Hyvää
"iltaasta aikaa"
4211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse juuri kokkasin tossa ladamiehen hernerokka-
purkin hyvää halvalla.
KotimaaSuomi houkutteli ennätysmäärän turisteja
Julkaistu: 12.03.2007 14:48
Suomeen suuntautuva matkailu on suositumpaa kuin koskaan aikaisemmin.
Ulkomaalaiset yöpyivät maassamme viime vuonna yhteensä 23 miljoonaa kertaa. Matkailun edistämiskeskuksen mukaan kasvua vuoteen 2005 verrattuna oli lähes yhdeksän prosenttia.
Eniten Suomessa matkailevat venäläiset, mutta myös Viro, Britannia, Kiina ja Intia ovat kasvattaneet osuuttaan Suomeen suuntautuvassa matkailussa.
– Suomea on markkinoitu Venäjällä entistä paremmin, ja olemme heille lähikohde, tutkimuspäällikkö Tom Ylkänen Matkailun edistämiskeskuksesta sanoo.
Ylkäsen mukaan muita selittäviä tekijöitä suosion kasvulle ovat parantuneet yhteydet ja globaali matkailun yleistyminen.
Kerro kaverille Tulosta
Ja valkoviiniä (kuivaa).
NAMI, NAMI
HERKUTTELEMAAN hunajaista ja kaviaaria..jes