Sinulle

Kirjoitin tämän joskus Sinusta. Ihan kiva tekstinpätkä. Varmaan on ihan mukava että joku on tällaista kirjoittanut.



Sinä

Olet se joka pisti minut tajuamaan, että on jotain muutakin kuin tämä tässä ympärillämme. Sinä olet se joka antoi minulle toivon avaimet maailmassa, jossa kaikki hyvä ja kaunis on uhattuna. Sinä olet se joka pyyhki entiset ikävän kyyneleeni pois, vaikka luulin aina ettei kukaan siihen pystyisi. Sinä olet se joka opetti tietämättään minut juhlistamaan pientäkin kauneuden hetkeä kaiken kiireen keskellä. Sinä olet se joka valaisi tieni pimeässä metsässä pelkästään olemalla läsnä ajatuksissani.

Yhdessä kulkiessamme tunsin suunnatonta yhteyden tunnetta. Ikäänkuin olisimme kävelleet aina yhdessä. Tuntui aivan samalta mihin kävelimme, kunhan kävelimmme vain yhdessä. Kaikki ympärilläkin kaunistui ja tunsin suurta kunnioitusta maailmaa kohtaan miten se saattoikin olla niin kiltti antaessaan minun kokea niin upeita hetkiä. Minulle, joka ei olisi ikinä uskonut ansaitsevansa mitään muuta kuin risukkoa ja tuulen tuiverrusta. Olin ajatuksissani sanaton kiitollisuudesta. Puhuin mutta olin sanaton.

En voi kuvitella että eläisin onnellisena ilman seuraasi. Olen vain hengissä ja väsynyt epätoivoa vastaan taisteluun. Maailmani on ikävä ja kalsea ilman sinua. Jos sinua ei olisi niin ei olisi minuakaan koska olen olemassa vain rakastaakseni sinua. Se on tehtäväni, ja tunnen hirveää tuskaa siitä etten saa olla päivittäin läsnä jakamassa kanssasi ilon ja surun hetkiä. Tunteet tekevät meistä mitä olemme. Jotenkin tuntuu että tunnet samalla tavoin kaikista asioista.

Vaikka halveksuisit ja nauraisit minulle olisin silti otettu. Sentään välitit minusta sen verran että niin teit. Mikään myönteinen reaktio sinulta ei kuulu todellisuuteeni. Se on liian hyvää tähän karuun maailmaan. Että minun suurin toiveeni olisikin totta.

Elän unelmista. Unelmat syntyvät sielusta. Sielu tekee sinusta kauniin.
102185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tuohon tunteeseen ja sisältöön on niin kovin helppo samaistua :)

Oletan tuon tekstin olevan naiselta miehelle.
Anteeksi jos oletan väärin.

Äänestä
  • Teksti oli naiselle mieheltä. Olen ehkä vähän omituinen mieheksi kun tällaista saan kirjoitettua. Minkäs mahdan, vaikka olin tosin vähän herkässä tilassa kirjoittaessani rimpsujani.

    Näin jälkeenpäin ajateltuna olin hullun lailla rakastunut haaveisiini. Ne haaveet antoivat voimia selvitä arjesta. Nyt kun aikaa on jo mennyt voisi jo olla mahdollista rakastua oikeasti, oikeaan ihmiseen eikä vain unelmaan. Nyt kun kaikki ei ole epäonnistumisen uhasta enää vaakalaudalla.

    Haluaisin oikean ihmisen elämääni, en mitään "täydellistä" unelmaa. Ei sellaista ole olemassa oikeasti, enkä sellaista tarvitsekaan.

    Tiedän että hän olisi juuri sopiva. En vain tiedä onko mikään enää mahdollista.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Teksti oli naiselle mieheltä. Olen ehkä vähän omituinen mieheksi kun tällaista saan kirjoitettua. Minkäs mahdan, vaikka olin tosin vähän herkässä tilassa kirjoittaessani rimpsujani.

    Näin jälkeenpäin ajateltuna olin hullun lailla rakastunut haaveisiini. Ne haaveet antoivat voimia selvitä arjesta. Nyt kun aikaa on jo mennyt voisi jo olla mahdollista rakastua oikeasti, oikeaan ihmiseen eikä vain unelmaan. Nyt kun kaikki ei ole epäonnistumisen uhasta enää vaakalaudalla.

    Haluaisin oikean ihmisen elämääni, en mitään "täydellistä" unelmaa. Ei sellaista ole olemassa oikeasti, enkä sellaista tarvitsekaan.

