Voiko olla yhtäaikaa liika- ja vajisoireita? TSH oli helmikuussa 1,47.
Tänään otin ensin 7.15 50 mikrogrammaa tyroksiinia ja Somacin refluksiin. Lääkäri sanoi, että voi ottaa yhtäaikaa. 7.30 söin kaurapuuron ja hiukan hunajaa. Sitten luin lehtiä ja nukuin. Klo 9 piti juoda kupillinen kahvia, että virkistyy. Kahvi ei ole hyväksi refluksilleni. Koska oli nälkä, söin 2 ruisvoileipää juuston kanssa. 10.15 söin lounaaksi tarkoitetut lihapullat. klo 11 söin viilin ja vadelmia. Klo 12.15 söin sitten ne lounasperunat ja kastikkeen ja vadelmia jälkkäriksi. Nyt on ihan OK olo.
Eli syötättää ja nukuttaa. Eilen iltapäivällä nukuin vähän aikaa. Iltaisin oon joskus jo ennen kymmentä uninen.
Pään ja niskan särky lienee liikatoiminnan oire. Niska on aamulla ja joskus illallakin nukkumaan ruvetessa vapiseva ja heikon oloinen, päivällä ei niinkään. Sitä on vaikea saada rentoutumaan. Niskakivun aikaan on kummallinen olo, vähän niinkuin huono olo mutta ei kumminkaan ja sydämenlyönnit tuntuvat, mutta ei kovin tiheänä.
Aamulämmöt mulla ovat olleet 35,7 mutta päivällä 36,6. Eilen oli päivällä 36,0 ja tänään 35,7. Lämpöjä lienee turha mitata, koska olen kuullut, että ne eivät muutu lääkityksellä.
Pitääkö tosiaan tyroksiinihoidon aikana syödä enemmän kuin normaalisti? Voiko sallia liikaoireita (esim. päänsärkyä, sitä kun mulla ei koskaan ole ollut)hoidon aikana, vai pitääkö vielä vähentää lääkitystä? Nyt on lanneselkäkin ja lonkka ruveneet lääkityksen aikaan reistaamaan.
Sitten tärkeä kysymys: kuinka nopeasti lääkitystä saa vähentää? Vähensin 1/4 0.1 mg:n tabletista, kun ei ole enää niitä ihan alussa käyttämiäni 25 mikrogramman tabletteja, joita voi paremmin pienennellä. Kuinka tarkkaa se on?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Minullepa on lääkäri sanonut ettei somacia saa missään nimessä ottaa tyroksiinin kanssa. Tämän vuoksi vaihdettiin nexiumiin, jonka saa ottaa milloin vain.
Somac pitää ottaa TUNTI ennen aamiaista, muuten se ei auta...luepa vaikka se seloste mikä siinä mukana!!
Mielestäni teet todella hullusti jos vähennät lääkettä.
Mistähän se refluksi johtuu? Nieleksiä pitää kun ruoka tuntuisi nousevan ylös. Ei tule suuhun. Joskus aivastuttaa, ja sitten on kurkussa jotakin ikäänkuin liikaa. Sekin voi johtua refluksista. En ota jatkuvasti Somacia. En voi ottaa Rennietäkään moneen tuntiin tyroksiinin jälkeen. Nexiumia en ota mistään hinnasta, se huonontaa tilanteen. Illalla otan Gavisconia, aamulla ei voi ottaa.
Päänsärky on liikatoiminnan oire. Ei normaalisti juuri koskaan mulla särje päätä. Täytyy varmaan ottaa särkylääkettä.
Huomenna saan puhelinyhteyden lääkäriin, ja huhtikuussa olen menossa endokrinologille.
Alkoiko närästys samalla kun aloitit tyroksiinin?
Entä onko vatsaasi tähystetty, katsottu mistä vika johtuu?
Onko sinulle tehty sokerirasitusta tai mitattu sokereita muuten? Väsymys, nälätys ja päänsärky voi olla myös sokeritasapainon häiriöistä johtuva.
