen etsii kotia rakkaalleen, allergian vuoksi, mitäs tuumit :)
Tämä asia tekee minut aivan epätoivoiseksi. Miten saisinkaan kerrottua poikaystävälleni kuinka tärkeä asia tämä olisi minulle...sydämmeni on aivan särkynyt :(
Muistelen kun ex-puolisoni oli sellainen, ei lapsia, ei eläimiä niin mä ajattelin että ei sitten miestäkään... heh...eli mies meni vaihtoon je toteutin omat unelmat ;)
Älä kiduttaa itseäsi tälläisellä jäykkiksellä vaan elä ja nauti elämästäsi , elät vaan kerran...
Koita pärjätä, ajattele tulevaisuutta ja tee päätökset sen mukaisesti =)
Heip
Tuttua, tuttua.
Mieheni väitti koko avioliiton ajan (13 v) olevansa allerginen kissoille. Kun päätin erota, otin välittömästi kissan. Ja mikä hassuinta: minähän sille kissalle olen vähäsen allerginen, eikä suinkaan mieheni, joka vaan eläin- ja lapsivihamielisenä miehenä ei halunnut kumpiakaan elämäänsä.
Voipi välillä käydä näin - ilmoitus eräästä lehdestä:
http://www.sunpoint.net/~freakboy/teksti05.jpg
En itse haluaisi valita miehen ja kissan väliltä, mutta mutta luonteesta riippuen taitaisin vaihtaa miestää ;)
Meille kissa tuli kun vahingossa. Olimme kylässä ja siellä oli luovutusikäinen kissanpentu ja ne halusi antaa sen meille. Mieheni sanoi, jos kissan hankitte niin minä lähden. Keskustelimme lasten kanssa ja päädyimme kissaan. Tästä on kulunut jo kuusi vuotta ja ukkokulta on vielä samassa osoitteessa. Hän silittelee ja lepertelee niille. Hnkkimme nääs kaverin sille eka kisulle. Otimme lasten kanssa riskin ja se kannatti.
Minä olen eläin ihminen mies ei. Mulla on (pikkuhiljaa 10;n yhteisen elin vuotemme aikana kertynyt) kuusi kissa ( oli parhaillaan lähes 20) kotona neljä koiraa ( sij. ja osa om. kolme lisää) ja vielä tulossa pari kotiin lisää, marsuja, kaneja, hampstereita, frettejä, lintuja... Kyllätuo aina uuden kaverin ilmestyissä ottaa pultit ja aina siinä välilläkin, mutta olen aina ystävällisesti antanut myös vaihtoehdon; muuta sitten pois jos ärsyttää, mutta täällä et eläimistä kiukkua. Häönellä olkoon oma (minun mielestä Helvetin ärsyttävä ja tuhra ja KALLIS) harrastuksensa. Enkä siitä valita.
Tässä yksi elävän elämän esimerkki.
Moi!
Kiitos kaikille jotka on vastannu tähän mennessä :) Tässä jutussa on sekin tai oikeastaan se suurin ongelma, johon poikaystäväni pystyy vetoamaan... Hän asui tässä asunnossa ensin ja on maksanut sellasen hyvin suuren etukäteis summan tästä asunnosta joten hän pystyy vetoamaan siihen...asunto on periaatteessa hänen ( joka saakin joskus itseni tuntemaan vain vierailijaksi ). Rakastan avomiestäni ja en voi tehdä hänelle sitä temppua että ottaisin kissan salaa sillä sen on oltava molempien hyväksymä päätös. Eli taitaa olla niin että minun on vain tyydyttävä kohtalooni... Mutta tiedän minä sentään sen että kyllä minä joskus vielä sen kissan saan kun ei enää asuta yhdessä ( ainakaan tässä asunnossa ;) Kyllä tämä tästä, ainakin toivon niin. Hyvää kevättä kaikille :)
Olen ollut joskus samanlaisessa tilanteessa kun asuin vanhempieni luona koton.Halusin seitsemän vuotiaasta asti kissaa,mutta sitä en ole saanut kolmeentoistavuoteen.Mutta nyt olen saamassa kun muutan toiseen asuntoon kundikaverini kanssa ja saan kissan kesän lopussa tai syksyllä.Stemppiä ja hyviä vointeja,että jaksat elää ilamn kisua,Tiedän kuinka rankkaa se on,joten suuret osanottoni.Ehkä joku päivä saat kisulin!!
T:henna