Monet odottavat että kasteasia kirkastuu heille. Minusta se on Raamatussa niin selvästi sanottu, ettei sen tarvitse sen kummemmin kirkastua. En ole tässä kirkon piirin uskovia tuomitsemassa, enkä asettamassa riitakapulaa. Jeesus kuitenkin sanoi; joka uskoo ja kastetaan se pelastuu.
Jokin käsittämätön siunaus on kasteessa kätkettynä. Varma tapa menettää se olla tarkoituksella menemättä uskovien kasteelle.
Toinen on tupakka. Aluksi ei siitä uskoontulessa ollut vaivaa mutta sitten lähti halu sisältä päästä irti siitä. Kaksi kuukautta kamppailin ja olin vapaa. Toiset pääsee heti mutta minulle vankilassa uskossa olleena ei ollut helppo päästä, vaikka monet muut metkut jäivätkin.
Vuosia jäljellä ja ikkunasta näköala merelle ja suljetulla, niin siinä oli tekemistä. Laivat tuli ja meni.
Kun Herra pääsi täyttämään Pyhällä Hengellä ja tulella sain todella voimaa todistaa. Uskonelämä sai aivan kuin uuden vaihteen. Oikeastaan muu menetti merkitystään ja vain usko Jeesukseen kiinnosti. Noita aikoja kaipaan hengellisesti.
Kasteasian kirkastuminen ja tupakka
38
848
Vastaukset
- m-s-a
Moni ei ehkä saata hoksata mikäli tulee kyse mihin seurakuntaan kuuluu.
Jos joku kuuluu kirkkoon päätellään useinkin ettei kyseinen henkilö ole kastettu raamatullisella uskovienkasteella. Otin vain tämän esille siksi, koska itse olen käynyt uskovien upotuskasteella aikuisena ja kuulun kirkkoon.
Muuten tuosta tupakasta se on ollut monelle paha paikka päästä siitä eroon.- FORyou
just kokouksessa yks romani nainen kamppaili tupakan ja kaste asian kanssa,mutta uskon,että hänkin pääsee tupakasta,siitähän voi päästä myös kasteessa,kun vanha haudataan. Minä pääsin tupakasta saman tien,se oli aivan ihmeellistä.Moni sitä ihmetteli,kun vankilassa se jäi. Mutta on ollut monia muita kamppailuja,jotka ei ihan heti jääneet! Mutta Herra on ollut hyvä ja uskollinen. Hänen armossaan on kyllin,myös tälle päivälle. Siunausta jokaiselle täällä palstalla olevalle.
- Amos7
Kyllä, monet kirkonpiirin uskovat ovat käyneet jossain järvellä tai sitten Israelissa kasteella, kuuluen edelleen kirkkoon. Tunnen sellaisia.
Monesti ei kaikki pääse samana vuonnakaan tupakasta. Yksi nainen tuprutteli 7 vuotta ja sitten pääsi. Halu täytyy lähteä ihmisen sisältä.
Kaikista pahin on salapolttaja. Olosuhteissa missä minä tulin uskoon yksi mies yhteishuoneessa kävi vessassa tupakalla. No naurun alaiseksihan siinä silloin joutuu.
Eikö niin m-s-a, että eteenpäin kukin tyylillään! - m-s-a
Amos7 kirjoitti:
Kyllä, monet kirkonpiirin uskovat ovat käyneet jossain järvellä tai sitten Israelissa kasteella, kuuluen edelleen kirkkoon. Tunnen sellaisia.
Monesti ei kaikki pääse samana vuonnakaan tupakasta. Yksi nainen tuprutteli 7 vuotta ja sitten pääsi. Halu täytyy lähteä ihmisen sisältä.
Kaikista pahin on salapolttaja. Olosuhteissa missä minä tulin uskoon yksi mies yhteishuoneessa kävi vessassa tupakalla. No naurun alaiseksihan siinä silloin joutuu.
Eikö niin m-s-a, että eteenpäin kukin tyylillään!esimerkiksi "kirkonisätkin" kastavat toisiaan, olen sellaista kuullut, oliskohan totta?
Jos noin on, niin kyllä on viheliästä, seurakunnanpaimen salassa käy kasteella.
Mutta sitten meitä epäonnistuneita, tuhlaajapoikia ja tyttöjä on joukko..
Vuosikymmeniä sitten olemme ehkä kuuluneet seurakuntiin ja meidät on kastettu oikeasti uskovien kateella upottamalla.
Nyttemmin kun Herra on löytänyt lampaansa ja nostanut laumaansa niin meillä on kaste jo suoritettu.
Mulle muuten tuo tupakka oli paha, en siitä oikeen päässyt vaikka sairastuin astmaan.
Tästä jo vuosia sitten, sanoin asiasta eräälle veljelle. Kehoitin tätä veljeä, että hänen täytyy kieltää multa tupakan poltto.
Hän siihen suostui ja sovimme hänen kanssaan että en enää tupakoi.
Siitä asti olen ollut täysin vapaa ja niin vapaa etten koskaan olisi kuvitellut olevani.
Samoin olin pahasti alkoholisoitunut, vapaannuin rukouksen kautta 13 vuotta sitten.
Olin toivoton tapaus, nykypäivinäkin uskomattomatkin henkilöt pitävät sitä Jumalan vapauttamana.
Siinä oli vain pari näkyvää orjuuttavaa synninmuotoa, paljon on meissä kitkemistä.
Itte en voi muuta kuin rakastaa Jeesusta, Hän ohjatkoon minua vapaasti ja Hänhän minut nouti sieltä pimennosta ja korjasi laumaansa. Joten minun täytyy olla nöyränä ja kiitollisena osaani. - Amos7
m-s-a kirjoitti:
esimerkiksi "kirkonisätkin" kastavat toisiaan, olen sellaista kuullut, oliskohan totta?
Jos noin on, niin kyllä on viheliästä, seurakunnanpaimen salassa käy kasteella.
Mutta sitten meitä epäonnistuneita, tuhlaajapoikia ja tyttöjä on joukko..
Vuosikymmeniä sitten olemme ehkä kuuluneet seurakuntiin ja meidät on kastettu oikeasti uskovien kateella upottamalla.
Nyttemmin kun Herra on löytänyt lampaansa ja nostanut laumaansa niin meillä on kaste jo suoritettu.
Mulle muuten tuo tupakka oli paha, en siitä oikeen päässyt vaikka sairastuin astmaan.
Tästä jo vuosia sitten, sanoin asiasta eräälle veljelle. Kehoitin tätä veljeä, että hänen täytyy kieltää multa tupakan poltto.
Hän siihen suostui ja sovimme hänen kanssaan että en enää tupakoi.
Siitä asti olen ollut täysin vapaa ja niin vapaa etten koskaan olisi kuvitellut olevani.
Samoin olin pahasti alkoholisoitunut, vapaannuin rukouksen kautta 13 vuotta sitten.
Olin toivoton tapaus, nykypäivinäkin uskomattomatkin henkilöt pitävät sitä Jumalan vapauttamana.
Siinä oli vain pari näkyvää orjuuttavaa synninmuotoa, paljon on meissä kitkemistä.
Itte en voi muuta kuin rakastaa Jeesusta, Hän ohjatkoon minua vapaasti ja Hänhän minut nouti sieltä pimennosta ja korjasi laumaansa. Joten minun täytyy olla nöyränä ja kiitollisena osaani.Kyllä minäkin olen kuullut että jotkut papit käyvät salaa kasteella.
Mutta mitä sinunkin historiikkiä lukee niin mielenkiintoista ja elävää se on ollut! - m-s-a
Amos7 kirjoitti:
Kyllä minäkin olen kuullut että jotkut papit käyvät salaa kasteella.
Mutta mitä sinunkin historiikkiä lukee niin mielenkiintoista ja elävää se on ollut!Vielä vähän lisäisin, kattos kun meillä ei kaikilla ole olleet ne lähdökohdat lapsesta saakka tasapuoliset toisiin verrattuna.
Joskus tietenkin masentaa kun "siivosyntiset" alkavat kouluttamaan minuakin aivan selvissä asioissa.
Mulla ei ole muuta vaihtoehtoa itselleni kuin Taivas tai helvetti.
Valintani on Taivas ja elellä sen mukaisesti että sinne myös pääsen.
