Mediuutiset: Viinasta johtuva työkyvyttömyys lisääntynyt rajusti
Julkaistu: 9:46
helsingin sanomat
Alkoholista johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on lisääntynyt rajusti. Eläkkeellä olevien määrä kasvoi vuosina 2000–2005 yli 40 prosenttia, kertoo Mediuutiset. Kelan asiantuntijat Raimo Raitasalo ja Kaarlo Maaniemi selittävät ilmiötä kulutuksen kasvulla.
Kun vuonna 2000 suomalaiset joivat viinaa 8,8 litraa asukasta kohti, niin vuonna 2006 kului 10,3 litraa. Mediuutisten haastattelemat asiantuntijat pitävät osasyynä maaliskuussa 2004 alkanutta veroalea.
Työterveyslääkäri Bernt Savonius lisää, että alkoholin käyttö on toisaalta nykyisin myös helpompi merkitä kyselylomakkeisiin, sillä asia ei enää ole samalla tavoin tabu kuin takavuosina.
Lain mukaan alkoholismi ei ole sairaus eikä työkyvyttömyyden peruste, mikäli se ei ole aiheuttanut elimellisiä vikoja. Savoniuksen mielestä tätä ei pidä muuttaa.
"Jos alkoholismi hyväksytään työkyvyttömyyseläkkeen syyksi ilman mitään osoitusta sairaudesta, kriteerit puuttuvat ja ollaan vaikealla tiellä. En usko, että pitäisi mennä siihen suuntaan."
Alkoholin kulutuksen roiman kasvun myötä ovat lisääntyneet myös viinan aiheuttamat kuolemat ja sairauspäivärahakaudet.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi noille ei ehdoteta pakkohoitoa?
Eivät taida saada hoitoa vaikka haluaisivatkin?
syrjäytymisen ehkäisemiseen.
miksi tässä maassa,etenkin nuoret miehet syrjäytyy?
kaikilla on mahdollisuus koulutukseen,eli tie on avoin kaikille.
selvää on että suuri syyllinen on sosiaalinen eriarvoisuus.
yhteiskunta tuottaa aina syrjäytyneitä,me heitä tuotamme.haluammeko todella muutosta,vai nautimmeko me ylemmyydentunteestamme?
sylkykuppina,että ihmiset tuntisivat itsensä paremmiksi ?
Kyllä syy syrjäytymiseen on usein itsessään. Jokainen ihminen saa sosiaalisia kontakteja jos niitä vain opettelee tekemään. Toinen vaalii niitä, toinen ei.
Netti on nykyään suosituin ajanviettokeino monille, tämä vähentää myös sosiaalista elämää, mikä pikkuhiljaa johtaa sosiaalisten kykyjen rappeutumiseen ja lopulta kynnys sosiaalisiin suhteisiin ryhtymiseen on todella suuri.
Alkoholisteille pakkohoito on todellakin paikallaan ja sitä pitää järjestää. Varsinkin perheellisten ihmisten alkoholismiin on pakko puuttua, koska sillä on todella kauaskantoisia seurauksia lapsen elämään.
Ei asiat ole noin yksiselitteisiä. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että asioihin voi kyllä itsekin vaikuttaa. Mutta mutta kun me emme ole tyhjässä kasvaneita, vaan olemme suurelta osalta myös ympäristömme tulosta.
Ajattele nyt vaikka esimerkkinä alkoholistiperheen lasta, joka ei kotonaan opi minkääänlaisia "normaaleja" sosiaalisia taitoja, jolle "normaali" elämä kaaosta ja riitoja. Lapsi oppii ison osan käyttäytymismalleistaan vanhemmiltaa jo paljon ennen kuin hänellä on minkäänlaista kykyä alkaa arvioimaan niiden mielekkyyttä tai järkevyyttä. Sitten tuo lapsi menee kouluu ja tulee syrjityksi - tai on itse tappelija/kiusaaja - siis oppii, ettei hän kelpaa sellaisena ihmisenä kuin hän on. Sekin on luonnollista, koska hän käyttäytyy kenties häiriköiden yms. Kukaan en opasta häntä muuhun kuin "vääränlaiseen" syrjäyttävään käytökseen. Ja paha olo kasvaa ja koton on opittu malli siitä, miten pahaaoloa hoidetaan; juodaan viinaa... Miten, millä keinoin, tuollainen ihminen alkaa käyttäytymään normaalisti, hoitamaan ihmissuhteitaan, tulemaan hyväksytyksi jne.. Miten ? Mielestäni ei voi yksin sälyttää syytä hänen niskoilleen.
Toki toki, hänellä on valinnan vapaus isona ja mahdollisuus muutokseen ja niikin tapahtuu - joidenkin kohdalla. Mutta nuo lapsuudessa opitut käyttäytymismallit ovat niin iso osa ihmistä, ettei niitä noin vain karisteta. Mietipä itseäsi. Meillä kaikillä, myös sinulla, on varmasti turhia tapoja - ei niin "pahoja" kuin juopottelu tai syrjäytyminen mutta jotain - , joita olemme oppineet kotona, ja joista meidän on lähes mahdoton karistaa pois itsestämme. Mietipä kuinka monta asiaa teemme kuten äitimme tai isämme, vaikka olemme aivan erilaisia ihmisiä.
Ei voi vain mennä syyttämään syrjäytyneitä, että mitäs et osaa toimia toisin. Minkä sille voi, jos ei osaa, eikä osaamattomuuteen ole mitään apua tai edes uskallusta hakea apua.
Paremmin ei olisi asiaa voinut ilmaista! Olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä. asiat eivät todellakaan ole niin yksiselitteisiä.
Kotoa me jokainen otamme mallin. Pieninä lapsina emme tiedä muuta "normaalia" kuin sen, mikä tapahtuu meidän seiniemme sisäpuolella. Siellä voi olla alkoholismia, perheväkivaltaa ym., mutta siitä tulee meille "normaalia", koska se on ainoa tapa elää, josta olemme tietoisia. Jos joku tällaisessa kodissa kasvaneena syrjäytyy, ei hoidoksi auta, että "ryhdistäydy". Miten ryhdistäytyä, jos ei ole mallia.
Näitä kodin seinien sisäpuolella "vammautuneita" on paljon. Niitä löytyy joka yhteiskuntaluokasta, että ei voi edes sanoa ongelman olevan "alemman sosiaaliluokan".
Miten tällaisia "kotivammaisia" pystytään hoitomaan? Osaako joku kertoa? Kun on kunnolla syrjäytynyt, ainoa apu, jota osaa hakea, on toimeentulotuki. Ei kannata syyttää syyttömiä, joille normaali on jotain ihan muuta kuin esim. sinun/minun normaali.
minua ympäröivät kerrostalot, joiden asukkaista hyvin suuri määrä on pitkäaikaistyöttömiä.
Syrjäseudulla, pienellä paikkakunnalla näillä usein kouluttautumattomilla ihmisillä ei ole mitään toivoa työpaikasta.
Päivät ovat masentavaa virumista ja penninlaskemista, väistämätöntä velkaantumista peruspäivärahalla.
Kun katselen heitä hoippumassa kaljakassiensa kanssa, en voi syyttää heitä. Kestämätön elämäntilanne masentaa.
Jos eläisimme 60-luvun yhteiskunnassa jolloin ihmisille oli ruumiillisia, ei-koulutusta vaativia töitä aivan toisessa määrin kuin nyt, he olisivat töissä ja voisivat rakentaa elämäänsä.
Ympäristöllä on suuri vaikutus lapsen kehitykseen, mutta aikuinen ihminen todellakin voi muuttaa itseään halutessaan. Kaikilla ihmisillä on sen verran sosiaalisia suhteita, että niitä kykenee halutsessaan muodostamaan. Toisille se on helpompaa ja toisille vaikeampaa, mutta mahdollista jokatapauksessa.