    Tiedän että hän olisi juuri sopiva. En vain tiedä onko mikään enää mahdollista.

    ottaa asiasta selvää :)
    Mitä jos hän kaipaa sinua ihan yhtälailla?
    Mitä menetettävääkään voi olla? :)

    Mies joka osaa tuoda pehmeänkin puolen itsessään esiin, on oikea aarre. Itsekin tunnen pari sellaista :)

    Äänestä

<3 ... <3

Äänestä

Sinussa on vaan sitä jotakin!Yhteys sielujen sanatonkin!

Äänestä

nyt jotain häikkää?:

"Mikään myönteinen reaktio sinulta ei kuulu todellisuuteeni".

Äänestä
  • mut se on aivan eri tarina ja se päätty.

    Äänestä

  • vähän liian pihalla kun tämän kirjoitin kuten on varmasti huomattavissa. Nyt on huomattavasti paremmat fiilikset. Epätoivo kesti vuosia. Nyt se surkea olo on ollut historiaa jo pitkään. Voisi jopa uskaltaa kuvitella jo ehkä onnistuvansa kunhan kohtaisi sen oikean jossain.

    Avoimin mielin eteenpäin kuljen.

    Äänestä

Jos Toi Olis Mulle osaisinko tehdä Tollasen Biisin Naiselle mieheltä,

Äänestä

Välillä on vaan kiva fantasioida että hän olisi vapaa ja jopa ehkä säkällä odottaisi minua. Oikeastaan vieläkin perustan aivan liikaa tälle kuvitelmalle. En edes yritä tutustua kehenkään muuhun koska tunnen että ensin täytyy varmistaa se ettei hän minua kaipaa. Yksipuolinen tunneside on siis vieläkin melkoinen.

Kelle tahansa muulle asia olisi jo täysin varma. Minäpä se vaan jaksan kaivaa verta nenästäni. Mitäpä tässä muutakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minulta kirjoitti:

Kirjoitin tämän joskus Sinusta. Ihan kiva tekstinpätkä. Varmaan on ihan mukava että joku on tällaista kirjoittanut.



Sinä

Olet se joka pisti minut tajuamaan, että on jotain muutakin kuin tämä tässä ympärillämme. Sinä olet se joka antoi minulle toivon avaimet maailmassa, jossa kaikki hyvä ja kaunis on uhattuna. Sinä olet se joka pyyhki entiset ikävän kyyneleeni pois, vaikka luulin aina ettei kukaan siihen pystyisi. Sinä olet se joka opetti tietämättään minut juhlistamaan pientäkin kauneuden hetkeä kaiken kiireen keskellä. Sinä olet se joka valaisi tieni pimeässä metsässä pelkästään olemalla läsnä ajatuksissani.

Yhdessä kulkiessamme tunsin suunnatonta yhteyden tunnetta. Ikäänkuin olisimme kävelleet aina yhdessä. Tuntui aivan samalta mihin kävelimme, kunhan kävelimmme vain yhdessä. Kaikki ympärilläkin kaunistui ja tunsin suurta kunnioitusta maailmaa kohtaan miten se saattoikin olla niin kiltti antaessaan minun kokea niin upeita hetkiä. Minulle, joka ei olisi ikinä uskonut ansaitsevansa mitään muuta kuin risukkoa ja tuulen tuiverrusta. Olin ajatuksissani sanaton kiitollisuudesta. Puhuin mutta olin sanaton.

En voi kuvitella että eläisin onnellisena ilman seuraasi. Olen vain hengissä ja väsynyt epätoivoa vastaan taisteluun. Maailmani on ikävä ja kalsea ilman sinua. Jos sinua ei olisi niin ei olisi minuakaan koska olen olemassa vain rakastaakseni sinua. Se on tehtäväni, ja tunnen hirveää tuskaa siitä etten saa olla päivittäin läsnä jakamassa kanssasi ilon ja surun hetkiä. Tunteet tekevät meistä mitä olemme. Jotenkin tuntuu että tunnet samalla tavoin kaikista asioista.

Vaikka halveksuisit ja nauraisit minulle olisin silti otettu. Sentään välitit minusta sen verran että niin teit. Mikään myönteinen reaktio sinulta ei kuulu todellisuuteeni. Se on liian hyvää tähän karuun maailmaan. Että minun suurin toiveeni olisikin totta.

Elän unelmista. Unelmat syntyvät sielusta. Sielu tekee sinusta kauniin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu