Mikä on riittä lakkauskerrosten määrä parketille kotikäyttöön vai onko sellaista olemassakaan eli on enemmän valmistajasta kiinni? Itse olen törmännyt 6 ja 13 kertaa lakattuihin ja mietin, että riittääkö tuo 6 kertaa?
Parkettien laukkauskerrosten määrä..?
Kikkuraka
3642
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vaikuttaa suoraan lakkapinnan kulutuksen kestoon ja kun parketti lakataan hyvin ohuina kerroksina siitä saa kyllä itse asiassa kohtuullisen eron aikaan niiden välille. näkyy yleensä myös takuussa. tässä kohtaa kannattaa miettiä onko hyvä säästää tässä kohtaa muutama euro. kohtuullinen taso saavutetaan noin kymmenellä lakkauskeralla omasta mielestäni ja myös sillä minkälaisella lakalla tuote on lakattu on merkitystä kulutuksen kannalta. markkinoilla on myös 4 tai 5 kertaa lakattujakin tuotteita ja kyllä se vaan saattaa hamittaa jos pintalakkaus kuluu puhki 5-7v (parhailla takuu kuitenkin luokkaa 25v.)kuluttua paljon kuljetuista kohdista ,siinä määrin kallis investointi parketti kuitenkin on. tarveisin x-rautakauppias
Lakan määrällä ei ole niin suurta merkitystä kuin luullaan,lakkaus kerrat 6-8 riittää ei yhtään enenpää,kyse on lakkojen laatu eroista,sekä jonkin verran puusta.Suuri lakkaus kertojen määrä ei toimi esim kotimaisessa männyssä joka elää jolloin lakka alkaa lohkeilla.Uretaani lakat parhaita kotimaiselle puulle,veto tapoja on myös monia ,Muistakaa pyytää kunnon lakat ,kysykää mitä lakkaa käytetään ja seuratkaa käytetäänkö niitä,me mainitsemme aina laskussa mitä lakka on käytetty,se pitää asiakkaan vaatia,jolloin hoito voidaan tehdä turvallisesti vuosien kuluttuakin.
omassa vastauksessani tarkoitin liikkeessä myytävää lautaparkettia ja yhdyn hiojan kommenttiin täysin silloin kun on kyse hiotun lattian uusinta lakkauksesta. meistä toinen vastasi toiseen ja toinen toiseen osioon, nöäitä ei kannata kuitenkaan sotkea keskenään. t: x-rautakauppias.