Muistammehan Amos rukouksin.. - Amos7
m-s-a kirjoitti:
Vielä vähän lisäisin, kattos kun meillä ei kaikilla ole olleet ne lähdökohdat lapsesta saakka tasapuoliset toisiin verrattuna.
Joskus tietenkin masentaa kun "siivosyntiset" alkavat kouluttamaan minuakin aivan selvissä asioissa.
Mulla ei ole muuta vaihtoehtoa itselleni kuin Taivas tai helvetti.
Valintani on Taivas ja elellä sen mukaisesti että sinne myös pääsen.
Muistammehan Amos rukouksin..Muistetaan rukouksin puolin ja toisin.
Tuota olen kanssa ihmetellyt meitä syvältä pelastuneista, vaikka älykkyys olisi huippuluokkaa ja lahjat mitä moninaiset, toiset neuvovat kuin idioottia. = ) Nauramme heille! Amos7 kirjoitti:
Kyllä, monet kirkonpiirin uskovat ovat käyneet jossain järvellä tai sitten Israelissa kasteella, kuuluen edelleen kirkkoon. Tunnen sellaisia.
Monesti ei kaikki pääse samana vuonnakaan tupakasta. Yksi nainen tuprutteli 7 vuotta ja sitten pääsi. Halu täytyy lähteä ihmisen sisältä.
Kaikista pahin on salapolttaja. Olosuhteissa missä minä tulin uskoon yksi mies yhteishuoneessa kävi vessassa tupakalla. No naurun alaiseksihan siinä silloin joutuu.
Eikö niin m-s-a, että eteenpäin kukin tyylillään!Amos7: "Kyllä, monet kirkonpiirin uskovat ovat käyneet jossain järvellä tai sitten Israelissa kasteella, kuuluen edelleen kirkkoon. Tunnen sellaisia".
---
Minä tunnen taas useita sellaisia, jotka ovat luopuneet uskovien kasteestaan (toisesta kasteestaan), kun ovat tarkemmin tutkineet kasteen hengellistä sisältöä Raamatusta.
Raamattupiirissämmekin sellaisia on/oli parhaimmillaan neljä.
- todé
että juuri tupakanpoltosta on tullut häkäkivi? Eihän se ole ylensyöntiä, -juontia ja liikkumattomuutta kummempi pahe.
- Amos7
Totta mitä sanoit mutta se nyt oli minun henkilöhistoriassa se josta irti halusin,
ja pääsin. - herramrks
Amos7 kirjoitti:
Totta mitä sanoit mutta se nyt oli minun henkilöhistoriassa se josta irti halusin,
ja pääsin.Ehkä tupakalla on myös jonkinlaista symboliarvoa?
Sinänsä en lähtisi minäkään tupakkaa itsessään leimaamaan muita epäterveellisiä elämäntapoja synnillisemmäksi. Kuitenkaan sitä puolustamattakaan.
Luulen että kaikki tavat mitkä sitoo ihmistä "entiseen elämään" tai muistuttaa siitä, voi olla hyvä miettiä josko lopettaisi.
Tärkeintä on pitää oma pää ja sydän puhtaana. - Peku `
Amos7 kirjoitti:
Totta mitä sanoit mutta se nyt oli minun henkilöhistoriassa se josta irti halusin,
ja pääsin.Tupakanpoltto on mitätön pahe verrattuna maallisiin rikoksiin.
Vain kypsymätön teininuoriso yleensä ylpeilee pahoilla teoillaan mutta lienet poikkeus siinä suhteessa.
Rikoksilla varsinkaan ei sinun kannata ylpeillä.
Rikos seuraa ylpeilemättäkin hautaan saakka jälkipolvetkin sen muistaa. - Amos7
herramrks kirjoitti:
Ehkä tupakalla on myös jonkinlaista symboliarvoa?
Sinänsä en lähtisi minäkään tupakkaa itsessään leimaamaan muita epäterveellisiä elämäntapoja synnillisemmäksi. Kuitenkaan sitä puolustamattakaan.
Luulen että kaikki tavat mitkä sitoo ihmistä "entiseen elämään" tai muistuttaa siitä, voi olla hyvä miettiä josko lopettaisi.
Tärkeintä on pitää oma pää ja sydän puhtaana.Mutta lukeehan tupakka-askissa teksti; tupakointi on hengenvaarallista.
- Amos7
Peku ` kirjoitti:
Tupakanpoltto on mitätön pahe verrattuna maallisiin rikoksiin.
Vain kypsymätön teininuoriso yleensä ylpeilee pahoilla teoillaan mutta lienet poikkeus siinä suhteessa.
Rikoksilla varsinkaan ei sinun kannata ylpeillä.
Rikos seuraa ylpeilemättäkin hautaan saakka jälkipolvetkin sen muistaa.Jumala antaa rikokset anteeksi, yhteiskunta antaa anteeksi, ihmiset antavat anteeksi, mutta juntti ei anna anteeksi. Ei vaikka ihminen olisi tuntematon.
Tulisitko tarjoamilleni kahville Stadissa jos nähtäis? - herramrks
Amos7 kirjoitti:
Mutta lukeehan tupakka-askissa teksti; tupakointi on hengenvaarallista.
Tupakka on vaarallista terveydelle.
Mutta mihin me vedetään raja?
Tupakka on aiheellisesti k-18.
Miksi vääräksi ei ole julistettu kaikkea terveydelle vaarallista? adventistit ovat siihen suuntaan...
Vai onko kyse siitä että olemme tottuneet siihen että "tupakka on syntiä" tms, mutta ne mitä olemme tottuneet käyttämään, kuten eläinrasvat ja yksityisautoilu ovat meille sopivia?
Sydän-ja verisuonitaudit tappaa tilastollisesti melko kiitettävän määrän suomalaisia. Tupakka on vain yhtenä sen riskitekijänä. Moni sitä jää työpäivän jälkeen sohvalle, stressaa elämästään, syö rasvaista... Miksi tätä ei julisteta synniksi?
En tässä aja mitään terveysterroria. heittelen vaan mieleen tulevia ajatuksia. - Amos7
herramrks kirjoitti:
Tupakka on vaarallista terveydelle.
Mutta mihin me vedetään raja?
Tupakka on aiheellisesti k-18.
Miksi vääräksi ei ole julistettu kaikkea terveydelle vaarallista? adventistit ovat siihen suuntaan...
Vai onko kyse siitä että olemme tottuneet siihen että "tupakka on syntiä" tms, mutta ne mitä olemme tottuneet käyttämään, kuten eläinrasvat ja yksityisautoilu ovat meille sopivia?
Sydän-ja verisuonitaudit tappaa tilastollisesti melko kiitettävän määrän suomalaisia. Tupakka on vain yhtenä sen riskitekijänä. Moni sitä jää työpäivän jälkeen sohvalle, stressaa elämästään, syö rasvaista... Miksi tätä ei julisteta synniksi?
En tässä aja mitään terveysterroria. heittelen vaan mieleen tulevia ajatuksia.Olen kanssasi samaa mieltä veljeni!
- herramrks
Amos7 kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä veljeni!
Mitä mieltä olet missä kulkee raja?
Jos tupakka on paha asia siksi että se on varsin epäterveellistä (eikä maallista tomumajaamme saisi turmella), niin eikö silloin voisi ajatella että stressaaminen, eläinrasvat, suola, löhöily.. ovat myös paha, tupakkaan rinnastettava asia?
Epäsäännöllinen ruoka jolloin insuliinituotanto piiskaantuu?
Saastuttaminen, koska saasteet no good to health?
Kertoisitko missä sinun mielestäsi kulkee raja synti -ei synti, tai muuten ei hyvä asia -ei synti tms. - Amos7
herramrks kirjoitti:
Mitä mieltä olet missä kulkee raja?
Jos tupakka on paha asia siksi että se on varsin epäterveellistä (eikä maallista tomumajaamme saisi turmella), niin eikö silloin voisi ajatella että stressaaminen, eläinrasvat, suola, löhöily.. ovat myös paha, tupakkaan rinnastettava asia?
Epäsäännöllinen ruoka jolloin insuliinituotanto piiskaantuu?
Saastuttaminen, koska saasteet no good to health?
Kertoisitko missä sinun mielestäsi kulkee raja synti -ei synti, tai muuten ei hyvä asia -ei synti tms.Mitä ei ole Raamatussa suoraan sanottu on monesti ihmisen oma asia, eli mikä toiselle voi olla syntiä se toiselle ei ole.
Kaikki jatkuva ja tietoinen vahingoittaminen tietenkin on.
En osaa tarkemmin sanoa. - FORyou
herramrks kirjoitti:
Ehkä tupakalla on myös jonkinlaista symboliarvoa?
Sinänsä en lähtisi minäkään tupakkaa itsessään leimaamaan muita epäterveellisiä elämäntapoja synnillisemmäksi. Kuitenkaan sitä puolustamattakaan.
Luulen että kaikki tavat mitkä sitoo ihmistä "entiseen elämään" tai muistuttaa siitä, voi olla hyvä miettiä josko lopettaisi.
Tärkeintä on pitää oma pää ja sydän puhtaana.oli hienosti sanottu! :)
- herramrks
Amos7 kirjoitti:
Mitä ei ole Raamatussa suoraan sanottu on monesti ihmisen oma asia, eli mikä toiselle voi olla syntiä se toiselle ei ole.
Kaikki jatkuva ja tietoinen vahingoittaminen tietenkin on.
En osaa tarkemmin sanoa.Olen minäkin sitä mieltä että toiselle jokin voi olla väärin ja toiselle ei.
Sinänsä on hassua että jos sanoisin sinulle että minulle tämä asia ei ole synti vaikka se sinulle on.
("tämä asia" tarkoittaa nyt jotain "harmaalta alueelta")
Itse suorastaan rakastan hyvää ruokaa ja juomaa pitkän kaavan kautta. Joku voisi pitää sitä mässäilynä.
"Kaikki jatkuva ja tietoinen vahingoittaminen tietenkin on. "
Eli jos tietää esim sydän -ja verisuonisairauksien riskitekijät eikä niille mitään tee tekee syntiä?
Tämä kuullostaa välillä aika simppeliltä asialta mutta mielestäni se ei sitä ole.
En kuitenkaan usko että tupakka, saunaolut tai sisäfilepihvi kermaperunoilla olisi kenenkään pelastuksen este. - frihet
herramrks kirjoitti:
Olen minäkin sitä mieltä että toiselle jokin voi olla väärin ja toiselle ei.
Sinänsä on hassua että jos sanoisin sinulle että minulle tämä asia ei ole synti vaikka se sinulle on.
("tämä asia" tarkoittaa nyt jotain "harmaalta alueelta")
Itse suorastaan rakastan hyvää ruokaa ja juomaa pitkän kaavan kautta. Joku voisi pitää sitä mässäilynä.
"Kaikki jatkuva ja tietoinen vahingoittaminen tietenkin on. "
Eli jos tietää esim sydän -ja verisuonisairauksien riskitekijät eikä niille mitään tee tekee syntiä?
Tämä kuullostaa välillä aika simppeliltä asialta mutta mielestäni se ei sitä ole.
En kuitenkaan usko että tupakka, saunaolut tai sisäfilepihvi kermaperunoilla olisi kenenkään pelastuksen este.Sosiaalista voi saada rahaa ruokaan, muttei tupakkaan.
Sekin jo selittää hiukan tupakan tarvetta ihmisen arkeen.
Minulle henkilökohtaisesti tupakan poltto oli syntiä ja Jeesus minut siitä vapautti.
En kehoita ketään tupakoimaan, enkä uskoisi Herranikaan tupakoivan, joten siksikään en ala uudestaan tupakoimaan. - Amos7
herramrks kirjoitti:
Olen minäkin sitä mieltä että toiselle jokin voi olla väärin ja toiselle ei.
Sinänsä on hassua että jos sanoisin sinulle että minulle tämä asia ei ole synti vaikka se sinulle on.
("tämä asia" tarkoittaa nyt jotain "harmaalta alueelta")
Itse suorastaan rakastan hyvää ruokaa ja juomaa pitkän kaavan kautta. Joku voisi pitää sitä mässäilynä.
"Kaikki jatkuva ja tietoinen vahingoittaminen tietenkin on. "
Eli jos tietää esim sydän -ja verisuonisairauksien riskitekijät eikä niille mitään tee tekee syntiä?
Tämä kuullostaa välillä aika simppeliltä asialta mutta mielestäni se ei sitä ole.
En kuitenkaan usko että tupakka, saunaolut tai sisäfilepihvi kermaperunoilla olisi kenenkään pelastuksen este.En tarkoittanut loukkaukseksi nuosimies sanaa.
Itse olen alle 50 ja viimeks eilen sanottin elektroniniikka-liikkeessä kun olimme kaverin kans; mitäs pojille sais olla. Olin otettu. Olen kato poikamainen aikamies!
En jaksa tikusta vääntää nyt asiaa noissa syntiasioissa. Suurin synti on epäusko ja väärä asenne Jumalaa kohtaan. Kaikki muu on noista seurausta! - herramrks
Amos7 kirjoitti:
En tarkoittanut loukkaukseksi nuosimies sanaa.
Itse olen alle 50 ja viimeks eilen sanottin elektroniniikka-liikkeessä kun olimme kaverin kans; mitäs pojille sais olla. Olin otettu. Olen kato poikamainen aikamies!
En jaksa tikusta vääntää nyt asiaa noissa syntiasioissa. Suurin synti on epäusko ja väärä asenne Jumalaa kohtaan. Kaikki muu on noista seurausta!ei minua nuorimies-nimitykset loukkaa. Heh.
En tarkoittanut että pitäisi tikusta väkisin vääntää. Ihan vain tähän ainaiseen "tupakka on vaaraksi terveydelle joten se on syntiä"- jutuille.
Epäuskosta sanomasi taitaa olla se alku ja juuri. - m-s-a
herramrks kirjoitti:
Ehkä tupakalla on myös jonkinlaista symboliarvoa?
Sinänsä en lähtisi minäkään tupakkaa itsessään leimaamaan muita epäterveellisiä elämäntapoja synnillisemmäksi. Kuitenkaan sitä puolustamattakaan.
Luulen että kaikki tavat mitkä sitoo ihmistä "entiseen elämään" tai muistuttaa siitä, voi olla hyvä miettiä josko lopettaisi.
Tärkeintä on pitää oma pää ja sydän puhtaana.Lueskelin näitä viestejä ja tarkoin oikein älylläni aloin ajattelemaan entistä tupakointi "harrastustani".
Eihän Jumalan tahto ole että keuhkoihin vedetään savua, tervaa ja myrkkyä.
Nyt kun keuhkoni sairastaa ja joudun pakosta vetämään ventoliinia ja syömään kortisoonia, osaan antaa arvoa sille tupakanpolton lopettamiselle.
Tupakan polttaminen on syntiä mielestäni. Tupakointi aiheuttaa paljon sairauksia, sekä lyhetää elinikää ratkaisevasti. - Amos7
herramrks kirjoitti:
ei minua nuorimies-nimitykset loukkaa. Heh.
En tarkoittanut että pitäisi tikusta väkisin vääntää. Ihan vain tähän ainaiseen "tupakka on vaaraksi terveydelle joten se on syntiä"- jutuille.
Epäuskosta sanomasi taitaa olla se alku ja juuri.Samoilla linjoilla tässä ollaan veliseni!
- Amos7
m-s-a kirjoitti:
Lueskelin näitä viestejä ja tarkoin oikein älylläni aloin ajattelemaan entistä tupakointi "harrastustani".
Eihän Jumalan tahto ole että keuhkoihin vedetään savua, tervaa ja myrkkyä.
Nyt kun keuhkoni sairastaa ja joudun pakosta vetämään ventoliinia ja syömään kortisoonia, osaan antaa arvoa sille tupakanpolton lopettamiselle.
Tupakan polttaminen on syntiä mielestäni. Tupakointi aiheuttaa paljon sairauksia, sekä lyhetää elinikää ratkaisevasti.Joka toinen tupakoitsija kuolee tupakasta aiheutuviin haittoihin. Passiivinen poltto on joissakin tutkimuksissa jopa pahempaa, en tiedä. Mutta ei hyvä tupakka ei!
- herramrks
m-s-a kirjoitti:
Lueskelin näitä viestejä ja tarkoin oikein älylläni aloin ajattelemaan entistä tupakointi "harrastustani".
Eihän Jumalan tahto ole että keuhkoihin vedetään savua, tervaa ja myrkkyä.
Nyt kun keuhkoni sairastaa ja joudun pakosta vetämään ventoliinia ja syömään kortisoonia, osaan antaa arvoa sille tupakanpolton lopettamiselle.
Tupakan polttaminen on syntiä mielestäni. Tupakointi aiheuttaa paljon sairauksia, sekä lyhetää elinikää ratkaisevasti.Kortisooni ei ole ihmiselle hyväksi pitkäaikaisessa käytössä, mutta lienee pienenpi paha kuin copd tms.
Onko mielestäsi syntiä sellainen asia joka lyhentää elinikää ratkaisevasti ja aiheuttaa paljon sairauksia?
onko sinulla jokin mihin vedät rajan noissa? - m-s-a
herramrks kirjoitti:
Kortisooni ei ole ihmiselle hyväksi pitkäaikaisessa käytössä, mutta lienee pienenpi paha kuin copd tms.
Onko mielestäsi syntiä sellainen asia joka lyhentää elinikää ratkaisevasti ja aiheuttaa paljon sairauksia?
onko sinulla jokin mihin vedät rajan noissa?oikeastaan ainakaan toisille. Itselleni olen vetänyt rajahahmotelman tupakoinnin suhteen.
Olisi mielestäni omalle kohdalle kohtalokasta tupakoida, sillä keuhkoni ei sitä kestäisi, ainakin olisi haittaa paljon enemmän hengitykselleni.
Ainakin tyhmä oisin jos nyt sairaana polttaisin.
Jos joillekin tupakointi ei haittaa elämää ja keuhkot sen sallii eikä synniksi käy, niin okei.
Olen muuten polttanut laskien tupakointivuodet 33 vuotta ja koskaan en tupakointia itselleni hyväksynyt.
Mutta Taivaassa ei sitten tuprutella, oommako siitä yhtä mieltä? - m-s-a
herramrks kirjoitti:
Kortisooni ei ole ihmiselle hyväksi pitkäaikaisessa käytössä, mutta lienee pienenpi paha kuin copd tms.
Onko mielestäsi syntiä sellainen asia joka lyhentää elinikää ratkaisevasti ja aiheuttaa paljon sairauksia?
onko sinulla jokin mihin vedät rajan noissa?Tuosta eliniän lyhetämisestä jota harrastin aikanaan.
On muitakin asioita joilla voimme lyhentää elinaikaa omaamme ja lähimäisienkin.
Aiheutamme huolta synnissä rypemisellämme vaikkapa perheellemme.
Kyllä SYNTI ON SYNTI ja sillä selvä... - FORyou
m-s-a kirjoitti:
Lueskelin näitä viestejä ja tarkoin oikein älylläni aloin ajattelemaan entistä tupakointi "harrastustani".
Eihän Jumalan tahto ole että keuhkoihin vedetään savua, tervaa ja myrkkyä.
Nyt kun keuhkoni sairastaa ja joudun pakosta vetämään ventoliinia ja syömään kortisoonia, osaan antaa arvoa sille tupakanpolton lopettamiselle.
Tupakan polttaminen on syntiä mielestäni. Tupakointi aiheuttaa paljon sairauksia, sekä lyhetää elinikää ratkaisevasti.on ihanaa olla vapaa tupakasta.Kyllähän se syntiä on,koska se on riippuvuus,ja vielä epäterveellinen sellainen.Ja yleensä kaikille uskiksille tulee jossain vaiheessa halu päästä siitä eroon. On minulla uskis kaveri,joka polttaa,eikä koe sitä mitenkä syntisenä,mutta se olkoon ihan hänen oma asiansa,täytyy rukoilla synnintuntoa tuohon asiaan. :) Onneksi meillä on Jeesus jolle voimme asiamme jättää!
- Amos7
FORyou kirjoitti:
on ihanaa olla vapaa tupakasta.Kyllähän se syntiä on,koska se on riippuvuus,ja vielä epäterveellinen sellainen.Ja yleensä kaikille uskiksille tulee jossain vaiheessa halu päästä siitä eroon. On minulla uskis kaveri,joka polttaa,eikä koe sitä mitenkä syntisenä,mutta se olkoon ihan hänen oma asiansa,täytyy rukoilla synnintuntoa tuohon asiaan. :) Onneksi meillä on Jeesus jolle voimme asiamme jättää!
Ensin ojennat minua kun kerron miten ei saa toimia. Kuitenkin itse koilotat päivittäin ystävistä jotka eivät halua päästä tupakasta tai teet 'romanilähetystyötä' kertomalla seurakuntasi sisäisiä asioita.
Ps. Kirjoitus on siistimpää lukea kun pisteen ja pilkun väliin jää väli. - FORyou
Amos7 kirjoitti:
Ensin ojennat minua kun kerron miten ei saa toimia. Kuitenkin itse koilotat päivittäin ystävistä jotka eivät halua päästä tupakasta tai teet 'romanilähetystyötä' kertomalla seurakuntasi sisäisiä asioita.
Ps. Kirjoitus on siistimpää lukea kun pisteen ja pilkun väliin jää väli.Joo,mä en tee mitää romanityötä. Siks toiseks,mä en hauku niitä ihmisiä täällä.Ne on mun uskonsisaria ja veljiä,ihania ihmisiä,just tänään oli niistä toinen taas tulos kylää,mut harmikseni olin just töissä! (arvasin,että kirjotat noin) ;)
- Amos7
FORyou kirjoitti:
Joo,mä en tee mitää romanityötä. Siks toiseks,mä en hauku niitä ihmisiä täällä.Ne on mun uskonsisaria ja veljiä,ihania ihmisiä,just tänään oli niistä toinen taas tulos kylää,mut harmikseni olin just töissä! (arvasin,että kirjotat noin) ;)
Sinä kun olet niin erinomainen uskova, täynnä viisautta ja rakkautta, niin muista sinä meitä heikompia rukouksissa.
TV; Amos7 - FORyou
Amos7 kirjoitti:
Sinä kun olet niin erinomainen uskova, täynnä viisautta ja rakkautta, niin muista sinä meitä heikompia rukouksissa.
TV; Amos7parempi uskova,kuin kukaan muukaan. Mutta armo riittää myös minulle. Kuin myös sinulle.Tottakai rukoilen puolestasi. Rukoile sinäkin minun puolesta.
- sellaiselle
ihmiselle joka uskoo mutta ei ole kastettu (ei ole ehtinyt) ja kuolee?
- Amos7
tuollainen ihminen pelastuu.
Olisin tässä viestiketjussa odottanut kasteesta syvällisempää, mutta kovin ovat olleet niukkasanaisia. Amos7 kirjoitti:
tuollainen ihminen pelastuu.
Olisin tässä viestiketjussa odottanut kasteesta syvällisempää, mutta kovin ovat olleet niukkasanaisia.Amos7: "Olisin tässä viestiketjussa odottanut kasteesta syvällisempää, mutta kovin ovat olleet niukkasanaisia"
---
No kysympä nyt sinulta/muiltakin, jos se auttaisi vähän syventämään tämän topcin aihetta:
1. Onko kaste mielestäsi lakia vai evankeliumia?
2. Mitä tekemistä Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on kasteessasi?
(Perustelut Raamatun Sanalla)- Amos7
Tapio522 kirjoitti:
Amos7: "Olisin tässä viestiketjussa odottanut kasteesta syvällisempää, mutta kovin ovat olleet niukkasanaisia"
---
No kysympä nyt sinulta/muiltakin, jos se auttaisi vähän syventämään tämän topcin aihetta:
1. Onko kaste mielestäsi lakia vai evankeliumia?
2. Mitä tekemistä Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on kasteessasi?
(Perustelut Raamatun Sanalla)1) Kuuluu Jeesuksen evankeliumin käskyyn. Matt.28:19
2) Löytyy samassa jakeessa vastaus, Matt.28:19.
Uskoon tullu kastetaan Jeesukseen noilla sanoilla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2084623- 1882596
- 671522
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961210Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1071130- 1251129
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91082- 711071
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1321030- 109989