Ei hitto, en jaksa enää!!!!Bulimiani todentuu sairaudeksi kokoajan vahvemmin ja vahvemmin! Tämä on mielen sairaus, joka kahlitsee minut eikä päästä irti! Olen yrittänyt mennä nukkumaan jo klo 22 asti, mutta viaton iltapalan syöminen on riistäytynyt jo kolme kertaa käsistä!!!! Todellakin aikeeni on ollut vain syödä jotain pientä, kuten nyt äsken viimeisellä kerralla edes yksi leipä, mutta sitten huomaan että käsi hamuaa jo toista, sitten kolmatta, sitten lasken jo kaloreita ja huomaan, että olen ylittänyt "sallitun" määrän, joten ajattelen,. paskaako väliä sillä nyt sitten enää on ja olen jo jääkaapilla syömässä kaksin käsin jacky-makupaloja ja jäätelöä ja sipsejä... ihan sama, kun oksennettava on kummiski, vaikka kaula ja niskalihakset onkin jo kipeät ja sylkirauhasia aristaa, niin paskanko väliä sillä nyt enää on!!! Eihän millään oo kummiskaan mitään väliä. Tässä samalla vetelen jäätelöä, ja käyn kaksinkamppailua itseni kanssa, oksentaakko vai eikö, mutta sisäinen päätös on jo tehty. Tiedän, että kohta jalat kuljettaa minut kohti "nirvanaa" ja olen taas askeleen lähempänä kiduttavaa kuolemaa...
Että näin...
Että näin...
Vastaukset 2
Vanhimmat
kun juoksisi heikoille jäille, tietäen että kohta pettää alta. ajattelin jo, että pitäisikö hankkia ajastettu lukko jääkaapiin..niinpä niin. missä viipyy uni, missä lie.
Tuo, mitä kerrot tuntuu niin tutulta.. Onneksi siitä on jo monta vuotta, kun tarvi ahmia ja oksentaa vuorotellen. Mulle ratkaisevan muutoksen toi ajatus itseni hyväksymisestä ja rakastamisesta sellaisena kuin olen. Ei se tosin tuosta vaan onnistunut, mutta pikku hiljaa onnistuin muuttamaan suhtautumistani itseen ja samalla huomasin, että pakonomainen ahmiminen alkoi lievittyä. Tämä oli 90-luvun alussa ja sitten pääsin lyhytterapiaan, jossa mielikuvien avulla tutustutaan sisäisiin osiin ja niiden myönteisiin tarkoituksiin. Kun en kerran tietoisesti halunnut ahmia niin silloin siitä vastuussa on sisäinen , alitajuinen osa tai puoli minussa. Oli yllättävää oppia ymmärtämään, että ahmimisesta vastuussa oleva sisäinen osani yritti auttaa minua saamaan rakkautta ja hyväksyntää ahmimisen avulla. Mitä enemmän itseäni moitin ahmimisesta, sitä enemmän se yritti auttaa, sitä vaikeampaa oli olla ahmimatta.
Nämä meidän sisäiset osamme aina tietävät, koska ne ovat syntyneet. Mieleeni palautui terapiassa lapsuuden kokemuksia, joissa olin alitajuisesti oppinut, että syöminen antaa rakkautta ym. myönteisiä tunteita. Näiden lapsuuden kokemusten vrheellisen syyseuraussuhteen korjaaminen mielikuvatyöskentelyllä dramaattisesti vaikutti ahmimisen tarpeeseen. Ei tarvinnut enää ahmia, eikä siis tietenkään myös oksentaa. Myöhemmin on muutaman kerran elämässä tullut vaihe, että olen huomannut tarvetta syödä enemmän kuin tarpeen ja joka kerta olen lähtenyt mielikuvien avulla jäljittämään, mikä menneisyyden kokemus on siitä vastuussa. Joka kerta on noussut eri kokemus ja sen korjaaminen on lopettanut tarpeen ahmia.
Mitä hyvää ahmimisesta vastuussa oleva osasi yrittää antaa sulle? Usein nämä meidän sisäiset osat, jotka ovat sillä nuoremman itsen ikätasolla, jolla ne syntyivät, eivät ole tietoisia siitä, että keinot, joilla ne yrittävät auttaa meitä, eivät toimi tai että ne ovat suorastaan haitallisia. Nämä sisäiset osat ovat kuitenkin hyvin tietoisia siitä, mitä tunnemme niitä kohtaan. Siksi on ensiarvoisen tärkeää alkaa ajatella myönteisellä tavalla niitä kohtaan, jotta olisi helpompi saada niihin yhteys ja saada niitä tajuamaan, että keinot ovat väärät, vaikka tarkoitus onkin hyvä.
Toivon sinulle voimia jaksaa ja luottamusta siihen, että sisimmässäsi on avaimet ahmimisongelman ratkaisuun. Toivon, että löydät terapeutin, joka osaisi opastaa sinua sisäisellä matkallasi.