On päiviä kun näytän rumalta ja inhoan itseäni aamuisin katsoessani peiliin. Iltapäivällä olen hieman kauniimpi, mutta illalla yhtä ruma kuin yleensäkin.
On päiviä kun pelkään ettei minusta olisi siihen. Kuinka minä pärjään, miten parisuhteen käy, miten lapsi kuuluu pukea, mitä teen jos oikeasti ne hermot menevät, entä jos kaikki meneekin ihan pieleen ja jos olenkin huono äiti ja lapsi inhoaa minua? Entäs työ, opiskelu, harrastukset? MIten mieheni pärjää? Entäs minun vartaloni, hiukseni ja tuleeko sitten selluliittia, tunnenko itseäni enää naiseksi?
Mutta sitten on ne päivät kun ajattelen, että kaikki menee hyvin, äidinvaistoni kehittyy ja vauva opettaa loput? Kuka olisikaan esikoisen kanssa läheskään täydellinen, kuka olisi yleensäkään täydellinen, olisiko muka pakko olla ja jos olisi niin kuka käskee? MInä olen hyvä ihminen ja haluan pelkkää hyvää lapselleni ja miehelleni vaikka hän nyt saakin kuullla kunniansa välillä. Hän on hyvä mies ja minä hyvä nainen kuten useimmat äidit ovat.
Nyt nautitaan tästä raskaudesta. Voihan se jäädä viimeiseksi ja sitten sen nautinnon aika on ohi. Olen ylpeä vatsastani ja siitä että minusta tulee ÄITI! Lapsista puhutaan aina negatiivisesti : oma elämää ei enää ole, lapset vievät kaiken aikasi, äitiys on vain puurtamista...varmasti nuo sisältyvät äitiyteen, mutta onhan se muutakin...näkee oman lapsen kehityksen ja lapsi on kuitenkin ainoa mitä meistä jää tänne jäljelle. Äitiys on ihanaa..entäs sitten jos muutama rengas jää vyötärölle...minusta tulee äiti tai oikeammin meistä tulee... se on ihana asia, äidin rakkautta ei kuitenkaan korvaa mikään kuten ei isän rakkauttakaan.
MInä rakastan tätä lasta koko sydämmestäni vaikka peräpukamat, turvotus, pahoinvointi, suonenveto ja selkäsäryt vaivaavat ja ennen kaikkea se rumuuden tunne vaivaa....MUTTA on tämä kuitenkin niin ihana asia että kyllä sen kärsii ja kun ajattelee lopputulosta niin eivät nuo vaivat tunnu missään. Lopputulos on ÄITI ja OMA LAPSI! Minun pikku tyttö ja minun ihana mies ISÄNÄ...MEIDÄN PERHE! Pieni kärsimys...suuri rakkaus.
Kaikki menee hyvin, pitää vain jaksaa luottaa siihen että onnistuu :)
On päiviä kun pelkään ettei minusta olisi siihen. Kuinka minä pärjään, miten parisuhteen käy, miten lapsi kuuluu pukea, mitä teen jos oikeasti ne hermot menevät, entä jos kaikki meneekin ihan pieleen ja jos olenkin huono äiti ja lapsi inhoaa minua? Entäs työ, opiskelu, harrastukset? MIten mieheni pärjää? Entäs minun vartaloni, hiukseni ja tuleeko sitten selluliittia, tunnenko itseäni enää naiseksi?
Mutta sitten on ne päivät kun ajattelen, että kaikki menee hyvin, äidinvaistoni kehittyy ja vauva opettaa loput? Kuka olisikaan esikoisen kanssa läheskään täydellinen, kuka olisi yleensäkään täydellinen, olisiko muka pakko olla ja jos olisi niin kuka käskee? MInä olen hyvä ihminen ja haluan pelkkää hyvää lapselleni ja miehelleni vaikka hän nyt saakin kuullla kunniansa välillä. Hän on hyvä mies ja minä hyvä nainen kuten useimmat äidit ovat.
Nyt nautitaan tästä raskaudesta. Voihan se jäädä viimeiseksi ja sitten sen nautinnon aika on ohi. Olen ylpeä vatsastani ja siitä että minusta tulee ÄITI! Lapsista puhutaan aina negatiivisesti : oma elämää ei enää ole, lapset vievät kaiken aikasi, äitiys on vain puurtamista...varmasti nuo sisältyvät äitiyteen, mutta onhan se muutakin...näkee oman lapsen kehityksen ja lapsi on kuitenkin ainoa mitä meistä jää tänne jäljelle. Äitiys on ihanaa..entäs sitten jos muutama rengas jää vyötärölle...minusta tulee äiti tai oikeammin meistä tulee... se on ihana asia, äidin rakkautta ei kuitenkaan korvaa mikään kuten ei isän rakkauttakaan.
MInä rakastan tätä lasta koko sydämmestäni vaikka peräpukamat, turvotus, pahoinvointi, suonenveto ja selkäsäryt vaivaavat ja ennen kaikkea se rumuuden tunne vaivaa....MUTTA on tämä kuitenkin niin ihana asia että kyllä sen kärsii ja kun ajattelee lopputulosta niin eivät nuo vaivat tunnu missään. Lopputulos on ÄITI ja OMA LAPSI! Minun pikku tyttö ja minun ihana mies ISÄNÄ...MEIDÄN PERHE! Pieni kärsimys...suuri rakkaus.
Kaikki menee hyvin, pitää vain jaksaa luottaa siihen että onnistuu :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoitit kuin minun ajatuksistani. Odotan esikoistani ja mielessäni pyörii ihan samanlaisia ajtuksia kuin kirjoituksessasi, niitä vain on vielä tuhannesti lisää enkä ole jaksanut kirjoittaa tänne kaikkea... välillä olen iloinnut täällä kuinka ihanaa elämä voi olla ja kuinka kivaa raskaus on:) Sitten joskus olen avautunut tänne kun kaikki menee päin helvettiä, masentaa, joka paikkaa särkee, pelkään.....
Ihanaa tuntea etten ole tämän kanssa yksin ja ainoa, vaan meitä on monta joille uusi elämäntilanne vaikuttaa näin "myrskyisästi"
Olen jo ajatellout olevani jotenkin vinoutunut kun olen surrut elämää synnytyksen jälkeen jo valmiiksi, ainoastaan siksi kun pelkään että pärjäänkö tai olenko sitten hyvä äiti? Se ei ole riittänyt että moni sanoo: Sinusta tulee kyllä hyvä äiti tms. Pelkään kuollakseni nyt jo mikä täydellisyydentavoittelija olen, olenhan sitä jo nyt.... Mutta meitä on monta, kyllä me pärjätään!