Ujous, suloista vai kirous?

Jos minua nyt voi suoranaisesti ujoksi sanoa, niin kyllä se omalla kohdalla on ainakin kirous.

Joku tyttö tulee puhumaan. Mitä teet? Vastaat jotakin epämääräistä ja lyhyttä, kun menet tyhmäksi ja peli on menetetty.
Katselet jotain tyttöä, joka katselee sinua. Mitä teet? Et mitään, koska kynnys on liian suuri ja tiedät, että et pysty sanomaan kuitenkaan mitään järkevää ja taas oli peli menetetty.

...että terveisiä vaan niille, jotka sanoo, että ujot pojat on söpöjä...

Kuin kahleet olisi kiedottu ympärille... Vanhikselle mun on pakko sanoa, että ujot pojat ON söpöjä (vähän yleistäen..). Se on mulle vaan herttasen samantekevää, vaikka olisivat kuinka söpöjä, kun en minkäänlaista kontaktia omalta ujoudeltani keneenkään saa otettua. Kirous se ujous on.

Kirous se ujous ainakin mun tapauksessani on!
Mäkin oon varmaan kaikkien mielestä ihan outo, kun aina lymyilen jossain varjoissa hiljaa.

Välillä tuntuu, että musta on tullut joku haamu. Kaikki kulkee sentin päästä eikä edes vilkaise mua päin. Ja tämä kaikki täysin itseaiheutettua (mitäs olen ujo).

On kanssa tosi ärsyttävää, jos joskus harvoin joku jotain juttelee ja sitten ei itse pysty vastaamaan kuin yhdellä sanalla. Voisi saada hyviäkin keskusteluja aikaan, jos saisi vaikkapa kolmekin sanaa suustaan. Mutta kun ei.

Saa nähdä, että jos joku vielä joskus tämän kirouksen poistaisi. Pääsisi viimeinkin käsiksi oikeeseen elämään. Tämä ujous nimittäin rajoittaa aika pahasti elämistä. Mutta ei auta valittaa. Tämän kanssa on vain yritettävä elää. Vaikka se tosi vaikeaa onkin.

Mua ainakin kiehtoo ujot ihmiset. He ovat jotenkin niin mystisiä. Huono puoli on tietysti se, ettei niistä ota mitään selkoa (tämä myös mun kohdallani). Ei tiedä, että haluavatko he edes jutella.

Juuri ehkä tämän takia mäkin joudun omaa seuraani päivät pitkät kestämään. Luultavasti olen antanut itsestäni sellaisen kuvan, etten edes kaipaisi mitään jutteluhetkiä tai vastaavia :(
Mutta silti mun sisälläni on kokoajan kauhea tarve puhua ja näyttää, että millainen olen pohjimmiltani.

Eli toisinsanoen, jos antaa itsestään jotenkin friikin kuvan ulkoisesti, ei ketään kiinnosta edes yrittää tutustua luonteeseen.

Ujous on moneltakin osin suloista. Se kertoo että on aika kokematon sillä ujous monesti katoaa kun asiat tulevat tutummiksi. Toiseksi monet ujot ovat kultaisia sillä he tietävät millaista on tulla kaltoin kohdelluiksi. Ja ujous tiettyä henkilöä kohtaan kertoo enemmän kuin sanat. Tunteet ovat aika suuria jos hiljentävät.

Ulkoisesti ujous on söpöä. Ujosta se on kauhean kiusallista mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että lopulta se tuntuu hellyyttävältä. Oma kumppani oli ujo mutta oli suloinen yrittäessään saada kontaktia minuun. Tunnen muitaki ujoja poikia ja kaikki he ovat mukavia kun tutustuu. Ehkä oman haasteen ja viehätyksen tuo ujouden poistaminen.

Kirous se on ujolle kun ei itse uskalla lähestyä. Mutta ujoudesta voi päästä ja lopulta sen muisteleminen tuo paljon mieleen. Mutta jos puhuminen tuo aina vaikeuksia niin kannattaa kokeilla kirjoittamista. Ei mikään kuitenkaan tapa.

ihan normaalia jos vähän jännitää tytön kanssa jutteleminen mutta jos se menee vaa mutinaks ja lattiaan kattomiseks nii se on jo kiroutta :D

Olin ennen ujo, mutta pari vuotta sitten tavallaan aikuistuin ja nykyään uskallankin jutella jo ihmisille melko avoimesti. Aiemmin pelkäsin ilmeisesti sitä, että tulen jollain tavalla torjutuksi, sillä itseluottamukseni on aina ollut todella alhainen.

Ujoudesta voi mielestäni muutenkin päästä yli, kuin tällaisen aikuistumisen kautta. Jos ottaa vaan itseään niskasta kiinni ja käy juttelemassa jollekin puolitutullu, niin pikkuhiljaa sitä alkaa uskaltamaan puhua yhä useammille ihmisille.

Itse punastun vieläkin usein jos puhun jollekin hyvännäköiselle pojalle, tai jos joku ystäväni kyselee jostain pojasta minulta. Huomaan sen selvästi, mutta en anna sen häiritä, sillä itsestäni punastelevat pojat ovat ainekin suloisia.

Ujoudesta oli kyllä aiemmin harmia, sillä ensi-ihastuksilleni, joita siihen aikaan kyllä riitti :D, en uskaltanut ikinä jutella. Se on kyllä osittain paikattu, sillä moni heistä on uuden avoimemman asenteeni huomattua tullut ihan itsekin juttelemaan minulle. Ainut joka harmittaa tosissaan on se todellinen ihastukseni, josta tykkäsin n. 3v, mutten vieläkään pysty puhumaan hänelle kunnolla, vaikka pyörimme samoissa kaveri ja harrastuspiireissä.

On ujoudesta silti ollut hyötyäkin. Nuorempana ei uskaltanut lähestyä poikia niin helposti, joten samalla vältti myös ne inhottavat pojat, ja tutustui vain niihin, jotka oikeasti olivat kiinnostuneita. Nyt vanhempana tuleekin usein mentyä juttelemaan ihan väärille tyypeille, eikä saa kuin sydänsuruja itselleen.

Kannattaa kuitenkin koittaa edes rohkaistua vähän. Minulla se varmaan lähti siitä, että aloin pikkuhiljaa katsomaan ihmisiä pitempään silmiin, siis ihan pelkkiä ystäviäkin. Samoin aloin hankkiutumaan tilanteisiin joissa oli pakko jutella. Esimerkiksi saatoin mennä seisomaan sosiaalisemman kaverini seuraksi, kun hän jutteli pojille. Sitten jos oli todella onnekas niin joku poika kysyi jotain minultakin.

Kuitenkin voin sanoa, että olen aina pitänyt ujoista pojista, kenties juuri siksi, että he ovat niin suloisia :) Lisäksi ujojen poikien kanssa saa yleensä edetä tarpeeksi hitaasti, kun taas rohkeat pojat usein saavat minut ahdistumaan.

Jos oot ujo, sulle ei tuu kukaan puhumaan (harva) ja kukaan ei edes huomaa sua. Oot vaan ilmaa kaikille. Mulla on tästä niin paljon raskasta kokemusta että tuntuu raskaalta miettiä koko asiaa :.(

itse olen löytänyt silmiini pojan, josta tykkään. ei tunneta, mutta kuitenkin 'tiedetään toisen olemassaolo' :)jos noin voi ilmaista.
yhdeltä kaveriltani, joka tuntee pojan kysyin, millainen kyseinen tyyppi on. yhtenä asiana hän mainitsi tämän olevan ujo.
mietinkin nyt seuraavaa, kun kyseessä kuitenkin kaksi 'jo' täysi-ikäistä ihmistä: ajattelevatko pojat samalla tavalla kuin tytöt 'se sanoi mulle moi'? et onks siinä ero, jos satunnaisesti moikataan, kun ennen ei moikattu. ja toisekseen kerran kysyin kuulumisia, johon sain hetken hiljaisuuden jälkeen n. 2 sanan vastauksen. eli ei-kiinnostusta vai ujoudesta johtuvaa?