treenaus ja ikä

Kuulutan kokemuksia muilta 40 ikäisiltä vasta-alkajilta miten treenit sujuu?
Lajista viis kunhan on kamppailulaji.
Itse aloittanut 40 plussana HJJ:n ja on juuri sitä mitä odotinkin mutta vähän tuskaista välillä.
Vammoja tahtoo syntyä ja siitä tulee taukoja treeneihin.
Kyynärpäät kipeytyy painiharjoituksissa ja lukoissa, polvet kiertopotkuissa? ja olkapäätkin on rutissu.
:)
8757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

siinä mennään kun muutkin. Aloitin reilu kaksi vuotta sitten elämäni ensimmäistä kertaa kamppailulajin. Jokin "mielenhäiriö". Se sitten kyllä vei mennessään. Paikat kestänyt ok, jotain pientä mutta ei ole treenejä haitannut. Kunto kasvaa ja mieli kohenee. Treenit on välillä kovaa fysiikkaa vaativaa, välillä enempi keskitytään puhtaasti tekniikkaan. Niin olen reilusti 40 ja nainen, treenaan Krav Magaa.

Äänestä
  • Eikö olekin uskomattoman hyvä olo treenien jälkeen, sekä fyysisellä että etenkin henkisellä puolella ?

    Itse harrastin 15 vuotta kaikkia mailapelejä, uin, hiihdin, rullistelin. Kaikki noista mukavia lajeja, mutta oma laji löytyi judosta, 43-vuotiaana !!

    Jotenkin se rehellinen kamppailutilanne, toisen huomioonottaminen, samanhenkisten joukko ja kova treeni koko kropalle sopii mulle.

    Tsemiä sullekin.

    Äänestä

Ettekös te nelikymppiset ole vielä "elämänne vedossa"?

Mutta kun mittarissa on 50,niin alkaa jo väsymys vaivaamaan.Vaikka toivois jaksavansa,niin ei vain tahdo jaksaa(jos kunnon treenistä on kysymys).Pelkästään työelämän ja tehokkaan treenin yhdistäminen tuntuu olevan mahdoton yhtälö.Palautuminen vaatii sen verran lepoa,että työaika pitäis käytännössä puolittaa.Se on taas aika hankalaa.

Äänestä
  • En ole vielä teidän ikäinen, mutta pakko sanoa, että on aivan mahtavaa että olette löytäneet tienne salille mukavan harrastuksen pariin! On mukavaa kun on eri-ikäisiä ihmisiä. Toivottavasti itsekin jaksan sitten kun ikää tulee lisää, asenteestahan se enimmäkseen on kiinni.

    Äänestä

  • hienoa! kirjoitti:

    En ole vielä teidän ikäinen, mutta pakko sanoa, että on aivan mahtavaa että olette löytäneet tienne salille mukavan harrastuksen pariin! On mukavaa kun on eri-ikäisiä ihmisiä. Toivottavasti itsekin jaksan sitten kun ikää tulee lisää, asenteestahan se enimmäkseen on kiinni.

    Niin se taitaa olla että ikä aiheuttaa palautumiseen viivettä. Kova treeni istuu kropassa parikin päivää kun nuorempana palautui päivässä?
    Samoin keskittyminen on hankalaa olen huomannut. Aina ne ajatukset harhautuu johonkin työjuttuun tai omien kakaroiden tekemisiin.
    Huomaa saman homman autoillessa = ei enää kerkeä tuntea vastaantulijoita :) ajelee vaan.

    Notkeuden saaminen jäseniin tuntuu myös edistyvän aika hitaasti? Onko tuttua vai meneekö jalka sinne niskan taakse?

    Äänestä

  • Itse olen 40-kymppinen, tosin jo vähän pidempään harrastanutkin. Omassa seurassa on yksi 50-kymppinen ja hyvin tuntuu sujuvan. Oman ikäni vuoksi yritän kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:
    - hidastuneen palautumisen huomioiminen
    - "vakava" suhtautuminen kaikenlaisiin vammoihin,
    varmistan että on varmasti parantuneet
    - lämmittely
    - hyvä ravinto: vähän extraa vitamiinia kehiin ja
    riittävästi kalsiumia
    lisähuomiona: henkisesti olen elämäni vedossa, mutta fyysisesti luulen sen vilahtaneen ohi siinä 30-35 ;)

    Äänestä

45-vuotias mies, aloitin 2 vuotta sitten judossa, viime syksystä ns. yleiset/kilpatreenit 2 krt viikossa.

Kaikki menee hyvin, kunhan muistaa pari perusasiaa:
- Venyttele/lämmittele ennen treenejä omatoimisesti ongelma-alueita (mulla niska & olkapäät), varovasti!
- Pidä huoli, että alkulämmittelyssä oikeasti tulee hiki, ei piä laistaa
- Ota randori (kilpailunomainen harjoittelu) PUOLELLA teholla, keskity tekniikkaan, älä runno!
- Loppuvenyttely min. 20 minuuttia, ihan aikuisten oikeesti, vaikka sitten kotona :)

Näitä olen yrittänyt noudattaa. Tähän asti paikat on nitisten pysyneet kasassa...

Äänestä
  • Hyviä pointteja ja positiivisia palautteita kautta linjan.
    Saattaapa tosiaan venähdykset ja kipeytymiset tulla siinä kun yrittää liikaa mattopainissa, randosriharjoituksissa.
    Pitäisi tosiaan muistaa painissakin että ei väännä liikaa ja pyri voittamaan vaan harjoittaa tekniikoita.

    Kyllä se paras fysiikka tosiaan oli ja meni ja päänuppikin oli nopeempi oppimaan ja omaksumaan uusia asioita ja tekniikoita jokunen vuosi sitten :)
    Mutta en ole katunut että aloitin vaikka nyt on sitten lajissa aika tiukasti kiinni!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanha jarru kirjoitti:

Kuulutan kokemuksia muilta 40 ikäisiltä vasta-alkajilta miten treenit sujuu?
Lajista viis kunhan on kamppailulaji.
Itse aloittanut 40 plussana HJJ:n ja on juuri sitä mitä odotinkin mutta vähän tuskaista välillä.
Vammoja tahtoo syntyä ja siitä tulee taukoja treeneihin.
Kyynärpäät kipeytyy painiharjoituksissa ja lukoissa, polvet kiertopotkuissa? ja olkapäätkin on rutissu.
:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu