Tonya äänestivät kaikki pikku eminemit joiden kotona isä alkoholisti ja yh-äiti työtön syrjäytynyt niin kuin Halmeenkin perheessä kirjan perusteella.
15 000 ääntä
anti-tony
7879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yhdellä äänioikeutetulla on yksi ääni. Syrjäytyneen lähiönuoren ääni on tismalleen saman arvoinen kuin presidentin tai kenen tahansa muun. Vai ovatko kenties jotkut ihmiset muita arvokkaampia?
"Tämä on näitä demokratian tuomia kummallisuuksia", niikuin eräs ylellä tokaisi vaalilähetyksessä. Tonylla on kova paikka edessä. Minä olen vastaan.
en kuulu pikku eminemit joukkoon ja faija ei juonnut ikinä samoin mutsikaan ei kippaa brenkuu,silti äänet Tonylle koska on ainut joka ei puhu paskaa siellä.
Suurin paskanpuhuja ja uhooja on kyllä Halmeen poika itte. Liian monta kertaa on äijällä kanveesia pyyhitty ja sinne on järki jäänyt...
Aika kova kohtalo kuvaamillasi nuorilla.
Kyllä siinä on usko kanssaihmisiin kovilla.
Hienoa että Tonyyn uskovat!
Ottaako päähän? Kumpaan?
Isän ei juonut koskaan viinaa, eikä äiti. He ovat
molemmat kuolleet. Kuka olisi näistä kansanedusta-
jista edes hieman köyhän asialla. Vasemmistoliitto
on unohtanut täysin omat äänestäjät. Ihmiset etsii
jostain ymmärtäjää.