Toivottavasti et juo vaaleapaahtoista kahvia, se on rikkihappoa vatsalle, varsinkin tyroksiinin kanssa :( Tummapaahtoinen on vatsaystävällisempi ja tämän vuoksi eivät keskieurooppalaiset kärsi närästyksistä kuten me vaaleaa kahvia suosivat.
oli samanlaista refluksivaivaa, jolloin todettiin löysä läppä ja helikobakteeri. Heliko hoidettiin ja suoli tuli hyväksi: kun aiemmin oli nuoruudesta lähtien välillä pahoja ripuleita, niin helikohoidon jälkeen ei ole ollut. Refluksi tilanne meni vähitellen pois varovaisella syömisellä ja hoidolla niin, että söin ja join kahvia ihan normaalisti kevään- kesän-syksyn.
Närästystä = suuhun tuloa tai polttelua ei ole. Nyt lääkkeen aikana on taas pahentunut refluksi. Aloin lääkkeen joulkuun alussa ja refluksi on tullut sitten myöhemmin, ehkä kun lisäsin lääkettä. Joskus otan tyroksiinin puuron kanssa, ettei se ärsyttäisi. En jaksaisi ottaa sitä kovin aikaisin, jossakin ohjeessa sanotaan, että 10 min ennen aamuateriaa. Aamulla pitäisi olla pienessä liikkeessä seisaallaan, niin ei olisi otollista refluksille. Joudun olemaan ja makaamaan puoli-istuvassa asennossa (lehden luku ja uudelleen nukahtaminen) aamulla, kun en jaksa vielä istua. Siitä taas tulee selkä kipeäksi (yksi nikama nuljuu).
Sokerirasituksessa on todettu pitkittynyt aterianjälkeinen hypoglykemia, ja se on relatiivista tyyppiä, eli oireet tulevat jo aika korkeissa sokeripitoisuuksissa, mutta alemmissa kuin paastoarvo lähtiessä (silloin nälkä tuli 5:n paikkeilla ja muut oireet sydän- hermo- ym. 4,6:ssa). Voi olla, että tyroksiini, kun kiihdyttää aineenvaihduntaa, niin sokerista tulee puute, varsinkin aivoissa, jossa on todettu madaltunutta sokeriaineenvaihduntaa. Sieltä kai se nälkätunne muutenkin lähtee.
Oon ottanut särkylääkkeen ja nyt syönyt ruisleipää juustolla ja kahvia 1 kkp. Päänsärky on melkein poissa. Nukutti kovasti, mutta piristyin vähän, kun mietin miten selitän tilannettani endokrinologille sitten huhtikuussa. Kahvi on ihan tavallista normaalipaahtoa. Aiemmin iltapäivällä söin yhden appelsiinin. Maha on vielä ihan OK, ei ole sanonut vastalausetta appelsiinista eikä kahvista.
on vajisoire. Refluksi voisi johtua siitä, että maha tyhjenee liian hitaasti. Mahan supistelut ajavat sisältöä ylöspäin. Tyroksiini vaikuttaa mahan hapon ja pepsiinin eritykseen. Jos on hypotyreoosi, niiden eritys vähenee (rotilla) ja jos on liikaa tyroksiinia, niiden eritys lisääntyy. On vaikea sanoa, kummasta tässä on kysymys. Aikaisemmassa keskustelussa ("kumpaa on" nimim. nälätys) totesit, että ylämaha tupeksii joskus. Se voisi siis johtua vajiksesta. Ja jos ei happoa nouse ruokatorveen, happoa voisi olla vähän. Se taas viittaisi vajikseen. Paras tieto saataisiin tyroksiinin ym. verikokeilla.
Päänsärky voi johtua muuustakin.
Moi!
Mulla on alkanut tulee epäilys, et mun maha tyhjenis liian hitaasti. Usein on pienenkin ruokailun jälkeen sellanen olo kun olis tosi täynnä vielä tuntienkin jälkeen ja nielussa on sellanen täysi oli. Tiedätkö miten tutkitaan?