Otan nyt puheeksi todella vaikean ja raskaan aiheen, eli lasten seksuaalisen hyväksikäytön. Eli sain noin puoli vuotta sitten tietää että tytärtäni on käytetty hyväksi. Maailmani sortui ja luulin etten enää koskaa pystyisi hymyilemään. Aika kuitenkin parantaa haavat, ainakin siinä mielessä että nyt elämä on jo palanut raiteilleen ja pystyn jo nauramaan taas. Päiväksikään ei kuitenkaan mielestään asiaa pysty jättämään. Olisi todella ihana löytää tätä kautta joku joka on kokenut saman. Ei ole väliä vaikka ei pystyisi asiasta sen enempää puhumaan mutta kuitenkin tietäisi miltä minusta tuntuu.
hyväksikäytettyjen vanhempia
1234
2298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
en ole hyväksikäytetyn vanhempi, mutta ollut itse hyväksikäytetty lapsi,
saahan tyttäresi nyt asianmukaista terapiaa ja hoitoa tapauksen vuoksi?
Sillä se on ensiarvoista, ettei hän sairastuisi myöhemmin ja kärsisi tapauksesta koko ikäänsä.
Vaikkapa Tukinaisen kautta voisit löytää ehkä jotakin vertaistukea ja ryhmiä ja neuvoja, jos täältä ei löydy ketään saman kokenutta?
kulunut samankaltaisesta kokemuksesta. Ensimmäinen puoli vuotta kului kuin unessa ja jäässä. Oli paljon tutkimuksia kuulusteluja ja lopulta syyttäjä hylkäsi syytteen näytön riittämättömyyden vuoksi. Tapauksen käsittely oli järjettömän hidasta, kesti yli vuoden. Ensimmäinen lääkäri jolle menimme ei uskonut meitä, toinen uskoi. Tutkimuksissa todettiin hyväksikäyttö tapahtuneeksi ja lapsella oli trauma. Jouduimme odottamaan ensimmäiset kolme kuukautta kahdestaan ilman mitään apua, koska lasta ei saanut kuulla kukaan provokaation pelossa ennen kuin kuulustelu oli suoritettu. Se aika oli helvetti.
Tunnen vieläkin joka päivä tuskaa ja huolta, lapsi oireilee vieläkin koska on pakotettu kohtaamaan hyväksikäyttäjänsä joka toinen viikko, onneksi ei yöksi. Pahinta on kun kukaan ei voi minua tukea, joudun itse pitämääm huolta, ettei asia toistuisi enää koskaan. Lastenvalvoja sanoi ainoastaan, että "me olemme pulassa". Olen vähitellen toipumassa henkisesti, liikun paljon luonnossa yksin ja lapseni kanssa. Olen todella kiitollinen, että lapseni uskalsi kertoa asiasta ajoissa, koska olin itsekin aavistellut jotakin. Ei ehtinyt kaikkein pahinta tapahtua, vaikkakin tarpeeksi pahaa. Yritän kaikin voimin tukea ja nostaa lastani, muuhun minulla ei juurikaan riitä aikaa ja voimia. Tämä on tätä nyt.Onneksi ja onnettomuudeksi olen joutunut työttömäksi. Se mahdollistaa lapsen kanssa olemisen, mutta rahan puute rasittaa joka päivä. Asiasta tietävät vain lähimmät ihmiset. Alussa olin niin raunioina, että vältin kaikkia ihmiskontakteja, pelkäsin "pokan" pettävän. Kasvoni jähmettyivät suorastaan yrittäessäni näyttää normaalilta. Kaiken voiman vei normaalin elämän ylläpitäminen ja lapsen hoivaaminen, en voinut enkä saanut näyttää hänelle kärsimystäni. Lapseni on vahva, viisas, kaunis ja lahjakas. Uskon, että hän tulee selviämään. Toivon kovasti, että teilläkin elämä helpottaa, tämän asian kanssa täytyy vain elää eteenpäin, hiljalleen.