Oletteko kukaan kokeillut kahvin juonnin lopettamista ja onko se alentanut verenpainetta?
Mä kokeilen parhaillaan, olen yli 20 vuotta juonut aika paljon. Vieroitusoireena järkky päänsärky kaks päivää ja pienempää jomotusta vielä nyt viidentenäkin päivänä. Mutta haluan kuitenkin kokeilla, onko haittaa vai ei.
kahvin juonti
13
1532
Vastaukset
- kahvin
juonnin 5 kuukautta sitten ja tulihan niitä vieroitusoireita, samat kuin sulle. Kahvia join noin 35 vuotta! Mut tos vähän aikaa sitten maistoin hörpyn kahvia ja oli kyl niin pahaa ett helvete, suosittelen lopettamista tai siirry teen juontiin.
- H22H
Oletko ihan kokonaan kahvin lopettanut?
Kuin paljon joit?
Itse mietin kans et olisko apua lopettamisesta, mut mielestäni juon kuitenki aika vähän (moniin muihin verrattuna..)
1 mukillinen aamulla, 1 töissä iltapäivällä ja 1-2 illalla kotona.- Gaiza
olen kokeilumielellä lopettanut täysin. Ellei muutaman viikon kokeilu laske paineita, niin sama kait sit vaik jatkaisikin. Mut syön v-painelääkeitä(13 vuotta jo) ja nyt on silti paineet nousussa. Ajattelin ei täs mitään häviikkään kun kokeilee. Täytyy sanoa kyl on ollut vieroitusoireita, siis päänsärkyä ja on edelleen, mut periks en anna. Ja voi vitsi, kun aamulla tekee kahvia mieli ihan simona. Kuten sanottu, en anna periks!
Kysymykseesi miten paljon join, varmaan jotain saman verran kuin sinäkin, joskus enemmän, joskus vähemmän. - verenpaineeseen
Gaiza kirjoitti:
olen kokeilumielellä lopettanut täysin. Ellei muutaman viikon kokeilu laske paineita, niin sama kait sit vaik jatkaisikin. Mut syön v-painelääkeitä(13 vuotta jo) ja nyt on silti paineet nousussa. Ajattelin ei täs mitään häviikkään kun kokeilee. Täytyy sanoa kyl on ollut vieroitusoireita, siis päänsärkyä ja on edelleen, mut periks en anna. Ja voi vitsi, kun aamulla tekee kahvia mieli ihan simona. Kuten sanottu, en anna periks!
Kysymykseesi miten paljon join, varmaan jotain saman verran kuin sinäkin, joskus enemmän, joskus vähemmän.Itse olen syönyt verenpainelääkkeitä n. 35 vuotta ja kahvia juon säännöllisesti pari kuppia aamulla ja yhden iltapäivällä.
Jos jättäisin sen tekemättä, niin olen varma, että stressistä verenpaineeni nousisi kahta enemmän.
Joskus, jos verenpaineeni on, yleensä stressistä noussut, aiheuttaen päänsärkyä, olen juonut kupin pari kahvia, ja päänsärky on lakannut.
Tavallisesti verenpaineeni on kyllä hallinnassa, mutta pitempiaikainen stressi on sellainen tekijä, että verenpaineen nousua voin kyllä odottaa. Huomaan sen heti, koska minulle tulee päänsärkyä jo silloin, kun yläpaine lähentelee 145:ä, siis todella alhaisissa lukemissa.
Miehelläni on sydämessä tekoläppä, ollut jo n. 16 vuotta. Vieras esine sydämessä aiheuttaa ajan mittaan vajaatoimintaa. Miehellänikin todettiin sitä ja sydän oli hiukan laajentunut.
Hän kuitenkin käy säännöllisesti yksityisellä sydänlääkärillä, joka muutti ja lisäsi lääkkeitä. Sen seurauksena vuotta myöhemmin sydän oli taas entisen kokoinen, eikä vajaatoimintaa todettu.
