Kuolenko?

Täytin 18 viime kuussa. Pinoindeksini on 11.7
En ole sairaalahoidossa, mutta painokontrollit ovat kerran kuussa. Menkkoja tai rintoja ei ole.
Bussissa pääsen lapsen lipulla. Mittani ovat 149/26 niin uskomattomalta kun kuulostaakin.
Elämässäni ei ole muuta kuin ruoka ja liikunta.
Aamuisin herätessäni alan elämään iltaa varten, koska silloin syön ja herkuttelen, mutta en oksenna. Käyn koulua, mutta keskittyminen on vaikeaa, kun mielessä pyörii illan syömingit. yritän liikkua päivän aikana mahdollisimman paljon. Aamulla juoksen kouluun, iltapäivällä kotiin. Sitten illalla juoksu- tai kävelylenkille. Jos olen yksin kotona saatan juosta käydä lenkillä komekin kertaa päivässä.
Ilta on ihanaa aikaa. Syön aivan älyttömästi. Helposti menee 3000 kcl. En halua laihtua, mutta jokin minua estää lihomastakin. Painoni on pysynyt samoissa nyt runsaan vuoden. Välillä olo on tosi heikko ja väsynyt. Lääkäri on tilastani huolestunut, vaikka punnituksissa nostankin painoa vesi- ja syömistankkauksella 3 kiloa. En vain kykene muuttamaan elämäntapojani. Kauankohan munuaiseni kestävät ja mikäköhän on tulevaisuuteni? Voin vain arvailla.
Sanokaa tekin nyt mielipiteenne.
111468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

olen vähän samanlaisessa tilanteessa... en jaksa kaikkea tähän vuodattaa, joten: http://windieh.blogs.fi

Äänestä

Että nämä trollit jaksavat leikkiä vakavilla asioilla, sairasta.
Sori vaan, ei mene läpi, indeksisi on pakkohoitorajan alapuolella eikä kukaan lääkäri tai muu ammattilainen päästäisi sinua minnekään vastaanotolta tuollaisilla mitoilla.
Virkavirhe sellainen olisi.

Äänestä
  • vastaajia täällä. miksei tuo voi olla totta ? ei pakko hoitoonkaan voida pakotta! ja hänhän on jo 18.

    ikävää, että sun elämä on tuollaista, vai tuskin tuota voi sanoa edes elämäksi. sun oikesati kannattaa mennä hoitoon ja oikesati ainakin yrittää parantua... yksin siitä et selviä, sen tiedät. olet luultavasti tuhonnut jo ison osan itsestäsi.. :( kuinka ihmeessä et saa painoa lisää ? jos syöt iltaisin 3000

    Äänestä

  • laisia kirjoitti:

    vastaajia täällä. miksei tuo voi olla totta ? ei pakko hoitoonkaan voida pakotta! ja hänhän on jo 18.

    ikävää, että sun elämä on tuollaista, vai tuskin tuota voi sanoa edes elämäksi. sun oikesati kannattaa mennä hoitoon ja oikesati ainakin yrittää parantua... yksin siitä et selviä, sen tiedät. olet luultavasti tuhonnut jo ison osan itsestäsi.. :( kuinka ihmeessä et saa painoa lisää ? jos syöt iltaisin 3000

    En ole trolli, vaikka ymmärrän hyvin, että jotkut niin luulevat, sillä mittäni kuulostavat uskomattomilta, mutta ovat silti aidot.
    Kaikenlaisia meitä tähän maailmaan mahtuu. Painoni ei nouse, koska liikun niin paljon. joskus paastoan 2-3 päivää, jolloin syön päivisin vain n.100 kcl. Tiedän elämäni olevan pilalla. Toisaalta taas tuntuu, että tämä on minun elämäni ja haluan elää näin. Muut tavat tuntuvat vierailta ja oudoilta. Vääriltä minulle.
    Se vain on hienoa, kun aamulla noustessaan on mitä odottaa, eli iltaa

    Äänestä

  • alkuunpanija kirjoitti:

    miten surullista on lukea tuota :( etkö sä sit haluaisi mennä hoitoon ? yrittäisit keskittyä ystäviin ja muuhun ku tuohon hommaan. ja älä ainakaan paastoa. joo tosiaan liikut kyllä paljon. paljonko olet painanut enimillään/vähimmillään ? kauanko sulla on tätä jatkanu ? osaatko yhtään arvioida miksi ? anteeks mä kyselen hirveesti... mites sun vanhemmat ? sulle siis ei oo tullu pakko hoito määräystä ? tsemppiä ja voimia!

    Äänestä

  • itku kirjoitti:

    En mä enää hoitoon halua. Takana on niin monta sairaalajaksoa. Lyhin 2 viko ja pisin nuorisopsykiatrinen osasto 9 kk. sairastuin v.2001, joten on siihen hoitoja mahtunut. Välillä on mennyt paremmin ja välillä huonommin. Aina on paino hoidossa noussut, mutta kotiinpäästyäni ennen pitkään laskenut. Ei mulla oikeen ole kavereita. On vaikea saada omanikäisiä kavereita, kun fyysisesti näytän about 12- vuotiaalta. Mua ei huvita käydä kaupungilla, eikä alkoholi tosiaankaan maistu, joten baaritkin on out. Enimmillään olen painanut 33 kg, silloin kun vuosi sitten tammikuussa pääsin psykiatriselta pois.
    Syytä sairastumiseen en tosiaankaan tiedä. En missään vaiheessa alkanut tarkoituksella laihduttamaan. Olen aina ollut tosi laiha ja pieni. Silloin kun sairastuin mentyäni yläasteelle painoin 27 kg ja pituutta oli 142 cm.
    Vanhemmat ovat kovin surullisia ja varsinkin äidille tämä on tosi raskasta. On kuitenkin tajunnut, että on vain opittava hyväksymään ja jatkettava elämää. Mulla on kuitenkin kaksi nuorempaa sisarusta. Pakkohoitomääräystä ei ole tullut.
    kysellä saa aina. vastaan míelelläni!
    Kiitos sinulle!

    Äänestä

  • vastaan kirjoitti:

    Niin ja alimmillani olen painanut 21 kg. Pituutta tuolloin 142 cm.

    Äänestä

  • minä taas kirjoitti:

    Niin ja alimmillani olen painanut 21 kg. Pituutta tuolloin 142 cm.

    mulla tulee paha olo sun puolesta. mä voin olla sun kaveri ;) ymmärrän kyllä et tuosta on vaikee päästä eroon, jopa mahdoton. entäs mites sulla menee koulussa ? oletan että oot lukiossa ?

    Äänestä

  • kyselijä,, kirjoitti:

    mulla tulee paha olo sun puolesta. mä voin olla sun kaveri ;) ymmärrän kyllä et tuosta on vaikee päästä eroon, jopa mahdoton. entäs mites sulla menee koulussa ? oletan että oot lukiossa ?

    En ole lukiossa. Peruskoulun jälkeen hain sosiaali- ja terveysalalle, mutta en päässyt. pakko jotain oli keksiä ja niinpä menin Kristilliseen opistoon vuoden kestävälle viittomakielen- ja erityiskasvatuksen linjalle. koulutus ei valmista mihinkään ammattiin, joten nyt olen taas hakenut sosiaali- ja terveysalalle, sekä matkailu- ja ravitsemusalalle. Jos vaikka tällä kertaa onnistaisi. Viittomakielestä on varmasti hyötyä mm. hoitoalalla. Tosin kokoni puolesta minun on vaikea päästä hoitoalalle, mutta enemmän minua kiinnostaakin päihde- ja mielenterveys, sekä lapset.
    yllättävän hyvin olen koulua jaksanut käydä. Joskus varsinkin aamut ja aamupäivät ovat vaikeita. Olo on niin väsynyt ja voimaton. Läksyä ei koulusta oikeastaan tule, mutta tenttejä on silloin tällöin.

    Äänestä

Mielipiteeni: Rupea syömään.

Jep.

Hanki jokin mielenkiintoinen harrastus, ettei kaikki laiffi pyöri syömisen/ei syömisen ympärillä.

Äänestä

Miksi kysyt mielipidettä, jos olet jo päättänyt viettää elämäsi tällä tavalla? Jokainen voi lukea että sinä olet sairas, et halua apua, et halua parantua. Siihen kuinka kauan elimistösi kestää, en osaa vastata. Mutta sen tiedät itsekkin, että ei kovin kauaa, maksimissaan jokusia vuosia. Se että syöminen on päiväsi kohokohta, on surullista, ruoka ei ole koko elämä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vain elämä kirjoitti:

Täytin 18 viime kuussa. Pinoindeksini on 11.7
En ole sairaalahoidossa, mutta painokontrollit ovat kerran kuussa. Menkkoja tai rintoja ei ole.
Bussissa pääsen lapsen lipulla. Mittani ovat 149/26 niin uskomattomalta kun kuulostaakin.
Elämässäni ei ole muuta kuin ruoka ja liikunta.
Aamuisin herätessäni alan elämään iltaa varten, koska silloin syön ja herkuttelen, mutta en oksenna. Käyn koulua, mutta keskittyminen on vaikeaa, kun mielessä pyörii illan syömingit. yritän liikkua päivän aikana mahdollisimman paljon. Aamulla juoksen kouluun, iltapäivällä kotiin. Sitten illalla juoksu- tai kävelylenkille. Jos olen yksin kotona saatan juosta käydä lenkillä komekin kertaa päivässä.
Ilta on ihanaa aikaa. Syön aivan älyttömästi. Helposti menee 3000 kcl. En halua laihtua, mutta jokin minua estää lihomastakin. Painoni on pysynyt samoissa nyt runsaan vuoden. Välillä olo on tosi heikko ja väsynyt. Lääkäri on tilastani huolestunut, vaikka punnituksissa nostankin painoa vesi- ja syömistankkauksella 3 kiloa. En vain kykene muuttamaan elämäntapojani. Kauankohan munuaiseni kestävät ja mikäköhän on tulevaisuuteni? Voin vain arvailla.
Sanokaa tekin nyt mielipiteenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu