Aloin panna merkille kummallisia tekemisiäni ja päähänpistojani vähän aikaa sitten.(Olen 15 )
Minä teen näitä asioita, vaikka en millään haluaisi:
1.Olen itsekäs. Kavereiden kanssa jutellessa puheet kääntyvät kuin itsestään minuun. En edes keksi muuta puhumista.(Tätä inhoan eniten..)
2.Laiskottelen ja lintsaan koulusta, vaikka tiedän mitä siitä seuraa, haukkumista ja moosestamista.Tänään juuri lintsasin.
3.Jos innostun jostakin, tulen fanaattiseksi. En muuta ajattelekkaan,en keskity koulussa yhtään siihen asiaan, mitä käsitellään, vaan kirjoittelen tehtävien sijasta ajatuksiani kiinnostukseni kohteesta. Kiinnostuksen kohde ei aina ole joku henkilö, vaan esine tai asia, esim. jalkapallo.
4.Olen arka ja hiljainen, vaikka en haluaisi. En uskalla puolustaa itseäni koska pelkään että minut haukutaan pystyyn ja itsetuntoni menee jälleen kerran nollille.Tämä saattaa johtua ilkeästä isosiskostani.
5.Kuvittelen että olen muuta kuin olen. Luulen että kaikki koulussa pitävät minua älykkäänä ja itsenäisenä, tiukkana ja coolina. Oikeastihan olen hiljainen ja epävarma.
6.Olen äärettömän mustasukkainen. Kun opettaja kehui kaverini hyvää suoristusta eräässä aineessa, jossa minä olen tottunut olemaan paras ja ainoa laatuani, rupesin melkein vihaamaan häntä! Enkä kyllä puhunutkaan hänelle vähään
aikaan.
7.Olen luulotautinen. Kun kuulen lauluja radiosta, ja kuuntelen sanoja, minä luulen että se laulu kertoo minusta ja se tahtoo sanoa minulle jotakin.
Minä niin inhoan tätä kaikkea!Sisimmässäni tajuan kaiken ja pystynkin olemaan normaali vähän aikaa, mutta sitten ajatukset ajelehtivat taas muualle.
En haluaisi mennä psykiatrille, koska seinilläkin on korvat ja joku kuitenkin saisi tietää. Pidän päiväkirjaa ja kerron siihen kaikki tunteeni ja suunnitelmani ja salaisuuteni, mutta nyt en enää voi koska yllätin siskoni lukemasta sitä! Elämäni on valumassa hukkaan.. minulla on niin paljon kaikkia ihania haaveita, jotka aion toteuttaa vielä joskus, mutta silloin tällöin tulee ajatus että en voi kuitenkaan koskaan toteuttaa niitä.
Ajattelen silloin tällöin itsemurhaa ja suunnittelen, että jätän sellaisen lapun jossa lukee: "en osannut elää".
Suurkiitos sinulle, joka jaksoit lukea ongelmastani. Tämäkin jo helpotti.
Minä teen näitä asioita, vaikka en millään haluaisi:
1.Olen itsekäs. Kavereiden kanssa jutellessa puheet kääntyvät kuin itsestään minuun. En edes keksi muuta puhumista.(Tätä inhoan eniten..)
2.Laiskottelen ja lintsaan koulusta, vaikka tiedän mitä siitä seuraa, haukkumista ja moosestamista.Tänään juuri lintsasin.
3.Jos innostun jostakin, tulen fanaattiseksi. En muuta ajattelekkaan,en keskity koulussa yhtään siihen asiaan, mitä käsitellään, vaan kirjoittelen tehtävien sijasta ajatuksiani kiinnostukseni kohteesta. Kiinnostuksen kohde ei aina ole joku henkilö, vaan esine tai asia, esim. jalkapallo.
4.Olen arka ja hiljainen, vaikka en haluaisi. En uskalla puolustaa itseäni koska pelkään että minut haukutaan pystyyn ja itsetuntoni menee jälleen kerran nollille.Tämä saattaa johtua ilkeästä isosiskostani.
5.Kuvittelen että olen muuta kuin olen. Luulen että kaikki koulussa pitävät minua älykkäänä ja itsenäisenä, tiukkana ja coolina. Oikeastihan olen hiljainen ja epävarma.
6.Olen äärettömän mustasukkainen. Kun opettaja kehui kaverini hyvää suoristusta eräässä aineessa, jossa minä olen tottunut olemaan paras ja ainoa laatuani, rupesin melkein vihaamaan häntä! Enkä kyllä puhunutkaan hänelle vähään
aikaan.
7.Olen luulotautinen. Kun kuulen lauluja radiosta, ja kuuntelen sanoja, minä luulen että se laulu kertoo minusta ja se tahtoo sanoa minulle jotakin.
Minä niin inhoan tätä kaikkea!Sisimmässäni tajuan kaiken ja pystynkin olemaan normaali vähän aikaa, mutta sitten ajatukset ajelehtivat taas muualle.
En haluaisi mennä psykiatrille, koska seinilläkin on korvat ja joku kuitenkin saisi tietää. Pidän päiväkirjaa ja kerron siihen kaikki tunteeni ja suunnitelmani ja salaisuuteni, mutta nyt en enää voi koska yllätin siskoni lukemasta sitä! Elämäni on valumassa hukkaan.. minulla on niin paljon kaikkia ihania haaveita, jotka aion toteuttaa vielä joskus, mutta silloin tällöin tulee ajatus että en voi kuitenkaan koskaan toteuttaa niitä.
Ajattelen silloin tällöin itsemurhaa ja suunnittelen, että jätän sellaisen lapun jossa lukee: "en osannut elää".
Suurkiitos sinulle, joka jaksoit lukea ongelmastani. Tämäkin jo helpotti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo on kuin suoraan omasta elämästäni. Kirjoitukset menossa, en ole kaikkiin osallistunut edes vaikka hyvin tiedän mitä siitä seuraa, vanhemmat kyselee miksi enkä edes osaa kertoa syytä, kun en sitä itsekään tiedä. Kaiken sen lisäksi mitä kerroit valehtelen ja liioittelen jatkuvasti, olen itsekin niin sekaisin kaikkien niiden valheiden kanssa etten enää tiedä mitä olen kenellekin kertonut..enkä haluaisi valehdella, mutta se tapahtuu itsestään. Joskus joku joka jostain syystä välittää minusta kysyy miksi teen näin itselleni ja läheisilleni, enkä osaa sanoa muuta kun "en tiedä", koska en oikesti tiedä. Jos tietäisin kai tekisin sille jotain.. Mustasukkaisuus tekee suhteet, myös kavereiden kanssa, mahdottomaksi. Joskus menee niin huonosti että melkein olen mennyt puhumaan jollekin, mutta sitten keksin jotain hauskaa ja innostun siitä ja unohdan täysin mitä olin tekemässä, kun koko ajatus jostain "kallonkutistajasta" tuntuu turhalta, kun menee niin hyvin..
Pärjäillään,ja muista ettei itsemurha ole mikään vaihtoehto!
ja luulen että jos jokainen keskustelee rehellisesti itsensä kanssa
löytää noita samoja piirteitä
Ts. Emme ole Hyviä ihmisiä, emme pahojakaan
eli olemme normaaleja
Niistä itsemurha ajatuksista,
kun ne tulee mieleen, ajattele minkä tuskan ja surun tuottaisit niille jotka sinusta tykkää
Tuo (6) ei ehkä ole hyvä ominaisuus mutta koska tiedostat sen, voit halutessasi päästä siitä eroon. Itseään pystyy muuttamaan helpommalla kuin muita, vaikka aikaa se saattaa viedä. Toisaalta sitä voisi kutsua myös kilpailuvietiksi joka on terve ja hyödyllinen ominaisuus.
Järkevintä ehkä kumminkin olla pohtimatta moisia ja vierailla ihan muilla kuin mielenterveyspalstoilla.
Psykiatrilla käynti merkitsisi todennäköisesti sitä että sinua kehotettaisiin syömään lääkkeitä joista on usein aikamoista haittaa (vakiohomma siellä) ja se jäisi myös papereihisi ja moninaisiin tietokantoihin lopuksi ikää. Ei haittaa muutoin mutta jos parempiin hommiin joskus eli korkeapalkkaisiin pyrit, sitten haittaisi.
Päiväkirjan voit piilottaa siskolta tai pitää sitä koneella ja piilottaa failin jonnekin.
don't worry dear, et ole yksin. luulen,e ttä olen sinun sielunystäväsi! :) minulla on paljon vastaavia ajatuksia, itseasiassa melkein jokainen mainitsemasi asia sopi minuun, paitsi tuo radio-kohta.
nyt olen tullut vaiheeseen, että olen alkanut miettiä elämääni. olen huomannut, että en olekkaan se itsenäinen ja cooli, sukupuoleton ja älykäs ihminen, vaan hiljainen ja arka pikkutyttö. no jaa. joskus on kiva huomata uusia asioita itsestään, joskus ei :) mutta olen yrittänyt oppia ottamaan ilon irti kaikista tunteista, oli ne positiivisa tai negatiivisia. myös negatiiviset tunteet antavat inspiraatiota taiteen luomiselle. ja se opettaa ja tekee kestävämmäksi. kyllä elämä on ihanaa!
...anteeksi jos aihe vähän lipsui... minä olen tällainen! :) hupsis!
Minusta näyttää siltä, että teet vain ikään kuin tutkimusmatkaa itseesi ja opiskelet omia luonteenpiirteitäsi. Nuorenahan ne monesti heilahtelevat äärimmäisyyksiin ja kuvittelisin sen johtuvan vain siitä, että sillä tavalla niihin on pakko "tutustua" ja oppia niitä vähän hienosäätämään. :-) Kun tuo ajanjakso on mennyt ohi, niin sitten ihmettelet, mistä ihmeestä moiset ristiriitaisuudet ja pähkäilyt oikein tulivat.
Tuosta elämisestä vain sanoisin, että ei siinä ole mitään tiettyä osaamista, joka joillakin on ja joillakin ei. Kyllä kaikki osaavat elää, OMALLA TAVALLAAN. Kenenkään toisen tapa ei ole sinulle oikea, omasi vain. Pidä siitä kiinni ja arvosta sitä! :-) Sitten pystyt arvostamaan myös muiden ainutlaatuisia tapoja.