Seksileikit keskeytettiin

ohhoohh

Päivystäjä keskeytti sotilaspoliisien seksileikit
8.3.2007 8:28
Rikkomuksista on epäiltynä kolme varusmiestä.

Esikuntakomppanian varusmiesvalvoja keskeytti kolmen sotilaspoliisin yhteisen seksileikin. (PUOLUSTUSVOIMAT)Kolme Karjalan Prikaatin varusmiestä yritti harjoittaa keskenään seksiä. Kaikki kolme ovat sotilaspoliiseja.

Tapaus sattui esikuntakomppanian kasarmirakennuksessa tiistai-iltana noin kello 21.30.

Hiljaisuuden piti koittaa iltakymmeneltä, mutta kolmikolla oli vielä puolta tuntia ennen pakollista maatamenoa aivan toiset asiat mielessään.

Kävi kuitenkin niin, että kasarmia kiertänyt, päivystyksestä vastaava upseerikokelas näki, mitä on tapahtumassa. Hän käski kolmikkoa heti lopettamaan ja palaaman omiin tupiinsa.

Varusmiehet eivät totelleet. Kokelaan piti toistaa käskynsä ennen kuin normaali rauha palasi kasarmiin.

Tapaus ei jäänyt tähän. Karjalan Prikaati tutkii tapahtuneen.

Iltalehti kertoi edellisen kerran sotilaiden seksileikeistä 16.2.2007. "Yhteisestä sopimuksesta"

- Tapahtumaan liittyvät rikosepäilyt ovat puolustusvoimiin kohdistuva vahingonteko, sotilaan sopimaton käyttäytyminen, palvelusrikos sekä mahdollisesti niskoittelu, kertoo Karjalan Prikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Hannu Hyppönen.

Hyppönen korostaa, ettei tapaukseen liity pakottamista tai muuta väkivaltaa.

- Karjalan Prikaatin kolme varusmiestä on yhteisestä sopimuksesta harrastanut sukupuoliyhdyntää - tai tarkemmin sanottuna yrittänyt harrastaa. Teko on jäänyt aikomukseksi.

27

5972

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ennen oli kaikki..

      Vittu mitä ääliöitä nämä spollet.Pakko päästä kuksimaan,vaikka käry ilmeinen..Tämä siitä saatiin,kun akat piti saada inttiin.Munan perässä ne vain on siellä,kuten nytkin nähtiin.Onks se akkaspolle muuten Mikkelin suunnalta kotoisin?

      • ne ---

        Noi kaikki kolme oli kyllä miehiä....


      • Tili tali tittu, haistakaa...
        ne --- kirjoitti:

        Noi kaikki kolme oli kyllä miehiä....

        Jos se oli joku homo-kööri, niin vastaisen varalle päivystäjälle rk ja täysilipas.


      • kettttu
        Tili tali tittu, haistakaa... kirjoitti:

        Jos se oli joku homo-kööri, niin vastaisen varalle päivystäjälle rk ja täysilipas.

        Jos armeijasta oikeasti ruvetaan homoja pois potkimaan niin eipä sinne montaa kaveria sitten enää jää. Itseasiassa mielestäni armeijan homo-imagoa voitaisiin jopa entisestään korostaa (jos mahdollista)


      • Anonyymi
        kettttu kirjoitti:

        Jos armeijasta oikeasti ruvetaan homoja pois potkimaan niin eipä sinne montaa kaveria sitten enää jää. Itseasiassa mielestäni armeijan homo-imagoa voitaisiin jopa entisestään korostaa (jos mahdollista)

        - Kiiltävät reiden mittaiset nahkasaappaat?

        - Koppalakit mustaa nahkaa?

        - Liukuvoide ja kengänkillotin yhdistelmävoide?

        Keksikää listaan lisää...


    • Alik Hyvönen

      Noin meilekin kävi!

      Just kun oltiin kaikki tuvan 16 jätkää yhdessä kasassa päällekkäin hässimässä tuli yks kappari ja sanoi pojat pojat lopettakaa...

    • Jack the Fucker

      Olisitte pojat menneet laivastoon.
      Mun siellä olo aikanani harrastin seksiä niin monta kertaa että sen jälkeen ei ole onnistunut sama tahti kuin pari kertaa Mykonoksella.
      Vieläkin muistelee hyvällä 11 kuukautta.

      • jösses mitkä säkit!!

        vai panitko pakoputkea?


    • Anonyymi

      Lesbo katteli ja kuvasi kun kaksi homoa pisti toisiaan pakoputkeen. Tyypillistä touhua Suomen sotilailla, ja eikö lisääntyy vaan nykyaikana.

    • Anonyymi

      Eikö päivystäjä päässyt jälkiliukkaille?.

    • Anonyymi

      Ei varmaan kun pakeni luultavasti hajua huoneesta. Oli ollut hernekeittopäivä, ja sitten kun röörit oli kunnolla aukaistu molemmilta miehiltä, niin haju on varmaan ollut hirveä.

    • Anonyymi

      oliko naisia seassa?
      edes yhtä nuorta blondia
      mielipaha iskee kohta, jos et kerro, että mukana oli edes yhtä naista!
      mielipaha isänmaan puolesta, suomen puolesta, armeijan puolesta, armeijabudjetin puolesta, isien ja äitien puolesta, elämän puolesta....

    • Anonyymi

      Eihän yhtään koiraa ollut mukana?.

    • Anonyymi

      Herkku peppuja on taas astunut harmaisiin ja naikkosia joukossa?😛😜

    • Anonyymi

      Miesten saunavuoro on monelle viikon odotetuin hetki, pääsevät vihdoin kokemaan syvempää suhdetta palvelukseen. Ja kiilusilmäinen kapiainen tulee saunomaan samaan aikaan, jotta hurmos olisi täydellinen.

    • Anonyymi

      Heti kun on kivaa ollaan kateellisia. No oliko palvelusasia? Ei ollunna. Oliko julkinen paikka? No ei. Mikä tuossa häiritsi?

    • Anonyymi

      Kaikki kolme olivat miehiä. Varma tieto, imagosyistä komppanian päällikkö valehteli naisen olleen mukana. Juna jyskyttel Kuopijjoon päin, voisivat laulaa sanalla poikapolot kun touhuavat toistensa kimpussa.

      • Anonyymi

        Jo rintamamiehet olivat toistensa vehkeissä kiinni innokkaasti, kun eivät päässeet kotilomille. Suomella on pitkä perinne tuossa asiassa. Ei pidä väheksyä sitäkään, että Helsinkiä tituleerataan Euroopan homopääkaupungiksi.


    • Anonyymi

      Mukana oli kylläkin nainen myös.

    • Anonyymi

      No niin. Pääsitte pätemään vuonna 2007 avattuun keskusteluun vuoden 2022 tapauksen tiedoilla. Aikakoneko teillä on vai mikä ???

      • Anonyymi

        Ole vajakki hiljaa.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      No nyt tuli Helsingin satamaan oikea "poikalaiva" täynnä nuoria miehiä iältää 18-25v. Kuukausia merellä olleita viriilejä poikia joilla kassit roikkuu polvissa asti kun ei ole päässyt purkautumaan. Ajattele millainen näky ryhmäsuihkussa kun sadat karvattomat, alastomat vartalot joilla kaikilla kassit täynnä lemmenliisteriä tungeksii suihkujen alle. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bb438659-ed27-4904-ad16-749b7c27607b

    • Anonyymi

      Kyllä, ja jenkeistähän puolet on homoja, ja toinen puoli kaappihomoja. Miespuoleisia nahkafagotin soittajia siinä maassa riittää.

      • Anonyymi

        Kaappifagottihan se toisen tuntee! 😜


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1939
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      21
      978
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      648
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      57
      629
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe