Terve!
Olen tässä ihmetellyt sitä, ettei lapset voi harrastaa juuri mitään urheilua vain ilokseen.
Jos 8-vuotias poika harrastaa jalkapalloa, on treenejä kolme kertaa viikossa. Siihen sitten turnaukset ja pelit päälle. 12-vuotiaalla koripallon harrastajalla on jo neljä kertaa harkat ja pelit päälle.
Kuka aikuinen jaksaa "harrastaa" yhtä tosissaan töiden jälkeen? Aika harvasta lapsesta kuitenkaan tulee superjalkapalloilijaa tai koripalloilijaa!
Vaihtoehtoja ohjattuun liikuntaan löytyy hyvin vähän, jos haluaa käydä vain kerran tai kaksi viikossa liikunnan ilosta, joka olisi minusta riittävää muun ulkoilun ohella. Onko urheiluseurojen rahat jotenkin suhteessa harjoitusten määrään vai onko tässä kyseessä jokin kunnianhimojuttu? Vastauksia ja mielipiteitä kaivataan:)
Olen tässä ihmetellyt sitä, ettei lapset voi harrastaa juuri mitään urheilua vain ilokseen.
Jos 8-vuotias poika harrastaa jalkapalloa, on treenejä kolme kertaa viikossa. Siihen sitten turnaukset ja pelit päälle. 12-vuotiaalla koripallon harrastajalla on jo neljä kertaa harkat ja pelit päälle.
Kuka aikuinen jaksaa "harrastaa" yhtä tosissaan töiden jälkeen? Aika harvasta lapsesta kuitenkaan tulee superjalkapalloilijaa tai koripalloilijaa!
Vaihtoehtoja ohjattuun liikuntaan löytyy hyvin vähän, jos haluaa käydä vain kerran tai kaksi viikossa liikunnan ilosta, joka olisi minusta riittävää muun ulkoilun ohella. Onko urheiluseurojen rahat jotenkin suhteessa harjoitusten määrään vai onko tässä kyseessä jokin kunnianhimojuttu? Vastauksia ja mielipiteitä kaivataan:)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen itse lapsi, (tai varhaisnuori, miten sen katsoo) joka ei pidä liikunnasta. Mutta ajattelisin sen johtuvan siitä, että ihminen laiskistuu vanhetessaan ja lapsi tarvitsee sitä onnistumisentunnetta, jonka kokee harrastaessaan urheilulajia, jota osaa.
Itselläni on 6 ja 8-vuotiaat lapset ja niitä lajeja, joita he harrastavat, voi tehdä myös harrastusmielessä. 8-vuotias on taitoluistelija ja treenaa kovasti, mutta olisi myös vaihtoehto vain harrastaa lajia esim. 2x vko, jos haluaisi. Kesällä yleisurheilee 2x vko.
6-vuotias pelaa jääkiekkoa, treenit on 2xvko, mutta voi käydä harvemminkin (hallilla jututin 11-vuotiasta kiekkoilijaa, jolla on 2 jäätä ja 1 salivuorio viikossa eli varsin kohtuullista). Jalkapalloa, jota myös pelaa, on talviaikaan 1 krt/vko. Kokeili myös tanssitunteja 1krt/vko. Uimakoulussa voi niinikään käydä 1xvko.
Useimpia lajeja voi myös harrastaa, mutta halu vain harrastaa kannattaa tehdä valmentajille selväksi. Muuten lahjakkaat, liikunnalliset lapset tietysti poimitaan tehovalmennukseen, jotta yhdestä heistä tulee joskus uusi Kiira Korpi tai Teeme Selänne... Kyllä se taitaa olla valmentajien kunnianhimoa.
Joissakin kunnissa järjestetään kouluikäisille liikuntakerhoja, joissa voi harrastaa useampaa lajia ihan huvikseen. Toisaalta liikunnallisesti lahjakas lapsi voi itse innostua lajistaan niin, ettei mikään tunnu riittävän.
Itselläni on neljä lasta, jotka aikoinaan pelasivat kaikki jalkapalloa ja siinäpä oli organisoimista! Harrastus oli väkisin perheen yhteinen ja muodostui elämäntavaksi, yhtään ei kaduta ajetut kilometrit ja talkootöihin uhratut tunnit. Viimeistään murrosiässä nähty vaiva tuottaa hedelmää, monesta joutavasta pysyvät pois ja suhteet säilyvät hyvinä, kun on yhteistä toimintaa. Kannattaa rypistää niin kauan kuin lapsella motivaatio riittää, hyöty on isompi kuin uhraukset!
kaksi lasta, mutta molemmilla urheiluharrastuksia ammunnasta pesäpalloon. kuskaus välillä otta aivoon, mutta ole yrittänyt jaksaa, jos se todella tuottaisi sitten sitä hyvää hedelmää. iät 9 ja 11.
Monet lapset harrastaa vain ilokseen. Vaikka niitä olisi päivittäin. Miksi ne lapset käy siellä harrastuksissa? Omaksi ilokseen. Ei lapset ole niin laskelmoivia, että tällä minä joskus tienaan elantoni, se asenne tulee vanhemilta.
Ja meidän aikuisten on jaksettava harrastaa tosissaan töiden jälkeen, me olemme aikuisina tehneet aikuisen ihmisen päätöksen ja ruvenneet vanhemmiksi. Siitäkin huolimatta ettei kaikista tule superurheilijoita.
Kimppa kyydit on ihan toimiva vaihtoehto ja pääsee se lapsi itsekkin harrastuksiinsa, ei aina tarvitse viedä autolla ihan oven eteen. Kyllä asiat ovat tässä asiassa muuttuneet minun lapsuudesta..(Mentiin pyörrällä ringette harjoituksiin n. 5 km. säällä kun säällä.)
Mikä on tietysti ihan mukava kun nykyään vanhemmat osasllistuu enemmän.
Kyseessä on myös kunnianhimo, kaikki ei lapset ei harrasta omaksi ilokseen, vaan vanhempien kunnianhimon, joka muuten on viimeinen selitys kaikelle epäonnistumiselle. Lapsen hieno ja kallis harrastus on vanhemmille menestymisen mitta. Onhan se hienoa sanoa meidän lapset harraastaa niin ja niin paljon ja se maksaa niin ja niin paljon. Kun se, että meidän lapset käy ilmaikseksi seurakunnan kerhossa pelaamassa sählyä ja lähiössä asuvien lapsien kanssa ihan muuten vaan pelaamassa jalkapalloa, koripalloa jne..
Aina löytyy niitä pieniä matalamman profiilin seuroja joissa tosiaan vain harrastetaan eikä ko seuroilla ole edes resursseja mihinkään vakavampaan suuntaan. Näkyvimmin vain toimivat ne huippuseurat. Sitä paitsi näillä pikkuseuroilla ne harrastuskustannuksetkin ovat paljon, paljon pienempiä. Etsivä löytää!
Ongelmana ei ole vaihtoehtojen puute, vaan nykyvanhempien täydellinen uusavuttomuus näiden perusvaihtoehtojen ulkopuolisen tarjonnan kartoittamisessa.
Kamppailulajit, sukellus, ratsastus, parkour, kiipeily.... Vaihtoehtoja ei-kilpailulliseen urheiluun on älyttömästi, se on vanhempien omaa henkistä köyhyyttä jos ei mieleen tule muuta kuin ne iänikuiset jääkiekot ja voimistelut...