Hei,
olisin mielelläni kuullut muiden juttuja siitä, kuinka mies otti keskenmenon? Millaisella mielellä mies lähtenyt uuteen yritykseen? kuinka ollut tukena? Oletteko pystyneet ymmärtää miestänne?
Meil mies säikähti keskenmenoa ja haluu nyt odottaa uutta yritystä. Itse olisin taas valmis. Tuntuu oudolta....
Kevätaurinkoa kaikille!
olisin mielelläni kuullut muiden juttuja siitä, kuinka mies otti keskenmenon? Millaisella mielellä mies lähtenyt uuteen yritykseen? kuinka ollut tukena? Oletteko pystyneet ymmärtää miestänne?
Meil mies säikähti keskenmenoa ja haluu nyt odottaa uutta yritystä. Itse olisin taas valmis. Tuntuu oudolta....
Kevätaurinkoa kaikille!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mieheni otti raskaasti kun sain puolitoista vuotta sitten keskenmenon. Purki suruaan kiukuttelemalla minulle vaikka minulla se paha olo vasta oli kaiken kokeman jälkeen. Halusi ettei yritetä uutta lasta koska kesken meno oli hänellekin rankka.
Nyt olen uudestaan raskaana 18 viikolla ja kaikki on nyt sujunut hyvin onneksi.
Keskenmenosta ei yleensäkään puhuta mitään ja siitä saatava tieto on etsittävä käsiin...siksi on vielä niin vaikeeta käsitellä miehen tunteita asiasta...jotenkin olen niin itsekäs ollut, koska mä koin myös fyysisen kauheuden...ja meil oli viel niin, et mies oli työkomennuksella ulkomailla pitkän aikaa, kun vuoto alkoi...eli yksin sit tarvoin homman läpi, vaikka mies olikin puhelimen välityksellä apuna..Ja nyt jotenkin koko asiasta puhuminenkin on hankalaa...
Tottakai ymmärrän, et se on iso asia miehellekin ja sekin suree...ehkä se onkin siinä, et se suree sitä eri tavalla kuin minä..ja et minun tukeminen oli sille tosi rankkaa ja sitä pelottaa nyt...
En haluis painostaa asian suhteen, mutten oikein tiedä mitä mä sanoisin...tuntuu, et kaikki sanat joita sanon, sanon väärin...ja se on selvää,et ei vauvaa rueta yrittää ennen kuin molemmat ovat valmiit..mutta kuinka osaan auttaa miestäni? kyllä tää on vaikeeta...
Mies näki keskenmenossa enemmän positiivistä kuin negatiivistä. Olimme pystyneet tulemaan raskaaksi! Hän jaksoi lohduttaa ja tukea minua. En tiedä oliko hänellä ollenkaan pettymyksen tunteita, mutta ainakaan niitä ei kaadettu minun päälleni.
(Raskaus oli erittäin toivottu ja IVF-hoidolla aikaansaatu. On erittäin epätodennäköistä, että tulisin toista kertaa raskaaksi, ikä tulee vastaan.)
Meilla tarppasi heti ekalla yrittamisella ja mieheni olisi ehka odottanut viela jonkin aikaa. Joten kun meni kesken 7 rv:lla, han oli kylla tukeva ja lohduttava, mutta ei "surullinen". Sanoi etta koska tarppasi niin nopeasti ja keskenkin meni pian, niin ei kerennyt edes "tottumaan" ajatukseen. Ja nyt ainakin tietaa etta voidaan lapsia saada.
Itse olen ajoittain ihan maassa ja pahalla tuulella. En vaan viitsi samasta aiheesta koko ajan itkea...
No, parin kuukauden paasta uusi yritys.
meillä mies otti ensimmäisen keskenmenini raskaasti.itki siinä missä minäkin ja oli 100% tukena ja yhdessä päästiin asiassa eteenpäin.nyt uuden raskauden aikana mies on ollut hyvin epäileväinen että sujuuko kaikki hyvin eikä ole iloinnut asiasta niinkuin ensimmäisellä kerralla..valitettavasti tämäkin raskaus päättyi keskenmenoon ja enää mies ei surrut niin paljon eikä tukeakaan tullut niinkuin olisin toivonut.itselle oli yhtä paha paikka kun edellinenkin..tällä kertaa mieheni vaan sanoi että "kai sinä varauduit tähän" ja "ei tälle voi mitään" ja halas pari kertaa..tuntuu että ei todellakaan ymmärtänyt kuinka paljon menetys minuun koski. toisaalta hän on kuitenkin paremmalla mielellä yrittämään uutta toisin kuin ehkä minä..
näin meillä.
mies käsitteli asiaa kuin minä.
mä itkeä vollotin ja mies lähti ryyppäämään (veti perseet), ei tosin heti sinä päivänä kuitenkaan..
ei halunnut puhua kauheasti asiasta ja hyväksyin sen sillä näin miten ikävältä hänestä tuntui.
meillä mies melkein enemmän toivoi 3 lasta kuin minä, kuten nyt kanssa odottaa milloin saadaan "lupa" seuraavaan yritykseen.
minä koitan kai vähän jarrutella, pelko per.seen alla että mitä jos uudestaan sama käy. mies jaksaa olla possitiivinen ja toivoa että saadaan pian 3 lapsi.