Istun yksin rannalla, muut ihmiset ovat jo aikaa sitten lähteneet pois. Meren suolainen tuoksu rentouttaa ja saa mielikuvitukseni laukkaamaan.
Riisun itseni ja ilta-aurinko luo viimeisiä säteitään ruskettuneelle iholleni. Makaan selälläni hiekalla ja valutan käsistäni hiekkaa rinnoilleni, on kuin se hiekka olisi hienoisia kultahippuja ihollani. Hivelen sormillani rintojani ja nännejäni. Tunnen olevani kiihottunut. Levitän sormillani häpyhuulia ja hyväilen herkkää klitorista.
En huomaa että sinä katselet minua salaa pusikosta. Ynähtelen hiljaa ääneen kosketellessani märkää pilluani, joka hetki hetkeltä enemmän kaipaisi suurta kalua luokseen. Laukkuuni on jäänyt hieromasauvani, ja koska ajattelukykyni on hieman sumentunut, kaivan sen esille ja sujautan kosteaan vakooni.
Pyöritän sauvaa edestakaisin klitoriksella ja annan sen sujahtaa välillä sisällekin, vain pitkittääkseni nautintoani.
Yhtäkkiä kuulen rasahduksen ja huomaan että minua katsellaan. Vedän salamannopeasti pyyhkeen eteeni. Astut esiin ja huomaan pullistuneen housunetumuksesi ja avoimen vetoketjusi. Mittailen sinua silmilläni ja nautin jokaisen ruskettuneen lihaksen näkemisestä.
"Koska olet nähnyt kaiken minusta, on minun vuoroni nähdä sinut", kuiskaan polvillani laskien pyykeen alas.
Avaan farkkujesi napit ja lasken ne, ja alushoususi lämpimälle hiekalle. Iso kyrpä on juuri kasvojeni korkeudella ja otan sen ahmaisten suuhuni. Liikutat lantiotasi suutani vasten syöttäen minulle tuota ihanaa ja paksua elintäsi. Laskeudut viereeni hiekalle ja painat pääsi kostealle hävylleni ja liu'utat kielesi kuumaan pilluuni. En häpeile yhtään vaan annan sinun kielesi vierailla pyhimmässä paikassani tutkimusretkellä.
Nouset ylemmäs ja painat kalusi rajulla työnnöllä sisääni ja aloitat rytmikkäät työnnöt hitaasti aluksi ja yhä kiihdyttäen tahtia.
Tunnen orgasmin lähtevän liikkeelle jostain lantiosta ja tunnen kuinka se vavisuttaa koko kehoani.
Mulkkusi alkaa sykkiä kun saan orgasmin ja syökset spermaa sisälleni karjahdellen hiljaa. Makaamme toisiimme kietoutuneina kauan ja varjomme sulautuvat toisiinsa ennenkuin aurinko viimein laskee mailleen...
Sex on the beach
8
7946
Vastaukset
- Ynnämuu
-- ja karjahdellen hiljaa?
Osaatko muuten kirjoittaa yhtään ainutta juttua ilman tuota lempisanaasi "ynähtää"?(Jaa, joskus kirjoitat sen sentään muotoon "ynistä").
Nikki kuin nikki, tyylisi on sama.- dream?
tää oli ensimmäinen ja luultavasti viimenen kerta ku jotain julkaisen...
- toinen taittaja
dream? kirjoitti:
tää oli ensimmäinen ja luultavasti viimenen kerta ku jotain julkaisen...
älä ny viiti, kirjota vaan lisää.
- remix
dream? kirjoitti:
tää oli ensimmäinen ja luultavasti viimenen kerta ku jotain julkaisen...
Tekstisi on hyvää juuri sen takia, että et kiinnitä huomiota vääriin asioihin. Itse ainakin haluan lukea tuollaisia lisää. Minusta noilla nuijilla ei ole mitään asiaa arvostella kirjoituksiasi. Olen ainakin itse lopen kyllästynyt kirjoituksiin, joissa "pikkuhuorat" saavat "kyrpää säälittä perseeseen", tai jotain samantapaista, koska ne ovat niin tavallisia. Sinulla oli sellaista hyvää romanttista tunnelmaa.
Olen huomannut, että yleensä hyvän seksinovellin kirjoittamiseen tarvitaan nainen, eikä miesten typerästä kritiikistä kannata välittää.
Keep up the good work! - tutkiskelen vainen
Ynnämuu
luin tänään 15:00 kirjoitetun viestin 70
palstalla, jossa nikkiä kiiteltiin.
Pitihän se asia tutkia kun lempiharrastuksiani on pyrkiä tiedon alkulähteille.
Viimeisenä eli ensin kirjoittamanasi oli tuo johon nyt vastaan.
Arvostelusi ei anna viesteilystäsi kummoistakaan kuvaa eli en kykene yhtymään tuohon kehujaasi!
- Hoho
Voi varmaan tuntuu kivalta, hyväillä pilluansa hiekkasilla sormillaan..
- king
tarina... jatka jos ois vaikka 2. osa
- spermaa pusikosta
Istun yksin rannalla ja valutan spermaa karjahdellen pusikosta. Astut esiin ja huomaan ruskettuneen alushoususi juuri kasvojeni korkeudella. Ynähtelen hiljaa, koska ajattelukykyni alkaa sykkiä hitaasti. En huomaa pääsi pullistuneen tutkimusretkellä. Iso Kyrpä laskee lämpimälle hiekalle spermaa ennenkuin viimein sujahtaa mailleen, yhä kiihdyttäen tahtia. Riisun itseni ja lasken paksua lämpimälle hiekalle ja tunnen kuinka se vavisuttaa koko kehoani. Nouset ylemmäs syöttäen minulle farkkujesi napit ja alushoususi, Kyrpä! Mittailen Mulkkusi silmilläni, ahmaisten hiekkaa suuhuni.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa752112- 1021903
- 1471846
- 971431
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351399MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3171275- 611252
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301122Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2761076Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa447973