tuo edellinen keskustelu on luisunut senverran
kauas, että koin,vastaan tänne etusivulle.
Samalla toivon, että Jumalan Henki saisi sinulle
puhua. Sillä kun Jumalan Henki puhuu ihmisessä joka
ei vielä ole ahtaasta portista tullut johdettua
Vapahtajan Herran Jeesuksen tykö, niin se puhe ei
ihmistä miellytä.
En sano tätä ylhäältä, en korottaakseni itseäni niinkuin sellainen kokee, joka ei Jumalan riisumaksi ole saanut tulla, ja näin elää omassa
lihallisessa uskossaan, oman vanhurskauden tiellä.
Ja tämä on aivan sama reaktio kun Jeesuksen aikai-
silla fariseuksilla. He eivät voineet sietää
Jumalan Totuutta, Jeesuksen puhetta.
Että aivan ymmärrettävää on, että ihmiset tänäkin
päivänä närkästyvät siihen mitä Jeesus Sanoo.
Ihminen omassa uskossaan on niin viisas ja mahtava
ja pyytää kunniaa muilta ihmisiltä, se lihaa
korottaa ja sydäntä hivelee, kun minä, kun minä,
minä osaan niin hyvin ja taitavasti, minä tiedän
kaiken, osaan kaiken, olen todella hyvä.
Näin lihallinen uskova todella elää, elää täysin
rinnoin itse, omaa elämäänsä.
Mutta se,jonka Jumala on saanut nujertaa, riisua
kaikesta omasta, ei olekkaan enää kyse siitä mitä
se ihminen on, kun sitä ei ole.
Vaan on saanut käydä aivan näin: "En enää elä
minä vaan Kristus minussa."
Tätäkin lausetta voidaan hienosti toistaa, mutta
tuosta ei voi kukaan muu tietää mitä se on,kuin
ainoastaan ne jotka ovat ahtaasta portista
Elämän kaidalle tielle saaneet käydä.
Siksi toistan edelleen jokainen joka tahtoo sielunsa pelastaa, hänen tulee se kadottaa, että
hän sen pelastaisi. Ihmisen tulee kuolla itselleen
siis täydellisesti, että Jumalan elämä hänessä
saisi alkaa.
Ja todella näin on iankaikkisen elämän on alettava
täällä jo maaan päällä, että se voi jatkua
Taivaassa.
Ja se elämä on: iloa ja rauhaa PYHÄSSÄ HENGESSÄ.
Siksi Jeesus ei turhaan sanonut näitäkään sanoja:
"Jonka POIKA TEKEE VAPAAKSI SE ON TODELLA VAPAA".
Mieti, miettikää, mikä on se vapaua kun kiemurrellaan synnin kanssa?
Mikä on se vapaus kun ollaan niin monella tapaa
sidottuja.
Uskokaa JEESUSTA.
Että ei vaan niin, me uskotaan Jeesukseen,
VAAN USKOKAA JEESUSTA.
Ja se lähtee tästä;
JEESUS SANOO: "Etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen
valtakuntaansa niin kaikki muukin tarpeellinen
teille annetaan.
Se ei lähde siis tästä; etsikää seurakuntaa, ihmistä niin voitte löytää Jeesuksen.
Ei sillä tämä on juuri näin kun SANA sanoo:
"KIROTTU ON JOKAINEN MIES(NAINENKIN)JOKA IHMISEEN
TURVAA".HUOMATKAA TÄMÄ ON JUMALAN SANAN TOTUUS
ei siis saatanan valhetta.
Siis tahdotko olla siunattu vaiko kirottu?
Vakava kysymys jokaiselle.
Kumman ihminen valitsee sen mukainen on tie, elämä
ja iäisyys.
SANON TÄMÄ ON ELÄMÄN JA KUOLEMAN KYSYMYS.
SE SISÄLTÄÄ SIIS PALJON, TODELLA PALJON.
KUKA TAHTOO SIIS JÄÄDÄ IANKAIKKISEN ELÄMÄN
ULKOPUOLELLE? VALINTA ON ITSEKUNKIN OMA.
JA VIELÄ SANON, TÄMÄ ON SELLAINEN ASIA, ETTÄ
ÄLÄ ANNA MINKÄÄN MUUN TÄMÄN ASIAN RINNALLA
PAINAA ENEMMÄN VAAN JOS OLET VÄÄRÄSSÄ USKOSSA
VAELTANUT VUOSIKYMMENIÄKIN, NIIN HEITÄ SE POIS
PYYDÄ VAIN SAADA NYT PÄÄSTÄ SIIHEN USKOON JONKA
JUMALA VAIN VOI ANTAA, JOKA VAIN VOI JOHTAA
SIELUSI IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN JEESUKSEN TYKÖ.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Selitteli "edellinen keskustelu on luisunut senverran
kauas, että koin,vastaan tänne etusivulle." Mikä peruste tuo nyt on olla käyttämättä jo olemassa olevaa ketjua?
Mitä tuo 'koin,' tarkoittaa tässä yhteydessä?
annoit sanan pahentaa itsesi?
Sen minkä koin niin sen koin.
Mutta niinkuin toivoin hyshysinkin kohdalla niin
myös muiden kohdalla, että JUMALAN PYHÄ HENKI
saisi puhua.
Sillä toivotonta on jos ihminen oman ymmärryksensä
ja väärän hengen antaa itseään hallita ja johdattaa.
Sillä tiedän, Jeesuksen sanat, Jumalan totuus
koskee lihalliseen uskovaan kenelle rajummin
kenelle vähän rajummin ja on niinkin se ei saa
mitään aikaan, jolloin ihminen on niin paatunut
ettei Jumalan Sanan kaksiteräinen miekka voi
enää koskettaa.
Olemme todella vakavien asioiden kanssa tekemisissä.
Ihminen joka perä perä hylkää ja halpana pitää
Jeesuksen sanat, Jumalan sanan Totuuden,
hänessä tapahtuu tätä paatumista(jota hän ei itse
näe)ja hän luisuu pois yhä kauemmas Jumalan
äänen ulottuvilta kunnes Jumalan ääni vaimenee
kokonaan.
Ikänsä pimeydessä olleet, eivät voi kestää pienintäkään Totuudenvalon sädettä.
He häikäistyvät Totuudesta ja palaavat mieluummin takaisin pimeyteen, ettei silmiin tekisi kipeää.
Jumalan sanan VALO on sellainen, ettei sellainen joka pimeydessä vaeltaa voi sitä kestää.
Se on kuin tuli, se polttaa, sietokyky tulee vastaan, näin peräännytään takaisin sinne pimeyteen
rauhoittelemaan itseään ja muita, niillä tutuilla
litanioilla.
Ajateletko että usko Jeesukseen vapautti sinut tekemään syntiä?
Sinänsä vaikka ymmärrän sen mitä yrität sanoa olen sitä mieltä että Kristityn vapaus on muuta kuin lupaa tehdä syntiä mielin määrin. Eikä mielestäni raamattukaan niin opeta.
Ja siinäkin kannassa pysyn että usko ei tee minusta inhimillisesti katsottuna täydellistä ja synnitöntä vaikka se herättää halun yrittää parhaansa.
Jumalan Henki sinulle puhua.
Eipä muuta.
"Ja siinäkin kannassa pysyn että usko ei tee minusta inhimillisesti katsottuna täydellistä ja synnitöntä vaikka se herättää halun yrittää parhaansa."
Se ole toiveemme, että uskonmme myötä saisimme Jumalalta ymmärrystä, ja Hän tekisi meistä parempia ihmisiä, että osaisimme niistä synneistämme luopua, ja oppisimme ymmärtämään Jumalan tahdon?
Ja emmehän me voi yrittämällä yrittää välttää syntiä, meidänhän täytyy luottaa siihen, että Pyhä Henki ohjaa meitä toimimaan oikein, ja kolkuttelee omaatuntoamme kun olemme väärässä. Silloinhan me olemme vapaita uskossamme, jos yrittäisimme koko ajan välttää syntiin joutumista niin mehän emme olisi vapaita, vaan koittaisimme omilla teoillamme välttää synnin.
Ehkä en ymmärtänyt mitä yritit sanoa, ja en ole minäkään hyvä selittämään ajatuksiani sanoina.
tulla tuntemaan Jumalan Totuuden niin sen myös
tulee tuntemaan aivan niinkuin Jeesus sanoi:
"Kun Totuuden Henki tulee johtaa Hän teidät
kaikkeen Totuuteen."
