Uuvuin totaalisesti joulukuun alussa. Tähän vaikuttivat työpaikan ilmapiiri, perhe-elämäni ja pienen lapsen hoito, omistusasunnon osto remontti ja ystäväni yritystoiminnassa auttaminen. Näin ainakin itse asian ajattelen. Vai olenko vain muuten altis sairastumaan mieleltäni??? Toivon, että kohtalotoverit kirjoittaisitte omista vastaavista kokemuksistanne.
Alla tarinani:
Jätin viime vuoden (2006) alkupuolella vakituisen työpaikkani, jotta näkisin alaani myös toisesta näkövinkkelistä ja otin vastaan määräaikaisen työpaikan (vuoden kestävä pesti).
Työpaikan ilmapiiri ei ollut paremmasta päästä. Ensimmäisien kuukausien aikana kaksi henkilöä irtisanoitui ja yksi jäi äitiyslomalle. Minä päivystin toisten kesälomia, kun uutena en ollut oikeutettu kesälomiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin samalla nimikkeellä kuin minä palkattiin uusi henkilö. Hän itse kertoi minulle, että on johtajan vaimon hyvä ystävä ja ilmi tuli, että hän saa huomattavasti parempaa palkkaa kuin minä. Hän jopa itse kommentoi, että osaamistaan ei pidä myydä alihintaan.
Hakuprosessista kävi ilmi, että tälle nimenomaiselle henkilölle pomomme oli soittanut ja pyytänyt töihin. Hänen ei tarvinnut läpikäydä mitään erityistä hakumenettelyä.
Hän myös opiskeli vastavaa tutkintonimikettä kuin minulla on ja hänen lopputyönsä oli vielä kesken. Minä olin valmistunut jo kuusi vuotta sitten ja olin ollut alalla töissä nämä vuodet. Tähän liittyen hän ilmaisi, että pomo on luvannut hänelle palkankorotuksen, kun hän valmistuu ja lisäksi, että jos pomo haluaa jonkun pois tästä työyhteisöstä hän tulee sen myös tekemään tavalla tai toisella.
Keskustelin asiasta myös pomoni kanssa ja toin esille edellämainittuja asioita, mutta hän ei ollut tietääkseenkään palkkaerosta ja vastaili vain että onko näin, että ei hän vain tiedä jne...
Näistä asioista johtuen motivaatio työhön katosi aivan kokonaan. En yksinkertaisesti voi avata kyseisen työpaikan ovea.
Luottamus on mennyt työyhteisön tasa-arvoisuuten vaikka juuri tässä nimenomaisessa työyhteisössä tasa-arvoisuus on yksi toiminnan peruspilareista!
Tälläinen toiminta työpaikalla on kuitenkin suhteellisen yleistä, mutta mielestäni siihen pitäisi puuttua. Mutta millä keinoilla? En todellakaan ihmettele, jos ihmiset uupuvat ja masentuvat vastaavissa tilanteissa. Työntekijät antavat 110%:n panostukset, mutta vastapainoksi saavat epätasa-arvoista kohtelua....
Tämä kaikki tapahtui siis viime vuoden kuluessa. Nyt olen edelleen sairauslomalla, jota näillä näkymin kertyy ainakin 5 kk. Pitäisi vain koota itsensä ja uskoa itseensä edelleen... Miten se usko löytyy???
Terapiassa olen käynyt ja masennuslääkettä syön. Joskus tosin tuntuu, että voin paremmin ilman sitä (terapiaa ja lääkettä) ja joskus tuen tarve on taas aivan pakottava.
Ehkä se siitä ajan myötä korjaantuu.
Alla tarinani:
Jätin viime vuoden (2006) alkupuolella vakituisen työpaikkani, jotta näkisin alaani myös toisesta näkövinkkelistä ja otin vastaan määräaikaisen työpaikan (vuoden kestävä pesti).
Työpaikan ilmapiiri ei ollut paremmasta päästä. Ensimmäisien kuukausien aikana kaksi henkilöä irtisanoitui ja yksi jäi äitiyslomalle. Minä päivystin toisten kesälomia, kun uutena en ollut oikeutettu kesälomiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin samalla nimikkeellä kuin minä palkattiin uusi henkilö. Hän itse kertoi minulle, että on johtajan vaimon hyvä ystävä ja ilmi tuli, että hän saa huomattavasti parempaa palkkaa kuin minä. Hän jopa itse kommentoi, että osaamistaan ei pidä myydä alihintaan.
Hakuprosessista kävi ilmi, että tälle nimenomaiselle henkilölle pomomme oli soittanut ja pyytänyt töihin. Hänen ei tarvinnut läpikäydä mitään erityistä hakumenettelyä.
Hän myös opiskeli vastavaa tutkintonimikettä kuin minulla on ja hänen lopputyönsä oli vielä kesken. Minä olin valmistunut jo kuusi vuotta sitten ja olin ollut alalla töissä nämä vuodet. Tähän liittyen hän ilmaisi, että pomo on luvannut hänelle palkankorotuksen, kun hän valmistuu ja lisäksi, että jos pomo haluaa jonkun pois tästä työyhteisöstä hän tulee sen myös tekemään tavalla tai toisella.
Keskustelin asiasta myös pomoni kanssa ja toin esille edellämainittuja asioita, mutta hän ei ollut tietääkseenkään palkkaerosta ja vastaili vain että onko näin, että ei hän vain tiedä jne...
Näistä asioista johtuen motivaatio työhön katosi aivan kokonaan. En yksinkertaisesti voi avata kyseisen työpaikan ovea.
Luottamus on mennyt työyhteisön tasa-arvoisuuten vaikka juuri tässä nimenomaisessa työyhteisössä tasa-arvoisuus on yksi toiminnan peruspilareista!
Tälläinen toiminta työpaikalla on kuitenkin suhteellisen yleistä, mutta mielestäni siihen pitäisi puuttua. Mutta millä keinoilla? En todellakaan ihmettele, jos ihmiset uupuvat ja masentuvat vastaavissa tilanteissa. Työntekijät antavat 110%:n panostukset, mutta vastapainoksi saavat epätasa-arvoista kohtelua....
Tämä kaikki tapahtui siis viime vuoden kuluessa. Nyt olen edelleen sairauslomalla, jota näillä näkymin kertyy ainakin 5 kk. Pitäisi vain koota itsensä ja uskoa itseensä edelleen... Miten se usko löytyy???
Terapiassa olen käynyt ja masennuslääkettä syön. Joskus tosin tuntuu, että voin paremmin ilman sitä (terapiaa ja lääkettä) ja joskus tuen tarve on taas aivan pakottava.
Ehkä se siitä ajan myötä korjaantuu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onhan noissa kokemuksissasi jo ainesta masennukseen roppakaupalla. Hyvä, että olet hakeutunut hoitoon, mutta älä missään tapauksessa keskeytä niitä. 5 kuukautta toipumisessa ei ole mitenkään pitkä, joillakin saattaa mennä kevyesti vuosikin.
Lepoa, liikuntaa voimien mukaan, ehkä pieni ympäristön vaihdos, lomamatka tms. voisi olla paikallaan, jos siihen kykenet. Mitä tahansa, joka edes jollain tavalla pitää elämänsyrjässä kiinni. Et ota nyt mitään ylimääräistä, vaan keskityt omaan kuntoutumiseesi. Pienen lapsen vanhemmalle voi olla haasteellista, mutta puoliso toivon mukaan jaksaa ottaa myös vastuuta arjen pyörittämisessä.
Kontakteja ulkomaailmaan on hyvä ylläpitää, vaikka masikseen kuuluukin halu vetää vällyt niskaan ja jäädä sinne, eristäytyä ja vaan olla.
Aurinkoa harmauteen ja kaikkea hyvää sinulle!
Onpas sinulla rankka kokemus.
Näyttäisi että tuo toinen henkilö kiusaa sinua siellä työpaikalla, koska kokee asemansa uhatuksi tai tuntee olevansa huonompi, koska tutkinto puuttuu. Ilmeisesti siellä on myös pielessä ilmapiirissä, jotain kilpailua työpaikasta, mutta sinähän olet siellä toisaalta vain vuoden pestillä, mitä tuosta stressaat! Olet varmaan vain työvapaalla vanhasta paikastasi (Et kai irtisanoutunut?) ja palaat sitten takaisin yhtä kokemusta viisaampana.
Jos taas olet jo irtisanoutunut vanhasta työpaikastasi, niin siihen ehkä oli muitakin syitä kuin halu katsella alaa toisesta näkövinkkelistä? Usein on niin, että yhtä aikaa jos on liian monta muutostekijää aiheuttamassa stressiä, niin sen ei tarvitse olla suuri oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän.
Jos kuitenkin koet tuon toisen henkilön kiusaavan sinua, niin valita esimiehelle, työterveyslääkärille, työsuojeluvaltuutetulle ja työsuojelupiiriin. Kaikille näille. Saatat voittaa, mutta siitä tulee pitkä ja uuvuttava prosessi. Toinen vaihtoehto on unohtaa koko työpaikka ja keskittyä etsimään uusi ja mukavampi työ.
Olin itse vähän vastaavassa tilanteessa joskus ja päädyi tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kun olin päätökseni tehnyt, keskityin etsimään uusia työpaikkoja. Ei niitä tarvinnut kauaa hakea. Kävin työpaikkahaastattelussa mielisairaalasta, jossa olin burn outin ja vakavan masennuksen vuoksi. Salasin tietysti tämän asian haastattelijalta. En ole katunut, nyt menee tosi hyvin.