Siinä yhteydessä hän kysyi lääkäriltä (keskussairaalan entinen ylilääkäri) kahvin vaikutuksesta verenpaineesen, koska hänen pitäisi ehdottomasti pitää verenpaine alhaalla. Lääkäri vastasi, että kahvin vaikutus kestää puolisen tuntia, eikä sillä kokonaisuuden kannalta ole merkitystä. Verenpaineen nousuun, kun vaikuttavat niin monet seikat. Joten ainakaan mieheltäni kahvinjuontia ei kielletty. Hän juo edelleen kahvia saman verran kuin minä, joskus enemmänkin.
Meillä on kyllä mittari kotona, joten hän seuraa tilannetta tarkkaan.
Nyt hän on jo pitemmän aikaa kävellyt ylimääräisesti aamuin ja illoin n. kilometrin lenkin. Sen hän on huomannut vaikuttavan verenpaineeseen suotuisasti. Nimenomaan sen, että kävely tapahtuu säännöllisesti, jolloin lihakset eivät pääse jäykistymään ja pienet verisuonet pysyvät auki.
Liikkuuhan hän muutenkin, mutta se on epäsäännöllistä.
Suolan käyttöä rajoitamme, mutta silti nesteenpoistolääke hänen kohdallaan on välttämätön.
Tämä ei nyt ollut tarkoitettu kenellekään ohjeeksi, mutta kerroin vain miten meillä menetellään. - Gaiza
verenpaineeseen kirjoitti:
Itse olen syönyt verenpainelääkkeitä n. 35 vuotta ja kahvia juon säännöllisesti pari kuppia aamulla ja yhden iltapäivällä.
Jos jättäisin sen tekemättä, niin olen varma, että stressistä verenpaineeni nousisi kahta enemmän.
Joskus, jos verenpaineeni on, yleensä stressistä noussut, aiheuttaen päänsärkyä, olen juonut kupin pari kahvia, ja päänsärky on lakannut.
Tavallisesti verenpaineeni on kyllä hallinnassa, mutta pitempiaikainen stressi on sellainen tekijä, että verenpaineen nousua voin kyllä odottaa. Huomaan sen heti, koska minulle tulee päänsärkyä jo silloin, kun yläpaine lähentelee 145:ä, siis todella alhaisissa lukemissa.
Miehelläni on sydämessä tekoläppä, ollut jo n. 16 vuotta. Vieras esine sydämessä aiheuttaa ajan mittaan vajaatoimintaa. Miehellänikin todettiin sitä ja sydän oli hiukan laajentunut.
Hän kuitenkin käy säännöllisesti yksityisellä sydänlääkärillä, joka muutti ja lisäsi lääkkeitä. Sen seurauksena vuotta myöhemmin sydän oli taas entisen kokoinen, eikä vajaatoimintaa todettu.
Siinä yhteydessä hän kysyi lääkäriltä (keskussairaalan entinen ylilääkäri) kahvin vaikutuksesta verenpaineesen, koska hänen pitäisi ehdottomasti pitää verenpaine alhaalla. Lääkäri vastasi, että kahvin vaikutus kestää puolisen tuntia, eikä sillä kokonaisuuden kannalta ole merkitystä. Verenpaineen nousuun, kun vaikuttavat niin monet seikat. Joten ainakaan mieheltäni kahvinjuontia ei kielletty. Hän juo edelleen kahvia saman verran kuin minä, joskus enemmänkin.
Meillä on kyllä mittari kotona, joten hän seuraa tilannetta tarkkaan.
Nyt hän on jo pitemmän aikaa kävellyt ylimääräisesti aamuin ja illoin n. kilometrin lenkin. Sen hän on huomannut vaikuttavan verenpaineeseen suotuisasti. Nimenomaan sen, että kävely tapahtuu säännöllisesti, jolloin lihakset eivät pääse jäykistymään ja pienet verisuonet pysyvät auki.
Liikkuuhan hän muutenkin, mutta se on epäsäännöllistä.
Suolan käyttöä rajoitamme, mutta silti nesteenpoistolääke hänen kohdallaan on välttämätön.
