Onko tällä maapallolla ketään toista ihmistä, jolla ois hieman samanlaisia kokemuksia kuin minulla? Olen nimittäin joka päivä väsynyt ja yöllä taas en saa helposti unta. En reagoi kirkkaasti aistiärsykkeisiin (kuten puheeseen tai ylipäätänsä ympäristöön) vaan tuntuu, että kävelisi unissaan. Kuin eläisi sumussa. En jaksa tehdä mitään...toisinaan ahistaa aivan h*lvetisti ja välistä en syö oikein mitään - ei yksinkertaisesti ole nälkä. Oma diagnoosini asiasta on masennus ja ärsyttää katsella tavallaan vierestä, kun oma elämä valuu hukkaan. On vain niin tyhjä olo, eikä saa otetta mistään. Välistä saattaa olla iloisiakin päiviä, mutta sitten taas tapahtuu jotain, joka palauttaa entisen olotilan. Kuten Ismo Alangon biisissäkin sanotaan "onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa kriisiin". Olen kertonut tästä psykiatrille, mutta hän ei reagoi asiaa. Tuumasi vain että:"Aha.". En minä aivan turhaan ole masentunut. Elämässäni on tapahtunut paljon hirveitä ja surullisia asioita - muunmuassa paras ystäväni kuoli ihan vähän aikaa sitten.
Olisi helpottavaa tietää, että minullakin olisi kohtalon toveri. Ei tarvitsisi olla yksin tuntemuksieni kanssa - läheiseni kun eivät oikein ymmärrä minua tai jotkut eivät jopa välitä ymmärtää. Joten jos joku tunnistaa itsensä, niin toivoisin lämpimästi vastausta.
Olisi helpottavaa tietää, että minullakin olisi kohtalon toveri. Ei tarvitsisi olla yksin tuntemuksieni kanssa - läheiseni kun eivät oikein ymmärrä minua tai jotkut eivät jopa välitä ymmärtää. Joten jos joku tunnistaa itsensä, niin toivoisin lämpimästi vastausta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... kaverilla taitaa olla vähän samantapanen ongelma.... siis se käy psykiatrilla ja koulussa terkalla ja sairaalassa... mut sillä on vaan vääränlainen mielikuva ittestään... oikeestaan joku anoreksian tapanen, se ei haluu et sen paino nousee yhtään... se valehtelee äidilleen painonsa ja joskus syö jopa ehkä näkkärin päivässä!!! tai no ehkä vähän enemmänkin, mut ei kuitenkaan ihan normaalisti.... sit se on koulussakin ihan omissa maailmoissaan välillä... alkaa höpöttään omiaan...
se oli joskus mun paras kaveri, mut kun mentiin yläasteelle, niin se sai entisestä vihamiehestän uuden parhaan kaverin.... me ollaan kaikki oikeestaan ihan hyvii kavereita keskenämme... toi ei kyllä oikein liity mitenkään aiheeseen, mutta kuitenkin... niin, ja sitten se mun kaveri jolla tää ongelma on, on kai joskus yrittäny itsarii ja sit se sanoo aina et ois van hyvä et se kuolis, me päästäis siitä eroon... mä oon huolissani siitä...
on varmaan kamalaa kun bestis kuolee, mut mä oon aika varma et se haluis sun jatkavan elämääs ihan normaalisti, toki ihminen saa surrakkin, mutta os lakkaa huolehtimasta itsestään, niin se ei ooo kauheen hyvä juttu...
jooo... toivottavasti jaksoit lukee....
eikä haittaa oikeestaan vaikket jaksanukkaan...
tunnen samanlailla.. en näe itselläni toivoa tulevaisuuteen... on vain tämä musta ja sumuinen hetki..olen monesti yrittänyt lopeettaa itseni ja tän hetken mutta tähän asti tuloksetta..en jaksa nyt puhua tästä.. olen vain niin kyllästynyt kaikkeen tähän mutta halusin vain sanoa että et ole ainut..