Kokemuksia...

Oman tarinani? Ei sellaisia kukaan jaksa tällaisille palstoille ruveta kirjoittamaan. Kelpaisiko päivä kannabiksenkäyttäjän elämästä, vaikkapa eilinen päivä?

Lue nimimerkin "huume-homo" kirjoittamia juttuja. Niistä saat jo jonkinlaista käsitystä asiasta. Hän varmaan tarvittaessa täydentää tietoja jotta saat opinnäytteeseesi asiallista ja oikeaa tietoa.

kysele toisten elämästä.

tyypillisellä kannabiksenkäyttäjällä. Tässä oli tavanomainen päiväohjelmani:

Heräsin. En viitsinyt nousta ylös. Kello neljän aikaan pääsin ylös. Söin jotakin ja kävin paskalla. Käärin itselleni jointit ja poltin. Sitten olin pilvessä. Sitten käärin uudet ja poltin. Sitten olin pilvessä. Sitten käärin uudet ja poltin. Sitten olin pilvessä. Sitten käärin uudet ja poltin. Sitten olin pilvessä. Sitten kai jossakin vaiheessa nukahdin.

Tuli uusi päivä. Heräsin. En viitsinyt nousta ylös. Kello neljän aikaan pääsin ylös. Söin jotakin ja kävin paskalla. Käärin itselleni jointit ja poltin. Sitten olin pilvessä. Sitten käärin uudet ja poltin. Sitten olin pilvessä. Sitten käärin uudet ja poltin. Sitten olin pilvessä. Sitten käärin uudet ja poltin. Sitten olin pilvessä. Sitten kai jossakin vaiheessa nukahdin.

Toivottavasti vaiherikkaasta kuvauksesta elämästäni kannabistina oli Sinulle apua. Kannabiksenkäyttämisen olen nyttemmin jo lopettanut.

Mikä on sähköpostiosoitteesi? Jos itse olisin käyttäjä en haluaisi kirjoittaa tällaiselle palstalle elämästäni.


123

Eilinen niinkuin minä sen muistan (muistini pätkii loppuillan tapahtumien osalta).

Koska olemme kaikki huumeidenkäytön takia työstä syrjäytynyttä porukkaa kokoonnuimme minun luukkuuni jo aamupäivällä tuumimaan maailman menoa ja vetämään samalla päivän avaukseksi muutamat jointit.

Rahatilanne oli itse kullakin huono ja mahdollisia keinoja, myymälänäpistyksistä erilaisiin ryöstö ja perseenjakopuuhiin pohdittiin joukolla. Mitään yhtenevää linjaa päivän työllisyysohjelmaksi emme saaneet aikaan joten päätimme jokaisen toimivan tässä suhteessa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Kellon lähetessä iltapäiväkahvin aikoja käärimme muutaman jättijointin josta riitti iloa ja hihitystä yli tunniksi koko porukalle.

Neljän maissa nuorimmainen kertoi lähtevänsä kotiin. Hänen puolisonsa uskoo edelleen siippansa työssäkäyntiin vaikkei tämä ole työssä käynyt enään vuosiin, päivät sujuvat muutenkin rattoisissa merkeissä.

Porukan huvetessa otin esiin viimeiset laatanmurut ja saimme kolmestaan oikein kunnon höyryt. Sihahti minulle lettiin oikein kunnolla enkä varmuudella muista kaikkia tapahtumia joten jääköön ne huomenna kerrottavaksi jos suinkin muisti pelaa ja aamututinoilta pystyn kirjoittamaan.

taantunut muutaman älykääpiön masturbaatiokentäksi.

Jos asiallisia vastauksia etsit niin: http://www.hamppu.net

Kun on vähän hidasta kirjoitaa in finnish koska olen canadan suomalainen. Opiskelen nyt Suomessa. Voin kertoa kokemuksistani Dexedrinen (dextro- amphetamine) ja Seconalin (secobarbital) kanssa. Varmaan outoja lääkeitä suomalaisille mutta ovat apteekki drugs.

Jouduin lopettamaan kun sain complex- partial epilepsyn. Voin enään käyttää medical marijuana, joka laillinen lääke Kanadassa ( my neurologist gave me a prescription for that)

minulla oli 9- years pitkä career in psychiatry. So Iwas psychiatric nurse. Autan mielelläni Koska olen entinen sairaanhoitaja.

Arkea:

klo:5 herätys
klo:6 duuniin
klo:14 kotiin ja ruoan laittoa
klo:17 Salille (jokatoinen arkip.)
klo:19 Syön
Klo:20 Tv:tä
Klo: 22 nukkumaan

Viikoloppuna:
PE: 20: Kannabishuumetta
Jonka jälkeen leffoja, pelaamista,
rakastelua naikkosen kanssa, hyvää ruokaa
23-01 Nukkumaan
LA: 9 Herätys
klo: 11 salille


Jne jne... Semmoista se on pahanarkkari elämä.

Mites kaljasiepot? Erityisesti lauantai-aamut??

HAHAHAHAHAHAAAWHARHAHRHAHRHAHRHARRÖHÖHÖHÖHÖHÖHÖHÖHÖHÖ!!!!

Ja kohta, pitää nauttia pahaa tappajaheinää...

Olen köyhästä perheestä pieneltä paikkakunnalta lähtöisin. Äitini on/oli alkoholisti, isä yritti "kasvattaa". Äitiä voin syyttää siitä että isä otti nyrkit esiin kun olin kymmenen. Aloin varastella kaupasta, lähinnä ruokaa. 12 vuotiaana varastelin jo vaatteita, koska ne vanhat verskat kirpputorilta ei enä kelvannut. Ryyppäsin, poltin tupakkaa. Olin usein pois koulusta, enkä joka päivä edes käynyt kotona. Olin 14 vuotias ku pojat kenen kanssa olin jo pitkään hengannut ja heidän luona välillä asustellutkin tarjosivat pillereitä ja kannabista. Tietenkin otin, en halunnut että he alkavat kiusaamaan tai heittäisivät minut pois. 15 vuotiaana piikitin jo itseäni. Lähinnä amfetamiinia vetelin. Välillä subutexia. Koulussa kävin sillon tällön, ettei sossut ryntäisi kimppuun. Kyllähän mä silti jouduin käymään ties missä sossun puheilla jne, mutta ei ne koskaan saanut mua mihinkään laitokseen. Isä piti siitä huolen.

Sain huumeista hyvä olon jo huolettoma huomisen. Maksoin huumeet varastetulla tavaralla/rahalla tai itselläni. Huumeiden käytöstä tuli nopeesti mulle ongelma.

Olin 16 ku lähdin parin kaverin kanssa Turkuun ja sille tielle jäin. "Isot pojat" jätti mut johonki kämpille mistä sain piriä. Maksoin ne samalla tavalla kuin ennenkin. Tutustuin Turun alamaailmaan, enkä halunnut takas enää pienelle paikkakunnalle missä kaikki kyttää. Turussa oli helppoa, eihän kukaan edes tuntenu mua ja kouluvelvollisuudet oli hoidettu eli nekään ei päässy kimppuun. Mun oli tosi helppo saada huumeita, liian helppoa. Tai oikeestaan ne tuotiin mulle. Kysymättä. Sain "nimeä" nopeasti siitä että yhdestä huumeannoksesta varastin myyjälle mitä se halus tai leikin illan sen seksiorjaa ym.

Löysin poikaystävän, jonka jälkeen huumeet asuivat meillä. C-hebatiitti tuli jossain vaiheessa. Olin 17 kun se todettiin mulla, mutta uskoisin että oli se mulla siinä ainakin vuoden päivät jo ollu. Poikaystävä joutui vankilaan niihin aikoihin kun täytin 18. Ja siellä se on vieläkin. Sain jäädä sen asuntoon ja jälleen "isot pojat" hoitivat mulle tavaraa ja mun vuokrat poikaystävän käskystä. Olin lopussa, poliisit pörräs kimpussa, mutta ei ne mulle koskaan mitään isompia syytteitä saanu aikaan. Jotain varkauksia ja huumausainerikoksia joista selvisin aina sakoilla tai ehdollisella.

19 vuotiaana tapasin vahingossa Aurajoen rannassa pojan(miehen) joka tuli juttelemaan mulle ku istuin siinä yksin kylmissäni ja itkin.Juteltiin pitkään ja kerroin hälle koko elämäntarinani. Säälistä se vei mut luokseen, teki ruokaa, pääsin suihkuun ja saunaan ja sain jotkut puhtaat verkkarit. Vierotusoireethan siinä pamahti päälle ja aamulla oli lähdettävä himaan ku pojat oli tuomassa tavaraa. VAihdoin kuitenkin puhelinnumeroita tämän miehen kanssa ja lupasin soittaa jos tarvitsen apua. Hän oli valmis auttamaan. Ensimmäinen henkilö jonka todella uskoin haluavan auttaa ja välittää.

Soiteltiin sillon tällön ja nähtiinkin piilossa. En uskaltanut kertoa kellekkään ettei poikaystäväni saisi tietää mitään. Siinä olisi käynyt huonosti niin mulle ku tälle miehellekkin.Olin rakastumassa mieheen ja mieskin usein kertoi tykkäävänsä musta. Halusin todella uutta elämää. Juuri päinvastaista mitä elin. Mies lupasi tarjota sen mulle. Halusin lopettaa. Asustelin miehen luona, mutta retkahdin joka toinen viikko(suurinpiirtein). Kerkesin täyttämään siinä jossain vaiheessa 20. Kerran olin jopa kuuakauden miehen luona puhelin kiinni ettei kukaan saa tietää missä olen. Mutta ensimmäinen takapakki kun tuli niin taas oli neula taipeessa. Kerran sitten "erehdyin"(?) viemään tämän miehen luokse huumeita ja neuloja. Vedin siellä miehen ollessa töissä kaikkea sekaisin ja olin ollut tajuttomana lattialla kun mies tuli töistä. Hän oli kiidättänyt minut sairaalaan, josta jouduin pakkohoitoon suljetulle. Psykoosissa olin hetken aikaa, siitä ajasta en muista juuri mitään. Olin miehen kertoman mukaan siellä muutaman kuukauden. Musitan yhden päivän, kun rupesin ihmettelemään mitä teen siellä. Kelasin elämäni taaksepäin eikä siinä sitten enää tavinnut miettiä mitä mä siellä tein. Pääsin aika pian pois sieltä ja vähän sen jälkeen täytin 21. Miehen kanssa yhdessä päätimme että nyt alkaa minun uusi elämä ja muutin kokonaan hänen luokseen pienelle paikkakunnalle. Vaihdoin puhelinnumeroa.

Nyt siitä on vuosi kun pääsin pois sairaalasta, enkä ole kertaakaan sen jälkeen retkahtanut. Lääkärin määräämiä mielialalääkkeitä syön, sekä vahvoja unilääkkeitä. ALkoholia juon JOSKUS ja silloinkin muutaman lonkeron ym.
Rakastan tätä miestä, enkä luopuisi hänestä enää koskaan. Hänen ansiotaan on että olen kuivilla, hengissä jne...en voi koskaan kiittää häntä tarpeeksi. Olenhakenut kouluun ja toivon pääseväni sinne, koska kotonakaan en enää tahdo olla. Mies on puhunut vauvasta, mutta se asia saa ehkä vielä odottaa.

Eniten pelkään sitä kun tämä ex-mies joka on vankilassa pääsee pois. 2008 alkuvuodesta se tapahtuu. Tottakai hän on taloon kuullut mitä on tapahtunut ja vaikken ole juuri kehenkään yhteyttä pitänyt niin kyllä ne siellä tietää missä olen miksi jne...mutta sitä mietitään silloin.

Olen enemmän kuin onnellinen. Isän kanssa olen nyt uudestaan ollut yhteyksissä. Äidistä tiedän sen verran että sama ryyppääminen jatkuu. Isä on ottanut eron hänestä muutama vuosi sitten. En ole vielä uskaltanut nähdä isää mutta sekin päivä koittaa. Päivä kerrallaan tässä mennään. Ja kiitos siitä kuuluu nykyiselle ihanalle miehelleni. Uskomatonta. TOIVON etten joudu enää koskaan tuottamaan hänelle pettymystä.

Toivottavasti tästä oli jotain apua sinulle. Itseä se aina helpottaa kun saa jollekkin kertoa näitä asioita. Mies ei niitä enää aina jaksa kuunnella kun on sivusta sitä silloin katsellut ja ystävät on vähissä. Jostain syystä. =)