Tämä ei nyt ollut tarkoitettu kenellekään ohjeeksi, mutta kerroin vain miten meillä menetellään.kun vastasit. Kiva kuulla muiden kokemuksia. Tosiaan en tiedä vaikuttaako millään tavalla, mutta kun kerran päätin kokeilla, niin periksi en anna. Varmasti lääkäreiltä saa eriäviä vastauksi jos menee kysymään.
Harrastan liikuntaa aktiivisesti ja muutenkin omaan suht terveelliset elämäntavat.
Kun testini on päätöksesään ilmoitan täällä palstalla miten kävi.
- Monta pahetta
Lopetin kaksi viikkoa sitten nikotiinipurukuminkin syömisen (kuulemma purukumi on paineille yhtä pahasta kuin tupakka) samalla kun lopetin kahvin ja kofeiinipitoisten juomien käytön täysin kuin seinään. Tämä siis lääkärin todettua aamulla, että paineet ovat 190/122.
Poliklinikkareissun jälkeen pistin kaiken uusiksi. Kaikki paheet kerralla pois. Olin tosin niin pahassa flunssassa, että korvat soivat ja olin niin kuumeinen ja tukossa, että en huomannut minkäänlaisia vierotusoireita parina ensimmäisenä päivänä.
Nyt olen sitten syönyt elämäni ensimmäisen viikon verenpainelääkettä ja ollut paheetta kaksi viikkoa.
Eilen lukema oli 135/78 ja 130/92 ja tänään 140/90 ja 130/68. Hakee siis paikkaansa vielä nuo paineet. Mitattu kalibroidulla käsivarsimittarilla. Samalla mittarilla "terveellä" puolisolla oli muuten paineet 197/98 ja 201/112....hän on ollut seurannassa nyt pari vuotta. Itse ehdin olla 9 vuotta seurannassa samankaltaisilla paineilla:-)
En tiedä, mikä on suurin vaikutin paineiden laskuun -- kahvittomuus, tupakattomuus vai lääkitys... - Gaiza
mennyt jo! Täytyy sanoo että mieli tekee aamuisin kahvia. Olen huomannut että se on ollut määrätynlainen kiitoksen osoituskin itselle. Lauantaina kun sain siivottua, niin voi ihme kun olisi ollut kahvin paikka. Ja sosiaalinenkin juttu siinä piilee. "juodaanpas kahvit" tai "mennäänpäs kahville". Vähän niinkuin tupakan poltto.
No nyt ei enään ole päänsärkyä, melkein viikko meni jomotuksessa.
Paineet ei ainakaan vielä huomattavasti ole laskeneet, ihan vähän. Tosin en mitään suuria laskuja uskonut tulevankaan. - kahvista ei vaaraa
Justiinsa tällä viikolla julkaistiin tutkimus, missä kerrottiin, että runsaallakaan kahvin juonnilla ei ole pysyvästi merkitystä verenpaineen nousuun.
Uutisoinnissa kerrottiin, että lääkäreiden ei ole tarpeen suosittaa kahvinjuonnin lopettamista, koska sille ei ole verenpaineen kannalta merkitystä.- Gaiza
Niinhän ne sanoo, en tiedä sitten totuuden perää, enkä oikein usko mitään ennen kuin itse kokeilen.
Nyt olen ollut 3 viikkoa kahvitta ja aamuisin mieli tekee...ja monesti muulloinkin...mutta kun olen päättänyt kokeilla, niin en luovuta.
Elikkä nyt on sitten toista viikkoa paineet olleet laskussa. Mutta paino on noussut kilo per viikko, joka järkyttää. Kahvihan poistaa jollain tapaa nesteitä, joten lieneekö syy siinä, en tiedä. Joka tapauksessa joudun tästä lähin vähän katsomaan syömisiäni. En kuitenkaan kahvin korvikkeena ole ottanut mitään herkkuja ruokavaliooni.
Ennen kahvin lopetusta oli paineet 145-95 paikkeilla, harvoin alle, usein yli tuon lukeman. Nyt lähes aina n. 135-88, eli alle 90 olen saanut laskemaan, joka on tosi tärkeä seikka, ettei tarvise syödä lääkkeitä lisää.
Jatkan siis edelleenkin, en tiedä sitten miten jatkossa paineet, mutta yrittänyttä ei laiteta!
Varmaankin ihmisten elimistöt ovat erilasia, toisiin vaikuttaa, tosiin ei. Mielestäni olisi kuitenkin tyhmää lisätä lääkkeitä, ennen kuin kokeilee näitä elämänmuutoksia. Haaveeni on joskus kokeilun jälkeen juoda aamuisin pieni kuppi kahvia. - kahvi on terveysjuomaa
Gaiza kirjoitti:
Niinhän ne sanoo, en tiedä sitten totuuden perää, enkä oikein usko mitään ennen kuin itse kokeilen.
Nyt olen ollut 3 viikkoa kahvitta ja aamuisin mieli tekee...ja monesti muulloinkin...mutta kun olen päättänyt kokeilla, niin en luovuta.
Elikkä nyt on sitten toista viikkoa paineet olleet laskussa. Mutta paino on noussut kilo per viikko, joka järkyttää. Kahvihan poistaa jollain tapaa nesteitä, joten lieneekö syy siinä, en tiedä. Joka tapauksessa joudun tästä lähin vähän katsomaan syömisiäni. En kuitenkaan kahvin korvikkeena ole ottanut mitään herkkuja ruokavaliooni.
Ennen kahvin lopetusta oli paineet 145-95 paikkeilla, harvoin alle, usein yli tuon lukeman. Nyt lähes aina n. 135-88, eli alle 90 olen saanut laskemaan, joka on tosi tärkeä seikka, ettei tarvise syödä lääkkeitä lisää.
Jatkan siis edelleenkin, en tiedä sitten miten jatkossa paineet, mutta yrittänyttä ei laiteta!
Varmaankin ihmisten elimistöt ovat erilasia, toisiin vaikuttaa, tosiin ei. Mielestäni olisi kuitenkin tyhmää lisätä lääkkeitä, ennen kuin kokeilee näitä elämänmuutoksia. Haaveeni on joskus kokeilun jälkeen juoda aamuisin pieni kuppi kahvia.Olen viitisen vuotta mittaillut paineita kotona aamusin. Mittauksen teen heti herättyä. Istahdan ketiön pöydän ääreen ja odottelen 10-15 min ja sitten mittaan kolmasti. Pirruuttanai olen tehnyt lisätestin: keitän kupposen kahvia ja mittailen 15 min välein paineita. Ei mitään vaikutusta paineeseen minulla. Saman rinnakkaistestin olen tehnyt ilman kahvia ja tulos on sama.
- Gaiza
kahvi on terveysjuomaa kirjoitti:
Olen viitisen vuotta mittaillut paineita kotona aamusin. Mittauksen teen heti herättyä. Istahdan ketiön pöydän ääreen ja odottelen 10-15 min ja sitten mittaan kolmasti. Pirruuttanai olen tehnyt lisätestin: keitän kupposen kahvia ja mittailen 15 min välein paineita. Ei mitään vaikutusta paineeseen minulla. Saman rinnakkaistestin olen tehnyt ilman kahvia ja tulos on sama.
pitäiskö olla kauemmin juomatta, jääkö sitä kofeiinia elimistöön? En tiedä, mutta vieroitusoireet ainakin tuli vasta toisena päivänä juonnin lopetuksesta.
- kiinalaisen
Gaiza kirjoitti:
pitäiskö olla kauemmin juomatta, jääkö sitä kofeiinia elimistöön? En tiedä, mutta vieroitusoireet ainakin tuli vasta toisena päivänä juonnin lopetuksesta.
lääketieteen edustaja sanoi, että 6viikko kestää ennenkuin parkkihappo häviää lihaksista, sen jälkeen kun on lopettanut kahvinjuonnin.
- Gaiza
kiinalaisen kirjoitti:
lääketieteen edustaja sanoi, että 6viikko kestää ennenkuin parkkihappo häviää lihaksista, sen jälkeen kun on lopettanut kahvinjuonnin.
tiedosta, pian 4 vkoa takana, uskon tuohon ettei se elimistöstä heti poistu, kun on ainakin 20 vuotta juonut. Kiitos tiedosta, kannattaa siis jatkaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559