Tuo mitä hyshys sanoo Jeesusko vapauttaa tekemään
syntiä. Niin hyvä kysymys, miksi hän ei mieti
näinkö Jeesus todella tekee.
Siis kun Jeesus ihmisen vapauttaa niin ainaiseen
synnin vaivaanko hän vapauttaa?
Siis tuntuu niin järjettömältä miten ihmiset
voivatkin olla noin sokeita.
Mutta niin se vain totisesti menee joka ei
Jeesuksen SELVIÄ KEHOITUKSIA TODESTA OTA
PIMEYDESSÄ PYSYY.
että joku saa ajatuksen päästä kiinni.
Millä mittarilla mitaan itseäni. Jos mittaan vain inhimillisenä ihmisenä niin ehkä voi olla että olen piirun varan parempi ihminen....
Kuitenkin Jumalan edessä tiedän etten löydä itsäni synnittömänä muuta kautta kuin uskomalla sovintotyön omalle kohdalleni.
"Ja emmehän me voi yrittämällä yrittää välttää syntiä, meidänhän täytyy luottaa siihen, että Pyhä Henki ohjaa meitä toimimaan oikein, ja kolkuttelee omaatuntoamme kun olemme väärässä."
Näin juuri mitään ei ole lisättävänä tähän.
"Tuo mitä hyshys sanoo Jeesusko vapauttaa tekemään
syntiä. Niin hyvä kysymys, miksi hän ei mieti
näinkö Jeesus todella tekee.
Siis kun Jeesus ihmisen vapauttaa niin ainaiseen
synnin vaivaanko hän vapauttaa?"
Tässä kohtaa pitää ottaa huomioon, että vl-liikkeessä on paljon "tekosyntejä", ja siksi Hyshys menee ehkä tässä sekaisin.
Kyllähän varmasti jokaisella joka uskoo on se ajatus, ettei edes halua syntiä tehdä, miksi sitä pitäisi tehdä koska se kaikki synti aiehuttaa lähimmäisillemme pahaa, miksi me haluaisimme Jeesuksen kärsimään vuoksemme? Kyllähän synnistä eroon pääseminen on kaikkien meidän parhaaksemme.
Jeesushan nimenomaan vapautti meidät synneistämme, ja kun sen tajuamme mikä on opetus ja tahto, niin ilomielinhän jokainen on valmis synnistä luopumaan, ja sitä ei edes tarvitse yrittää välttää eikä väkisin tehdä.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 6:1&rnd=1173517383946
Roomalaiskirjeen 6 luku puhuu synnistä ja sen olemuksesta suhteessa armoon.
Osut naulan kataan siinä että jos ajatellaan syntejä siinä valossa kun vl liike ne tuo.
Sitä ja tuota ei ole uskovainse hyvä tehdä... Uskovaisina ajattelemme että... jne
Se syntikäsite on sidottu ihmisten mielipiteeseen siitä mikä on hyvää ja mikä on huonoa. Mikä on uskonelämälle vahingollista ja mikä ei. Olen jyrkästi tuominnut kollektiivisen omantunnon. Olen jyrkästi tuominnut kuuliaisuuden muulle kuin raamatun sanalle. Olen tuominnut jyrkästi kuuliaisuuden ajalliselle ihmisyhteidölle. Omaa tuntoa ei voi sitoa muiden ihmsten käsitykseen oikeasta ja väärästä.
Ja kun teen näin kuinka moni vl on valmis minut kivittämään siitä? Kuinka monelle yhteisössä pysyminen on Jumalalle osoitettua kuuliaisuutta tärkempää?
"Jeesushan nimenomaan vapautti meidät synneistämme, ja kun sen tajuamme mikä on opetus ja tahto, niin ilomielinhän jokainen on valmis synnistä luopumaan, ja sitä ei edes tarvitse yrittää välttää eikä väkisin tehdä."
Ja nyt tullaan siihen että ilomielin luovun siitä minkä omatunto neuvoo syntinä luopumaan. Kuitenkin tullaa siihen ristiriitaan että vl pidetään asioina syntejä jotka sitä eivät ole. Ja taas toisaalta vl on asioita joita ei pidetä oikein syntinä eikä niistä näytä isompaa tarvetta "tehdä parannusta". (esim. lähimmäisen halveksiminen, ylimielisys, asennevammaisuus, kateus...)
Miten tämän ristiriidan kanssa sitten pitäisi elää vl herätysliikeessä? Onko yhteisön omatunto oikeammassa kuin yksilön omatunto? Ainakin itse olen omalle kohdallani löytänyt sen totuuden tässä asiassa että siitä tulee luopua minkä omatuntuo synniksi osoittaa on vl liike siitä mitä mieltä tahansa. Uskon Pyhän Hengen kykyyn ja voimaan johdattaa oikeaa tietä osoittaa oikea ja väärä. Ja se että elää omantunnon mukaan tekee meistä vapaita. Ei se että elämme sen mukaan mitä yhteisö ajattelee tai sanoo.
En usko että ymmärrämme asiaa erilailla. Vaan ennemminkin emme puhu täysin samaa kieltä. Käytämme eri ilmaisua jolla tarkoitamme samaa.
Toivoisin että ap lukisi nämä kaikki viesti läpi sillä ajatusella että riisutaan vl lasit päästä eikä takerruta joka ikiseen ilmaukseen. Vaan luettaisiin viestit kaiksessa rakkaudessa. Minä en yritä tuomita kenenkään uskoa.
"Minä en yritä tuomita kenenkään uskoa. "
Ja sanot olevasti vl. Tämä ei ole tämän uskon henekeen kuuluvaa. Sehän on niin, että jos väärän hyväksyy, sitä on osallinen hänen synneistä,,,
ja on heidän kanssa samaa mieltä asioista, ¨silloin sitä on siinä samassa hengessä mukana. Eikö se ole näin?
olevia puolustamaan millään lailla, jotka ovat väärässä hengellisyydessä ja hyväskyvät sen.
Mutta niin paljon voin myöntää, että me olemme ihmisä vaan.Ja lihan puolelta taipuvaisia pahaan.
Mutta ei minua yhdistä eri usko millään lailla.
Ja raamattu tuntee vaan yhdenlaisen uskon. Josta on raamatussa, että uskovaislla on yhdenlainen sananparsikin. Se ei ole kollektiivista ajattelutapaa, vaan se on raamatullista ajattelutapaa.
Näitä kahta asiaa ei saa sekoittaa.
"Voi teitä, jos teitä maailma kiittää."
Tähän kuuluu siis tämän uskon ulkopuoliset.
Jos on heidän kanssa yhtä mieltä, kyllä kai he kiittää.
Mutta yritäpä sanoa vähän vastaan.
se pesäero tämän maailman ja uskovaisen välillä.
Muistan seurapuheesta, "että se napanuorakin pitää katkasita tähän maailmaan, kun tekee parannuksen."
Ja jos sitä on oikean hengen opetettavana, kylläs se katkeaa itestään.
Kukaan ei voi palvella kahta Herraa, hän toista rakastaa ja toista vihaa.
Kuitenkaa minun ei tarvitse asettua tuomariksi tuomarin paikkalle. Kyllä Jumalan sana tekee sen puolsetani. Sen jonka omatunto ei pysy puhtaana Jumalan sanan valossa tuntee myös Jumalan sanan kaksiteräisen miekan piston sisimmässään...
Minä luotan siihen että Jumalan sana on se joka eroittelee jyvät akanoista. Ja sanomalla sen mitä ajattelen sen minkä omatuto neuvoo kussakin tilanteessa sanomaan joko pahentaa tai parantaa. Jumalan sana ei tyhjänä palaa.
Minä en voi asettua tuomariksi tuomarin paikalle. Sanoa kuka on oleva helvetin oma! Jumalan valtakunnan rajoja ei ole lupa ihmisen piirrellä. Ja aivan todella on niin etten yritä mielistellä tai siltää päätä silloin kun siihen ei ole aihetta. Vaan sanon senkin ettei jonkun ajatukset uskota ole samanlaiset kuin omani.
Minä pidän veljinä ja sisarina niitä jotka henki sisariksi ja veljikisi todistaa. Ja näin ei käy kaikkien kohdalla. Ei vl eikä ei-vl ...