Olen 40-vuotias nainen ja itselläni on likinäköisyyttä tällä hetkellä -19. Ensimmäiset lasini 3-vuotiaana olivat -7, ja murrosiästä alkaen lisää on tullut jatkuvasti, tällä hetkellä n. -0.25/vuosi. Likinäköisyys voi pahentua koko elämän ajan, mutta useimmiten silmän venyminen lakkaa keski-iän paikkeilla. Itselläni silmänpohjat ovat edelleen terveet eikä verkkokalvon repeämisiä tai muita muutoksia ole esiintynyt. Piilolaseilla ja jopa silmälaseilla näköni saadaan korjattua normaalille tasolle. On täysin yksilöllistä, miten paljon venytystä verkkokalvo kestää. Joillakin tulee vakavia muutoksia jo -10 paikkeilla, kun taas joidenkin silmä kestää jopa lähemmäs -30 likinäköisyyttä. Periaatteessa silmä voi siis kasvaa loputtomasti geneettisistä syistä, ja tällöin likinäön eteneminen ei pysähdy koskaan. Suurimmat riskit ovat verkkokalvon reauna-alueiden repeämiset (joita voidaan hoitaa laserilla), glaukoomariskin suureneminen (jota myös voidaan hoitaa) sekä hankalimpana ns. myooppinen makuladegeneraatio, jossa silmän keskeisen alueen eli tarkan näkemisen alueen kohdalla verkkokalvo alkaa irrota alustastaan johtaen hoitamattomana ja usein hoidosta huolimatta (fotodynaaminen terapia) näön menetykseen hyvinkin nopeasti. Myooppinen makuladegeneraatio muistuttaa silmän ikärappeuman kosteaa muotoa. Mutta suuriasteinenkin likinäköisyys voi siis lakata etenemästä koska tahansa, ja verkkokalvovaurioita ei välttämättä synny, vaikka likinäköisyys jatkuvasti etenisikin. Kaikki on kiinni pääosin geeneistä.
Vaikea-asteisesta likinäköisyydestä
6
1867
Vastaukset
- silmäihminen
Kiitos kirjoituksestasi, se sisälsi todella arvokasta tietoa monelle voimakkaasti likinäköiselle sekä niille, joita askarruttaa näön jatkuva huononeminen.
Likinäön etiologiasta käydään jatkuvaa keskustelua (joka välillä yltyy väittelyn tasolle), ja siksi on hienoa saada omakohtainen kokemus yhden myopia lajin synnystä ja kehityksestä.
Olet onnekas, kun muutoksia silmänpohjassa ei ole havaittu. Ja fiksu, kun pidät tilannetta seurannassa. Onko sinulle suositeltu taittovirhekirurgiaa: silmänsisäistä piilolinssiä tai kirkkaan mykiön poistoa? Sehän ei pysäyttäisi likinäön kehittymistä eikä poistaisi silmänpohjan muutosten mahdollisuutta, mutta pienentäisi lasivoimakkuuksia huomattavasti. Tai ehkä laseista nykyiselläänkään ei koidu sinulle harmia tai epämukavuutta?- kohtalotoveri
Kiitokset minunkin puolesta tästä kirjoituksesta. Olen kohtalotoveri, joskaan ihan noissa lukemissa oma likinäköisyyteni ei vielä ole, mutta perästä tullaan, tällä hetkellä -15 ja -13 d. Olen kokenut yhden macula-vuodon, nyt tilanne siltä osin hyvä. Retinatilannetta seurataan säännöllisesti, repeämiä ei vielä ole tullut, mutta sen pelon kanssahan tässä elää alituisesti. Toivon hartaasti, että lapset eivät saa samaa vitsausta!
Olisin tosi kiitollinen kaikesta tiedosta, jota saa esim terveen mykiön vaihdosta. Elämä näin likinäköisenä kun ei ole aina herkkua...
- kiitollinen
En moisesta tiennytkään, kiitos. Olen 44 v, molemmat silmät jonkin matkaa toisellakymmenellä, etenee edelleen.
Alkoi mietityttää, pitäisikö käydä tarkastuksissa säännöllisesti? Tähän mennessä olen käynyt optikolla vasta silloin, kun alkaa tuntua etten näe enää tarpeeksi tai näöntarkastus kuuluu työsuhteeseen tms. Riittääkö optikko vai pitäiskö käydä silmälääkärillä?- myopia
Suosittelen käymään silmälääkärillä, koska myös silmänpohjat on syytä tarkistaa etenkin kun myopiaa on varsin runsaasti. Vain silmälääkäri pystyy arvioimaan riittävän hyvin verkkokalvon tilanteen. Tämä vaatii myös mustuaisten laajentamista, usein kolmipeilausta yms.
- mira 28
myopia kirjoitti:
Suosittelen käymään silmälääkärillä, koska myös silmänpohjat on syytä tarkistaa etenkin kun myopiaa on varsin runsaasti. Vain silmälääkäri pystyy arvioimaan riittävän hyvin verkkokalvon tilanteen. Tämä vaatii myös mustuaisten laajentamista, usein kolmipeilausta yms.
Hei,mielenkiintoinen keskustelu.Itselläni on ollut lasit 8-vanhasta asti ja näkö heikentynyt edelleen.olen 28v ja näkö -11.75 cyl-3.25 ja -14.75 cyl-2.75.käyn itse kaksi kertaa vuodessa silmälääkärissä silmänpohja kuvauksessa.vielä ei ole ollut mitään.kertokaa kaikki kokemuksistanne joilla on isot miinukset.
- Nainen 32
Minulla on -10,25 ja -10,5. Oikeassa silmässä diagnosoitiin viime viikolla verkkokalvon irtauma ja olen huomenna menossa leikkaukseen. Iiks... hiukan pelottaa, mutta lupasivat hyvät lääkkeet.
Likinäköisyys lisääntyi tasaisesti tuonne yläasteikään saakka, sen jälkeen on tullut ehkä -1 lisää molempiin silmiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 782892
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232742Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1072342- 351668
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2401568- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt401495- 281290
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201256- 951181