Jes, tein sen!

Pystyin oleen 7 päivää juomatta. Ja kun otin, otinkin viinipullon, ja yhden bissen - toista ei tehnyt mieli. Aiemmin meni viinaa 0,4l. Nyt tavoite on selvitä juomatta 10 päivää ja toivottavasti enemmän.
Jep, tullut juotua 1x/vko tai 2x/vko vuoden ajan. Nyt olen asetellut tavoitteita kuinka normaali elämä asettuisi aloilleen ja juominen olisi vain seurajuomista juhlahetkinä. Vuoden aikana on tapahtunut tähän elämään liikaa; avioero 10 v liitosta, kuolemantapauksia... kaikkea pieneen 32-vuotiaan elämääni. Tiedän miksi juon, tiedän riippuvuuteni; tuskaan, ahdistukseen - aion selvitä.
Etenen pienin askelin. Viinat pois,"laimeampi" tilalle - kulutuksen vähentämistä - juomistaukoja - kunnes olen tilanteessa jonka hyväksyn ja olen sinut itseni kanssa.
Toivottavasti pääsen yli 10 päivän...
271650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

samaan missä olitkin.

Äänestä

Suunnitelma on hyvä olla....

Toteuttaminen on jo toinen juttu!

Varo itsepetosta!

Äänestä
  • En halua mitenkään loukata, mutta....

    No, toisilla vähentäminen on ihan helppoa, heillä ei RIIPPUVUUS ole vielä suurta. Vaan jos olet alkoholiriippuvainen, on vähentäminen vaikeaa, pitun vaikeaa...

    Pyytäisin varomaan kuitenkin itsepetosta, se hiipii ajatuksiisi ettet huomaakkaan.

    Kohtuukäyttö on ihan ok, kun sitten vaan PYSYY kohtuukäytössä.

    Minä kokeilin kohtuukäyttöä, vähentämistä, miedompiin siirtymistä jne jne. Ei onnistunut minulle. On vain on/off, valitsin off....

    Äänestä

Eihän siinä itteensä mitenkään petä, kun tietää missä mennään. Vähentäminen on ihan hyvä asia, samoin miedompiin siirtyminen. Tauot juomisessa ihan tervettä. Kaikki ei pysty siihenkään.
Ittekin oon vähentäny juomiskertoja/määriä, kun tavoitteena ei ole täydellinen absolutismi, vaan vähentäminen jne.

Ota vaan niitä askelia ja yritä pitää päämääristäsi kiinni. Iloitsee saavutuksistasi! Hyvää se kaikki joka tapauksessa tekee. Ja viime kädessä itse teet omat päätöksesi, ei kannata lannistua hyökkäävistä kommenteista.

Äänestä
  • ihankuin omasta suusta parivuotta sitten...
    Heh, te vähentäjät ja kohtuukäyttäjät...tällä palstalla. Ei tartte hei selittää...Kaikki alkoholistit tietää ton vaiheen...Ja kohta käy rytinä!!!!

    Äänestä

kuin sinä. On täälläkin erottu, kuoltu ja päähän potkittu. Juotu on ja ei ole juotu. Onhan se tuuletuksen paikka itelläkin kun voi olla viikon "ilman". Syitä on löytynyt ja joskus kuviteltu, että kyllä mää tän hanskaan ja en juo kun kerran viikosssa. Niin ja laiva reissulla otan vaan mennessä. Ja koskaan en enää korjaa. Ihan turhaa itsenä kusetusta....väsyttävää.Ei se tauti ja riippuvuus siitä mihinkään lähde. Se on joko tai. Mitään väli mallin räpellystä ei kannata yrittää.
Pian sen näät, pakko toikin vaihe jokaisen juopon on nähtävä!! T: Kohtuuholisti

Äänestä

Muutamasta ekasta vastauksesta päätellen tämä taitaa sittenkin olla taas AA-provo.
Vitun tylsää.

Äänestä
  • Tylsää? Pitäisikö tämän sitten olla jotenkin helvetin viihteellistä? Ihmisten todellisista ongelmista tässä puhutaan. Ei se välttämättä ole kovin hauskaa.

    Äänestä

1 kertaa viikko tai 2 kertaa viikko ei ole vielä kovin paha. Eiköhän tuosta voi palata "kohtuuteen", mitä se sitten onkin.

Äänestä
  • Känni 1 tai 2 kertaa viikko ON JO PIRUN PAHA RIIPPUVUUS! Jos pidät 1 tai 2 kertaa viikossa kännäämistä sopivana, nostat toleranssia pian ollen pian 3 kertaa viikossa ja ehkä 4 kertaa ja niin edelleen....

    Tuo on jo sitä itsepetosta!

    Jos se olisi kerran, korkeintaan 2 kertaa kuukaudessa voisi jo nimittää kohtuukäytöksi.

    Äänestä

  • /////////////////\\\\\\\\\\... kirjoitti:

    Känni 1 tai 2 kertaa viikko ON JO PIRUN PAHA RIIPPUVUUS! Jos pidät 1 tai 2 kertaa viikossa kännäämistä sopivana, nostat toleranssia pian ollen pian 3 kertaa viikossa ja ehkä 4 kertaa ja niin edelleen....

    Tuo on jo sitä itsepetosta!

    Jos se olisi kerran, korkeintaan 2 kertaa kuukaudessa voisi jo nimittää kohtuukäytöksi.

    juoda alkoholia kaksi kertaa viikossa ei tarkoita samaa kuin juoda itsensä känniin kaksi kertaa viikossa.
    Jos juo KOHTUUDELLA kaksi kertaa viikossa ei ole hätää.
    Aloittaja oli vähentämässä juomistaan pyrkien terveempään elämään. Tiedostaa siis ongelmansa. Hyvä.
    Kannustusta hän tarvitsee, eikä iänikuista :"Et onnistu!"

    Äänestä

  • pistepistepistepiste kirjoitti:

    "Jos juo KOHTUUDELLA kaksi kertaa viikossa ei ole hätää."

    Mikä on mielestäsi "kohtuus"?

    Kannustusta niin, vaan TOSIASIAT on muistettava kannustettaessakin!

    Aloittaja on selkeästi tiedostanut ongelmansa, älä silti sinä sano että 2 kertaa viikossa ei ole paha!

    Onnistuu ihmiseltä monta muutakin asiaa ihan omatoimisestikin, siltikään ongelmaa ei pidä vähätellä kuten teit.

    Vaan miksi pitää juoda alkoholia kaksi kertaa viikossa? Kannustatko häntä juomaan 2 kertaa viikossa?

    "..juoda alkoholia kaksi kertaa viikossa ei tarkoita samaa kuin juoda itsensä känniin kaksi kertaa viikossa."

    Ja mitähän se tarkoittaa? Juoda kaksi kertaa viikossa lasi mietoa viiniä, vai kaksi kertaa viikossa kossua?
    Se, joka sanoo juovansa alkoholia kaksi kertaa viikossa hyvän maun ja aromin vuoksi, valehtelee.
    Alkoholia käytetään sen humalluttavan vaikutuksen vuoksi.

    Äänestä

  • Köh. kirjoitti:

    Puutun nyt tähän sen verran, että oluen rakastajana voin sanoa, että sitten sitä alkotonta ja vissyvettä. Voi että kun ei tee mieli juoda aivan ja ihan maun vuoksi montaa niitä alkottomia , miksiköhän

    Äänestä

  • ///////////////////////////... kirjoitti:

    "Jos juo KOHTUUDELLA kaksi kertaa viikossa ei ole hätää."

    Mikä on mielestäsi "kohtuus"?

    Kannustusta niin, vaan TOSIASIAT on muistettava kannustettaessakin!

    Aloittaja on selkeästi tiedostanut ongelmansa, älä silti sinä sano että 2 kertaa viikossa ei ole paha!

    Onnistuu ihmiseltä monta muutakin asiaa ihan omatoimisestikin, siltikään ongelmaa ei pidä vähätellä kuten teit.

    Vaan miksi pitää juoda alkoholia kaksi kertaa viikossa? Kannustatko häntä juomaan 2 kertaa viikossa?

    Ei kukaan ole maininnut tarkkoja määriä.
    Eikä kukaan tunne kysyjää.
    Tässä puhuvat jälleen ihmiset jotka ovat selvästi aivan eri maailmoista ja varustetut erilaisin voimavaroin. Ja puhuvat toistensa ohi.

    Äänestä

  • marimariton kirjoitti:

    Puutun nyt tähän sen verran, että oluen rakastajana voin sanoa, että sitten sitä alkotonta ja vissyvettä. Voi että kun ei tee mieli juoda aivan ja ihan maun vuoksi montaa niitä alkottomia , miksiköhän

    ole mitään ongelmaa juomisesta mitä sitä pähkäilee kuinka paljon juo tai vähän? Kyllä se on jo ongelma kun siihen tänne kirjoittaa ja pirun hyvä että kirjoittaa jostainhan se on alettava sitä ongelmaa purkamaan, ja aina parempi mitä aikaisemmassa vaiheessa. jos tuntee itsensä niin hyvin ettei ole alkoholisti niin noup hätä. sellainen ihmehän pystyy säännöstelemäöän ottamisensa muttei me alkkikset ei ei koskaan osattu ottaa oikein ei.

    Äänestä

  • marimariton kirjoitti:

    Puutun nyt tähän sen verran, että oluen rakastajana voin sanoa, että sitten sitä alkotonta ja vissyvettä. Voi että kun ei tee mieli juoda aivan ja ihan maun vuoksi montaa niitä alkottomia , miksiköhän

    Lienen edellä kirjoittanut; ALKOHOLIA juodaan sen humalluttavan vaikutuksen vuoksi.
    Sinä juonet alkoholitonta olutta sen vuoksi, että et tulisi humalaan.
    Capiche?

    Äänestä

Kiitos kaikenmoisista kommenteista. Osa kannustaa vilpittömästi, osa "piruillen" - joka taas vaikuttaa minuun positiivisesti: aion onnistua epäluuloista huolimatta.
En juon kaksinkäsin, en juo humalahakuisesti. Käytän liikaa väkeviä. En pyöri kapakoissa, en harrasta krapulajuomista - se olisi jo kaiken huippu. Juomiseni on minua rentouttavaa, hiprakkaa - pyrin tämän tunteen korvaamaan vanhoilla unohtuneilla toimillani; harrastamisella, lukemisella - näillä elämän pienillä jutuilla.
Tutkin itseäni, elämääni, ajatuksiani - minun on löydettävä muu rentoutumisen keino. Vähentämällä juomiseni alkoholimääriä, vaihtamalla miedompaan, luulen että "virotun" kirkkaista helpommin. Näin pyrin löytämään sen kohtuukäytön ja juomisen rennoimman tavan; vain viihteeksi hieman ja vain 1x/kk. Asetan tavoitteeni itse.
Elän ihan tavallista elämää; töineen, kotiasioineen, perheineni, huolehdin kaikesta. Olen vain herännyt asiaan, ja tiedän että asenteeni täytyy muuttua.
Se miksi tänne kirjoitan...motivoidakseni itseäni lisää. Pienestä kaikki voi alkaa mutta ei tarvitse päätyä kaaokseen.

Äänestä
  • Minusta on ainakin vilpittömän hienoa, että tiedostat ongelman ja pyrit vähentämään.
    Uskon ja tiedän, että alkoholia voi käyttää viikottain, kohtuullisesti.
    Eikä juominen johda siihen rapakänniin, jos käyttäjällä on selkäranka.
    Toisin, kuin suurimmalla osalla sinulle vastanneista.

    Äänestä

  • miltä tuntuu elämä selvinpäin.Kyllästyin jatkuviin riitoihin avon kans.Ero tuli mutta tilalle raittius ja sen myötä valtavasti"vapaa-aikaa"Herättelin henkiin vanhat harrastukset johon käytän viinasta vapauteneen ajan.Minunki määrät oli aika-ajoin rajuja.Minäkään en kerenny siltojen alle ja toivon mukaan en sorru toisten syyllistämiseen,en raittiiden enkä "oikeiden"holistien.Ihmettelen tämän palstan juoppous kilpailua.Onnea valinnasta!!!

    Äänestä

  • 1 x kk, määritteletkö sen ottopäivän jo aina etukäteen? Neuvonpa minäkin: Kun ottaa aina kk viimeisenä iltana, ei tule koskaan ottaneeksi enempää kuin oli tavoite.

    Äänestä

  • Kertoisitko minulle, MIKSI SINUN TÄYTYY JUODA, etkö voisi lopettaa kokonaan? Pakko juoda ja sotkea selvä pää? Jos, niin miksi?

    Kävin itse nuo ongelmasi aikanaan läpi, erot sun muut. Huomasin, etten lupauksistani, kovista yrityksistäni huolimatta pystynyt "kohtuuteen", joten lopetin kokonaan. Alussa olleen sietämättömän viinanhimon poistuttua (n. 1 vuosi) totesin, etten ole koskaan elämässäni tehnyt niin tärkeää ja kauaskantoista päätöstä kuin lopettaa alkoholin "nauttiminen"! (Eikä juomisen loppuaika ollut enää nautintoa, pelkkää tuskaa vaan).
    Nyt olen raitis, tasapainoinen ihminen, eikä tarvitse lainkaan miettiä otanko. Enkö ota? No en tietenkään!
    Zemppiä vaan yrityksillesi, muista kuitenkin mitä muut vanhemmat ovat kokeneet ja millaisin tuloksin. Vaikka luuletkin olevasi jotenkin erilainen kuin muut, pidä silti mielessäsi, että saatat olla väärässä...

    Hyvää kevättä

    Äänestä

  • /////////////////// kirjoitti:

    Kertoisitko minulle, MIKSI SINUN TÄYTYY JUODA, etkö voisi lopettaa kokonaan? Pakko juoda ja sotkea selvä pää? Jos, niin miksi?

    Kävin itse nuo ongelmasi aikanaan läpi, erot sun muut. Huomasin, etten lupauksistani, kovista yrityksistäni huolimatta pystynyt "kohtuuteen", joten lopetin kokonaan. Alussa olleen sietämättömän viinanhimon poistuttua (n. 1 vuosi) totesin, etten ole koskaan elämässäni tehnyt niin tärkeää ja kauaskantoista päätöstä kuin lopettaa alkoholin "nauttiminen"! (Eikä juomisen loppuaika ollut enää nautintoa, pelkkää tuskaa vaan).
    Nyt olen raitis, tasapainoinen ihminen, eikä tarvitse lainkaan miettiä otanko. Enkö ota? No en tietenkään!
    Zemppiä vaan yrityksillesi, muista kuitenkin mitä muut vanhemmat ovat kokeneet ja millaisin tuloksin. Vaikka luuletkin olevasi jotenkin erilainen kuin muut, pidä silti mielessäsi, että saatat olla väärässä...

    Hyvää kevättä

    Minkä vuoksi ihmiset juovat kahvia - ei pakollinen elinehdolle. Minkä vuoksi ihmiset herkuttelevat suklaalla, leivonnaisilla - eivät pakollisia elämiselle. Minun yksinkertainen vastaukseni kysymykseesi "miksi?" on : haluan tämän nautintoaineen kuuluvan tavalliseen elämääni, kohtuudella (ei pakolla), kuten muutkin ei-elämälle-tärkeät nautintoaineet (ei tuomitut). Pointti on se että en enää toimisi kaavalla: viikonloppu pullo ja jalat pöydälle, ihana rauha - vaan löytäisinkin sen tekemisen muualta useammin.

    Äänestä

  • en toivo kirjoitti:

    Toivottavasti ei tule "menetystä"!

    Hyvää kevättä ja kohtuutta

    Äänestä

  • en toivo kirjoitti:

    Minkä vuoksi ihmiset juovat kahvia - ei pakollinen elinehdolle. Minkä vuoksi ihmiset herkuttelevat suklaalla, leivonnaisilla - eivät pakollisia elämiselle. Minun yksinkertainen vastaukseni kysymykseesi "miksi?" on : haluan tämän nautintoaineen kuuluvan tavalliseen elämääni, kohtuudella (ei pakolla), kuten muutkin ei-elämälle-tärkeät nautintoaineet (ei tuomitut). Pointti on se että en enää toimisi kaavalla: viikonloppu pullo ja jalat pöydälle, ihana rauha - vaan löytäisinkin sen tekemisen muualta useammin.

    Maun takiahan sitä.

    Niinpä niin.

    Äänestä

  • tuttua tekstiä.... kirjoitti:

    miltä tuntuu elämä selvinpäin.Kyllästyin jatkuviin riitoihin avon kans.Ero tuli mutta tilalle raittius ja sen myötä valtavasti"vapaa-aikaa"Herättelin henkiin vanhat harrastukset johon käytän viinasta vapauteneen ajan.Minunki määrät oli aika-ajoin rajuja.Minäkään en kerenny siltojen alle ja toivon mukaan en sorru toisten syyllistämiseen,en raittiiden enkä "oikeiden"holistien.Ihmettelen tämän palstan juoppous kilpailua.Onnea valinnasta!!!

    Hyvä huomio kirjoituksessasi.

    Lopetettuani juomisen huomasin säästäväni niin ruumistani, kuin aivan tolkuttomasti rahaa.

    Yllätyksenä sen sijaan tuli, että myös aikaa säästyy aika tavalla; aikaa tehdä vaikka mitä, kun ei istuskele kaikkia iltoja baareissa humaltumassa tai kotona karapulaa parantamassa. Iloisia yllätyksiä. Juomisen lopettamisesta on seurannut vain hyviä asioita.

    Tuntuu hyvältä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Onnistunko? kirjoitti:

Pystyin oleen 7 päivää juomatta. Ja kun otin, otinkin viinipullon, ja yhden bissen - toista ei tehnyt mieli. Aiemmin meni viinaa 0,4l. Nyt tavoite on selvitä juomatta 10 päivää ja toivottavasti enemmän.
Jep, tullut juotua 1x/vko tai 2x/vko vuoden ajan. Nyt olen asetellut tavoitteita kuinka normaali elämä asettuisi aloilleen ja juominen olisi vain seurajuomista juhlahetkinä. Vuoden aikana on tapahtunut tähän elämään liikaa; avioero 10 v liitosta, kuolemantapauksia... kaikkea pieneen 32-vuotiaan elämääni. Tiedän miksi juon, tiedän riippuvuuteni; tuskaan, ahdistukseen - aion selvitä.
Etenen pienin askelin. Viinat pois,"laimeampi" tilalle - kulutuksen vähentämistä - juomistaukoja - kunnes olen tilanteessa jonka hyväksyn ja olen sinut itseni kanssa.
Toivottavasti pääsen yli 10 päivän...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu